1900-luku - sivistyksen ja edistyksen riemuvoitto?

Kuvan lähde: Yhdysvaltain kongressin kirjasto

1950-luvulla syntyneenä ehdin elää lähes puolet vuosisadasta, jonka aikana ihmisten elämä mullistui radikaalisti uusien keksintöjen, sivistystason nousun, liikenteen ja tiedonvälityksen mullistumisen, kohonneen elintason ja lääketieteen kehityksen seurauksena. Tämä positiivisen kehityksen musertavat - ainakin minun vaakakupissani - ne lukemattomat kansanmurhat, joita 1900-luvulla tehtiin. Tiennäyttäjinä olivat turkkilaiset, jotka tuhosivat kokonaisen kulttuurin ja sen edustajat ensimmäisen maailmansodan aikana. Tämä tuhansia vuosia nykyisen Turkin itäosissa vaikuttanut kansa ja sen kaupungit, kylät, kirkot, koulut ja luostarit tuhottiin kahdessa vuodessa. Viime kuukausina on tiedotusvälineissä usein ollut esillä kaksi kaupunkia nykyisen Syyrian itäosan kurdialueilta. Kyseiset kaupungit, Ras El Ain ja Deir Eil Zor, muodostuivat satojentuhansien armenialaisten hautapaikoiksi. Silloin lukemattomat hautakummut, luurangot ja petoeläinten maasta kaivamat ruumiinosat täyttivät noiden seutujen tienoot.

Sain illalla päätökseen Grigoris Balakianin kirjan "Armenialainen Golgata. Muistelmat kansanmurhan vuosilta 1914 - 1916". Tämä järkyttävä aikalaiskuvaus kertoo siitä, että kokonaiset kansat on mahdollista manipuloida suorittamaan hirvittäviä veriorgioita, kunhan niiden oikeutus verhotaan isänmaallisuuden ja oikean uskonnon puolustamisen kaapuun. Kirja oli niin järistyttävä kokemus, että se palasi yöstä toisen uniini.

Armenialaisten kansamurha oli ikään esinäytös seuraavien vuosien kansanmurhille. Muiden valtioiden toimettomuus (tai armenialaisten häikäilemätön hyväksikäyttö) ja varsinkin Turkin silloisen liittolaisen Saksan passiivinen hyväksyntä kansanmurhalle ovat pöyristyttävää luettavaa. Lisäksi Turkin päästäminen hirmuteoista ilman sen kunnollista jälkipuintia edesauttoivat vastaavan toimintamallin hiljaista hyväksymistä muualla.

Vastaavaan projektiin ryhtyi "Isä Aurinkoinen" vuosina 1932-1934. Tätä ukrainalaisia kohdannutta kansanmurhaa (Holodomor) on muisteltu näinä päivinä. Stalin oli kuitenkin huomattavasti tehokkaampi murhatöissään. Uhrimäärästä on esitetty toisistaan suurestikin poikkeavia arvioita. Pienin arvio on kolme miljoonaa, suurin 14 miljoonaa. Myöhemmin Stalinin etnisen puhdistuksen kohteeksi joutuivat monet muut vähemmistöt kuten suomalaiset, tsetseenit ja Krimin tataarit. Stalinin Neuvostoliittoa seurasivat kansanmurhaajina natsien johtajat kuudella miljoonalla juutalaisuhrilla. Itä- ja Keski-Euroopan juutalaisten tuhoamisen seurauksena katosi, samalla tavalla kuin Armeniassa, ikivanha, rikas ja omintakeinen kulttuuri ja kieli (jiddish) lähes kokonaan. Kansanmurhat, etniset puhdistukset ja väestönvaihdot eivät suinkaan loppuneet 2. maailmansotaan. Olemme nähneet niitä senkin jälkeen Kamputseassa, Ruandassa, Myanmarissa ja nyt väestönvaihdot Pohjois-Syyriassa. Valitettavasti/luultavasti todistamme niitä jatkossakin.

