JR 24:n kaatuneiden muistomerkki Muurikkalan Lötsänmäessä

Tällä paikalla menehtyi kaksi JR 24. sotilasta 7.8.1941

Tänään, sateisena lokakuun 4. päivänä, allekirjoittaneella oli mahdollisuus paikata toukokuisella

Kalioseinämässä oleva muistolaatta

pyöräretkellä Miehikkälän Muurikkalassa missaamani muistomerkki.  Sää oli tuulinen ja erittäin sateinen. Välillä taivaalta satoi vettä kuin konsanaan hurrikaanien aikaan ”suuressa lännessä”. Onneksi yhytin tienvarressa tukkeutunutta ojaa aukomassa olleen vanhemman herrasmiehen, joka lähti mielellään oppaaksi. Ilman hänen opastustaan olisi tämänkertainen muistomerkkimetsästys antanut tulokseksi nollan.  Aikamme märässä hakkuuaukion heinikossa ja tiheässä kuusikossa kahlattuamme, löysimme muistomerkin. Muistomerkille vievä polku oli päässyt vähäisen kulun takia heinittymään. Se oli välillä täysin kadoksissa. Paikalle oli opastamassa myös kyltti, mutta se oli jäänyt kasvavien kuusien kätkemäksi ja löysimme sen vasta muistomerkiltä palattuamme. Suuret kiitokset avusta sinulle E. N.!

Opasviitta jäi kuusikon kätkemäksi

Etsimäni muistomerkki liittyy jatkosodan alussa Jalkaväkirykmentti (JR) 24:n paikalla käymiin taisteluihin. Tämä joukko-osasto oli ruotsinkielinen. Muurikkalassa kaatuneille JR 24 sankarivainajille on yksi muistomerkki läheisellä Tohmonmäellä. Kaksi näistä kaatuneista menehtyi Lötsänmäessä 7.8.1942 noin kello 12.30, kun vihollisen kranaatinheittimen ampuma kranaatti räjähti 7. komppanian 1. joukkueen teltan luona. Teltta oli sijoitettuna kallioisen rinteen muodostamaan notkoon. Sen yläpuolella on avoin kalliopinta. Voi hyvin kuvitella, miten kallioisessa maastossa räjähtänyt kranaatti on kylvänyt tuhoa ympärilleen ja irroittanut rinteestä kivensirpaleita joka taholle. Tapahtumapaikalle kalliorinteeseen kiinnitetyssä laatassa kahden paikalla kaatuneen sotilaan eli Gunnar Haddasin ja John Skomarsin nimet, syntymäajat, sotilasarvot ja kuolinpäivä.

JR 24:n sotapäiväkirja 7.8.1941 kertoo (på svenska), että joukko-osaston tappiot eivät jääneet kahteen kaatuneeseen. Lisäksi yksi sotilas haavoittui vaikeasti ja kolme lievemmin. Sotapäiväkirjan mukaan pataljoona kranaatinheitin hiljensi vihollisen heittimen Näpin luona ja kello 16.45 vihollisen tulenjohtopaikka sai täysosuman Laisniemessä.

Alla kuva JR 24:n sotapäiväkirjasta 7.8.1941.

Tässä ruotsikielen taitoisille verryttelyä

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Ei-suomenkieliset kansakoulut (Päivitetty 15.6.2016)

Edessä näkyvässä rakennuksessa Aleksanterinkadun (nykyisin Valtakatu) ja Kauppakadun kulmauksessa sijaitsi aikoinaan Lappeenrannan venäläinen kansakoulu. Rakennuksessa toimi myös venäläinen kirjasto ja lukusali-
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Samoihin aikoihin kun kaupungin suomenkielinen väestö ajoi innolla kouluolojen parantamista, ryhtyivät myös kaupungissa asuvat muunkieliset asukkaat vaatimaan omakielistä opetusta. Niinpä teki kruununvouti J. Holm valtuustossa syyskuussa vuonna 1877 esityksen, jossa ehdotettiin kaupungin kansakouluun perustettavaksi myös ruotsinkielisen opettajan toimi. Holmin ehdotus  kuitenkin hylättiin äänestyksessä sillä perusteella, ettei kaupungilla ole siihen tarvittavia varoja.

