Outokumpu, Keretin kaivostorni

Keretin kaivostorni golf-kentän nurmiolta kuvattuna

"Sumpin" paikalle tehty golf-kenttä oli aamulla huurteessa

Tein Outokummun vierailullani 5.11.2015 aamuisen kävelyretken Keretin kaivostornille. Keretin kaivostorni on kauas näkyvä muistomerkki edesmenneistä Outokummun kuparikaivoksista. Tässä hieman taustaa tarinalleni:

Outokummun kuparikaivos sai alkunsa Rääkkylän pitäjästä vuonna 1908. Tällöin siellä ruopattiin Kivisalmen laivaväylää, jolloin ruoppaustöiden yhteydessä löydettiin suuri kellertävä kivi. Kivestä lähettiin näyte Helsinkiin Geologiselle toimistolle, joka totesi sen sisältävän runsaasti kuparia. Alkoi tutkimustyö vuori-insinööri Otto Trüstedtin johdolla. Hän päätteli Kivisalmen lohkareen olevan jääkauden irrottama siirtolohkare. Malmiota etsittiin aluksi Rääkkylän ympäristöstä, kunnes tutkimukset johtivat Outokummun alueelle. Lopulta 17. maaliskuuta 1910 osui timanttikairan terä kuparimalmion suoneen. Tästä alkoi kaivostoiminnan alkuvaiheissa hyvinkin ohdakkeinen tie. Louhintaa suoritettiin aluksi kolmesta paikasta, joiden nimet olivat Kumpu A, Kumpu B ja Kumpu C (Kaasilan kaivos). Ns. Vanhan kaivoksen valmistuminen syrjäytti nämä pienet alkuaikojen kaivokset. Tämän yhteensä noin neljä kilometriä pitkän, 400 metriä leveän ja 40 metriä korkean kuparimalmiesiintymän ympärille syntyi Outokumpu Oy. Kaivos oli aikoinaan  Euroopan toiseksi suurin kuparikaivos. Kuparimalmioon kaivauduttiin Outokummun kohdalta vuonna 1913, Mökkivaarasta (1939) ja Keretistä 1950-luvulla.  Täältä löytyy oivallinen kooste Outokummun kaivosten historiasta.

Portit olivat suljetut, muttei se menoa haitannut

Aurinkoisena pakkasaamuna kävelin ensin Kuusjärvelle vievää tietä Outokummun taajama-alueen reunaan, jonka jälkeen suunnistin lähes viivasuoraan metsän poikki kohti kaukana siintävää kaivostornia. Saavuinkin pian sumpiksi kutsutun alueen reunaan. Sumppi oli nimitys, jota käytettiin Outokummun Keretin kaivoksen rikastushiekka-altaista. Aikoinaan paikalla sijanneen puhdasvetisen Outolammen alueelle perustettiin varastointipaikka kaivostoiminnan jätteelle. Malmien erotteluprosessissa jäi sivutuotteeksi rikastushiekkaa, joka dumpattiin viereiseen lampeen. Lampeen ja sen lähialueelle vietiin 4,3 miljoonaa tonnia kaivosjätteitä vuosina 1928-1954. Prosessien kehittyessä alettiin rikastushiekkaakin uushyödyntää. Niinpä rikastushiekkaa kärrättiin uusiokäyttöön 1960-1980 -luvuilla 3,6 miljoonaa tonnia. Tämä uudelleen rikastettu jätehiekka siirrettiin taas muutaman kilometrin päähän toiselle rikastushiekka-alueelle. Näin syntyi Keretin kaivoksen ja Outokummun väliselle alueelle laaja, rikinkatkuinen pölyävä kenttä, joka muuten valittiin vuonna 2014 Yle Tieteen äänestyksessä Suomen toiseksi karmeimmaksi paikaksi. Nyt tuon karmeuden peittää männikkö ja koivikko sekä osittain paikallinen golf-kenttä.

