Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Koulujen kasvitarhatoiminta (Päivitetty 17.11.2015)

Helsingin kansakoululaisten ensimmäinen kasvitarha (Ärtin puutarha) Eläintarhassa.
Kuva (Laaksoharju 2012, sivu 64) on otettu ilmeisesti vuonna 1919.

Maamme kansakouluissa yleistyi 1920-luvun alkuvuosina uusi toimintamuoto eli kasvitarhan hoito. Kouluhallitus kehotti kaupungeissa ja taajamissa järjestämään kansakoulujen oppilaille mielekästä kesätyötä. Maassamme oli 1910-luvulla koettu sotien ja yhteiskunnallisten levottomuuksien takia vakavaa elintarvikepulaa. Niinpä valtiovallan tavoitteena oli nostaa selkeästi elintarviketuotannossa omavaraisuutta. Myös lapset ja nuoret haluttiin opettaa varautumaan omatoimisesti mahdollisiin uusiin niukkoihin aikoihin. Tähän niveltyi myös maatalouden ja kasvitarhanhoidon opetuksen ottaminen oppivelvollisuuslakiin. Lakiin liittyvässä kustannuslaissa ja täytäntöönpanoasetuksessa mainittiin nimenomaan kasvitarhatyö. Opettajien ohjaamassa kasvitarhatoiminnassa tavoitteena oli se, että lapset oppivat viljelemään kasviksia. Iskulauseena oli ”kasviksia kaikille”. Kesätyö kasvitarkassa oli käytännössä veden kantamista, rikkaruohojen kitkentää ja harventamista. Oppilas sai syksyllä ahkeruutensa palkaksi kotiinsa juurekset, jotka olivat merkittävä lisä kaupunkilaisperheen ruokataloudessa.

Lappeenrannan esikaupunkialueella kasvitarhatoimintaa oli jo aikaisemmin organisoinut Ensiapuyhdistys. Tämä oli alkuaan perustettu vuonna 1888 nimellä Lappeenrannan Rouvasväenyhdistys. Se auttoi koyhiä perheitä toimeentulon hankinnassa. Yhdistys sai varansa keräyksillä, kaupungilta saaduista avustuksista sekä anniskeluyhtiön voittovaroista. Ensiapuyhdistys organisoi myös ruoka-apua, järjesti ilmaista lääkärinhoitoa ja lääkkeitä. Lisäksi vuonna 1905 aloitti yhdistyksen lastentarha, joka sai valtionapua vuodesta 1912 lähtien. Ensiapuyhdistyksen järjestämässä "kasvitarhakoulussa" ohjelmaan kuuluivat myös marjastus- ja uintiretket sekä päivittäinen ruokailu. Jokaisella lapsella oli oma kasvipalstansa, jonka sadon he saivat itselleen.

Etelä-Savo 18.9.1919

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto luovutti kansakoulun ensimmäiseksi kasvimaaksi "rakuunarykmentin ja Aleksanterinkadun (nykyinen Valtakatu) välillä sijaitsevat tontit varuskuntasairaalan alapuolelta" keväällä 1921. Samalla varattiin määräraha alueen perustöiden tekemiseen. Talonomistaja Lauri Oinonen kynti ja muokkasi sekä lannoitti peltomaan. Toukokuussa kouluhallitus piti viikon mittaiset kasvitarhakurssit kansakoululla. Ylimpien luokkien oppilaat, joille annettiin kasvipenkkejä, saivat kolmen päivän ajan kunnostaa omaa aluettaan lukukauden lopussa opettaja Niilo Visakannon johdolla. Johtokunta maksoi erillisen lisäkorvauksen niille opettajille, jotka huolehtivat kesän aikana oppilaiden työstä kasvitarhalla. Opettaja Anton Kolhoselle annettiin matkastipendi Tampereen kasvitarhakursseille osallistumista varten keväällä 1924. Kouluhallitus esitti, että kunkin oppilaan kasvipenkin hoito pitää arvostella ja numero tuli merkitä todistukseen. Alkuvuosina näin ei kuitenkaan vielä tapahtunut, mutta 1930-luvulta alkaen hyötykasvien viljely luettiin osaksi oppivelvollisuuden suorittamista. Koulujen kasvimaat kuuluivat vuosikymmeniä kesäiseen kuvaan Lappeenrannassa ja Lauritsalassa. Varuskunnan vierestä kasvitarha siirrettiin myöhemmin Harapaisen mäkeen nykyisen vesitornin läheisyyteen. 

