Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommitus 1.7.1944. Seitsenvuotiaan muistikuvia

Lappeenrannan kartta vuodelta 1958. Karttaan on sijoitettu kertojan kotitalo sekä hänen muistamanaan suojakorsujen sijaintipaikat. Kartan painovuonna molemmille paikoille oli jo rakennettu uudet talot.

Tässä hieman jälkikirjoitusta Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommitukseen 1.7.1944.

Reijolankadun ja Ratakadun kulmassa sijaitsi ns. kivikorsu, josta
seitsenvuotias kertoja haki pommitukselta suojaa.

Edessä näkyvän Annakadun ja Reijolankadun risteyksessä olevan
talon takana sijaitsi ns. hiekkakorsu, joka sai pommituksesssa
täysosuman. Talo rakennettin paikalle sotavuosien jälkeen.

Olin eilen sukujuhlissa, jossa oli mukana myös 80-vuotias vieras, joka halusi kertoa omia muistojaan 1.7.1944 tapahtuneesta Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommituksesta. Ehdotin hänelle, että kävisimme tapahtumapaikalla, jolloin muistot palaisivat ehkä vielä paremmin mieleen. Samalla minäkin saisin konkreettisen käsityksen siitä, missä kohtalokas sirpalesuoja/suojakorsu sijaitsi. Niinpä ajoimme Tykkiin Ratakadun/Reijolankadun/Annankadun tienoille. Kuulin nyt ensimmäisen kerran, että suojakorsuja olikin ollut tienoolla kaksi. Nykyisen Ratakadun ja Reijolankadun kulmauksessa oli kivenlohkareista koottu kivikorsu ja parisenkymmentä metriä siitä Armilakadun ja hautausmaan suuntaan toinen suojakorsu, jota kutsuttiin hiekkakorsuksi. Kertojani, silloin seitsenvuotinen poika, meni pommitukselta suojaan kivikorsuun. Hän muisteli korsun olleen varsin pieni, vain muutamia metrejä kanttiinsa. Suojassa oli useita henkilöitä, mutta niiden lukumäärää hän ei enää muista. Yksi suojassa ollut mies, jota muistelija arveli rautatieläiseksi, sai reiteensä osuman sirpaleesta ja putosi sitten viereiseen juoksuhautaan. Tienoolle oli kaivettu juoksuhautojen ja pesäkkeiden ketju. Pommituksen loputtua kertoja oli joidenkin muiden poikien kanssa lähtenyt palaamaan Reijolankatu 23:ssa (nyk. no 25) sijainneeseen kotiinsa. Ammusjunassa olleet kranaatit räjähtelivät edelleen ja niinpä yksi lensi poikien yli iskeytyen Annankandun ja Reijolankadun risteykseen. Pojat sukelsivat kiireesti vieressä olleen kuorma-auton alle.

Kertoja äiti oli hakenut suojaa kotia lähempänä olevasta hiekkakorsusta. Se sai täysosuman ja osa sieltä ja sen ympäristössä risteilevistä juoksuhaudoista turvaa hakeneista sai surmansa tai haavoittui. Kertojan äiti oli poistunut korsusta kuitenkin ennen pommin osumaa ja säilyi vahingoittumattomana. Paikalla on nyt kaksi asuinrakennusta, toinen on rakennettu heti sodan jälkeen, toinen myöhemmin. Sodan jälkeen rakennetussa talossa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt asukas tuli mukaan keskusteluumme seisoessamme Annankadun ja Reijolankadun risteyksessä. Hän muisteli, että Ratakatua korjattaessa 1960-luvulla Reijolankadun ja Ratakadun risteyksestä löytyi räjähtämätön lentopommi. Ammusjunasta lentäneitä kranaatteja ja niiden sirpaleita lensi tienoolle suunnattomat määrät. Hänen tontiltaan myöhemmin sahatusta petäjästä  ei löytynyt kohtaa, jossa ei olisi ollut sirpaleita, kun se sahattiin poikki ja pilkottiin.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Sotavuodet 1939 - 1945