Tässä linkki sivustolle, joka kertoo ukrainalaisten kansanmurhasta vuosina 1932 - 1934

Armenialainen Golgata

Toisen maailmansodan aikana natsien hallitsema Saksa pyrki määrätietoisesti tuhoamaan hallitsemiltaan alueilta yhden etnisen ja uskonnollisen vähemmistön eli juutalaiset.  Saksalaiset eivät tässä hirvittävässä rikoksessa kaikkea ihmisyyttä vastaan olleet kuitenkaan edelläkävijöitä. Myös aikaisempien vuosisatojen aikana oli eri puolilla maailmaa tapahtunut laajoja joukkosurmia ja etnisiä puhdistuksia. Mikä saksalaisten suorittamasta holokaustista teki erilaisen aikaisempiin verrattuna, oli kansanmurhien tehokkuus, suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Tässä tehokkuudessa, suunnitelmallisuudessa ja järjestelmällisyydessä saksalaiset eivät olleet sittenkään ensimmäisiä. Samanlaiseen järjestelmälliseen kansanmurhaan ryhdyttiin ottomaanien valtakunnassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Sen kohteena olivat kristityt armenialaiset. Sen uhriluvuksi on arvioitu puolitoista miljoonaa. Tehokkuudessa turkkilaiset olivat saksalaisten veroisia. Vainojen ja murhien seurauksena Turkin alueella asunut runsas, hyvinvoipa ja kulttuuriltaan rikas armenialaisyhteisö oli tuhoutunut. Eloon jääneet olivat paenneet naapurimaihin. Monet heistä jatkoivat pakomatkaansa uudelle mantereelle ja läntiseen Eurooppaan.

Grigoris Balakian

Kansanmurhan aikana ja pian sen jälkeen ilmestyi lukuisia silminnäkijäkuvauksia hirmuteoista. Niiden saama huomio ei kuitenkaan koskaan noussut lähellekään sille tasolle, minkä juutalaisten tuhoaminen sai. Useat aikalaiskuvaukset ovat saaneet huomiota vasta 2000-luvulla. Yksi merkittävimmistä tapahtumat kokeneista kirjoittajista on armenialainen pappismunkki Grigoris Balakian (1876 - 1934). Balakianin kaksiosainen kuvaus armenialaisten kansanmurhasta ilmestyi armeniaksi vuonna 1922. Teos käännettiin englanniksi vasta vuonna 2009. Se on ensimmäinen suomeksi käännetty omiin kokemuksiin perustuva kuvaus yhtä rikasta kulttuuria kohdanneesta tragediasta.
Teoksen suomenkielinen versio, joka sisältää Serafim Seppälä ansiokkaan esipuheen ja englanninkielisen version toimittaja Peter Balakianin johdannon.

Tässä lainausta Peter Balakianin tekstistä:

[Grigoris Balakian] kutsuu lukijan mukaan rukouksiinsa ja painajaisiinsa, kuoleman kyllästämään piinattuun tietoisuuteensa, joka  on täynnä tapettuja lapsia, naisten ja tyttöjen raiskauksia ja sukuelinten silpomisia, niitylle jätettyjä ruumiita, joukkohautojen kumpuja kilometri kilometrien jälkeen, vehnäpeltoja joille sato mätänee (koska viljelijät on murhattu), harhailevia orpoja ja hirmuteoista kertovia katulapsia - ne ahdistavat häntä niin, että hän joutuu miettimään ankarasti löytääkseen niiden kuvaamiseen  oikeat sanat. Ne viitoittavat hänen matkansa painajasimaisen maiseman, ja silti hän kaikkien näiden kauhujen keskellä pysyy huomiokykyisenä tarkkailijana.

Saksalaisten sotilaiden muistomerkki Helsingin pitäjän kirkkomaalla

Saksalaisten sotilaiden muistomerkki Helsingin pitäjän hautausmaalla

Hautamuistomerkki on äskettäin kunnostettu

Uskollinen Helkamani johdatteli minut eilen Helsingin pitäjän (Helsinge socken) keskiaikaiselle kirkolle ja kirkkomaalle. Sieltä löytyi yllätyksekseni myös saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki. Huomasin jälleen sen, että puhelias, utelias ja kyselevä kulkija löytää paljon 😊 Ystävällinen hautausmaan henkilökunta johdatteli allekirjoittaneen tämän ja monen muun mielenkiintoisen muistomerkin äärelle. Keväällä 1918 Suomessa kaatuneiden sotilaiden muistomerkki on erittäin hyvässä kunnossa. Se on äskettäin kunnostettu. Henkilökunnan mukaan muistomerkille käydään kerran vuodessa tuomassa kukkia/seppeleitä Saksan suurlähetystön toimesta.

