Vilunkia Taavetin asemalla (Lappeenranta-lehti 7.12.1912) [Päivitetty 11.11.2015]

Tein elokuun alussa 2015 pyöräretken Luumäellä, jossa yhtenä pysähdyskohteena oli Helsinki-Pietari-radan varressa olevat asemarakennukset. Bloggasin sen jälkeen koosteen Taavetin aseman vaiheista. Myöhemmin syksyllä käydessäni läpi vanhoja Lappeenranta-lehden vuosikertoja törmäsin oheiseen artikkeliin. Tarina on kyseiselle ajalla (1910-luku) tyypillinen. Tuon ajan sanomalehtiä lukiessani olen hämmästellyt sitä, miten yleisiä artikkelissa kuvatun tapaiset kavallukset ja petokset olivat rehellisten suomalaisten keskuudessa. Tuon tuostakin lehdissä oli uutisia kavalluksista, petoksista ja kirjanpitorikoksista rautateiden, pankkien, kauppaliikkeiden, vakuutusyhtiöiden, kaupunki- ja maalaiskuntien rahaliikenteessä. Esimerkiksi Taipalsaaren ja Savitaipaleen kunnan varoja käyttivät 1910- ja 1920-luvuilla kunnan rahakirstunvartijat omiin liiketoimiinsa. Edellisessä tapauksessa syyllinen joutui kolmeksi vuodeksi "tiilenpäitä lukemaan", jälkimmäisessa tapauksessa, aikansa "julkkis" ja kansallissankari, pakeni uudelle mantereelle.....
Ja tarina jatkuu... Nimittäin edetessäni Lappeenranta-lehden vuosikertaan 1913, löytyi Taavetin asemalta lehtiuutisen mukaan toinenkin varoja omaan taskuunsa kavaltanut virkamies. Tässä tapauksessa epäilty oli aseman sähköttäjä Toivo Muttonen. Valokuva lehtiuutisesta löytyy oheisen artikkelin jälkeen.

Alla lupaamani artikkeli:

Lappeenranta-lehti 7.12.1912

Vaillinki Taavetin asemalla

Kuten viime numerossamme mainitsimme, vangittiin Taavetin v. t. asemapäällikkö O. Hacklin (Otto Fredrik Hacklin, 1873 - 1926)  tiistaina postikassassa tavatun vaillingin takia.

Lisäselvitykseksi voimme mainita, että jo viiime kuun 17 päivänä kävi Viipurin postikonttorista eräs postivirkamies tarkastamassa Taavetin aseman postitilejä y.m. ja huomasi heti laskiessaan postikassaa varoja kavalletun lähes 1000 markkaa. Vähän myöhemmin tunnusti v.t. asemapäällikkö Hacklin, että on vielä viemättä kirjoihin Miehikkälästä tulleita postirahoja noin 1000 markkaa, joten vajaus nousi lähes 2400 markkaan. Nyt annettiin Hacklinille aikaa joku päivä täyttää tämä vaillinki, mutta ei Hacklin ole tuonut rahoja. Liikennetarkastaja määräsi ensin virkaa tekeväksi asemapäälliköksi linjakirjuri E. Pinomaan.

Että kassanvajaus on tullut, ei ole mikään ihme, sillä koko kesän on Hacklin juopotellut ja matkustellut. Jo useita viikkoja sitten tiedettiin, että asemalla oli vajaus noin 800 markkaa, mutta peitettiin se lainvaroilla.. Taavetin asemalla on ollut epäsäännöllisyyksiä jo pitkin kesää, postiosotuksia on pidätetty eikä ole lähetetty eteenpäin menemään, saattaen täten useille vahinkoa vekseleitä maksaessaan y.m. muita maksuja. Useita postiosotuksia on täten pidätetty Taavetin asemalla parikin viikkoa.

J.H. Erkko: Uskovainen. Eletty kertomus (Päivitetty 17.7.2015)

J.H. Erkon vuonna 1890 ilmestyneen novellin etukansi

Kirjailija J. H. Erkko on jäänyt kansakuntamme ”kaapin päälle” lähinnä runoilijana ja runojen pohjalta sävellettyjen suosittujen laulujen sanoittajana. Erkko kirjoitti runokokoelmien lisäksi runsaasti näytelmiä. Lisäksi hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuului myös suorasanaista kerrontaa, muun muassa muutamia novelleja.

Uskovainen-teoksen mainos Päivälehdessä 16.12.1890

Erkko kuvasi Karjalan kannakselle 1860-luvun lopulla levinnyttä lestadiolaisuutta kirjassaan Uskovainen. Eletty kertomus, joka ilmestyi vuonna 1890 Matti Kurikan kustantamana Viipurissa.  Edellisenä vuonna oli ilmestynyt niin ikään viipurilaisen kirjailijan Jac Ahrenbergin romaani hihhuleita, joten Kannakselle levinnyt lestadiolaisuus sai lyhyessä ajassa jo toisen kaunokirjallisen kuvauksen. Tiettävästi ensimmäinen lestadiolaisuuden suorasanainen kuvaus oli liminkalaissyntyisen kansakoulunopettaja Juhana Kokon Kölliskö, joka ilmestyi vuonna 1886. On syytä tässä yhteydessä mainita lisäksi Unto Seppäsen Myllytarinoihin sisältyvä Vasaran Matti ja hänen seläntakainen Ullansa, jossa kirjailija kertoo Savitaipaleella sattuneesta traagisesta lestadiolaissaarnaaja Emanuel Välikankaan ampumisesta.


