Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Tuohus. Lauritsalan kouluväen julkaisu

Tuohuksen kansikuva vuodelta 1965.
Eija Taina. VI a. Kaukaan kansakoulu

Vuosina 1964 – 1966 myös Lauritsalassa ilmestyi kouluväen kevätlehti. Sen kokoamisperiaate oli samanlainen kuin vuonna 1957 aloittaneen lappeenrantalaisen Opinsaunan. Lehdessä oli muutamia asiantuntija-artikkeleita. Ensimmäiseen numeroon kirjoittivat kansakoulutarkastaja Matti Linnaluoto, koululääkäri Enkkelä ja lääninrovasti Veli-Valio Kaukovaara. Linnaluodon kirjoitus ajankohtaisista koululaitoksen muutoksista oli Tuohuksen jokaisessa numerossa. Ensimmäisen vuosikerran toimituskuntaan kuuluivat päätoimittaja Timo Lahtisen lisäksi Helli Kivelä, Anja Pessi, Aarne Kotisalo, Armas Mielonen ja Uuno Pullinen. Valokuvat lehteen oli koonnut Esko Kivelä ja mainokset kerännyt Reino Saikkonen. Kustantajana oli 12.4.1944 perustettu Lauritsalan Opettajayhdistys. Pääkirjoituksessa Tuohuksen tehtäväksi todettiin kotien ja koulujen lähentäminen toisiinsa. Lehden tuotolla oli aikomuksena ostaa koululasten virkistykseen sopivaa materiaalia. Lehtisen hinta oli peräti yksi markka.

Tuohus oli koko ilmestymisensä ajan vahvasti Saipa-väritteinen. Ensimmäinen päätoimittaja oli paitsi opettaja, myös Saipan pelaaja. Vuoden 1964 numerossa oli kolmesivuinen, erittäin laaja ja perusteellinen haastattelu Saipan maajoukkuepelaajasta Yrjö Hakalasta. Vastauksena kysymykseen, kuka on Lauritsalan mielenkiintoisin henkilö, saatiin oppilailta lukuisa määrä Saipan pelaajia. Tässä muutama esimerkki:

- Leevi Ryhänen. Hän on poliisi ja jääkiekkoilija. Pelastanut kaksi ihmistä hengistä.
- Minä valitsen suosikikseni Lalli Partisen. Hän on hyvä kiekkoilija ja muutenkin puheissaan. Kerrankin hän sanoi, mailan lapa lautaa, varsi vaahteraa, ristiliitos yhdistää...
-Opettajista ei koskaan voi tietää, mitä he seuraavaksi keksivät, siksi he ovat niin mielenkiintoisia. Timo Lahtinen on mielenkiintoinen siitä syystä, että hän pelaa jääkiekkoa ja on kertonut meille Yrjö Hakalasta ja muista huippukiekkoilijoita. Opettajana häneltä saa odottaa mitä tahansa ja milloin tahansa...

- Kauppalan mielenkiintoisin henkilö on Osmo Meilahti, ”Oskari”, jona hän itsensä poikien keskuudessa tuntee. Hän on pitkä mies ja hyvin toimelias. Nykyisin hän toimii Saipan junioreiden valmentajana ja pelaa Saipan reservijoukkueessa LaKissa.

 
Jääkiekkoilijoiden rinnalle nousivat ”tavallista kuolevaisista” mm. poliisi Tauno Nieminen, kauppalanjohtaja Leo Mether, kirkkoherra Veli-Valio Kaukovaara, pianotaiteilija Sohvi Korhonen, kauppalan ratamestari Antti Jokimies ja kansalaiskoulun 8 A-luokan huumorintajuinen luokanvalvoja Armas Mielonen.

Tuohuksen tunnuslause

Vuoden 1965 Tuohuksen päätoimittajana oli opettaja Juhani Partanen. Lehdessä kauppalanjohtaja Leo Mether valitteli kansakoulujen rakentamisen hitautta ja vaikeutta vaivalloisen byrokratian seurauksena. Lisäksi hän kertoi uudesta suunnitteilla olevasta Pikkalan kansakoulusta. Lehdessä jatkui vahva Saipa-panos, Lalli Partisen haastattelulla, jonka tekivät Lauritsalan keskuskansakoulun viidennen ja kuudennen luokan oppilaat. Vastauksista selviää, että Lalli on poikamies, haaveili aikoinaan lentäjän ammatista, ja että hän rakastaa kesäistä Saimaata sekä toimii Kaukaan tehtailla varastonhoitajana. Haastattelussa Lallilta kysyttiin lopuksi: Mitä voisit antaa neuvoksi tuleville jääkiekkotähdille? Tässä Lallin vastaus:

Pitää olla rehti ja reilu kaveri kaikkialla, valmentajiin pitää luottaa ja uskoa, elämäntavat pitää olla säännölliset ja harjoitella täytyy ahkerasti. Omasta kokemuksesta vielä: Ensin koulu ja sitten leikki.