Kevään 1918 taisteluihin osallistui suomalaisten suojeluskuntajoukkojen ja punakaartien ohella tuhansia venäläisiä sotilaita, ruotsalaisia vapaaehtoisjoukkoja sekä Saksan armeijan joukko-osastoja. Saksalaisten maihinnousu etelärannikollemme lyhensi sisällissodan loppuvaihetta merkittävästi. Punaiset olivat tuossa vaiheessa jo häviämässä sodan, mutta ilman saksalaisten saapumista lopputaisteluista olisi tullut pidempiä ja verisempiä.

Helsingin pitäjän kirkkomalle
on haudattu seitsemän
saksalaista sotilasta

Saksa osallistui poliittisen tuen ohella siis vahvasti ja monella tavalla myös aseellisesti Suomen vapaus/ sisällissotaan 1918. Tässä yhteenvetoa:

1.     Saksa koulutti suomalaisista vapaaehtoisista Jääkäripataljoona 27:n. Se oli erittäin merkittävä apu valkoiselle Suomelle tulevassa vapaus/sisällissodassa. Näistä jääkäreistä valkoiset saivat hyviä kouluttajia ja johtajia armeijaansa.

2.      Saksa lähetti lisäksi merkittävän määrän aseita (lähinnä venäläisiä sotasaalisaseita) valkoisille sodan alkuvaiheessa.  

3.       Saksa ryhtyi sotatoimiin Itämerellä ja aloitti 5.3.1918 Ahvenanmaan tukikohdan perustamisen.

4.       Saksan Itämeren-divisioona (Die Ostsee-Division) noin 10 000 sotilaan vahvuinen yksikkö nousi maihin kenraalimajuri kreivi Rüdiger von der Goltzin komentamana Hangossa 3. huhtikuuta 1918 alkaen ja eteni kohti Helsinkiä vallaten sen.

5.       Toinen, vapaaherra ja eversti Otto von Brandensteinin komentama saksalaisyksikkö, Osasto Brandenstein, nousi 3000 miehen voimin maihin Loviisan Valkossa 7. huhtikuuta 1918 alkaen ja valtasi Lahden. Yhdessä tämän maihinnousuosaston kanssa Itämeren-divisioonan miesvahvuus nousi noin 13 000 mieheen.

6.       Lisäksi Tammisaareen laivattiin 14. vahvennettu Jääkäripataljoona vahvuudeltaan n 1000 miestä.

7.       Helsingin valtaukseen osallistui Saksan laivaston taisteluosasto n. 400 miehen voimin.

Saksalaisten osallistuminen ei tullut ilman merkittäviä tappioita. Sotasurmasivuston mukaan Suomen vapaus/sisällissotaan osallistuneista noin 14 000 sotilaasta kuoli 507. Osa heistä on siis haudattu Helsingin pitäjän kirkkomaahan.

Kalliokosken lasitehdas Miehikkälässä (Päivitetty 15.7.2017)

Kalliokosken lasitehtaan muistomerkki Miehikkälässä

Kaakkois-Suomi on pitkään ollut tunnettu raskaasta teollisuudestaan. Varsinkin maamme metsäteollisuutta on keskittynyt eteläisen Saimaan rannoille sekä Kymijoen varsille. Mutta on/on ollut tällä alueella myös muuta teollisuutta. Yhden tällaisen teollisuuslaitoksen muistomerkki löytyy kaikilta pääteiltä syrjässä Miehikkälän kunnan keskeltä Virojoen varresta Kalliokoskelta. Miehikkälässä toimi Kalliokosken lasitehdas vuosina 1861-1931. Tässä koostetta sen vaiheista:

