250 sielua

Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki Suur-Miehikkälässä pystytettiin kunnan 100-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1987.

Tämä on tarina aikakaudesta, jolloin hallitsijat lahjoittivat laajoja alueita valtakuntansa sisällä suosikeilleen, jotka saivat samalla erittäin suuren määräysvallan alueella asuviin ihmisiin. Näitä alueita kutsuttiin lahjoitusmaiksi. Lahjoitusmaa oli alue, jonka verotuksen valtio oli luovuttanut palkkioksi, eläkkeeksi tai korvaukseksi aateliselle maanherralle. Ruotsissa perinnöllisten lahjoitusmaiden jakaminen aloitettiin  Juhana kolmannen aikana 1500-luvulla.  Enimmillään lahjoitusmanttaalit muodostivat Ruotsin vallana aikana maamme alueesta   26 % vuonna 1652. Erityisen tuhoisaa lahjoitusmaiden muodostuminen oli talonpojille, jotka menettivät perinteisen omistusoikeuden viljelemäänsä maahan. Tilanteen muutti iso reduktio vuonna 1680. Tällöin  lähes kaikki lahjoitukset peruttiin.

Kun Pietari Suuri valloitti Kaakkoisen Suomen isonvihan aikana, hän aloitti uuden laajamittaisen lahjoitusmaakauden Vanhassa-Suomessa. Kannaksella ja Laatokan Karjalassa kokonaisia pitäjiä jäi nyt lahjoitusmaan omistajien vallan alle. Lahjoitusmaan verosta oli maaherralla oikeus kantaa 2/3  itselleen ja loput 1/3 jäi kruunulle. Kaikkein nöyryyttävintä talonpojille oli se, että venäläisen tavan mukaan muutamissa lahjoituskirjoissa ei puhuttu lahjoitetuista tiloista vaan "sieluista", jotka luovutettiin lahjoitusmaaherralle perinnölliseksi omaisuudeksi. Karjalan kannaksella sijainneen Pyhäjärven Taubilan lahjoitusmaalla sattuneiden rettelöiden seurauksena annettiin keisarillinen asetus, jonka mukaan lahjoitusmaaherra sai korottaa alustalaistensa veroja, mutta ei kuitenkaan "aivan mielin määrin". Samalla säädettiin, ettei lahjoitusmaatalonpoika saanut muuttaa pois tilaltaan. Näin myös kaakkoissuomalaiset talonpojat "sidottiin turpeeseen".

Miehikkälän lahjoitusmaan vaiheet

Muistomerkissä on yhtä monta kiveä kuin aikoinaan
lahjoitusmaahan liitettiin tiloja.

Yksi harvoista jatkosodan jälkeen maamme alueelle jääneistä entisistä Vanha-Suomen lahjoitusmaa-alueista sijaitsee Miehikkälässä. Suurin osa niistä jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Miehikkälän lahjoitusmaan luovutti Katariina Suuri venäläiselle majuri Matvei Olsujeville 24.10.1790. Lahjoitus oli ikuinen ja perinnöllinen käsittäen 250 "sielua" tiloineen ja omaisuuksineen. Alue koostui silloisen Virolahden pitäjän pohjois-osasta, Miehikkälän ja Kylmälän kylistä, joista lahjoitusmaahan kuului 16 tilaa, sekä Säkäräjärven ja Tiilikkalan kylistä kuusi tilaa. Majuri Olsujev piti lahjoitusmaan hallussaan vain kolme vuotta myyden sen syksyllä 1793 kapteeni Karl Kilchenille. Kilchen möi osan "sieluista" eli Säkäjärven  ja Tiilikkalan talot sukulaiselleen Jobst Goveniukselle. Nämä tilat saivat vapautensa takaisin jo melko pian eli 1800-luvun alkupuolella. Kilchenin kuoltua hänen leskensä möt tammikuussa 1804 jäljellä olevan lahjoitusmaan hovineuvoksetar Katarina Rehbinderille, joka oli  haminalaisen kauppaneuvos Karl Bruunin tytär. Tytär panttasi lahjoitusmaan isälleen. Bruunin suvun hallussa tila pysyikin lähes koko 1800-luvun alkupuoliskon. Bruunien aikana verorasitus pysyi kohtuullisena.