Lönnrotin kansakoulu NL:n koneiden 26.2.1940 suorittaman pommituksen jäljiltä.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Sotavuodet 1939 – 1945 heijastuivat monella tavalla myös koulutyössä, joka keskeytyi välillä pitkiksi ajoiksi sotatoimien ja se aiheuttamien evakuointien takia. Talvisodan aikana, kun rintama siirtyi jo varsin lähelle Lappeeta ja Lappeenrantaa, määräsi sotapoliisipäällikkö Lappeen kunnan etelä- ja kaakkoisosat evakuoitavaksi 12.3.1940. Rauhanteon johdosta evakuointi voitiin keskeyttää jo seuraavana päivänä. Tulevaa jatkosotaa ennakoiden aloitettiin siviiliväestön, karjan ja irtaimiston evakuointi rajakylistä ja Lauritsalan kauppalan Saimaan kanavan itäpuolella olevista alueista 20.6., kaupungista ja Lauritsalan kauppalan muista osista 25.6.1941. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla jo yli 6000 henkilöä oli siirtynyt Lappeenrannasta, Lauritsalasta ja Lappeelta läntisempään Suomeen viranomaisten toimin. Tämän lisäksi osa asukkaista siirtyi pois seudulta omatoimisesti. Rintaman siirryttyä kauemmaksi alkoi siviiliväestön palaaminen kotiseudulleen 25.8.1941. Kolmannen kerran alueen väestö evakuoitiin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen lähestyessä 4.7.1944 alkaen. Palaamaan asukkaat pääsivät syksyllä 4.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen jälkeen. Tosin aivan rajan pinnassa olleissa kylissä tämä tapahtui vasta talvella 1945.

Ison ongelman sotavuosien koulutyölle aiheuttivat evakuointien lisäksi pommitukset, koulutilojen luovuttaminen armeijan käyttöön sekä miespuolisten opettajien kutsuminen maanpuolustustehtäviin. Jatkosodan alettua oli puolustusvoimien tehtävissä yhteensä 14 lappeenrantalaista kansakoulunopettaja. Heistä kaksi pääsi kevättalvella 1942 palaamaan siviilitehtäviinsä. Kaikki eivät palanneet enää rintamalta. Talvisodassa kaatui pitkään Lappeenrannassa opettajana toiminut komppanianpäällikkö, reservinluutnantti Väinö Vanninen 23.2.1940 Taipaleenjoella. Vanninen oli valittu aluksi Lappeenrannan kansakoulun opettajaksi vuonna 1924 ja hän siirtyi myöhemmin Peltolan kouluun. Lisäksi Lauritsalan jatkokoulun puutöiden opettaja Toivo Norri kaatui 9.7.1941 ja Peltolan kansakoulun vahtimestari Emil Pöllönen 2.10.1941 Karjalan kannaksella. 

Lappeenrannan asemanseutua 2.7. 1944 edellisenä päivänä tapahtuneen
pommituksen jälkeen. Pommituksessa menehtyi kahdeksan siviiliä
ja kaksi sotilasta. SA-kuva

Talvisodan aikana Lappeenranta oli yhdessä Viipurin kanssa maamme pommitetuimpia kaupunkeja. Pommitusten seurauksena Lappeenrannassa menehtyi 37 ja Lauritsalassa 13 henkeä. Pommitusten rakennuksille aiheuttamat tuhot olivat suhteellisesti suuremmat kuin missään muussa kaupungissa. Asunnoista oli 8,4% joko tuhoutunut tai vaurioitunut. Jatkosodan aikana pommituksia oli huomattavasti vähemmän ja ne ajoittuivat sodan alku- ja loppuvaiheisiin. Tuhoisin oli Simolan aseman pommitus 19.6.1944, jossa menehtyi ainakin 91 ihmistä. Toinen kohtalokas hyökkäys oli neuvostoliittolaisten koneiden isku Lappeenrannan asemalle ja ratapihalle 1.7.1944, joka aiheutti ammusjunan räjähdyksen. Armilan koulun lähellä metsikössä ollut sirpalesuoja ja suojakorsu saivat osumia, jolloin niistä suojaa hakeneet siviilit (8) saivat surmansa. 