Keretin kaivos

Kaivostorni on 96 metriä korkea

Keretin kaivos syntyi kun jäljellä olevan Outokummun malmion järkevä kaivaminen vaati uuden nostokuilun. Sen rakentamisesta päätettiin vuonna 1950 ja kuilun paikaksi valittiin tasainen Keretiksi kutsuttu hietakangas. Keretin kuilu louhittiin vuosina 1951–1954 ja avattiin vuonna 1954. Tällöin se oli Euroopan toiseksi suurin kuparikaivos.^. Sen hissikuilun kokonaispituus oli 407 metriä maanpinnasta. Keretin kaivoksessa oli laaja, yhteensä noin 500 kilometrin mittainen kaivoskäytäväverkosto. Rautatieverkoston pituuskin oli useita kymmeniä kilometrejä. Maan alla liikennöitiin veturikalustolla aina vuoteen 1984 saakka. Kaivostoiminta Keretin kaivoksessa päättyi viimeisen työvuoron poistuessa Keretistä 25. toukokuuta 1989. Syksyllä 1989 alkoi kaivoksen koneiden ja laitteiden purku. Vuonna 1995 Keretistä purettiin tuotantolaitokset tornia lukuunottamatta. Torni on 96 metriä korkea, se on Pohjois-Karjalan korkein rakennus ja Suomen korkein ja Euroopan toiseksi korkein kaivostorni. Tornin lisäksi kaivoksen rakennuksista ovat säilyneet tornimurskaamo ja lohkaresiilo. Rakennus sai suojelupäätöksen vuonna 1998.

Harppoessani golfkentän poikki kohti kaivostornia heräsivät korpit raakkumaan kolkkoja tervehdyksiään yksinäiselle kulkijalle. Niitä lentelikin tornin ympärillä varsin runsaasti. Kaivostornin ympärillä vallitsi kolkko hiljaisuus. Poissa olivat työmiesten huudot, junien kolke ja koneiden jyske. Hiljainen tuuli vinkui kierrellen tornien seinämissä ja korppien klonklatus ja siipien kahina kertoivat alueen nykyisten isäntien tarkkailevan Outolammen suunnasta lähestyvää outoa tulijaa. Kiertelin rakennusta, otin siitä kuvia joka kantilta, mutta en kuitenkaan mennyt torniin sisälle kiipeämään sen 338 askelta. Jatkoin matkaa Vanhan kaivoksen suuntaan, joka on sitten oma tarinansa.

Kaivostorni on Pohjois-Karjalan korkein rakennus

Ps. Alueelle on viime vuosina ollut uusia kaivossuunnitelmia

Tässä lisää ottamiani kuvia:

Lemin "isokivi"

Lemin "isokivi" elokuussa 2015

Lemin "isokivi" on 7,2 metriä korkea rapakivestä koostuva siirtolohkare

Kuten jo Lemin kiikkuvasta kivestä kertoessani totesin, ei Lemillä ole pulaa siirtolohkareista. Niistä suurin on
Sairalan kylän pellolla, osoitteessa Sairalantie 635. Kävin Lemin kotiseutumatkalla 16.8.2015 senkin tarkastamassa. Lusikkalahdentien ja Sairalantien risteyksessä on opasviitta, joka johtaa muutaman kymmenen metrin päähän kivelle. Peltomaiseman keskellä seistä nakottaa tuo 7,2 metriä korkea siirtolohkare.

Kivi on helposti murenevaa rapakiveä, joten sen päälle kiipeäminen vaati varovaisuutta. Kiipesin kuin kiipesinkin kiven päälle. Koska kylä sijaitsee pitäjän pohjoislaidalla vaikuttaa se olevan, ainakin Lappeenrannasta katsottuna, etäällä.  Tästä johtunee  sanonta: "Lemi etäelt iso kive takoa". Paikallinen Lions Club on ottanut "isonkiven" nimikkokivekseen, jonka kunniaksi kiven kylkeen on isketty vuonna 2007 laatta.

Lions Clubin laatta vuodelta 2007

Lemin kiikkuva eli heiluva kivi

 

Lemin kiikkuva kivi

Lemin vuonna 2009 ilmestyneen historian nimeksi on annettu osuvasti Pitäjä ison kiven takana. Jokaiselle, joka Lemin alueella liikkuu, tulevat tutuiksi lukemattomat  isot siirtolohkareet, joita riittää peltoaukeille, teiden varsille, järvien rannoille ja metsien keskelle. Lemi oli aikoinaan valtaväylistä syrjässä elelevä, omalaatuisen paikallismurteen omaava ja pientilavaltainen pitäjä. Kunta on tullut tunnetuksi myös perunanviljelystä, särästä, neliäänisestä kirkkolaulusta ja konservatiivisuudesta. Muun maailman murheista erillään elävää lemiläistä kuvaa hyvin tuttu sanonta  "Lemi etäelt, iso kive takoa" .

