Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Paimenpojasta kansakoulunopettajaksi, valtiopäivämieheksi ja pankinjohtajaksi

Kansakoulunopettaja Johan ( Juho) Pelkonen saapui Lappeenrantaan kesällä 1874 ja teki merkittävän uran kaupungissa koulu-, järjestö- ja kunnalliselämässä

Kun keväällä 1874 julistettiin Lappeenrannan poikakansakoulunopettajan virka auki, yksi neljästä hakijasta oli 23.4.1851 Räisälässä, Karjalan kannaksella syntynyt Johan (Juho) Pelkonen. Pelkonen, joka oli valmistunut keväällä Jyväskylän seminaarista, valittiin yksimielisesti tehtävään. Hänessä lappeenrantalaiset saivat tarmokkaan koulu-, kunnallis- ja pankkimiehen, joka edellä mainittujen tehtävien lisäksi toimi myös valtiopäivämiehenä. Pelkonen oli muistokirjoituksen mukaan aloittanut opettajanuransa Heinäveden Kermankosken kansakoulussa, josta hän siirtyi Lappeenrantaan.[1]

Johan Pelkosen tie opettajaksi ei ollut tavanomainen. Kun rovasti J.F.Grönlund muutti perheineen Räisälään, hän käynnisti pappilassa maatilanpidon. Pappilaan tarvittiin myös paimenpoika. Lukuisista tarjokkaista rovasti valitsi 15-vuotiaan Tuomas ja Helena Pelkosen pojan, Johanin. Rovasti oli tyytyväinen paimenpoikaansa ja hänet pyydettiin tehtävään myös seuraavina kesinä. Kirkkoherra huomasi Johanin lahjakkuuden ja kehotti tätä opiskelemaan pidemmälle. Pappilassa ollessaan hän myös rovastin opastuksella lueskeli pappilan poikien koulukirjoja. Syksyllä 1870 tapahtui sitten yllättävä käänne. Paimen-Juho ei ilmestynytkään aamulla enää karjahakaan, vaan oli tyystin kadonnut. Häntä ei löytynyt kotoaankaan. Paimenpoika oli siirtynyt opiskelemaan Jyväskylän seminaariin.[2]

Opettajana Johan Pelkonen oli tarmokas ja hallitsi hyvin kurinpidon. Kuusi vuotta Pelkosen oppilaana ollut Anna Gustava Hoffren muisteli opettajansa ulkonaiselta olemukseltaan pitkäksi ja komeaksi mieheksi. Tämä oli koulussa vaatinut oppilailtaan ehdotonta osaamista. Silti hän, samoin kuin vaimonsakin olivat erittäin pidettyjä ihmisiä. He myös huomioivat entiset oppilaansa. Vielä vuosikymmentenkin kuluttua he tunsivat kadulla vastaan tulleet entiset oppilaansa ja ryhtyivät heidän kanssaan puuheisiin. Johan Pelkosen opettajantyötä haittasivat lukuisat luottamustoimet ja hänen opetustyön ohessa hoitamansa kaupungin kamreerin tehtävät. Vuonna 1888 hän luopui kansakoulunopettajan toimestaan siirtyessään Pohjoismaiden Osakepankin Lappeenrannan haarakonttorin johtajaksi.[3]

Heti Lappeenrantaan muutettuaan Pelkonen otti innokkaasti osaa moniin yhteiskunnallisiin rientoihin. Hän vapaapalokunnan kuoron johtajana vuosina 1883 – 1885 ja 1892.  Vapaapalokunnan johtajana Johan Pelkonen oli vuodet 1892 – 1893. Pelkonen kuului Lappeenrannan ja Lappeen pitäjän käsiteollisuuskoulun perustajiin, uuden kansakoulun rakennustoimikuntaan, oli Lappeenrannan Yhteiskoulun johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja ja kuului kaupungin anniskeluyhtiön perustajiin. Lisäksi hän oli voimakkaasti ajamassa sähkölaitoksen hankkimista kaupunkiin ja junaili kansakoulun kirjaston siirtymisen kaupungin omistukseen ja ylläpidettäväksi. Näin syntynyt kaupunginkirjasto ei ollut enää satunnaisten avustusten ja opettajien palkattoman työn varassa. Johan Pelkonen avioitui 21.8.1876 opettaja Emilia Sohlmanin (1844 – 1917) kanssa, joka oli tullut pienten lasten koulun opettajaksi syksyllä 1869 ja siirtynyt vuonna 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Emilia Pelkonen luopui opettajan virastaan vuonna 1884. Avioliitosta syntyi yksi tytär ja kaksi poikaa.[4]

Juho Pelkosta oli saattamassa satamäärin
kaupunkilaisia hänen viimeiselle matkalleen:
Itä-Suomen Sanomat 14.1.1904