Kansakoulujen toimintakertomuksessa lukuvuodelta 1938 – 1939 mainitaan kasvitarhatoiminnan olleen entiseen tapaan viidennen luokan oppilaiden harteilla. Kansakoululasten kasvitarhatoiminta nousi sotavuosina erittäin mittavaksi. Esimerkiksi kesällä 1942 kasvipalstoja pitivät perinteiseen viiden luokan oppilaiden lisäksi kuudennen luokan, jatkokoulun ja osa neljännen luokan oppilaista. Kova pula elintarvikkeista oli laittanut lapsiinkin ”maahenkeä”. Kahtena sotakesänä, 1941 ja 1944, siviiliväestö evakuoitiin Lappeenrannasta. Tämä merkitsi keväällä kylvettyjen kasvitarhojen jäämistä rikkaruohojen valtaan, eikä noina kesinä käytännössä saatu minkäänlaista satoa. Kesällä 1945 yritettiin paremmalla onnella uudestaan. Silloin peräti 260 oppilasta kolmannelta, neljänneltä ja viidenneltä luokalta kylvi omalle palstallensa porkkanaa ja punajuurta. Kunkin oppilaan palsta oli  5 – 10 neliömetrin suuruinen. Satoa korjattiin syksyllä keskimäärin 25 kiloa oppilasta kohden. Yhteismaalla kasvatettiin raparperia, marjapensaita, omenapuita sekä kukkia. Kun elintarviketilanne maassamme helpottui, alkoi myös kasvitarhainnostus laimeta. Kesällä 1952 otti oman kasvitarhan Harapaisentien varrella sijainneesta pellosta enää 32 oppilasta ja seuraavana vuonna 37. Tämän jälkeen vuosikertomukset vaikenevat kasvitarhatoiminnasta.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Oppivelvollisuuslaki astuu voimaan ja jatkokoulu käynnistyy

Kaksi Lappeenrannan kaupungin keskeistä koulurakennusta "huokausten sillan" takaa nähtynä vuonna 1910. Vasemmalla yhteiskoulu ja oikealla Lappeenrannan kansakoulu. Kansakoulun tiloissa annettiin myös jatkokoulun teoriaopetusta. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Yleisen oppivelvollisuuden ja pohjakoulutuksen toteuttaminen jäi 1910-luvulla suurten kansallisten ja kansainvälisten myllerrysten jalkoihin.  Sortovuodet, maailmansota, maamme itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota viivyttivät uudistuksiin tarvittavan lainsäädännön luomista. Noin puolet kouluikäisistä lapsista jäi vielä kansakoulujen ulkopuolelle ja heidän lisäkseen merkittävä osa keskeytti koulunsa.  Lopulta eduskunta hyväksyi oppivelvollisuuslain 23.11.1920. Lain mukaan jokaisessa koulupiirissä tuli olla nelivuotinen yläkansakoulu, kaksivuotinen alakansakoulu sekä jatkokoulu.

Jatkokoulun oppilaat kokosivat koulun vaiheista oheisen
vihkosen vuonna 1957.

Oppivelvollisuuden toteuttamiseksi annettiin maalaiskunnille siirtymäaikaa 16 vuotta, kaupungeille viisi vuotta. Kuntien oli kahden vuoden kuluessa lähetettävä suunnitelma lain täytäntöönpanosta. Maahamme perustettiinkin runsaasti uusia kansakouluja oppivelvollisuuslain astuttua voimaan, 1920-luvulla keskimäärin 150 koulua vuodessa. Silti oltiin vielä vuonna 1937 tilanteessa, jossa 267 koulupiiriä oli ilman kansakoulua. Peräti 12.6% kouluikäisistä lapsista jäi ilman opetusta. 