Kiven alle väkipyöräksi asennetun tukin päällä istuu epävirallinen avustajani

"Kotiseutumatkallani" 16.8.2015 kävin  kuvaamassa yhtä kuuluisinta lemiläistä kulkukiveä eli tonnien painoista siirtolohkaretta, jonka tällainen "huru-ukkokin" sai keikkumaan. Noista siirtolohkarekivistä kerrottiin aikoinaa lukuisia tarinoita. Niiden mukaan jättiläiset tai hiidet olivat heitelleet niitä milloin missäkin tarkoituksessa tai esimerkiksi kirkkoja tuhotakseen. Tutkimus on kuitenkin osoittautunut ne jääkauden kuljettamiksi siirtolohkareiksi. Osa kivistä on kulunut pyöreähköksi ja ovat usein eri kivilajia, kuin ympäristön kalliot. Nämä ovat saattaneet kulkeutua kaukaakin nykyisille paikoilleen. Osa taas on selvästi samaa kivilajia kuin ympäristön kalliot. Tällaiset ovat yleensä lohenneet suuremmasta lohkareesta tai vain muutaman kilometrin päässä olevasta kalliosta. Lemin Ahtialassa Mansikkamäentien varrella on tällainen suurehko, kulmiltaan pyöristynyt siirtolohkare, joka on pysähtynyt kallion päälle siten, että sitä on helppo melko  vähäisinkin voimin liikuttaa ja  kiikuttaa. Paikalle on tuotu ystävällisesti sopivankokoinen tukki, jota vipuvartena käyttäen kiikuttaminen onnistuu hyvin. Heiluva kivi on rauhoitettu.

Paikalla on myös "opastaulu"

Nuijamaan Sormuskivi

Nuijamaan Sormuskivi

Tämänpäiväiseksi (17.5.2015) pyöräilyreittini ääripisteeksi valitsin Nuijamaan. Pyöräilin sinne vanhaa Viipurintietä Rapattilan kautta. Viimeksimainitussa kylässä kuvasin edesmenneen kyläkoulun. Saavuttuani Nuijamaalle pysähdyin ensiksi Sormuskivelle. Se sijaitsee Kirkolle vievän Tassiantien varressa. Sormuskiven takana sijaistevat vanhan kansakoulun rakennekset ja tien vastakkaisella puolella lähempänä kirkkoa entinen pitäjäntupa, joka on nykyisin yksityisasuntona.

Keskeisellä paikalla kirkonmäellä sijaitsevasta Sormuskivestä on monta tarinaa. Yhden tarinan mukaan olisi ratsastaja aikoinaan kiivennyt vedonlyönnin takia hevosineen kiven päälle Tämä tapahtui kapeita kierreportaita pitkin. Ylösmeno onnistui, mutta paluussa ilmeni ongelmia. Hevonen ei nimittäin päässyt laskeutumaan kierreportaita alas. Ongelma ratkaistiin asettamalla pitkiä riukuja kiven viereen. Alle asetettiin vielä heiniä pehmikkeiksi ja loimiin kääritty hevonen laskettiin kyljellään alas. Tarinan mukaan kiven päälle johtaneet raput poistettiin tämän jälkeen.

Sormuskiven infotaulu

Toisen tarinan mukaan kiven päältä olisi löytynyt ihmiskäsi. Kun nälkävuosien aikana ihmisiä kuoli paljon nälkään, olisi perimätiedon mukaan lintu tarrannut kuolleen käteen, koska siinä kimalsi sormus. Käsi irtosi jo mädänneestä ruumiista, mutta jäi kiven päälle, kun lintu ei saanutkaan sitä irti sormesta. Tämä tarina on antanut nimen Sormuskivelle.

Rakkaalla kivellä on siis monta tarinaa. Yhden mukaan kiven päällä olisi ollut Saimaan kanavan rakentamisen aikaan jonkinlainen paviljonki tai huvimaja. Siellä pidettiin työmaan herroille kahvi- ja punssikestejä. Kivi on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista ja nykyisin se on suojelukohde. Kun Nuijamaan miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin talvisodan kynnyksellä 13.10.1939, kokoontumispaikkana oli Sormuskivi.

Nuijamaan miesten talvisotaanlähdön muistolaatta