Lappeenrannan kaupungin valtuusmiehenä Pelkonen toimi vuodesta 1890 alkaen. Vuodesta 1879 hoitamastaan kamreerin toimesta Pelkonen luopui vuonna 1891. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 1893 ja 1897 – 1901 sekä varapuheenjohtajana 1894 – 1897 sekä 1902 – 1903. Kunnallisissa luottamustoimissaan hän edusti ”vanhaa virkamieslinjaa”, jonka takana olivat paikalliset venäläiset kauppiassuvut ja valtaosa muista kauppiaista sekä käsityöläisistä. Heitä yhdisti muutosten vastustaminen. Vastassa tällä ”kirotut maisterit”, joiden johtohahmona oli nuorsuomalainen maisteri Carl Gustaf Swan ja äänitorvena Swanin toimittama Lappeenrannan Uutiset. Teräväkynäinen Swan luonnehti Johan Pelkosta ”ainoaksi suomenkieliseksi kansakoulunopettajaksi suomenkielisessä kansakoulussa, joka julkisesti tunnustaa viikinkien ohjelman". Anu Talkan mukaan virka-, raha-, ja arvovalta sekä ruotsinkielisyys olivat Lappeenrannassa yhdessä rintamassa jarruttamassa uudistuksia. Pelkosta luonnehdittiin tarmokkaaksi luonteeksi, jolla oli eriomainen käytännöllisten asioiden ymmärrys. Näiden ominaisuuksien ansiosta hän menestyi erinomaisesti kaikissa taloudellisissa yrityksissä, joihin hän ryhtyi. Pelkonen valittiin Lappeenrannan edustajaksi vuoden 1882 säätyvaltiopäiville jo kansakouluopettajan ollessaan 1881. Tämän jälkeen hän oli ehdokkaana lukuisia kertoja ja edusti Lappeenrantaa vuosina 1891, 1894, 1899 ja 1900. Ehdokkaana hän oli lisäksi vuosina 1884, 1888 ja 1897 tulematta valituksi.[5]

Johan Pelkonen menehtyi pitkäaikaisen sydänsairauden murtamana 31.12.1903. Hänen muistokirjoituksessaan paikallisessa Itä-Suomen Sanomat-lehdessä todettiin: ”Tirehtööri Pelkosessa meni manalle kaupunkimme vaikutusvoimaisin mies”. Hänen voimakas luonteensa kohotti hänet ”ikään kuin itsestään vertaistensa yläpuolelle”. Mutta Johan Pelkosen ominaisuuksiin kuului myös ”vilpitön halu palvella koko tarmollaan sitä yhteiskuntaa, jossa hän eli ja vaikutti”.[6]

---

[1] Murto 1924, 35; Castrén 1957, 223; http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html. Haettu 23.3.2016.

[2] http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html. Haettu 23.3.2016.

[3] Talka 2005a, 178; http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html. Haettu 23.3.2016.

[4] Murto 1924, 30, 42, 51; Castrén 1957, 570; Talka 2005b, 393; Puntanen 2005a, 408, 425..

[5] Talka 2005b, 347, 358; Talka 2005c, 491, 493.

[6] Itä-Suomen Sanomat 31.12.1903.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Poikakansakoulu 1874 – 1889

Vuonna 1888 valmistunut Lappeenrannan kansakoulu, nykyinen Lönnrotin koulu

Poikakansakoulun toiminta alkoi Lappeenrannassa vuonna 1874. Kuvernöörit saivat vuonna 1871 määräyksen kiirehtiä koulujen perustamista niihin kaupunkeihin, joissa sellaisia ei vielä ollut. 1870-luvun alussa maassamme suunniteltiin oppikoulu-uudistusta, joka kouluun pääsy ehtona edellytti ylemmän kansakoulun käyntiä. Niinpä senaatti kiirehti kansakoulun perustamisessa sellaisia kaupunkeja, joissa ei vielä ollut täydellistä kansakoululaitosta. Huhtikuussa 1871 saivat kuvernöörit Senaatilta käskyn kehottaa kaikkia kaupunkeja viipymättä noudattamaan kansakouluasetuksen 102 §:n määräystä. Mainittu § kuuluui seuraavasti:

Jokaisen kaupunkikunnan tulee semmoista huolta pitää kansakouluopetuksesta, ja niin monta ja niin laveita kansakouluja asettaa ja ylläpitää, että kaikki ne lapset, jotka eivät kotonansa tai muissa kouluissa saa samanvertaista tai laveampaa opetusta, tulevat kahdeksannesta ikävuodesta alkaen ja aina neljääntoista ikävuoteen asti sillä muotoa opetetuksi kuin tässä alempana lähemmin säädetään