Jatkokoulun käytännon tunteja pidettiin noin kymmenen
vuoden ajan ns. pyöreässä saunassa. Oppilaiden kokoaman
vihkosen kuvitusta.

Kun oppivelvollisuuslakia ryhdyttiin toteuttamaan, nousivat kustannukset maalaiskunnissa kohtuuttoman suuriksi. Tilanteen helpottamiseksi säädettiin uusi kansakoulun kustannuslaki vuonna 1926. Kunnan tehtävänä oli edelleen vastata kansakoulujen menoista, mutta se sai aikaisempaa enemmän valtionapua. Kansakouluopetus oli edelleen maksutonta. Kunnan tehtävänä oli hankkia kouluhuoneisto. Omien koulurakennuksien hankkimisessa kunta oli oikeutettu 20 – 40 %:n avustukseen sekä 40 – 60 %:n kuoletuslainaan. Valtio suoritti opettajien rahapalkan ja palkkiot sekä 2/3 koulukaluston, opetusvälineiden, ilmaisten oppikirjojen ja koulutarvikkeiden sekä kouluterveydenhoidon aiheuttamista kuluista. Kaupungeissa oppivelvollisuuslain voimaantulo ei aiheuttanut yhtä raskasta akuuttia kustannuspainetta kuin maalaiskunnissa. Kansakoulujen ylläpitoon kaupungit saivat valtiolta avustusta noin 25 % todellisista menoista. Oppivelvollisuuden aiheuttamaksi menojen lisäykseksi laskettiin pelkästään vuonna 1922 40,3 %. Kansakoulumenot muodostivatkin jo noin 57 % maksetuista veroista. Valtion kansakoulumenot kasvoivat myös räjähdysmäisesti, liki kolminkertaisiksi vuosien 1922 – 1929 välisenä aikana.

Työt käynnissä jatkokoulun maalaustunnilla.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Oppilaat työn touhussa.
Kuva: Lappeenrannan kaupungiarkisto

Lappeenrannan kaupungissa ei uusi lainsäädäntö ei tuonut suuria ongelmia. Kaupunki oli muodostanut kokonaisuudessaan yhden koulupiirin, jolta tosin puuttui jatkokoulu. Tosin kansakoulussa oli annettu iltaopetusta jo vuodesta 1892 alkaen. Kansakoulun johtokunta ryhtyi ripeästi toteuttamaan oppivelvollisuuslakia lukuvuoden 1921 - 1922 alusta.  Johtokunta pyrki myös selvittämään oppivelvollisuuden laiminlyöjät. Kukin koulun johtokunnan jäsen sai jonkin kaupunginosan selvitettäväkseen. Tämän ”haravoinnin” tuloksena saatiin muutama oppivelvollisuutta laistanut lapsi koulun penkille. Myöhemmin asetettiin oppivelvollisuuden valvoja, jonka piti vuosittain raportoida johtokunnalle lain toteutumisesta Lappeenrannassa. Sivutoimena tätä tehtävää hoitivat opettajat Viljo Vanhanen ja Eino Julkunen. Paljon näitä kansakoulun laiminlyöneitä ei näytä Lappeenrannassa olleen, sillä oppivelvollisuuden voimaantultua kaupungin kansakoulujen oppilasmäärä ei suinkaan noussut vaan laski joidenkin vuosien ajan.