Tuohuksen viimeinen numero ilmestyi vuonna 1966. Seuraavan vuonnahan Lauritsalan kauppalaa ei enää ollut. Lehden päätoimittajana oli opettaja Urho Mölsä ja sen teemana olivat 100-vuotias kansakoululaitos sekä 70-vuotta täyttäneiden Mustolan ja Kaukaan kansakoulujen historiat. Myös ”paperitelevisio" oli lukuvuoden puheenaihe. Syksyllä 1965 käynnisti Kansakoulun Kerhokeskus ”Kuvaruutu meidänkin kouluun” –toiminnan. Siinä jätepaperikeräyksellä hankittiin kouluille televisiovastaanottimia. Keräämällä 10 tonnia jätepaperia sai koulu Kerhokeskuksen kautta kotimaisen 23 tuuman television. Kouluhallitus hyväksyi hankkeen sillä ehdolla, että keräystyö tapahtui varsinaisen koulutyön ulkopuolella. Lauritsalassa asiasta innostui ensimmäisenä Lauritsalan kansakoulu, pian tarttui mukaan Mustola ja lopulta kaikki muut koulut. Paperit tuotiin kouluille vesikelkoilla, pulkissa, ahkioissa ja kottikärreillä, jopa autoilla. Pian olivatkin Lauritsalan koulu yhden uuden television omistajia, Kaukas ja keskuskansakoulu olivat saaneet kokoon kolme, Mustola ja kansalaiskoulu kaksi televisiota. Aiheesta kirjoittanut opettaja Kalevi Huikari totesi hanke oli vedonnut oppilaiden omatoimisuuteen, luonut yhteishenkeä sekä lisännyt kotien ja koulujen yhteystyötä. Myös vuoden 1966 Tuohus jatkoi ”Saipa-linjalla”. Tällä kertaa haastattelussa oli voimistelunopettaja Osmo Meilahti, joka toimi Saipan toiminnajohtajana, huoltajana ja valmentajana. Artikkelista ilmenee, että Meilahti oli paljasjalkainen lauritsalalainen ja aloittanut uransa Saipassa vuonna 1948 -jääpalloilijana.

Vuoden 1966 numerossa otettiin kantaa myös edessä häämöttävään kuntaliitokseen. Se ei juurikaan saanut oppilaiden ymmärtämystä. Tässä esimerkki:

- Suurkaupunki, on siinäkin ajatus! Ei siinä sittenkään niin älykkäitä valtion herrat ole kun metsästä tehdään kaupunki. Jos maalaiskylästä tehdään kaupunki niin aasista tehdään hevonen. Sitten verot nousee ja palkat laskee ja sitten on valtion herroilla mukavaa. (Jukka O., IVa)

Samalla tavalla kuin lappeenrantalaisten opinsauna, on myös Tuohus oivallinen kurkistusikkuna paikkakunnan koulu- ja muuhun elämään. Lauritsalan osalta tuo jäi vain turhan lyhyeksi ajanjaksoksi. Tässä lopuksi kakkosluokkalaisen Harrin kuvaus tippatädin eli terveydenhoitajan kohtaamisesta:

- Hän veti piikkinsä pahanhajuista ainetta. Hänellä oli nasevan näköinen pullo. Hän pyyhki ensin jalkani hyvin. Sitten hän I S K I tuon piikin minuun.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Opinsauna

Opinsaunan ensimmäisen numeron kansi vuodelta 1957. Kansikuvan oli piirtänyt opettaja Sinikka Pirkola.
Julkaisussa oli sama kansikuva myös vuosina 1958 - 1961, ainoastaan kannen väri vaihtui vuosittain.