Lappeenrannan Uutiset 3.8.1895

Mahdollisesti jo vuonna 1870, mutta viimeistään syksyllä 1878 olivat kaupungin venäläiset asukkaat myös täällä avanneet jonkunlaisen kansakoulun tapaisen lastenkoulun, joka sijaitsi kreikkalaiskatolisen seurakunnan omistamassa talossa Kauppa- ja Aleksanterinkatujen kulmassa. Koulusta vastasi johtokunta, jonka puheenjohtajana oli useimmiten korkein paikkakunnalla toiminut sotilashenkilö. Opinahjo sai toimintavaroja venäläisen hyväntekeväisyysjärjestön Suomen osastolta ja ilmeisesti myös Venäjän valtiolta. Sen hyväksi pidettiin raatihuoneella tanssiaisia, joihin esimerkiksi vuonna 1897 osallistui Lappeenrannan Uutisten mukaan jopa 2 000 henkeä. Koulun tukemiseksi järjestettiin myös seuranäytelmiä, arpajaisia ja kesäjuhlia. Tälle koululleen Lappeenrannassa asuvat venäläiset anoivat vuonna 1880 kaupungin avustusta. Anomuksessaan he kertoivat koulunsa toimivan Suomen kansakouluasetuksen pohjalla ja siinä olevan yhteensä 27 oppilasta. Kirjelmä oli ruotsinkielinen ja sen oli allekirjoittanut koulun johtokunnan esimies majuri Theodor Klemm. Tähänkin anomukseen valtuusto antoi kielteisen vastauksen. Tukea ei myönnetty, koska oltiin sitä mieltä, että lapset olisivat voineet tulla kaupungin omaan kansakouluunkin. Toisena kielteisen päätöksen  perusteluna oli, että koulu oli perustettu valtuustoa kuulematta. Lisäksi todettiin, ettei kaupungilla ole sellaisia varoja, joita se voisi luovuttaa sen ylläpitoon.Venäläinen kansakoulu oli vahvasti sidoksissa sekä paikalliseen venäläiseen varuskuntaa että kreikkalaiskatoliseen seurakuntaa. Vuonna 1880 sen johtokuntaa kuuluivat paikallisen komendantin majuri Klemmin lisäksi kauppiaat Abramoff, Wolkoff ja Jakovleff sekä Obolensky.

Myöhemmin kaupunki kyllä osallistui venäläisen koulun tukemiseen anniskeluyhtiön voittovaroista. 1910-luvulla alkoi myös kenraalikuvernöörin virasto avustaa sen toimintaa. Venäläisessä kansakoulussa vuonna 1880 opiskelleesta 27 lapsesta osa oli suomenkielisiä vuonna 1880. Kun koulu vietti 25-vuotisjuhliaa siinä oli 34 oppilaasta, joista yhdeksän oli suomalaisia. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vuonna 1886 joka viides tuolloin Lappeenrannassa koulua käyneistä lapsista (30 venäläisessä ja 114 suomalaisessa kansakoulussa) kävi venäläistä kansakoulua. Kaupunkilaiset ja myös esikaupunkilaiset laittoivat lapsensa usein mielellään venäläiseen kouluun, koska vuosisadan vaihteessa esikaupunkialueen kouluahtauden takia suomenkielisen koulupaikan saaminen oli kiven takana. Sen sijaan venäläiseen kansakouluun mahtui oppilaaksi. Lisäksi venäjän kielen osaaminen nähtiin myös hyödyllisenä keisarikunnassa. Lappeenranta-lehti kiinnitti vuonna 1915 huomionsa koulussa oleviin suomalaisiin oppilaisiin ja väitti, että jopa puolet koulun oppilaista oli äidinkieleltään suomalaisia. Venäläisen koulun opettajana toimi koko kauden leskirouva Aleksandra Sergejevna Abramova. Siitä, milloin koulun toiminta lakkasi, en löytänyt mistään tietoa. Toimintaa on ollut ilmeisesti ainakin vuoteen 1922 saakka, sillä siihen asti yllämainittu opettaja Aleksandra Abramova hoiti tehtäväänsä.