Kun Lappeenrannan pommitukset alkoivat talvisodan ensimmäisenä päivänä, oli Lönnrotin kansakoulussa oli menossa toinen oppitunti. Kaupungissa annettiin ilmahälytys kello 9.26. Tähän ilmahälytykseen päättyi kouluopetus pitkäksi aikaa. Oppilaat palasivat Lönnrotin kouluun vasta rauhanteon jälkeen 22.4.1940. Helmikuun 26. päivänä vihollisen pommi-iskut kohdistuivat varuskunta-alueelle ja se läheisyyteen. Tässä pommituksessa Lönnrotin koulurakennus ja sen piha-alue sai niistä osumia. Koulun päärakennuksen toinen pää luhistui kokonaan, muuallakin seinät liikkuivat, muureja kaatui tai ainakin särkyi ja ikkunat menivät rikki. Samoin piharakennus rikkoutui pahasti. Koulu oli pommituksen jäljiltä sellaisessa kunnossa, että sen kunnostamisen mielekkyyttä harkittiin vakavasti. Onneksi koulutalo päätettiin korjata. Korjaustyöt tehtiin kesän 1940 aikana ja ne valmistuivat jo elokuussa. Syksyksi 1938 valmistunut komea Armilan kansakoulu otettiin samoin kuin muutkin Lappeenrannan koulut puolustusvoimien käyttöön ylimääräisten kertausharjoitusten käynnistyttyä 10.10.1939 ja koulutyö keskeytyi. Linnoituksessa sijainnut jatkokoulu siirtyi puolustusvoiminen käyttöön joitakin päiviä aikaisemmin eli 7.10.1939. Koulutyö aloitettiin uudestaan 22.11, mutta 30.11. alkanut talvisota pommituksineen keskeytti toiminnan jälleen. Armilan koulu kärsi pommituksissa Lönnrotin tavoin mittavia vaurioita. Vanhasta puurakennuksesta särkyivät ikkunat, mutta uudessa koulurakennuksessa vaurioita oli merkittävästi enemmän. Sen kaikki ikkunat olivat rikki, seinät liikahdelleet, katon ja seinien läpi oli kulkenut  palo- ja räjähdepommeja, ulkoportaat olivat kappaleina ja näyttämölava tuhoutunut. Myös koulun irtaimisto kärsi isoja vaurioita. Lauritsalassa ensimmäiset pommitukset tapahtuivat 1.12.1940, jolloin pommeja putosi mm. Lauritsalan kansakoulun (nyk. Kanavansuun koulun) alapuolella olevaan rinteeseen. Myös kauppalassa olleet koulurakennukset luovutettiin puolustusvoimien käyttöön.   

Siviiliväestöä tavaroineen evakuoidaan proomuihin Lappeenrannan
satamassa 3.7.1944. SA-kuva.

Talvisodan päätyttyä Armilan koulun puurakennus sekä Peltolan koulu saatiin takaisin armeijan käytöstä ja sellaiseen kuntoon, että koulutyö voitiin aloittaa uudestaan 22.4. Kouluvuoden pituudeksi tuli yhteensä 78 koulupäivää, sillä opiskelu päättyi jo 5.6.1940. Myös Armilan uusi koulutalo saatiin kunnostettua syksyyn mennessä ja lukuvuosi käynnistyi normaalisti. Kesällä 1941 alkanut jatkosota muutti jälleen voimakkaasti koulun arkea. Kouluhallitus lyhensi määräyksillään usein kouluvuotta. Esimerkiksi vuonna 1942 se määräsi koulutyön päättymään jo 13.5 ja alkamaan syksyllä vasta 1.10. Armilan vanha puukoulu oli armeijan käytössä lukuvuoden 1941 – 1942. Uudessa talossa koulua kävivät Armilan kansakoulun, tyttöjen jatkokoulun ja osittain myös poikien jatkokoulun oppilaat. Kevättalvella 1943 armeija otti käyttöönsä kaikki Lappeenrannan koulut lukuunottamatta Peltolan koulurakennusta. Tämä johti lähes ylipääsemättömiin tilaongelmiin. Ne ratkaistiin vuokraamalla Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen, Pelastusarmeijan ja lestadiolaisten rukoushuoneen salit sekä palokunnan keittiö sekä supistamalla rajusti opetustunteja. Kun Pelastusarmeijankin tilat varattiin armeijan käyttöön, siirrettiin opetusta Betel- ja Betania-rukoushuoneille. Normaalin tilaan palattiin vähitellen syksyllä 1944, kun koulutilat palasivat puolustusvoimilta takaisin siviilikäyttöön. Syyslukukausi käynnistyi kaupungin kouluissa osittain 1.11.1944. Lönnrotin koulu, Armilan puukoulu sekä Jatkokoulu olivat vielä edelleen puolustusvoimien käytössä. Lisäksi Armilan kivikoulu oli jälleen kärsinyt pommituksista, joten koulurakennuksessa piti tehdä korjaustöitä. Puolustusvoimat luovuttivat edellä mainitut rakennukset takaisin kaupungille marraskuun loppuun mennessä. Näin pääsi koulutyö vihdoin rauhanomaisiin uomiinsa viiden vuoden pelon ja epävarmuuden päätyttyä. Olojen poikkeuksellisuudesta kertoo yhteenveto Lappeenrannan kaupungin oppivelvollisista vuodelta 1944. Oppivelvollisia oli yhteensä 1720, joista peräti 247 ei saanut opetusta. Heistä noin 200 oli tuolloin joko Ruotsissa tai Tanskassa. Loput olivat jossakin kotimaassa edelleen evakuointimatkalla. Myös Lauritsalassa päästiin joissakin kouluissa aloittamaan opiskelu vasta marraskuun lopulla, koska koulutilat olivat kuun lopulle asti armeijan käytössä.