Talonpoikien tilanne vaikeutui, kun lahjoitusmaa siirtyi 1853 kuvernementtisihteeri Johan Alfthanilta perintönä hänen tyttärelleen Julielle. Tämä oli avioitunut kaartinkapteeni Apollon Alfthanin kanssa. Apollon Alfthan, Kalliokosken lasitehtaan perustaja, kiristi huomattavasti alustalaistensa veroruuvia selvitäkseen tehdashankkeen aiheuttamista taloudellisista vaikeuksista. Tehtaan rakentaminen vaati runsaasti varoja. Niinpä alustalaisten veroiksi eivät enää rittäneet pelkkä raha ja maataloustuotteet, vaan talonpojilta vaadittiin nyt myös päivätöitä. Talonpojat eivät tähän tyytyneet, vaan laativat keisarille osoitetun valituskirjelmän. Senaatti, joka asiaa käsitteli, ei kuitenkaan katsonut voivansa ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Välillisesti miehikkäläläisten valituksella oli kuitenkin merkitystä. Se antoi vauhtia valtiovallan toimenpiteille, joilla lahjoitusmaakysymys lopullisesti järjestettiin 1870-luvulla.

Muistomerkin laatassa olevan runon on kirjoittanut opettaja Emil Holmström

Valituskirjeen sisältö kertoo hyvin, miten raskaan verotusikeen alla lahjoitusmaatalopojat olivat Miehikkälässä. Kuudesosamanttaalin tilalta oli suoritettva vuosittain 120 päivätyötä hevosen kanssa, maksettava 24 ruplaa, luovutettva 40 seipäällistä heinää, lähes yhdeksän kiloa voita, neljä syltä halkoja,  8 000 kattopärettä, kaksi rekeä, kaksi lammasta, kaksi haravaa ja kaksi päivätyötä jokaiselta työtätekevältä hengeltä. Tämän päälle tulivat vielä tavanomaiset pitäjän virkamiehille menevät palkat ja muut pienemmät menot. Valituksen allekirjoittajat (Jakop Toikka, Antti Kurvi, Anttoon Jokimies) totesivat, ettei veroista ja veroluonteisista töistä selvitty mitenkään edes ahkeralla työllä. Suuri päremäärä selittyy valmistumassa olevan lasitehtaan katon kattamistarpeista. Seuraavana vuonna Alfthan näytti mahtinsa niskoitteleville "sieluilleen" ja ajoi Kylmälän talonpojat Antti ja Taneli Kylmälän tiloiltaan. Armottomista veronkorotuksista huolimatta suurellisen Alfthanin toiminta päättyi vararikkon 1867.

Miehikkälän lahjoitusmaan viimeinen omistaja kreivi Georg
Mengden käytti häätöuhkaa painostuskeinona neuvotellessaan
valtion kanssa lahjoitusmaansa lunastamisesta. Hän uhkasi tuoda
häädön jälkeen lahjoitusmaalle uudet asukkaat Virosta.
Uusi Suometar 18.6.1877.

Lahjoitusmaan ja lasitehtaan tiet erosivat joksikin aikaa tässä vaiheessa. Lahjoitusmaan osti vuonna 1868 konkurssihuutokaupassa Harjun kartanon omistaja maanviljelysneuvos Waldemar Baeckman, joka möi sen jo saman vuoden syksyllä hovineuvos Alexander Etterille. Etter teki kuitenkin vararikon vuonna 1870 ja lahjoitusmaa siirtyi nyt Suomen Hypoteekkiyhdistykselle. Tämä puolestaan möi sen seuraavana vuonna komissiomaanmittari J. W. Poppiukselle. Poppiuksen kuoltua hänen leskensä möi lahjoitusmaan vuonna 1873

Valtio ja kreivi Mengden pääsivät sopimukseen lahjoitusmaan
ostosta loppukesällä 1877. Mengdenin myyntitaktiikka
onnistui ja hän sai pyytämänsä hinnan = 275 000 markkaa
(nykyrahassa 1 120 000 euroa). Uusi Suometar 31.8.1877.