Muistomerkin koristevalut ja metallityöt ovat
Veikko Krouvin ja Pekka Seppälän tekemiä

Kalliokosken lasitehtaan perusti silloinen lahjoitusmaanomistaja Apollon Alfthan. Ajatuksen tehtaan perustamisesta hän sai sukulaiseltaan Fredrik Alfthanilta. Pyrkimyksenä oli hyödyntää Miehikkälän lahjoitusmaan suuria metsiä, joilla tuolloin ei vielä ollut suurtakaan arvoa. Lasitehtaat kuluttivat silloisilla valmistusmenetelmillä suunnattomia määriä puuta. Vuonna 1860 Alfthan haki oikeuttaa lasitehtaan perustamiseen ja hänelle myönnettiin perustamisoikeus 23.1.1861. Tehtaan rakennustyöt käynnistyivät saman vuonna ja valmistuivat syksyllä. Ammattitaitoinen työväki saapui Saksasta. Tehtaassa valmistettiin pelkästään ikkunalasia. Sen valmistukseen käytettiin Laatokan hiekkaa, jota tuotiin laivoilla Pietarin kautta. Hyvälaatuinen hiekka mahdollisti laadukkaan ikkunalasin valmistuksen ja Kalliokosken ikkunalasit saivat useita palkintoja maatalous- ja teollisuusnäyttelyissä Moskovaa ja Tukholmaa myöten. Työntekijöitä ali alusta lähtien yli 30 ja vuosituotanto ylitti 5 000 ikkunalasilaatikkoa.

Lasitehdas oli toiminnassa vuodet 1861 . 1931

Vaikka lasin menekki oli hyvä, alkoivat Alfthanin rahahuolet pian haitata sen toimintaa. Kalliokosken tehdas joutui vuonna 1868 konkurssihuutokauppaan, joss sen huusi pietarilainen kauppias Maximilian Erlenbach. Erlenbachin aikomuksena oli myydä Kalliokosken lasia Pietarin liikkeestään käsin. Tehtaan isännöitsijäksi tuli Saksasta Venäjälle muuttaneen ikunalasin puhaltajan Franz Lücken. Tuotanto kuitenkin putosi eikä toiminta ollut enää kannattavaa. Erlenbach luopui toiminnasta ja möi sen Miehikkälän lahjoitusmaan silloiselle omistajalle kreivi Mengdenille 1874.  Mengdenin kaudella tehtaan isännöitsijän olivat suomalaiset Otto Karlsson ja Karl Kärkkäinen. Tehdas nousi pian entiseen maineeseensa. Karlssonin aikeena oli kouluttaa suomalaista työväkeä lasinpuhaltajiksi, mutta saksalaiset ammattimiehet uhkasivat joukkoerolla siinä tilanteessa. Niinpä ajatuksesta oli luovuttava.

Kansainvälinen työyhteisö johti
myös kansainvälisiin avioliittoihin
Haminan Sanomat 16.11.1915

Kesäkuussa 1877 tehdas paloi maan tasalle. Suomen valtio lunasti kreivi Mengdeniltä Miehikkälän lahjoitusmaat ja hänen onnistui rakentaa tehtaat uudelleen. Niinpä uusi tehdas oli käyttökunnossa jo syksyllä 1878. Suureellisesti elänyt Mengden teki kuitenkin vararikon vuonna 1883 ja lasinpuhallus pysähtyi Kalliokoskella lähes kymmeneksi vuodeksi. Karlsson ja Kärkkäinen siirsivät työväen jatkamaan lasinpuhallusta Kotkaan.