Lappeen kunnan alueella toimivat koulut olivat kaikki sotavuosina pitkiä aikoja puolustusvoimien käytössä. Lempiälän kansakoululla toimi eräässä vaiheessa kenttäsairaala ja kaatuneitten evakuointikeskus. Sama kohtalo oli myös Rikkilän kansakoululla kesällä 1944. Haapajärven kansakoulu joutui talvisodan toisena päivänä 1.12.1939 pommitusten kohteeksi. Tämä pelästytti niin opettaja kuin oppilaatkin ja koulupito lopetettiin välittömästi. Rauhan tultua voimaan maaliskuussa 1940 ei koulua kuitenkaan aloitettu heti uudelleen. Koulun yläluokka oli puolustusvoimien käytössä ja alaluokka oli täynnä oman koulun ja evakuoidun Keskisaaren koulun irtaimistoa. Lisäksi kylällä ollut maalaisliiton seuratalo toimi aliupseerikouluna ja kaikkien kylän talojen tuvat olivat sotilasmajoituksessa. Koulutarkastaja ei ratkaisua kuitenkaan hyväksynyt, vaan vaati koulun aloittamista heti. Lopulta koulun alaluokkaan raivattiin sen verran tilaa, että koulu pääsi jatkamaan toimintaansa 7.5.1940. Kevätlukukausi jäi lyhyeksi, sillä toiminta päättyi jo 10.6.1940. Kesällä 1944 koulun kalusto ja arkisto lähetettiin evakkotaipaleelle kylän asukkaiden tavoin. Syyslukukausi pääsi alkamaan vastaa marraskuussa. Myös Keskisaaren koulun toiminta lopetettiin melkein heti talvisodan alettua 2.12.1939. Sodan päätyttyä maaliskuussa 1940 ei koulutyötä voitu jatkaa, sillä valtakunnan raja oli sijoitettuna vain 300 metrin päähän koulusta. Sen sijaan Haapajärven koulun toiminta käynnistettiin ja Keskisaaren yläkansakoulun oppilaat siirtyivät sinne. Kesällä 1944 siirtyi Keskisaaren koulupiirin asukkaat evakkoon, koulun kalusto ja arkisto myös. Väestön palattua syksyllä takaisin, ei koulutyötä voitu aloittaa rajan läheisyyden takia kuitenkaan syyslukukaudella, vaan oppilaat kävivät jouluun asti koulua Haapajärvellä.

Vilunkia Taavetin asemalla (Lappeenranta-lehti 7.12.1912) [Päivitetty 11.11.2015]

Tein elokuun alussa 2015 pyöräretken Luumäellä, jossa yhtenä pysähdyskohteena oli Helsinki-Pietari-radan varressa olevat asemarakennukset. Bloggasin sen jälkeen koosteen Taavetin aseman vaiheista. Myöhemmin syksyllä käydessäni läpi vanhoja Lappeenranta-lehden vuosikertoja törmäsin oheiseen artikkeliin. Tarina on kyseiselle ajalla (1910-luku) tyypillinen. Tuon ajan sanomalehtiä lukiessani olen hämmästellyt sitä, miten yleisiä artikkelissa kuvatun tapaiset kavallukset ja petokset olivat rehellisten suomalaisten keskuudessa. Tuon tuostakin lehdissä oli uutisia kavalluksista, petoksista ja kirjanpitorikoksista rautateiden, pankkien, kauppaliikkeiden, vakuutusyhtiöiden, kaupunki- ja maalaiskuntien rahaliikenteessä. Esimerkiksi Taipalsaaren ja Savitaipaleen kunnan varoja käyttivät 1910- ja 1920-luvuilla kunnan rahakirstunvartijat omiin liiketoimiinsa. Edellisessä tapauksessa syyllinen joutui kolmeksi vuodeksi "tiilenpäitä lukemaan", jälkimmäisessa tapauksessa, aikansa "julkkis" ja kansallissankari, pakeni uudelle mantereelle.....
Ja tarina jatkuu... Nimittäin edetessäni Lappeenranta-lehden vuosikertaan 1913, löytyi Taavetin asemalta lehtiuutisen mukaan toinenkin varoja omaan taskuunsa kavaltanut virkamies. Tässä tapauksessa epäilty oli aseman sähköttäjä Toivo Muttonen. Valokuva lehtiuutisesta löytyy oheisen artikkelin jälkeen.

Alla lupaamani artikkeli:

Lappeenranta-lehti 7.12.1912

Vaillinki Taavetin asemalla

Kuten viime numerossamme mainitsimme, vangittiin Taavetin v. t. asemapäällikkö O. Hacklin (Otto Fredrik Hacklin, 1873 - 1926)  tiistaina postikassassa tavatun vaillingin takia.