Oppilaista n. 10 % oli 1920-luvun alussa virkamies- ja liikemiesperheistä, lähes puolet työläsperheistä ja loput pikkuliikkeiden harjoittajien ja palvelualalla toimivien perheistä Kymmenen vuotta myöhemmin työläiskotien lasten osuus oli pudonnut 33 %:in, virkamies- ja liikemies-perheiden noussut 15 %:in ja pikkuliikkeidenharjoittajien ja palvelualalla toimivien noussut 52 %:in. Suomenkielistä koulua kävi myös joitakin ruotsinkielisiä oppilaita. Heidän määränsä vaihteli 3 – 6 välillä. Lisäksi koulussa oli vuosittain 4 – 12 muunkielistä oppilasta, joiden äidinkieltä ei tilastoitu tarkemmin. Suurimmalla osalla heistä lienee äidinkielenä ollut venäjä. Koulutilastot kertovat myös merkittävän osan oppilaista olleen kirjoilla Lappeenrannan ulkopuolella. Lukuvuonna 1930 – 1931 he (33 oppilasta) muodostivat 10 % oppilaskunnasta (331).  Kaupungin koulua varten saama valtionapu laski 1920-luvun taitteessa 10 prosenttiin, mutta vuonna 1922 se palautui aikaisempaan määräänsä eli noin 23—25 prosenttiin koululaitoksen menoista. Ainoa merkittävä suurempi kustannus 1920-luvulla oli vuonna 1924 kansakoulurakennuksessa tehdyt korjaus- ja muutostyöt. 

Jatkokoulun oppilaiden tekemästä vihkosesta löytyy taiteilijan
signeerauskin.

Lappeenrannassa jatkokouluopetus ratkaistiin perustamalla tytöille että pojille omat koulut. Vuosina 1921 — 1925 tytöille annettiin opetusta iltaisin kahtena viikonpäivänä eli maanantaisin ja torstaisin klo 18—20. Ensimmäisenä lukuvuonna 1921 – 1922 iltakoulussa oli vain seitsemän oppilasta. Seuraavana vuonna jatkokoulussa oli jo 13 poikaa ja 16 tyttöä. Tämän jälkeen kiinnostus jatkokouluun kuitenkin hiipui ja oppilasmäärä jäi alle kymmenen. Täydellinen oppivelvollisuuslain mukainen jatkokoulu tytöille aloitti syyslukukaudella 1925. Oppilaita oli koulussa kuitenkin vain kahdeksan. Oppilasmäärä ei 1930-luvulle tullessakaan noussut korkeaksi. Esimerkiksi lukuvuonna 1930 – 1931 jatkokoulussa oli vain 11 oppilasta. Tämä vuosi jäikin tyttöjen päiväjatkokoulun osalta viimeiseksi oppilaiden vähyyden vuoksi. Päivittäin jatkokoulussa opiskeltiin sekä teoriaa että käytäntöä 5 — 6 tuntia. Tyttöjen jatkokoulun lukusuunnitelmassa olivat seuraavat oppiaineet ja tuntimäärät viikossa: uskonto (2), kirjallisuus (2), kirjoitus (1), yhteiskuntaoppi ja kansalaistieto (1), terveysoppi (2), lastenhoito (1), laskento (2), kotitalousoppi (15), käsityöt (4) ja voimistelu (2). Tyttöjen jatko-opetus tähtäsi kodinhoidon ja perheenäidin tehtävien oppimiseen. Opetuskeittiössä valmistettiin tavallisimpia kodeissa tehtyjä ruokia. Ruokatarvikkeet hankittiin aamuisilla ostosmatkoilla kaupungin torille. Käsitöissä opetettiin vaatteiden ompelemista, paikkaamista ja parsimista sekä kudontaa ja virkkaamista.

Vihkosen viimeisillä sivuilla on humoristinen
piirrossarja koulun päiväjärjestyksestä