1891 lasitehtaan ostivat K.A. Sandsjoe ja J.E.Segerberg ja tehtaasta muodostettiin Kalliokoski Glasbruks Ab. Tehtaalle koitti uusi kukoistuskausi. Sen laitteita uusittiin ja tuotanto nousi vuosisadan vaihteessa 8700 laatikkoon vuodessa. Tehtaan isännöitsijäksi tuli Ruotsin kansalainen , insinööri Evald Sandelin. Tehtaan työntekijöiden välillä oli tarkka arvojärjestys. Kaikkein ylin oli isännöitsijä perheineen. Jopa isännöitsijän kuskinkin tunteneen oman arvonsa, sillä hän oli pitänyt ajaessaan hevospiiskaa ylpeästi pystyssä. Yläluokkaan kuuluivat lisäksi konttoristi ja hyttimestari ja kahdeksan puhaltajaa, joita kutsuttiin mestareiksi. Tehdas työllisti myös paikkakunnan väkeä erilaisissa kuljetustöissä. Lähikylien talolliset kuljettivat sivutyönään raaka-aineita ja lasikuormia ja lämmitystöissä sekä myös tehtaan maatilan töissä. Lasitehtaalla oli myös maatila, jossa työskenteli pehtoorin lisäksi karjakko sekä renkejä ja piikoja.


Syrjäiselle Kalliokoskelle saatiin sähkövalot jo vuonna 1914, kun Pitkäkoskeen rakennetusta pienestä voimalaitoksesta saatiin energiaa. Kylälle järjestettiin kunnollinen katuvalaistuskin. Lisäksi tehtaan työväki sai asuntoihinsa vapaan sähkövalon. Tehtaalla oli vuonna 1920 tulipalo ja toiminta keskeytyi puoleksi vuodeksi. Uusi tehdas tehtiin nyt tiilestä ja sen toiminta saatiin käyntiin vuoden 1922 alusta. Tuotanto nousi nyt voimakkaasti ja vuonna 1928 saavutettiin tuotantoennätys: 16 650 ikkunalasilaatikkoa vuodessa. Tehtaan surmaksi koitui vuonna 1926 Lahdessa alkanut koneellinen ikkunalasin valmistus. Tämä johti Kalliokosken tehtaiden varastojen kasvuun. Koneellisesti valmistettu lasi meni paremmin kaupaksi tasalaatuisuutensa takia. Kautta historiansa hyvästä laadusta tunnettu Kalliokosken tehdas joutui toteamaan, ettei sen lasi enää kelvannut kuluttajille. Niinpä viimeinen lasikuorma lähti syksyllä 1931 Taavetin asemalle. Seitsenkymmenvuotinen lasinjalostushistoria Virojen varrella Miehikkälässä päättyi.

Vuonna 1898 maassamme oli ainakin kahdeksan ikkunalaistehdasta.
Yksi niistä toimi Miehikkälän Kalliokoskella. Wiipuri 15.6.1898.

Kalliokosken tehtaiden yhteyteen perustettiin vuonna 1896 ruotsinkielinen kansakoulu. Koulu olit järjestyksessä toinen Miehikkälän kunnan alueella käynnistyneistä kouluista. Vaikka se oli tarkoitettu lähinnä lasitehtaan ruotsinkielisen työväestön lapsille, sinne otettiin myös suomenkielisiä oppilaita. Kouluajatuksen ”isä” oli tehtaan isännöitsijä Evald Sandelin, joka valittiin myös koulun johtokunnan puheenjohtajaksi. Koulu oli toiminnassa aina vuoteen 1927 saakka.

Kalliokosken lasitehtaan muistomerkki pystytettiin Miehikkälän kunnan kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ja Pitkäkosken kylätoimikunnan toimesta vuonna 1991. Se löytyy Suumiehikkäläntien varrelta vähän ennen Pitkäkoskea. Suunnittelutyöryhmässä oli molempien tahojen edustus. Koristevalu- ja metallityöt ovat Veikko Krouvin ja Pekka Seppälän käsialaa.

Keskeinen lähde: Yrjö Varpio; Vanhaa Miehikkälää.(1987)

Post scriputum:
Pyöräilin jälleen (15.7.2017) Kalliokoskelle ja tutustuin uudestaan entisen lasitehtaan ympäristöön. Tehtaan raunioiden lisäksi alueella näyttää olevan pari asuinrakennusta tehtaan toiminta-ajalta.  Olisi hienoa, jos alueelle saataisiin opastaulu(ja), jossa kerrottaisiin lasinvalmistuksen historiasta seudulla. Tässa kuvia tehtaan raunioista sekä yhdestä asuinrakennuksesta.