Lisäselvitykseksi voimme mainita, että jo viiime kuun 17 päivänä kävi Viipurin postikonttorista eräs postivirkamies tarkastamassa Taavetin aseman postitilejä y.m. ja huomasi heti laskiessaan postikassaa varoja kavalletun lähes 1000 markkaa. Vähän myöhemmin tunnusti v.t. asemapäällikkö Hacklin, että on vielä viemättä kirjoihin Miehikkälästä tulleita postirahoja noin 1000 markkaa, joten vajaus nousi lähes 2400 markkaan. Nyt annettiin Hacklinille aikaa joku päivä täyttää tämä vaillinki, mutta ei Hacklin ole tuonut rahoja. Liikennetarkastaja määräsi ensin virkaa tekeväksi asemapäälliköksi linjakirjuri E. Pinomaan.

Että kassanvajaus on tullut, ei ole mikään ihme, sillä koko kesän on Hacklin juopotellut ja matkustellut. Jo useita viikkoja sitten tiedettiin, että asemalla oli vajaus noin 800 markkaa, mutta peitettiin se lainvaroilla.. Taavetin asemalla on ollut epäsäännöllisyyksiä jo pitkin kesää, postiosotuksia on pidätetty eikä ole lähetetty eteenpäin menemään, saattaen täten useille vahinkoa vekseleitä maksaessaan y.m. muita maksuja. Useita postiosotuksia on täten pidätetty Taavetin asemalla parikin viikkoa.

Taavetin asema (Päivitetty 17.2.2016)

 

Luumäen hiljennyt asemarakennus elokuun alussa vuonna 2015

Luumäen lenkilläni 2.8.2015 oli tarkoituksenani tutkailla ja kuvata Helsinki - Pietari-radan varressa olevien vanhojen asemarakennusten kuntoa. Monet niistä ovat jopa radan rakentamisen ajalta eli 1870-luvun alusta. Niinpä pyöräilin Luumäen aseman ohella ihailemaan myös Taavetin asemarakennusta. Sekin on ollut pian jo yhdeksän vuotta käyttämättömänä. Kokosin aseman vaiheista alle hieman koostetta.

Taavetin asemarakennuksesta poistuivat viimeiset matkustajat 3.9.2006

Taavetin asema

Asemahallista johtavat portaat ratapihalle, joka on aidattu

Kun Pietari - Helsinki radan osuus Lahden - Viipurin rataosalla valmistui syksyllä 1870, liikenne Taavetin ohi käynnistyi 11.9.1870. Samana vuonna valmistui Knut Nylanderin piirtämä Taavetin IV –tyypin asemarakennus. Taavetin asema purettiin kuitenkin jo melko uutena. Knut Nylanderin seuraaja Bruno Granholm suunnitteli vuonna 1905 entisen tilalle jugend-tyylisen aseman, jonka tyypilliset koristeaiheet, esimerkiksi hieno ”kattoratsastaja”, ovat vuosien saatossa osittain hävinneet. Rakennuksen perushahmo on kuitenkin jäljellä. Rakennuksen itäosassa sijainnut asemapäällikön asunto-osa on purettu pois.
Taavetin asema on kokenut paljon olemassaolonsa aikana. Aluksi aseman seinässä komeili ruotsinkielinen Davidstad. Taavetin asemaa suunniteltiin vuoden 1882 valtiopäivillä Savon radan risteysasemaksi, mutta myöhemmin suunnitelmat siirrettiin koskemaan Kaipiaista ja lopulta edelleen Kouvolaa, josta se sitten lopulta rakennettin erkanemaan. Vuonna 1897 aseman kyltti vaihtui nimeksi Taavetti ja sen venäjänkieliseen muotoon. Taavetista tuli kuitenkin Luumäen tärkein keskus ja kunnallishallinto siirtyi sinne kirkonkylältä vuonna 1912. Samana vuonna Taavetin silloinen asemapäällikkö innostui kesällä ryyppäämään ja jäi syksyllä kiinni postirahojen kavalluksista.Vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä asemalla pitivät punaiset päämajaansa ja asevarastoaan. Vuoden 1918 sisällissodan ensimmäisiä taisteluja käytiin Taavetin aseman tienoilla. Valkoiset onnistuivat 19.1.1918 kaappaamaan asemapäällikön avulla punaisten ase- ja ammuslähetyksen. Kun aselastin kaappaus tuli punaisten tietoon, nämä tekivät Lappeenrannasta noin 200 - 250 miehen vahvuisena junalla Taavettiin rangaistusretken 20. - 21.1.1918. Punakaartilaisten junan saavuttua Taavettiin syntyi kaartilaisten ja suojeluskuntalaisten välillä tulitaistelu Taavetin yläkylällä apteekin lähellä. Kahakassa kaatui jääkäri Lauri Pelkonen. Hän oli ensimmäinen vuoden 1918 taisteluissa kaatunut jääkäri.