Myös pojille pidettiin iltajatkokursseja 1920-luvun alussa. Vuonna 1923 Lappeen kunta ja Lappeenrannan kaupunki perustivat yhteisen poikien jatkokoulun. Sen tietopuolinen opetus annettiin Lappeenrannan kansakoulun tiloissa. Työopetus ja harjoitukset järjestettiin Lappeen kunnan puolella sijainneessa ns.  Pyöreän saunan yläkerrassa ja pajarakennuksessa. Tilat vuokrattiin pitkäaikaisella sopimuksella ja kunnostettiin tarkoitukseensa. Opetustiloihin hankittiin tarvittavat metalli- ja puutyöopetuksen koneet ja laitteet. Tietopuolinen opetus oli jatkokoulussa tytöille ja pojille samansisältöinen. Sen sijaan iso ero sukupuolten välillä ilmeni käytännön opetuksessa. Poikia valmennettiin työelämään ja ammattiin, mutta tytöille annettu käytännön opetus valmisti heitä lähinnä perheenäideiksi. Pojille annetun opetuksen sisällöstä kertokoon esimerkkinä jatkokoulun ensimmäisen luokan tuntijako (viikkotuntimäärä suluissa oppiaineen perässä) lukuvuodelta 1934 – 1935: uskonto (2), kirjallisuus (2), laskento ja mittausoppi (4), kirjanpito (1), oikeinkirjoitus (1), ainekirjoitus (1), asioimiskirjoitus (1), piirustus (3,5), työoppi (2), yhteiskuntaoppi (2), voimistelu ja urheilu (1), käsityö (13), eli yhteensä 33,5 viikkotuntia. Jatkokoulussa oli esimerkiksi lukuvuonna 1929 - 1930 Lappeenrannasta 44 ja Lappeelta 47 oppilasta. Lappeenranta ja Lauritsala muodostivat yhteisen koulupiirin poikien jatkokoulua varten vuosina 1932 — 1934. Lukuvuonna 1932 – 1933 koulun 63 oppilaasta oli 20 Lauritsalan kauppalan alueelta. Hallinnollisesti jatkokoulu oli Lappeenrannan kansakoulujen johtokunnan alainen. Sopimuksen mukaan kaupunki vastasi kustannuksista 2/3 ja kauppala osuus oli loput 1/3. 

 

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 3. Tirilän koulu (Päivitetty 13.4.2016)

Tirilän entinen kyläkoulu Mielontieltä kuvattuna

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros jatkui tuulisena ja sateisena marraskuun alun sunnuntaiaamuna (2.11.2014). Sade tuli  ensin lumena ja alijäähtyneenä vetenä sekä lopulta puhtaasti vetenä. Alijäähtynyt vesi  ja raju tuuli saivat isoilla kyläaukeilla tunteen, että joku pisteli nuppineuloilla kasvojani. Tarkoitukseni oli pyöräillä Tirilän koululta Puralan ja Hytin kautta Sipariin, mutta kastuttuani läpimäräksi Puralantien aukeilla käännyin Vaalimaantietä ajamaan kotiini. Perillä olinkin jo paitsi läpimärkä, myös melkoisessa kohmeessa.
 

Tirilän kyläkoulu toimii nyt asuntona

Mutta nyt asiaan. Tämäkertainen kohteeni oli Saimaan kanavan ja vanhan Viipurintien väliin jäävä Tirilän koulu. Koulu sijaitsee Mielontien varressa halliten mäennyppylän päältä näkymiä Mielon kylässä. Koulua varten muodostettiin vuonna 1922 oma koulupiiri. Taustalla oli vuonna 1921 säädetty oppivelvollisuuslaki, joka edellytti kuntien saattavan kouluolot sellaisiksi, että oppivelvollisuus oli myös käytännössä toteutettavissa. Niinpä joulukuussa 1922 Lappeen kunnanvaltuustossa oli käsittelyssä piirijakovaliokunnan esitys uudesta koulupiirijaosta. Koulupiirejä olisi sen jälkeen 31, yhtenä niistä Tirilä. Kaikille uusille kouluille (Tirilän lisäksi Parkkarila, Hanhijärvi, Melkkola, Kauskila, Hartikkala, Tani ja Hurtanmaa) oli katsottu jo rakennuspaikatkin. Vielä 2.6.1922 pitämässään kokouksessa oli Lappeen kunnanvaltuusto äänin 15 - 3 hylännyt Tirilän kylän asukkaiden vaatimuksen koulun aloittamisesta kylässä vuokrahuoneistossa. Tästä päätöksestä tekivät maanviljelijät Jalmari Muukkonen ja Lauri Nevalainen valituksen, jonka Viipurin läänin maaherra hyväksyi. Koulupiirissä oli tuolloin 39 kouluikäistä lasta. Kunta velvoitettiin aloittamaan kansakoulu Tirilän kylässä 1.8.1923.