”Lasten suusta totuus kuullaan”

Lappeenrantalaisen koulumaailman jokakeväisiä kohokohtia on jo kuudenkymmenen vuoden ajan ollut Opinsauna-nimisen julkaisun ilmestyminen. Lehden kustantajana on ollut ensin Lappeenrannan opettajayhdistys, sen jälkeen Lappeenrannan opettajien ammattiyhdistys ja nykyisin Opetusalan ammattijärjestön Lappeenrannan seudun paikallisyhdistys. Tämän vuosijulkaisun syntyhistoriaa muisteli opettaja Eino Jakonen Opinsaunan 30-vuotisjuhlanumerossa seuraavasti:

Olimme Kalle Kunnassalon päivillä 28.1.1957 Saimaanlinnassa, jossa muun turinan yhteydessä keskusteltiin kansakouluväen keväisestä juhlasta Kesäteatterissa. Ehdotin vieressäni istuvalle Väinö Knuutiselle, että annettaisiin kaikkien oppilaiden kirjoittaa määrätyistä aiheista, joista parhaat luettaisiin tulevassa kevätjuhlassa sinä aikana, kun siirryttiin ohjelmanumerosta toiseen. Aiheista, jotka olen unohtanut, kirjoitettiin. Sain kokoojan tehtävän. Vastauksia tuli niin runsaasti ja ne olivat niin hyviä, että sain ajatuksen lehden tekemisestä. Kävin tarkastajalta pyytämässä kesäjuhlarahaa, jos lehti tuottaisi tappiota. Hän lupasi rahaa ja oli muutenkin innostunut asiaan. Minun lisäkseni toimitukseen kutsuttiin Väinö Knuutinen, Toivo Haavisto ilmoitusten hankkijaksi, Sinikka Pirkola ja Eila Paakkinen. Mitä kukin teki, en muista. Pääsiäisloman aikana hakkasin käytännöllisesti katsoen yötä päivää juttuja lehteen.

Opinsaunan kansi vuodelta 1964. Sama kansipiirros oli vielä
vuoden 1965 Opinsaunassa. Sen jälkeen kansi on
vaihtunut joka vuosi.

Ensimmäinen Opinsauna-lehti painettiin Karjalan kirjapainossa 20-sivuisena. Päätoimittajana oli Eino Jakonen. Pääkirjoituksen kirjoitti toimitussihteerin tehtävistä vastannut Eila Paakkinen. Eino Jakosen muistelusta olivat jääneet pois toimituskuntaan osallistuneista opettajista Elna Iivanainen, Helge Nokkala ja Paavo Tammivuori. Myös opettaja Sointu Ruokosella on ollut merkittävä rooli alkuaikojen Opinsaunojen toimittamisessa. Julkaisu sai heti suuren menestyksen. Lehden myyntihinta oli 50 markkaa, josta voittoa kertyi kolmekymmentä markkaa kappaleelta. Opinsaunan päätoimittajina ovat olleet Eila Paakkisen lisäksi Eino Jakonen, Liisa Nikkilä, Sinikka Pirkola, Anja Immonen, Leena Maijanen, Sakari Kontunen, Hannu Takala, Mauno Forsman, Mirja Sipiläinen, Säde-Sylvia Verho, Timo Nurmi, Jyrki Ylärakkola ja Matti Matikainen. Vastaavanlaisia koululaisten tuotoksista koottuja julkaisuja ilmestyi vuonna 1986 maassamme kymmenkunta. Myös Lauritsalan kauppalan koululaisilla oli oma kevätjulkaisu. Tuohus-niminen lehti ilmestyi vuosina 1964 - 1966. Lappeenrantalaisten Opinsaunaa kehuttiin kuitenkin 1980-luvulla maan parhaimmaksi.