Lappeenranta teki 6.6.1871 päätöksen kaikkia lapsia koskevan kansanopetuksen toteuttamisesta kaupungissa. Ratkaisevista syistä tärkein oli kouluhallituksen päätös lakkauttaa paikallinen ala-alkeiskoulu. Tämä vei pojilta kaikki opiskelumahdollisuudet. Samalla ymmärrettiin, että vain perustamalla molempia sukupuolia koskevan kansakoulun saattoi kaupunki toivoa itselleen oppikoulua. Oppikoulun uusi koulujärjestys oli annettu 8.8.1872. Siinä yläalkeiskoulu ja lukio yhdistyivät lyseoksi. Uudeksi koulumuodoksi perustettiin reaali- eli porvarikoulut. Ala-alkeiskoulu oli saanut 600 markan vuosiavustuksen, joka myönnettiin nyt uudelle kansakoululle. Pientenlastenkoulun nimi muutettiin valmistavaksi kouluksi, joskin tosin vanhaa nimitystä käytettiin vielä pitkään. Tämän luokan opettajattaren palkaksi vahvistettiin 800 markkaa, uusi miesopettaja sai luontaisetujen lisäksi ajan tavan mukaan parempaa palkkaa eli 1000 markkaa vuodessa. Lukukausimaksut alennettiin neljään markkaan. Koululle valmistui keväällä 1873 ohjesääntö, jonka kouluhallitus vahvisti syyskuussa. Senaatti myönsi poikakansakoulun opettajanpalkkausta varten 600 markan vuotuisen valtionavun. Kaupunki osti huhtikuussa 1873 kolmannessa kaupunginosassa tonteilla 32 ja 33 sijainneet rakennukset. Nämä kaupunki kunnosti ja luovutti vapaasti koulun käyttöön. Silloisen Kuninkaankadun eli nykyisen Koulukadun varrellla olleisiin rakennuksiin voitiin sijoittaa koululuokat sekä miesopettajan asunto. Kaksi vuotta aiemmin toteutettu oppikoulu-uudistus oli tehnyt kansakouluista pohjakoulun kaksi- ja neljäluokkaisille reaalikouluille.

Vuonna 1869 Lappeenrantaan tuli alakoulun opettajaksi
neiti Emilia Sohlman, ensimmäinen kansakoulunopettajan
tutkinnon suorittanut opettaja kaupungissa. Hän siirtyi vuonna
1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Sohlman avioitui seuraavana
vuonna kollegansa Juho Pelkosen kanssa, toimi myöhemmin
kirjakauppiaana ja oli kaupungin vaikutusvaltaisimpia naisia.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Keväällä 1874 julistettiin poikakansakoulun miesopettajan virka haettavaksi. Hakijoista valitsi koulun johtokunta 20.6.1874 pitämässään kokouksessa yksimielisesti virkaan Johan (Juho) Pelkosen, joka oli samana keväänä valmistunut Jyväskylän seminaarista. Hänessä sai tuli henkilö, joka opettajatoimen lisäksi kohosi merkittäväksi paikalliseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Alaluokkien opettajaksi vuonna 1869 tullut Emilia Sohlman siirtyi 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Seuraavana vuonna hän avioitui edellä mainitun Juho Pelkosen kanssa. Syksyllä 1874 alkanut kansakoulu ei heti päässyt kokonaisuudessaan uuteen koulurakennukseen. Marraskuun 2. päivään saakka valmistava luokka, 24 oppilasta, ja tyttöluokka, 15 oppilasta, toimivat entisessä koulurakennuksessa ja vain pojat uudessa koulussa. Ensimmäisessä poikaluokassa oli 25 oppilasta, heistä viisi oli Lappeen kunnan puolelta. Lappeelaisia olikin koulun oppilaina aina Lappeen oman kansakoulun (Taikinamäen kansakoulu) vuonna 1878 tapahtuneeseen perustamiseen saakka. Ensimmäisen toimintavuonna kansakoulua kävi yhteensä 45 tyttöä ja poikaa. Seuraavina vuosina oppilasmäärä laski. Lukuvuonna 1877 – 1878 heitä oli enää 33. Koulun johtokunta kävikin puhuttelemassa niitä perheitä, jotka eivät olleet antaneet lapsiaan kouluun. Syyksi koulusta poisjäämiseen kerrottiin useimmiten koulumaksu ja maksulliset kirjat. Tämän takia päätettiin maksut poistaa köyhimmiltä lapsilta. Vuonna 1878 kansakoulun lukukausimaksu poistettiin kaikilta. Alakansakouluun otettiin oppilaiksi kaikkien kaupunkilaisten lapsia, mutta yläkansakouluun aluksi vain työläisten ja varattomien lapsia sekä lappeelaisia.