saksalaissyntyiselle tsaarin armeijan eversti, kreivi Georg Mengdenille. Mengden hankki myös lasitehtaat omistukseensa. Jälleen kerran Miehikkälän lahjoitusmaan omistajaksi saatiin suuruudenhullu upseeri. Tämä rakennutti itselleen suuren huvilan, eli kansan suussa Kotlahden hovin, Kotijärven rannalle, johon vdettiin rajattomasti hirisä lahjoitusmaan metsistä. Ympäröiviin metsiin raivattiin ratsastusratoja ja hiekkakäytäviä. Sinne nousi myös suuri puutarha talvilämpimine kasvihuoneineen. Päärakennus, joka oli osin yksi, osin kaksikerroksinen, käsitti 33 huonetta. Sen edessä oli pengerretty terassi, jonka edessä avautui lähteiden ja jalopuiden koristama pihanurmikko. Rakennukseeen tehtiin vesijohdotkin, mikäli mahdollisti ennennäkemättömän uutuuden, vesiklosetin. Vuonna 1877 Suomen valtio lunasti lahjoitusmaan kreivi Mengdeniltä talonpojille jaettavaksi. Sen jälkeen talonpojat joutuivat vielä lunastamaan maat itselleen pitkäaikaisten lainojen avulla. Saadaksen korkeamman hinnan Mengden oli korottanut talonpoikien veroja ja uhannut heitä häädöillä, elleivät nämä suostuisi korotuksiin. Häätöjen toimeenpanemiseksi hän uhkasi tuoda paikalle kasakkoja, "joilla on ankara käsi ja kova letti". Myytyään lahjoitusmaansa Mengden piti edelleen hallussaan Kalliokosken lasitehtaan. Sen tarina päättyi Mengdenin omistuksessa vararikkoon vuonna 1883 ja Georg Mengden hävisi historian hämärään.

Miehikkälän lahjoitusmaatalonpojille pystytettiin muistomerkki vuonna 1987 Suur-Miehikkälän kylään kunnan 100-vuotisjuhlien yhteydessä. Muistomerkissä on yhtä monta kiveä kuin oli aikoinaan lahjoitusmaatiloja. Muistomerkin laatassa on opettaja Emil Holmströmin kirjoittama runo. Muistomerkin karttalinkki löytyy täältä.

Sitkeää oli Lemin "ukkojen" kansakouluvastarinta.

Ilmoitus Lemin Ruomin kansakoulurakennuksen
urakkahuutokaupasta. Itä-Suomen Sanomat
8.3.1906

Kun maassamme annettiin 24.5.1898 kansakouluasetus, joka velvoitti myös maalaiskunnat jakamaan alueensa koulupiireihin, oli myös Lemillä tehtävä kouluasialle jotakin. Asetus velvoitti kunnan jakamaan alueensa koulupiireihin, joissa pisin koulumatka ei saisi olla yli viisi kilometriä ja joihin oli perustettava koulu, mikäli vähintään 30 kouluikäistä lasta ilmoitettiin kouluun. Viipurin läänin kuvernööri velvoitti päätöksellään 4.4.1899 Lemin kuntakokouksen valitsemaan valiokunnan, joka tekee ehdotuksen kuntakokoukselle kunnan jakamiseksi koulupiireihin. Kokous valitsi valiokuntaan seuraavat: poliisikonstaapeli Aatami Turku, Elias Salmi, kiertokouluopettaja Matti Peuhkuri, Antti Olkku, kiertokoulunopettaja Mikko Pekari, talollinen Taavetti Talka, talollinen Antti Koukku, Mikko Olkkonen, Joonas Kangasmäki, Antti Kuukka ja karvari Taavetti Sinkko. Valiokuntaan kuului lisäksi Viipurin läänin kansakoulujentarkastaja Hj. Basilier.

Valiokunta piti kokouksensa 20.10.1899 puheenjohtajanaan Mikko Peuhkuri. Se laati suunnitelma, jossa kunta ehdotettiin jaettavaksi viiteen kansakoulupiiriin. Tätä vaativat kunnan m,aantieteelliset ja asutusolot. Ehdotus oli seuraava:
1. Ruomin piiri, koulupaikkana Narttu.
2. Uiminniemen piiri, koulupaikka Kinttu.
3. Sairalan piiri, koulupaikka Pekki.
4. Huttulan piiri, koulupaikka Huttula.
5. Juvolan piiri, koulupaikka Juvola.
Tämä ehdotus esiteltiin kuntakokoukselle 11.12.1899 ja se hyväksyttiin muuten, mutta Ruomin piirin koulupaikaksi määrättiin Sorvarilan kylä. Tämä jälkeen intoutuivat muutamat isännät kilpalaulantaan koulun paikasta. Taavetti Kirvesmies Ruomista lupasi maan ilmaiseksi, jos koulu rakennettaisiin hänen tilalleen Ruomiin. Mooses Holopainen lupasi ilmaiseksi maan ja 25 hirttä, jos koulu rakennettaisiin hänen tilalleen Keskisenpäähän. Tämän piirijaon vahvisti Keisarillisen Suomen Senaatti 28.2.1902.