Lännestä päin saapuvan junamatkustajan silmäkulmassa
saattaa vilahtaa tämä näkymä

Talvisodan ja jatkosodan vuosina asema eli vilkkaan liikenteen aikaa. Taavetin rautatieasema tuli tutuksi jatkosodan aikana kymmenille tuhansille suomalaisille, virolaisille ja saksalaisille sotilaille. Alueella koottiin joukkoja ja asemalta lähdettiin rintamaa kohti. Läheisen Salpalinjan rakentaminen toi myös paljon liikennettä. Tutuksi asema tuli myös kymmenilletuhansille evakoille näiden matkatessa turvaan Sisä-Suomeen. Sotien aikana rataa ja asemaa pommitettiin usein. Rata ja monet lähitaloista saivat osumia, mutta itse asemarakennus säästyi pommituksien tuhoilta.

Taavetin aseman tavaralastaussilta

Rautatieasemat olivat ennen maaseudulla keskeisiä ihmisten kokoontumispaikkoja. Arkipäivisin käytiin katsomassa vain iltajunat, mutta pyhäisin oltiin junalla, kuin junalla ”päästämässä” junia. Aseman ympärille muodostui silloinen Taavetin keskusta. Alueella oli asuinrakennusten lisäksi  kauppoja ja pankkeja. Taavetin rautatieaseman seudun hiljentyminen alkoi 1960-luvun jälkeen, kun reilun kilometrin verran asemalta koilliseen Linnalantien varteen alkoi muotoutua Luumäen kunnan uusi keskuspaikka. Toistaiseksi viimeinen matkustajajuna pysähtyi illalla 3.9.2006. 

Rautateiden henkilöliikenteen merkitys oli pienentynyt autokannan ja tieverkon uudistuessa. Taavetin aseman  miehitys lopetettiin vuonna 1990. Henkilöliikenteen pysähdykset Taavetissa lopetettiin syyskuussa 2006 Kerava – Lahti-oikoradan avaamisen ja alhaisen käyttäjämäärän takia. Taavetista oli päivittäin ollut kaksi InterCity-junayhteyttä Lappeenrannan ja toiset kaksi Kouvolan suuntaan. Sunnuntaisin asemalla oli pysähtynyt myös lähijuna Kouvolasta Imatralle ja Imatralta Kouvolaan ja Helsinkiin. Päivittäin Taavetin asemaa oli käyttänyt noin 28 matkustajaa. Asemalaiturit purettiin myöhemmin rataosan perusparannuksen yhteydessä.
Taavetin asemarakennus on ollut myynnissä verkkohuutokaupassa. Korkein tarjous 15.2.2016 päättyneessä huutokaupassa nousi vain 16 500 euroon. Yksi syy kauniin rakennuksen halpaan hintaan lienee vain 700 neliömetrin tontti, johon sisältyy rasitteena tieoikeus Liikennevirastolle.  Eli käytännössä osa tontista on katualuetta. Lisäksi rata-alue ulottuu todellakin lähes kiinni asemarakennukseen, joka toisi lisähaasteen rakennuksen remontoinnille ja myös sen purkamiselle.

Lähteet:
”Rakas on meille tämä pitäjä. Kuvia ja tarinoita Luumäeltä”.
Toimittaneet:
Pentti Pien-Inkeroinen, Eero Kangas, Pekka Siiropää ja Hilkka Suoanttila-Tuuva.

Lappeenranta-lehti 7.12.1912
Etelä-Saimaa 28.8.2006
Etelä-Saimaa 17.2.2016

Simolan (kansa)koulu Lappeella

Simolan vuonna 1903 valmistunut kansakoulu kuvattuna 5.7.2015

Ensimmäinen pysähdyspaikkani pyöräretkelläni  5.7.2015 oli Simolan, Monolan, Kälvelän, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä Simolan vanha, mutta arvokkaan näköinen kansakoulurakennus.  Kokosin koulun vaiheista jälkikäteen yhteenvedon käyttäen apunani Taavi G. Murron vuonna 1929 painettua kirjaa Lappeen pitäjän historia II sekä  usean kirjoittajan kokoamaa kirjaa Kunta kaupungin kupeessa. Lappeen historia II. Vuodet 1865 - 1966, joka ilmestyi vuonna 2011. Ja lisäksi Leena Pentikäisen Simolan kyläseudun historiasta koostamaa kirjaa Lappeen Simola. Risteysasema Pietarinradan varressa vuodelta 2005. Selasin myös vanhoja lehtiä.