Näkymä Tirilän entisen kyläkoulun sisäpihalta

Koulutontin lohkomisasiakirja

Tirilän kansakoulu aloitti toimintansa A.Sokuran talossa vuokrahuoneissa vuonna 1923. Koulu toimi näissä ahtaissa tiloissa aina syksyyn 1927 saakka, jolloin varsinainen koulurakennus valmistui. Koulutalon tontti mitattiin vuonna 1928 Uusmielon tilasta. Koulu on komea rakennus. Sen päädyissä ja poikkipäädyssä on puolipyöreät ikkunat, etupuolella aaltopeltikatteiset kuperat katokset ja takana Mielon kylämaisemaan avautuva parveke. Pihassa on lisäksi talousrakennus ja sauna.

Tirilän koulun oppilasmäärä oli ensimmäisenä lukuvuonna  (1923 - 1924) jo 29. Seuraavana vuona oppilaita oli 52. Tämän jälkeen oppilaiden lukumäärä vaihteli 1920-luvulla ja 1930-luvuilla 25:n ja 61:n välillä. Tuo suurin oppilasmäärä on lukuvuodelta 1939 - 1940.  Sotavuosina oppilaita oli joka vuosi yli 60. Sodan jälkeen alkoi esikaupunkiasutusta levittäytyä koulupiirin alueelle ja oppilasmäärä kasvi ripeästi. Se nousi suurimmillaan vuonna 1954 106 oppilaaseen. Koko 1950-luvun lopun koulussa oli vielä joka vuosi muhkeat oppilasjoukut. Tilanne muuttui, kun Lappeen uusi Armilan kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1960. Tirilässä oppilasjoukko putosi 92:sta 38:an. 1960-luvulla kansakoululaisia oli enimmillään 58 (vuonna 1965) ja alimmillaan 30 (vuonna 1969). 1970-luvulla Tirilän kansakoulun oppilasmäärä laski edelleen ollen vuonna 1973 enää 19, eikä seuraavanakaan vuonna kansakoulussa ollut kuin 19 oppilasta.



Tässä yhteenveto Tirilan kansakoulun oppilamääristä vuosina 1923 - 1974

vuosi	1923	1924	1925	1926	1927	1928	1929	1930
oppilasmäärä	29	52	39	52	30	43	25	46
vuosi	1931	1932	1933	1934	1935	1936	1937	1938
oppilasmäärä	27	40	31	46	26	43	25	43
vuosi	1939	1940	1941	1942	1943	1944	1945	1946
oppilasmäärä	61	65	69	66	61	68	72	81
vuosi	1947	1948	1949	1950	1951	1952	1953	1954
oppilasmäärä	80	83	86	80	96	98	105	106
vuosi	1955	1956	1957	1958	1959	1960	1961	1962
oppilasmäärä	98	94	94	101	92	38	38	45
vuosi	1963	1964	1965	1966	1966- 1967	1967	1968	1969
oppilasmäärä	47	52	58	53	52	41	40	30
vuosi	1970	1971	1972	1973	1974
oppilasmäärä	29	27	21	17	19

 














Tirilän koulun toiminta loppui samaan aikaan kuin Hanhijärven koulun, keväällä 2006.
Alla koulun julkisivupiirustus sekä pari valokuvaa koulun loistokkaasta menneisyydestä:

Tirilan kansakoulun piirustukset

Tässä Mielontieltä otetusssa kuvassa vuodelta 1957 koulu kohoaa komeana

Koulun pihalla käy melkoinen vilske

Edellisen valokuvan jälkeen koulu on maalattu vaaleilla väreillä