J.H. Erkon kirjan päähenkilö on lestadiolaissaarnaajanakin esiintyvä Paavo Holppa. Holpan elämäkaareen sisältyvät useat uskonnolliset kaudet, joissa hän kosketuksessa herännäisyyteen, renqvistiläisyyteen ja lestadiolaisuuteen. Hän kierteli saarnamatkoilla lestadiolaisten keskuudessa Laatokan Karjalassa ja Uudellakirkolla. Holppa sortui kuitenkin välillä usein ryyppykierteiseen, tappeluihin ja rikosten poluille. Jouduttuaan vankilaan Viipurissa ”vääräuskoisuudestaan”, Holppa vastasi vankilanpäällikön kysymykseen Onko sinussa hihhulia? pilkkamielessä: Siitä on kaksi vuotta, kun minä Viipurissa ostin potun hihhuliviinaa.

Erkon novelli perustuu hänen suorittamaansa Paavo Holpan haastatteluun. Tämän Erkko toteaa vastineessaan Uudessa Suomettaressa 13.1.1891. Hän oli joutunut lehdessä nimimerkki N.N.:n voimakkaan kritiikin kohteeksi. Kyseinen nimimerkki halusi oikaista novellissa kuvattujen Uudenkirkon tapahtumien kulkua, jotka hänen mielestään oli kirjassa kerrottu väärin. Erkon novellista kuvastuu kirjailijan myötäymmärrys kansan syvien rivien keskuudessa syntynyttä uskonnollista liikehdintää kohtaa. Sen sijaan papiston toiminta ei Erkolta moraalisia pisteitä juurikaan saa. Tämä ei jäänyt papistolta huomaamatta. Elis Bergroth tyrmäsi kirjan Vartija-lehdessä seuraavin sanoin: Holpan Paavon — ja miksei samasta syystä hra Erkon — oikea luonne tässä kertomuksessa tulee näkyviin. Jos hra Erkko kui­tenkin aikoo tähän suuntaan vastedes jatkaa kirjailijatointaan, niin tässä maassa ihmisten kunnia ei maksa paljon, sillä kyllähän niitä ”elettyjä kertomuksia" voi saada se, joka vaan hennoo käyttää kynäänsä hyvien tai huonojen kertojain valheellisia roskajuttuja julkaisemaan. Se röyhkeys, jolla hra Erkko kohteli Uudenkirkon papin (Uusi Suometar 13.1.1891)  puolustajaa, todistaa, ettei hän käsitä tai tahdo käsittää minne moinen käytös johdattaa. Tahdon julki­sesti panna vastalauseeni tämmöistä menettelyä vastaan.  

Tarkoituksenani on esitellä jatkossa Erkon kirjasta tehtyä lehtiarvosteluja sekä kirjan ja siitä tehtyjen arvostelujen synnyttämää polemiikkia.  Ensimmäisenä Santeri Ingamanin kirjoittama myönteinen arvio Päivälehdessä 3.12.1890.

Novellin kertoja Paavo Holppa, jonka oikea nimi oli ilmeisesti Paavo Holopainen, kuoli Kurkijoella vuonna 1896. J.H. Erkon kirjoittama kirja löytyy nykyisin myös verkosta

 

Sanomalehti Ilmarisen ensimmäinen numero ilmestyi 1.12.1874.
J.H. Erkko oli lehden toimittajana vuoteen 1876 saakka

Lestadiolaisuuden vilkkainta leviämisaikaa Holpan toiminnan keskeisellä seudulla Uudellakirkolla olivat vuodet 1883 - 1884. Tällöin syntyneissä herätyksissä ilmeni lestadiolaisperinteelle vieraita piirteitä. Nimittäin Tarkkalan kylässä asunut 15-vuotias Helena Vesterinen saarnasi horrostilassa kuusi viikkoa. Horrossaarnaaminen paljastui lopulta huijaukseksi. Horrossaarnaamista ei ole esiintynyt lestadiolaisuudessa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, joista Uusikirkko lienee merkittävin. Tapahtuman kytkee aukottomasti lestadiolaisuuteen se, että pöytäkirjojen mukaan Helena Vesterisen piti saarnoissaan ”ylistää jumalisiksi niitä, jotka kuuluvat (lestadiolaissaarnaaja) Markus Saksin seuraan Jäppilässä”. Helena Vesterisen oli houkutellut horrossaarnaamiseen kuolemajärveläinen Maria Rumpunen (Koppelin Mari) yhden ruplan maksusta. Rumpusen tavoitteena oli ollut käännyttää horrossaarnaajatytön avulla koko kylä ”elävään uskoon”. Helena Vesterinen oli esiintynyt varsin uskottavasti, sillä hänen vanhempansa näyttävät täysin uskoneen tyttärensä saarnaamisen aitouteen. Samoihin aikoihin myös edellä mainittu ”saarnaaja” Holopainen kierteli Uudellakirkolla levittämässä lestadiolaisuutta saaden aikaan kielteisiä ilmiöitä. Pitäjässä syntyneen ”epäjärjestyksen takia Holopainen vangittiin ja hänet vietiin Viipurin lääninvankilaan.

Edellä mainittuihin tapahtumiin liittyen Markus Saksia, hänen isäänsä Juho Saksia ja muuta perhettä kiellettiin pitämästä seuroja vuonna 1884. Saksin perhettä syytettiin esiintyneistä lieveilmiöistä. Perheen katsottiin "vietelleen" muita seurakuntalaisia "väärään oppiin". Saksien lisäksi Nikodemus Kiesiä ja Vammelsuun kylässä asuneita renki Paavo Kokkoa ja hänen vaimoansa Maria Hinkkasta kiellettiin järjestämästä seuroja. Kiesiä kiellettiin lisäksi pitämästä opetuspuheita. Nikodemus Kiesi ilmoitti kuitenkin aikovansa jatkaa toimintaansa.

Johan Henrik Erkko