Simolan koulun länsipääty

Kansakoululaitoksen luominen alkoi maassamme1860-luvulla ja ennen pitkää jokaisessa isossa suomalaisessa maalaiskylässä oli oma kansakoulu. Lappeenrantaan perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1866, Lappeelle vuonna 1878. Toukokuun 24. päivänä1898 antoi valtiovalta asetuksen kansakoulujen perustamisesta maalaiskuntiin. Se velvoitti kunnat jakamaan alueensa kansakoulupiireihin. Lisäksi asetus edellytti, että kunnat  perustavat niin monta kansakoulua, että jokainen kunnassa asuva lapsi voi nauttia opetusta omassa koulupiirissään ilman suuria vaikeuksia. Lappeella kuntakokouksen asettaman 14-henkisen piirijakovaliokunnan esitykseen tukeutuen kuntakokous hyväksyi 15.7.1899 kuntaan kansakoulupiirijaon. Näin muodostettiin 14 koulupiiriä: Haapajärvi, Hanhijärvi, Kasukkala, Kansola, Kaukaa, Korkea-aho, Kärkelä, Mustola, Pulsa, Purala, Simola, Sipari, Taikinamäki ja Vainikkala.

Simolan koulun itäpääty

Simolan kansakouluhankkeesta löytyy ensimmäinen maininta jo vuodelta 1897. Lappeenrannan Uutisissa nimittäin kirjoittettiin 26.1.1897: Jos kerran joskus Lappeella yksikään kansakoulu perustetaan, niin Simolaan pitää myöskin saapa semmoinen laitos. Kun kerran kylässä on kapakka, totta kai kouluakin tarvitaan. Artikkelin kapakalla tarkoitettiin asemalla ollutta ravintolaa, jossa tarjoiltiin myös väkijuomia..

Kyseisellä asemalla pidettiin 17.9.1899 kokous, jossa neuvoteltiin tuloksetta kansakoulun perustamisesta. Innokkaan koulun puuhaajan kauppias Aksel J. Enckellin aloitteesta saatiin uusi kokous koolle herrastuomari Mikko Monosen taloon 18.11.1900. Kokouksessa Mikko Mononen tarjoutui lahjoittamaan kaksi hehtaaria maata koulun tontiksi puolentoista kilometrin päästä asemalta. Kokousväki piti lahjoitettua paikkaa sopivana ja päätti aloittaa koulun rakentamisen. Ratamestari Fredrik Wallenius laati koulua varten piirustukset. Ne hyväksyessään kuntakokous määräsi  kuitenkin rakennusta lyhennettäväksi kahdella metrillä ja kavennettavaksi 1,5 metrillä. Kunta varasi hanketta varten valtiolta otetun 2000 markan lainan. Koulupiiriin kuuluvat perheet velvoitettiin tuomaan rakennuspuita hankkeeseen. Puumäärä oli sidottu veroäyrimäärään. Ne, joilla ei ollut metsää, osallistuivat rakennuskustannuksiin rahallisesti.

Kutsu juuri valmistuneen Simolan kansakoulun vihkiäisiin.
Itä-Suomen Sanomat 24.9.1903

Simolan kansakoulu vuonna 1956

Koulun rakentamista viivästyttivät ajalle tyypilliset riidat koulun paikasta. Haikalan, Melkkolan ja Suomalaisen kylien asukkkaat vaativat koulun rakennuspaikan siirtämistä heidän kyliään lähemmäksi. Tätä vastustivat Kälvelän ja Rikkilän kylien asukkaat. Lisäksi Simolan aseman virkamiehet tulivat siihen tulokseen, etteivät heidän lapsensa juurikaan tätä kansakoulua käytä, vaan hakeutuvat yksityisiin oppilaitoksiin. Niinpä heidän mielestään virkamiesperheiden ei ole pakko osallistua koulun rakentamiskustannuksiin. Asemapäällikkö Wigren valitti kaikkien virkamiesten puolesta rakentamiskustannuksiin osallistumisesta kuntakokoukselle. Se hylkäsi valituksen kuten myöhemmin myös läänin kuvernööri. Monien vaiheiden jälkeen koulu valmistui syksyllä 1903. Sen vihkiäisiä vietettiin 27.9.1903 ja ensimmäiset oppilaat otettiin vastaan 30.9.

Vuosina 1903 - 1907 koulussa oli vain yksi opettaja, joista ensimmäisenä tehtävää hoiti Maria Lipponen. Vuodesta 1928 alkaen Simolassa toimi myös 36-viikkoinen alakoulu. Vuonna 1937 koululle valmistui erillinen lisärakennus, johon sijoittuivat alaluokka, veistosali, keittola sekä alaluokan opettajan asunto.