Uutinen Lemin yksityisen kansakoulun
viimeisestä juhlasta. Itä-Suomen sanomat 28.12.1905.

Innokkaasti ilmaista koulun paikkaa tarjonneiden isäntien hoppu oli todella ennenaikaista, sillä Lemin ”ukot” aloittivat nyt sitkeän kouluvastarinnan.  Vaikka piirijako vahvistettiin, ei kunta tehnyt mitään toimenpiteitä asian edistämiseksi.  Toimettomuus sai Viipurin läänin kansakouluntarkastajan kirjoittamaan läänin kuvernöörille 10.3.1902. Siinä tarkastaja pyysi kuvernööriä velvoittamaan Lemin kunnan ottamaan haltuunsa yksityinen kunnassa toimiva kansakoulu. Kuvernöörin 12.3.1903 tekemään kuntaa velvoittavaan välipäätökseen vastasi kuntakokous suurella äänten enemmistöllä kielteisesti. Lopullinen päätös annettiin 9.9.1902, jolloin Lemin kunta velvoitettiin ottamaan välittömästi yksityinen kansakoulu haltuunsa 500 markan sakon uhalla, jos koulun kannattajat sitä tarjoavat.

Ruomin kansakoulupiirin asukkaat olivat tehneet 27.3.1903 päivätyllä kirjeellä anomuksen, että piirissä avattaisiin ensi tilassa kansakoulu. Anojat edustivat

41:tä kouluikäistä lasta. Asia oli esillä kuntakokouksessa 14.4. 1903. Yksityisen kansakoulun esimies Aatu Karhu tarjosi kokouksessa koulua Ruomin piirin kansakouluksi. Kuntakokous hylkäsi jälleen esityksen ”melulla ja rähinällä”.  Tästä kuntakokouksen päätöksestä valitettiin ja kuvernööri antoi 31.12.1903 uuden päätöksen, jolla kunta velvoitettiin avaamaan kansakoulu Ruomin piirissä syyslukukauden alussa 1904. Koulun vastustajat valittivat tästä sekä edellisestä kuvernöörin päätöksestä Senaattiin. Nämä valitukset hylättiin ja molemmissa päätöksissä velvoitettiin kunta avaaman kansakoulu syyslukukauden alussa 1905.

Kuntakokous ei vieläkään taipunut 28.8.1905 pidetyssä kokouksessa. Kun sille esiteltiin Senaatin koulun perustamiseen velvoittava päätös, kuntakokous hylkäsi äänin 293 – 184 koulun perustamisen. Päätöksessä vedottiin siihen, että kuntakokous oli kokouksessaan 22.4.1905 luvannut 6 000 markan avustuksen, jolla piiriläiset voivat rakentaa ja ylläpitää koulun. Näin kuntakokous yritti siirtää kansakoulujen rakentamis- ja ylläpitokulut kunkin koulupiirin harteille.

