Heikki Jussila – saarnaava seminaarilainen

Heikki Jussila

Jyväskylän seminaari kokosi aikoinaan kansakoulunopettajiksi opiskelevia koko Suomen alueelta. Heitä saapui myös lestadiolaisseuduilta. Ensimmäinen ”uskoa tunnustava” seminaariopiskelija lienee ollut haukiputaalainen Heikki Jussila, joka oli kokenut ”uudestisyntymisen” 17.7.1884 Iin kirkossa. Sananjulistajana oli ollut iiläinen teologian opiskelija Jaakko Veijola (1858 – 1886).[1]

            Heikki Jussila syntyi ”kirkkojumaliseen” perheeseen Haukiputaalla, jonne lestadiolaisuuden ensikosketukset saapuivat 1860-luvulla. Heikki Jussila oli nopeaoppinen poika, sillä hän osasi jo viisivuotiaana aapisen ulkoa. Kinkerien innoittamana hän ryhtyi lukemaan Raamattua lukien sen ääneen – kannesta kanteen - papilta oppimallaan kovalla saarnaäänellä. Kun Haukiputaalle perustettiin kiertokoulu 1870, hän oli sen ensimmäisiä oppilaita.[2]

            Jyväskylään Heikki Jussila saapui 17.8.1881 seminaarin hyvin onnistuneisiin pääsykokeisiin, joten hänestä tuli muutamiksi vuosiksi kaupungin asukas. Opiskelutoverien johdattamana hän etsiytyi ”jumalisuutta harjoittavien” opiskelijoiden seuraan. Nämä pitivät seuroja kaupungin evankelisten kanssa seminaarin mallikoulun voimistelusalissa. Tässä joukossa Heikki Jussila piti ensimmäisen saarnansa helmikuun 17 päivänä 1882 vain 18-vuotiaana. Kuulijoiden mukaan puhe oli ollut hyvin ”lakihenkinen”.

            Kuunnellessaan Jaakko Veijolan saarnaa heinäkuussa 1884 Jussila koki olleensa aikaisemmassa uskossaan ”fariseus” ja meni saarnan jälkeen kysymään nuorelta pappiskokelaalta neuvoa. Keskustelun aikana Veijola julisti hänelle synninpäästön ja Heikki Jussila koki voimakkaan hengellisen murroksen, jonka tunnelmia hän kuvasi myöhemmin nopeasti tunnetuksi ja lestadiolaisuudessa rakastetuksi tulleessa Siionin Laulussa numero 78: Matkalle lähdin taivaaseen.

            Heikki Jussila alkoi melkein välittömästi parannuksentekonsa jälkeen saarnatoimensa. Jaakko Veijola oli palattuaan jatkamaan opintojaan Helsinkiin kertonut Helsingin lestadiolaisyhteisölle seminaarilaisen parannuksenteosta. Pääkaupungista lähetettiin saarnaaja Oskari Riikonen (1852 - ) pitämään seuroja ja etsimään Jussilaa, joka vaadittiinkin heti ”tunnustamaan uskonsa” ja puhumaan. Seuroja pidettiin ahkerasti. Niitä oli joka pyhä ja usein arkenakin. ”Silloin siellä oli herätyksen aika ja maailmasta kääntyväisiä sanottiin olleen sinä talvena toistasataa.”[3]

            Opiskelujensa lomassa Jussila liikkui saarnamatkoilla Keski-Suomessa ja Savossa. Vuosikymmeniä myöhemmin muisteluissaan hän mainitsee saarnamatkakohteinaan Laukaan, Petäjäveden, Leppävirran, Suonenjoen ja Rautalammin. Kevään 1885 aikana kiirivät uutiset Jussilan aktiivisesta saarna- ja käännytystoiminnasta seminaarin johdon ja opettajien tietoisuuteen. Valituskirjeitä saapui Jussilan vierailemien seurakuntien papistolta. Seminaarin johtosääntö kielsi oppilailta esitelmien pitämisen ilman johtajan lupaa. Tällaista lupaa ei Jussila ollut hakenut. Lisäksi seminaarin opettajisto epäili ammattiin valmistumassa olevan Jussilan soveltuvuutta tehtäväänsä hänen uskonvakaumuksensa takia. Asiaa käsiteltiin seminaarin opettajiston kolmessa kokouksessa toukokuussa 1885. Heikki Jussila kertoo puolustaneensa oppiansa kirkon tunnustuskirjoihin ja Lutherin postilloihin vedoten. Esitelmien pitämistä hän ei myöntänyt vaan kertoi pitäneensä raamatunselityksiä. Jussilan, opettajien ja kahden opiskelutoverin kuulemisen jälkeen kokous päätti:
            Asiasta keskusteltua, kertoi opettajisto tulleen selväksi, että Jussila kuului hihhulien seuraan ja päätettiin, että hänelle ei annettaisi päästötodistusta seminaarista, ennenkuin Koulutoimen Ylihallitus, jolle asia mitä pikimminkin oli ilmoitettava, antaisi lausuntonsa, oliko semmoinen todistus Jussilalle annettava vai ei.