Simolan kansakoulupiirin kokous.
Etelä-Saimaa 12.10.1920

1940-luvulla Simolan koulu kärsi tilanahtaudesta suuren oppilasmäärän vuoksi ja tuossa vaihessa puuhattiin Raippoon uutta kansakoulua. Se hanke ei kuitenkaan toteutunut. Lukuvuonna 1956 - 1957 koulussa oli 102 oppilasta ja opetutyössä neljä opettajaa. Vuonna 1965 oppilaita oli 65, vuosikymmenen lopulla noin 80. Vuonna 2013 Lappeenrannan koulutoimi esitti syyskuussa 2013 Simolan koulun lakkauttamista. Suunnitelma liittyi kouluverkoston supistamisen kautta haettaviin säästöihin. Simolan koulun oppilaat olisivat siirtyneet suunnitelman mukaan Kesämäen kouluun syksystä 2015 lukien. Suunnitelma "jalostui" loppusyksyn aikana niin, että kaupunginvaltuusto teki Simolan osalta seuraavanlaisen päätöksen: Mäntylä-Vihtola alueelle kohoaa 2021-2023 uusi koulu, jos alueen asukasmäärä sitä vaatii. Kouluun sijoitetaan tilat myös Simolan oppilaille ja osalle Korkea-ahon koulun oppilaista. Eli vanha ja arvokas koulukiinteistö säilyy alkuperäisessä käytössään vielä 6 - 8 vuotta.

Simolan koulun eteläinen seinusta

Simolan koulun pihapiiriä

Vuonna 1937 valmistunut erillinen lisärakennus

Pyöräretki Simolan, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä 5.7.2015

Terijoelta siirretty komea huvilarakennus

Tein aurinkoisena sunnuntaina 5.7.2015 pyöräretken Simolan, Monolan, Kälvelän, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä. Keli oli mitä mainioin, lämpötila pyöri 18 - 20 asteen välillä, taivas oli miltei pilvetön, reippaasti puhaltanut tuuli piti huolen siitä, ettei hiki noussut pahemmin pintaan, vaikka reitillä on muutamia pitkiä nousujakin. Laajana kukkivat kedot ja pientareet, niistä leviävät huumaavat tuoksut ja  silmiä hivelevä värikylläisyys saivat kaltaiseni kyynikonkin herkistymään. Pisteenä i:n päälle olivat ne lukuisat mukavat kohtaamiset, lämmin ystävällisyys ja avuliaisuus, joita sain kokea retkeni aikana. Jopa rajavartioston "pojat" olivat ystävällisesti huolehtivaisia kolutessani rajavyöhykkeen reunoja.

Pommituksen jäljet näkyvät edelleen Simolan vesitornin ulkoseinässä

Kuvasin reitille sattuvat koulut, joista kaksi (Rikkilä ja Vainikkala) on lakkautettu, yksi (Simola) on vielä koulukäytössä. Rikkilän koulun omistaa nykyisin aviopari, jonka miehen isovanhemmat antoivat aikoinaan tontin koulua varten. Vainikkalan koulun omistaa ilmeisesti edelleen Lappeenrannan kaupunki.

Simolan entinen asemarakennus on vuodelta 1869

Kävin myös Simolan asemalla. Ensiksi pysähdyin pommien ja kranaatien iskemiä julkisivussaan kantavalla vesitornilla. Simolan asemalla kuoli 19. - 20.6.1944 puna-armeijan lentokoneiden pommituksissa vähintään 130 ihmistä. Suurin osa Kannakselta pakenevia evakoita. Lopullista uhrimäärää ei tiedä kukaan. Vesitornin lähellä asuva Jarno Helo laski ystävällisesti vesitorniin sisälle ja kertoi tornin historiasta ja ylläpidosta. Kävin myös entisellä Simolan asemalla, joka pystytettiin vuonna 1869, kun Helsinki - Pietari-rataa rakennettiin ja joka nykyisin on yksityisasuntona. Upeaa rakennusta, sen ja kyläseudun historiaa esitteli perusteellisesti talon omistaja Anne Soini.

Mielenkiintoinen oli myös pysähdys upealla, Terijoelta siirretyllä huvilalla.
Palaan myöhemmin edellä mainittujen koulujen vaiheisiin, samoin Simolan vesitorniin ja ehkä myös Simolan aseman historiaan.

Jälleen kerran voin todeta:
- Upea on Etelä-Karjalan luonto, upeita ovat sen asukkaat, rikas ja mielenkiintoinen on kotiseutumme historia.

Simolan koulu

Rikkilän entinen kansakoulu

Vainikkalan lakkautettu kyläkoulu