Uuden kielteisen päätöksen jälkeen valitti kansakouluntarkastaja A. L. Biskop siitä kuvernöörille. Tämä velvoitti 23.10.1905 Lemin kunnan maksamaan 9.9.1902 määrätyt 500 markan sakot. Ja lisää sakkoja, huomattavasti suurempia, oli niskoitteleville lemiläisille luvassa. Nimittäin kuvernööri velvoitti kunnan 4 000 markan sakon uhalla ottamaan haltuunsa Lemin yksityinen kansakoulu. Samoin velvoitettiin kunta 4 000 markan sakon uhalla rakentamaan Ruomin piirin kansakoulu 1.8.1906 mennessä.  Ilmeisesti sakkosummien suuruus, vastasihan se melkein uuden kansakoulun hintaa, sai ”ukkojen” enemmistön päät kääntymään. Kuntakokous vihdoin taipui 4.12.1905 pidetyssä kokouksessa. Kuvernöörin päätös hyväksyttiin äänin 547 – 403. Samaisessa kokouksessa valittiin Ruomin kansakoulun johtokunta. Siihen tulivat valituiksi Gabriel Parkkola, Mooses Holopainen, Antti Rasonius, Taavetti Rapi, Aatu Pekari ja Elias Räipiö. Samoin valittiin rakennustoimikunta, jonka jäseniä oliva Aatami Talka, Aatami Hovi, Taavetti Rapi, Aatami Kouvo, Antti Vilhu, Elias Räipiö ja Gabriel Muhli. Kuntakokous teki uusia koulupäätöksiä 5.2.1906. Niiden mukaan kukin koulupiiri vedättää itse hirret koulurakennuksiin ja koulujen rakentaminen annettiin urakaksi. Samassa kokouksessa tehtiin päätös Ruomin koulun tontin ostamisesta 230 markalla Niumäen etelärinteeltä. 19.2.1906 pidetyssä uudessa kokouksessa hyväksyttiin Ruomin koulun piirustuksiksi Yrjö Saleniuksen piirustus numero 7 maalaiskansakoulujen piirustussarjasta. Koulun kustannusarvio oli 12 000 markkaa. Koulun urakoi Aatami Ahonen 9 700 markan urakkasummalla kesällä 1906. Lemin ”ukkojen” sitkeä kansakoulujen vastustaminen oli kärsinyt lopullisen tappionsa.

Simolan (kansa)koulu Lappeella

Simolan vuonna 1903 valmistunut kansakoulu kuvattuna 5.7.2015

Ensimmäinen pysähdyspaikkani pyöräretkelläni  5.7.2015 oli Simolan, Monolan, Kälvelän, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä Simolan vanha, mutta arvokkaan näköinen kansakoulurakennus.  Kokosin koulun vaiheista jälkikäteen yhteenvedon käyttäen apunani Taavi G. Murron vuonna 1929 painettua kirjaa Lappeen pitäjän historia II sekä  usean kirjoittajan kokoamaa kirjaa Kunta kaupungin kupeessa. Lappeen historia II. Vuodet 1865 - 1966, joka ilmestyi vuonna 2011. Ja lisäksi Leena Pentikäisen Simolan kyläseudun historiasta koostamaa kirjaa Lappeen Simola. Risteysasema Pietarinradan varressa vuodelta 2005. Selasin myös vanhoja lehtiä.

Simolan koulun länsipääty

Kansakoululaitoksen luominen alkoi maassamme1860-luvulla ja ennen pitkää jokaisessa isossa suomalaisessa maalaiskylässä oli oma kansakoulu. Lappeenrantaan perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1866, Lappeelle vuonna 1878. Toukokuun 24. päivänä1898 antoi valtiovalta asetuksen kansakoulujen perustamisesta maalaiskuntiin. Se velvoitti kunnat jakamaan alueensa kansakoulupiireihin. Lisäksi asetus edellytti, että kunnat  perustavat niin monta kansakoulua, että jokainen kunnassa asuva lapsi voi nauttia opetusta omassa koulupiirissään ilman suuria vaikeuksia. Lappeella kuntakokouksen asettaman 14-henkisen piirijakovaliokunnan esitykseen tukeutuen kuntakokous hyväksyi 15.7.1899 kuntaan kansakoulupiirijaon. Näin muodostettiin 14 koulupiiriä: Haapajärvi, Hanhijärvi, Kasukkala, Kansola, Kaukaa, Korkea-aho, Kärkelä, Mustola, Pulsa, Purala, Simola, Sipari, Taikinamäki ja Vainikkala.

Simolan koulun itäpääty

Simolan kansakouluhankkeesta löytyy ensimmäinen maininta jo vuodelta 1897. Lappeenrannan Uutisissa nimittäin kirjoittettiin 26.1.1897: Jos kerran joskus Lappeella yksikään kansakoulu perustetaan, niin Simolaan pitää myöskin saapa semmoinen laitos. Kun kerran kylässä on kapakka, totta kai kouluakin tarvitaan. Artikkelin kapakalla tarkoitettiin asemalla ollutta ravintolaa, jossa tarjoiltiin myös väkijuomia..