Selailemalla vanhoja Opinsaunoja huomaa nopeasti, että julkaisu antaa hyvän poikkileikkauksen siitä, mitä eteläkarjalaisessa koulumaailmassa ja muualla yhteiskunnassa on tapahtunut vuosikymmenten kulussa. Tapahtunut muutos näkyy myös oppilaiden käyttämässä kielessä, heidän piirtämissään kuvissa ja myös keskustelunaiheissa. Lehden keskeisen aineiston ovat alusta asti muodostaneet oppilaiden tuotokset. Julkaisun toimituskunta on pyytänyt opettajia kirjoituttamaan ja piirrättämään oppilaita sopimistaan aiheista. Usein annetut aiheet ovat samoja, joista on kouluvuoden aikana puhuttu joko valtakunnallisesti tai paikallisesti. Esillä ovat olleet muna- ja kanavuoret, peruskouluun siirtyminen, kuntaliitokset, koulujen rakentamiset ja lakkauttamiset, poliorokotukset, lama, saastuminen, luonnonsuojelu, presidentinvaalit, euro ja EU, poliitikot, urheilusankarit ja jopa Karjalan palauttaminenkin. Kansainvälisiäkään tapahtumia ei ole unohdettu. Neuvoja on annettu kansainvälisiin kriiseihin ja ohjeita ovat saaneet niin George Bush kuin Saddam Husseinkin. Aiheina ovat olleet myös He-Man ja Batman, pipot ja Lauritsalan Reikäenkeli, isä ja äiti, koti ja perhe. Merkittävin osa annetuista aiheista on ollut ikuisia nuorten ja lasten elämään, opiskeluun ja koululaitokseen liittyviä teemoja. Opinsauna-lehdissä on ollut paljon myös haastatteluja. Lehtinen on sisältänyt lukuisan määrän koulujen esittelyjä ja pieniä historiikkeja. Alkuvuosina mukana oli myös asiantuntija-artikkeleita. Koulutarkastaja Väinö Knuutinen kirjoitti sellaisen jokaiseen numeroon aina vuonna 1970 tapahtuneeseen menehtymiseensä saakka. Koulutoimenjohtaja Rauno Penttinen jatkoi perinnettä muutamana seuraavana vuonna.

Opinsauna lahjoitti keväällä 1963 soutuveneen koulujen kesäsiirtolaa varten.
Kuvassa venettä luovuttamassa Taikinamäen koulun pihalla vasemmalta
opettaja  Juhani Sipiläinen, talouspäällikkö Urho Pesonen, tarkastaja
Väinö Knuutinen ja opettaja Eino Julkunen.

Julkaisun hyvä menekki on taattu sillä, että innokkaat oppilaat kiertävät myymässä lehteä usein kulkien ovelta ovelle. Näin heillä on mahdollisuus pieniin lisäansioihin ja samalla oppia myyntityötä. Koska lehti on ilmestynyt jo kohta kuudenkymmenen vuoden ajan, on siitä tullut traditio, joka takaa sille tasaisen levikin vuodesta toiseen. Monen oppilaan omat isovanhemmat ja vanhemmat esiintyvät vanhojen Opinsauna-lehtien sivuilla kirjoittajina ja piirtäjinä. Julkaisusta saadut varat käytetään oppilaille jaettuihin stipendeihin. Viime vuosina stipendejä on jaettu noin 4500€ vuodessa. Vaikka tehokas myyntityö on ollut yksi lehtien suosion tae, tärkein syy siihen on ollut kuitenkin julkaisun sisältö. Samat asiat kiinnostavat koulumaailmassa sukupolvesta toiseen. Opettajat (ja varsinkin sijaisopettajat), kurinpito, oppiaineet ja kouluruoka, niistä puhutaan kouluissa aina. Kun tämä tapahtuu oppilaiden (ja opettajienkin) huumorin ja kommellusten ryydittämänä, on tulos taattu. Lasten kynästä ja suusta esiin pulpahtaneet viattomat, mutta niin rehelliset totuudet saattoivat joskus sekä itkettää että naurattaa. Mutta ne molemmat kuuluvat elämään, myös kouluelämään. Opinsaunan sivuille kootuissa tarinoissa, tuokiokuvissa, vitseissä ja sattumuksissa esiintyvät lukemattomat opettajat, mutta myös vahtimestarit, keittäjät, lääkärit, hoitajat, kauppiaat, taiteilijat, työmiehet sekä paikalliset kuuluisuudet ja joskus myös omituisuudet. Lehtien avulla on mahdollisuus – edes hieman – siirtyä ”aikakoneella” eteläkarjalaiseen pikkukaupungin tunnelmaan 1950- ja 1960-luvuilla, kasvavaan yliopistokaupunkiin 1980-luvulla tai vaikkapa kiivasta kouluverkkotaistelua käyvään, kansainvälistyvään 2000-luvun alun maakuntakeskukseen.

Lukemattomia ja lukemattomia hykerryttäviä arvioita ja kipeitä totuuksia on lasten kynistä vuosien varrella syntynyt. Niitä lukiessa ovat varmaan monet opettajat ja vanhemmat punastelleet. Vuonna 1962 kyseltiin lapsilta kuka on kaupunkimme paras ammattinsa taitaja:

- Minun isäni on ainakin hyvä työmies, mutta ei hän varmaankaan kaupungin paras työmies ole. Olen usein seurannut hänen työtään. Kyllä ihan sääliksi käy.
- Minusta meidän isä on kaupungin paras työmies. Meidän isän nimi on Onni. Minusta meidän isä on kivan näköinen ihminen hän on pitkä ja laiha vyötäröstään ja hänellä on tekohampaat.
-... kirvesmies on meidän isä. Koska hänellä on niin pitkät päivät, ei hän voi sitten paljon rähistä.. Mutta on hän mukavakin.