Koulutoimen Ylihallitus ei kuitenkaan nähnyt edellytyksiä Jussilan opettajatutkinnon eväämiselle, joten seminaarin oli annettava päästötodistus Heikki Jussilalle.[4]

            Seminaarista valmistuttuaan Heikki Jussila toimi opettajana Kemissä (1885 – 1887), josta siirtyi Leppävirralle vuonna 1887 solmittuaan avioliiton 6.6.1887 leppävirtalaisen Anna Sofia Konttisen (1853 – 1936) kanssa.[5]

            Heikki Jussila toimi opettajana vain muutamia vuosia. Perheensä hän elätti maanviljelijänä, tiilitehtailijana, talonomistajana ja saarnaajana. Asuinpaikkoina olivat Leppävirta (1887 – 1908), jossa hän toimi ensin (1893 – 1894) Saamaisten koulun opettajana ja sitten Paukarlahden hovin omistajana, Joroinen (1908 – 1910), Helsinki (1910 – 1921), Haukipudas (1921 – 1927) ja Oulu (1927-). Kesänsä hän vietti yleensä Haukiputaan Kotirannassa. Jussila teki laajoja saarnamatkoja kotimaan lisäksi Venäjälle Pietariin ympäristöineen, Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan (kaksi laajaa matkaa: 1924 ja 1930 – 1931). 1920-luvulla hän nousi vanhoillislestadiolaisuuden keskeiseksi toimihenkilöksi. Hän saarnasi yhteensä 23 kertaa vuosikokousseuroissa, toimi SRK:n puheenjohtajana (kuului SRK:n johtokuntaan vuodesta 1927 aina kuolemaansa saakka) sekä vuoden 1942 Siionin Lähetyslehden päätoimittajana. Heikki Jussila julkaisi kaikkiaan kolme kirjaa: Iankaikkinen evankeliumi (1945), Elämän ihme (1947) ja Kutsujan armo laestadiolaisessa kristillisyydessä (1948). Heikki Jussilan elämäntaival päättyi Oulussa 26.10.1955. [6]

---

[1] Jussila 1974, 22 – 23; Veijolasta: Raittila 1967, no 645; Kinnunen 2004, 498.

[2] Jussila 1974, 19 – 20: Lestadiolaisuuden tulosta Haukiputaalle: Lohi 1997, 178 – 184; Jämsä & Leinonen 2003, 100 – 101.

[3] Jussila 1974, 51; Riikosesta: Raittila 1967, no 426, Heikki Jussilan sanoittamia ovat nykyisistä Siionin Lauluista myös no 41: Pääsiäinen ompi suuri juhlamme, no 100: Mä uskon, tunnustan myös sen ja no 106: Synnin maassa kuljen täällä.

[4] JyMA. JSA. Icaa:3. Opettajien kokousten pöytäkirjat 1880 – 1885. Jussila 1974, Kutsuja Armo, sivut 51- 52

[5] OMA. Laestadiana 4. A:1/34. Heikki Jussilan kirjeet; SL  4/1936, 70, 77. Anna Sofia Jussilan kuolinilmoitus ja muistokirjoitus.

[6] Raittila 1967, no 146, Jämsä & Leinonen 2003, 100 – 101; Pms 43/ 27.11.1955. Heikki Jussilan muistokirjoitus; SL 11/1955, 238. Heikki Jussilan kuolinilmoitukset; Pms 48/24.11.1971. Otto Markkanen: Hajatietoja Leppävirran Rauhanyhdistyksen vaiheista; SL 4/ 1993. Irja Junttila: Heikki Jussila; SL 9/ 1999 Siionin Lähetyslehti-lähetystyön tähden.