Uutinen onnistuneista arpajaisista ja kansanjuhlista
Lappeenrannan venäläisen kansakoulun hyväksi
elokuun alussa vuonna 1897. Tyysterniemellä
oli paikalla jopa 2000 henkeä ja kaikki 6000
arpaa myytiin. Arpajaisten tuotto oli 3840 markkaa.
. Ohjelmassa oli sotilassoittokuntien musiikkia,
lauluesityksiä ja ilotulitus.
Lähde: Lappeenrannan Uutiset 10.8.1897

Kun Kaukaalle perustettiin kansakoulu vuonna 1896, se oli aluksi kaksikielinen, mutta muuttui vuonna 1910 ainoastaan suomenkieliseksi. Ruotsinkielinen opetus käynnistyi uudelleen vuonna 1919. Tällöin Kaukaan tehtaiden isännöitsijä Henrik Cronströmin pojat saavuttivat kouluiän ja heille palkattiin kotiopettajaksi Märta Korström. Lukuvuonna 1919 – 1920 opetti ainoastaan Cronströmin vanhempaa poikaa. Muutaman vuoden kuluessa oppilasluku nousi kolmeen ja laajeni Cronströmin perheen ulkopuolelle. 1920-luvulla tässä Märta-tädin kouluksi kutsutussa oppilaitoksessa oli kymmenkunta oppilasta. Seuraavalla vuosikymmenellä koulun nimeksi vakiintui ”Kaukas Svenska Skola ja vuonna 1958 viralliseksi nimeksi tuli ”Lauritsala svenska folkskola”. Kotiopetuksesta kouluksi muuttuneelle opetukselle antoi tehdas ensin isännöitsijän Männikkö-nimisestä huvilasta luokkahuoneen. Näissä tiloissa valtionapua nauttinut ruotsinkielinen kansakoulu toimi vuoteen 1930 saakka. Tämän jälkeen siirryttiin insinööri von Hertzeinin huvilaan ja sieltä tehtaan konttorin yläkertaan. Vuonna 1937 koulu siirtyi konttoripäällikkö Ardus Engblomin huvilalle. Vuonna 1944 seurasi muutto tehtaan vanhaan konttorirakennukseen, jossa se toimi vuoteen 1960 saakka. Koulun toiminta lakkasi vuonna 1964 oppilaiden vähyyden vuoksi. Viimeisenä lukuvuonna oppilaita oli enää seitsemän. Korkeimmillaan koulun oppilasluku oli vuonna 1958, jolloin oppilaita oli 42.  Koulun oppilaat tulivat pääosin Kaukaalta, mutta heitä saapui myös Lauritsalasta, Joutsenosta ja Lappeenrannasta. Valtionavun lisäksi (noin 80% kuluista) koulu tukivat Kaukas, Hackman & Co ja Paraisten Kalkkitehdas Oy. Pääsyehtona kouluun oli kielen lisäksi kuuluminen ylempään sosiaaliluokkaan. Kaukaalla, Lauritsalassa ja Lappeenrannassa asui jonkin verran työväenluokkaan ja alempaan keskiluokkaan kuuluvia ruotsinkielisiä perheitä. Heidän lapsillaan ei kuitenkaan ollut asiaa omakieliseen kansakouluun Kaukaalla.

Lappeenrannan seudulle muutti 1920- ja 1930-luvuilla joitakin tataariperheitä. Suomen tataariyhteisö alkoi vuonna 1933 puuhata omaa kansakoulua, jossa olisi opiskeltu turkin kieltä ja kulttuuria ja jossa uskonnonopetus olisi ollut islamin opetusta. Kaavailuissa oli tällaisen koulun perustaminen ensiksi Helsinkiin, sitten myös Turkuun ja Tampereelle. Lisäksi tataarikoulun haaraosastoja kaavailtiin Terijoelle, Lappeenrantaan sekä Hyvinkäälle. Näissä ”haarakouluissa” opetusta olisi annettu kaksi kuukautta vuodessa, joten opetus olisi ilmeisesti tapahtunut kesäaikana. Sanomalehti Etelä-Savon haastatteleman tataariyhteisön edustajan mukaan Lappeenrannan seudulla asui silloin 24 kansakouluikäistä tataarilasta. Tataarien omasta kansakoulusta tuli totta vasta sotien jälkeen, jolloin Helsingissä toimi tataarien kansakoulu.

---