- Minun mielestäni lääkärit saavat välillä palkkansa liian helpolla. Joskus ne eivät sano muuta kuin suu auki ja tuhat markkaa. Minun mielestäni paras lääkäri on Lemola.

- Kaupunkimme paras on kaupungin johtaja. Kuulin kun hän piti puheensa. Hän osasi oikein paisuttaa sanojansa.

- ... laulaja on Pauli Helkiö hän vetää sooloja minkä kerkee vaikka se ei kunnon osaa vielä laulaa.

Samassa julkaisussa kyseltiin oppilailta ihmettelyn aiheita. Tässä muutama poiminta:

- Sitä minä ihmettelen, kun minulle aina sanotaan: Ei, ei.
- Minä olen aina ihmetellyt, että miten niin minä en muista läksyjäni, kun kotona osaan, mutta koulussa en muista milloinkaan
- Minä ihmettelen, miten tämä maalima on niin ihana.

Vuonna 1963 kyseltiin suosituinta lappeenrantalaista. Äänestyksen voitti moukarinheiton Suomen mestari Kalevi Horppu. Kolme seuraavaksi suosituinta olivat myös kaikki urheilumiehiä, nimittäin Otto Kestola, Lalli Partinen ja Rauno Ruotsalainen. Suosikkien kirjo oli kuitenkin laaja:

- Urheilun kannalta on Kalevi Horppu, mutta poliittisesti katsoen on Kansakoulun tarkastaja Knuutinen. Lapset pitävät hänestä, koska hän on mukava ja reilu. Hän käy usein tarkastamassa kouluilla onko siellä siistiä, ja osaavatko lapset läksyjään. Kun hän tulee, ei kukaan tiedä sitä niin moni pelästyy ja alkaa hosua ja yrittää siivota pulpettiaan, ja sitten meneekin kaikki tavarat sikin sokin. (Esko V lk)
- Suosituin on mielestäni opettaja Juhani Sipiläinen. Hän osaa järjestää asiat niin taitavasti, ettei niitä tavallinen ihmisjärki pysty selvittämään. Tavallisesti opettajia sanotaan vähän keljuksi olennoiksi, mutta hän ei ole sitä lainkaan. (Timo IV lk)
- Valokuvaaja Rumpu. Kun kolari sattuu on Rumpu jo ottamassa kuvia vaikkei autoilija itsekään ole kerennyt autosta ulos. Rumpu on aina tuntia ennen kolaria kyttäämässä kamerat valmiina (Mikko VI lk)

Oppilaiden aineista poimittua:
1962
- Meillä on vain hyvin pieni metsä. Siellä ei kasva kuin yksi kuusi ja sekin on mänty.

Tunneilla lausuttua:
1962
Pekka ei saanut kuin pihisevää ääntä kurkustaan.
Opettaja: Siinä kolmannessako erässä sinun äänesi meni?
Pekka kuiskaa: Nii, sillo ko Saipa tasotti.

Vuoden 1963 opinsaunassa vastattiin kysymykseen, mitä eroa on kaupunkilaisella ja maalaisella. Tässä muutamia eroja:

- Vielä tänäkin päivänä on maailmassa kaksi heimoa kaupunkilaiset ja maalaiset.(Irmeli IV lk)
- Maalaiset ovat paksuja ja kaupunkilaiset laihoja. Markku V.

- Hän kumpi on enemmän syöneen näköinen on maalainen ja tämä kärsineen näköinen on kaupunkilainen.
- Jokaisessa koulussa (maalla) ei puhuta kirjan kieltä. Johtuu siitä että oppilaat puhuvat murretta murre tarttuu helposti opettajiin. (Timo V lk.)
- Maalainen niistä nenänsä pellolle, mutta kaupunkilaisella ei ole peltoa niin, ne niistävät nenäliinaansa. (Seija II lk.)
- Maalaiset taluttavat lehmiä kaupunkilaiset taluttavat koiraa. (Liisa II lk.)
- Maalaiset katselevat illoin ikkunasta maisemia. Sen sijaan kaupunkilaiset katsovat televisiota. (Arto IV lk.)