Kyseisellä asemalla pidettiin 17.9.1899 kokous, jossa neuvoteltiin tuloksetta kansakoulun perustamisesta. Innokkaan koulun puuhaajan kauppias Aksel J. Enckellin aloitteesta saatiin uusi kokous koolle herrastuomari Mikko Monosen taloon 18.11.1900. Kokouksessa Mikko Mononen tarjoutui lahjoittamaan kaksi hehtaaria maata koulun tontiksi puolentoista kilometrin päästä asemalta. Kokousväki piti lahjoitettua paikkaa sopivana ja päätti aloittaa koulun rakentamisen. Ratamestari Fredrik Wallenius laati koulua varten piirustukset. Ne hyväksyessään kuntakokous määräsi  kuitenkin rakennusta lyhennettäväksi kahdella metrillä ja kavennettavaksi 1,5 metrillä. Kunta varasi hanketta varten valtiolta otetun 2000 markan lainan. Koulupiiriin kuuluvat perheet velvoitettiin tuomaan rakennuspuita hankkeeseen. Puumäärä oli sidottu veroäyrimäärään. Ne, joilla ei ollut metsää, osallistuivat rakennuskustannuksiin rahallisesti.

Kutsu juuri valmistuneen Simolan kansakoulun vihkiäisiin.
Itä-Suomen Sanomat 24.9.1903

Simolan kansakoulu vuonna 1956

Koulun rakentamista viivästyttivät ajalle tyypilliset riidat koulun paikasta. Haikalan, Melkkolan ja Suomalaisen kylien asukkkaat vaativat koulun rakennuspaikan siirtämistä heidän kyliään lähemmäksi. Tätä vastustivat Kälvelän ja Rikkilän kylien asukkaat. Lisäksi Simolan aseman virkamiehet tulivat siihen tulokseen, etteivät heidän lapsensa juurikaan tätä kansakoulua käytä, vaan hakeutuvat yksityisiin oppilaitoksiin. Niinpä heidän mielestään virkamiesperheiden ei ole pakko osallistua koulun rakentamiskustannuksiin. Asemapäällikkö Wigren valitti kaikkien virkamiesten puolesta rakentamiskustannuksiin osallistumisesta kuntakokoukselle. Se hylkäsi valituksen kuten myöhemmin myös läänin kuvernööri. Monien vaiheiden jälkeen koulu valmistui syksyllä 1903. Sen vihkiäisiä vietettiin 27.9.1903 ja ensimmäiset oppilaat otettiin vastaan 30.9.

Vuosina 1903 - 1907 koulussa oli vain yksi opettaja, joista ensimmäisenä tehtävää hoiti Maria Lipponen. Vuodesta 1928 alkaen Simolassa toimi myös 36-viikkoinen alakoulu. Vuonna 1937 koululle valmistui erillinen lisärakennus, johon sijoittuivat alaluokka, veistosali, keittola sekä alaluokan opettajan asunto.

Simolan kansakoulupiirin kokous.
Etelä-Saimaa 12.10.1920

1940-luvulla Simolan koulu kärsi tilanahtaudesta suuren oppilasmäärän vuoksi ja tuossa vaihessa puuhattiin Raippoon uutta kansakoulua. Se hanke ei kuitenkaan toteutunut. Lukuvuonna 1956 - 1957 koulussa oli 102 oppilasta ja opetutyössä neljä opettajaa. Vuonna 1965 oppilaita oli 65, vuosikymmenen lopulla noin 80. Vuonna 2013 Lappeenrannan koulutoimi esitti syyskuussa 2013 Simolan koulun lakkauttamista. Suunnitelma liittyi kouluverkoston supistamisen kautta haettaviin säästöihin. Simolan koulun oppilaat olisivat siirtyneet suunnitelman mukaan Kesämäen kouluun syksystä 2015 lukien. Suunnitelma "jalostui" loppusyksyn aikana niin, että kaupunginvaltuusto teki Simolan osalta seuraavanlaisen päätöksen: Mäntylä-Vihtola alueelle kohoaa 2021-2023 uusi koulu, jos alueen asukasmäärä sitä vaatii. Kouluun sijoitetaan tilat myös Simolan oppilaille ja osalle Korkea-ahon koulun oppilaista. Eli vanha ja arvokas koulukiinteistö säilyy alkuperäisessä käytössään vielä 6 - 8 vuotta.

Simolan koulun eteläinen seinusta

Simolan koulun pihapiiriä

Vuonna 1937 valmistunut erillinen lisärakennus