Kalliokosken lasitehtaan raunioita

Asuinrakennus lasitehtaan ajalta

Mosse, Volga, Pobeda - laatuautoja Neuvostoliitosta

Moskvitsh 402 oli myyntimenestys Suomessa vuonna 1956

Etelä-Saimaa 25.7.1956

Neuvostoliitossa valmistetut laatuautot hallitsivat vielä vuonna 1956 ylivoimaisesti suomalaista autokauppaa. Lehtiuutisten mukaan autoja myytiin maassamme vuoden alkupuoliskon aikana 11 640 ja näistä lähes 4 000 oli valmistettu "suuressa ja mahtavassa". Neuvostoliittolaisia autoja myytiin enemmän kuin Englannissa, USA:ssa, Ranskassa ja Ruotsissa valmistettuja ajoneuvoja yhteensä. Itäblokissa valmistettujen autojen osuus oli jopa yli 46 %. Länsiautojen maahantuonti oli tiukasti säännösteltyä, mikä selittää itäblokin maissa valmistettujen merkkien suuren suosion. Länsiautoilla olisi ollut huomattavasti tarjontaa suurempi kysyntä. Tämä johtikin sitten monenlaisten petollisten hämärämiesten ilmestymiseen autokauppiaiksi. Niistä lisää joskus myöhemmin.

Allekirjoittanut on ollut kerran Moskvitsh Skandinavian kyydissä, jopa etupenkillä. Tätini mies tuli meille esittelemään uutta autoaan. Niinpä lähdettiin esittelyajolle. Se päättyi parin kilometrin jälkeen  kolariin. Mossen keula painui kasaan kuin haitari, mutta meille autossa olleille ei käynyt kuinkaan. Sen sijaan Mossen puskuri teki pahaa jälkeä sen eteen ajaneissa moottoripyöräilijöissä. Isoveljensä kyydissä moottoripyörän takatuhdolla istunut oli luokkatoverini. Kymmenvuotiaan pikkupojan silmiin piirtynyt näkymä kolaripaikalta ei poistu mielestäni koskaan. Sen sijaan Mosse poistui kolarin jälkeen autuaammille automaille.

Norja olisi laskenut Länsivaltojen joukot Suomeen, jos Ruotsi olisi suostunut läpikulkuun

Ranskalaisten kaatuneiden sotilaiden muistomerkki Narvikin pohjoispuolella, Bjerkvikin taajamassa olevan kirkon vieressä. Kuvasin muistomerkin kesäkuussa 1992, jolloin huomasin tämä laajan sotilashautausmaan. Saksalaiset valtasivat aluksi Bjerkvikin ja Elvegårdsmoenin hyökättyään Norjaan 9.4.1940. Toukokuun 13. päivän vastaisena yönä ampuivat brittiläiset sotalaivat Bjerkvikin tuleen.  Yhteensä 95 taloa paloi ja18 siviiliä kuoli. Myöhemmin samana päivänä hyökkäsivät muukalaislegioonan joukot Bjerkvikiin ja Elvegårdsmoeniin. Hyökkäys oli Liittoutuneiden ensimmäinen maihinnousuoperaatio toisen maailmansodan aikana.

Natsi-Saksan joukot hyökkäsivät 9.4.1940 Tanskaan ja Norjaan tukenaan noin 1 000 lentokonetta. Tanska antautui välittömästi, mutta norjalaiset pitivät sitkeästi puoliaan. Länsiliittoutuneiden joukot osallistuivat Keski- ja Pohjois-Norjassa taisteluihin. Saksalaiset kärsivät liittoutuneiden tukemille norjalaisille tappion Narvikin taistelussa kesäkuun alussa 1940. Saksalaisten nopea läpimurto länsirintamalla Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa muutti tilanteen nopeasti. Norjan taisteluihin sitoutuneita joukkoja ja kalustoa tarvittiin kipeästi Keski-Euroopassa. Liittoutuneiden sodanjohto teki päätöksen joukkojensa evakuoimisesta Norjasta. Norjan Kuningas Haakon  ja hänen hallituksensa lähtivät maanpakoon Isoon-Britanniaan 7. kesäkuuta samaan aikaan, kun viimeiset liittoutuneet evakuoitiin Norjasta. Myös tuhannet norjalaiset sotilaat siirtyivät heidän mukanaan. Kuningas kehotti 9.6.1940 taistelemaan jääneitä norjalaisia antautumaan. Norja olikin tämän jälkeen saksalaisten miehittämä aina toukokuuhun 1945 saakka:

Saksalaiset julkaisivat melko pian Oslon vallattuaan paikallisista ministeriöistä löytämiään asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa. Niissä pyrittiin osoittamaan Norjan hallitus ja liittoutuneet kielteisessä valossa. Etelä-Saimaa julkaisi oheisen uutisen 28.4.1940, sodan vielä riehuessa Norjassa. Siinä kerrotaan Norjan hallituksen kannasta Liittoutuneiden joukkojen tuloon Suomen avuksi sotaan Neuvostoliittoa vastaan talvisodan aikana. Avustusjoukot olisi tuotu pääosin Pohjois-Norjan ja Pohjois-Ruotsin kautta. Keskeinen reitti olisi kulkenut Narvikin satamasta Ruotsin malmikenttien kautta Tornioon. Samalla olisi otettu haltuun arvokkaat malmikentät. Suomi solmi rauhan Neuvostoliiton kanssa 13.3.1940, joten Liittoutuneiden avustusretki Suomeen ei toteutunut. Jos se olisi toteutunut, toisen maailmansodan historia oli aivan toisenlainen kuin nyt. Euroopan karttakaan ei olisi luultavasti nykyisenlainen.

Tässä koosteena yhteenvetoa artikkelista:

Saksalaiset löysivät Norjan hallituksen kannasta kertovat asiakirjat Norjan ulkoasiainministeriöstä. Norjan hallituksen istunnossa 2.3.1940 oli käsiteltävänä länsivaltain esitys liittoutuneiden joukkojen marssista Norjan kautta Suomeen. Norja olisi suostunut läpikulkuun ainoastaan siinä tapauksessa, että Ruotsin hallitus puolestaan hyväksyisi tällaisen menettelyn. Pöytäkirjasta selviää lisäksi, ettei Norjan ulkoministeri Koht ollut halukas ryhtymään toimenpiteisiin läpikulun estämiseksi. Norjan olisi tullut Kohtin mielestä tyytyä esittämään muodollinen vastalause. Lisäksi ulkoministerin mielestä Norja ei tulisi omaksua kantaa, joka merkitsi sodan väärälle puolelle asettumista. Näin ollen Norjan hallitus olisi ollut valmis mukautumaan tilanteeseen ja kulkemaan käsi kädessä Englannin kanssa.

Matkustusrajoitukset talvisodan kynnyksellä 23.10.1939

Löysin alla olevan uutisen talvisodan alla 23.10.1939 voimaan astuneista matkustusrajoituksista Etelä-Savo-lehdestä (26.10.1939). Artikkelissa on kartta matkustusrajoitusalueista. En muista sitä nähneeni aikaisemmin.

Toinen maailmasota oli alkanut 1.9.1939 Saksan hyökkäyksellä Puolaan, johon Neuvostoliitto liittyi 17.9.1939 hyökkäämällä idästä puolalaisten selustaan. Pian 23. elokuuta allekirjoitetun Molotovin–Ribbentropp-sopimuksen solmimisen jälkeen jo aikaisemmin Neuvostoliiton Suomelta vaatimat alueluovutukset saivat lisävauhtia. Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat neuvottelemaan Moskovaan. ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” 5. lokakuuta 1939. Neuvottelut käytiin kolmessa jaksossa, joista ensimmäinen oli 12.–14. lokakuuta, Maassamme oli käynnistetty ylimääräiset kertausharjoitukset, jotka toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa 9. lokakuuta 1939 perustettiin muun muassa suojajoukot ja joitakin Neuvostoliiton-rajan lähialueiden divisioonia. Toisessa vaiheessa 14.10 alkaen perustettiin ja keskitettiin loput kenttäarmeijasta. Baltian maat olivat alistuneet Neuvostoliiton kiristykseen ja luovuttaneet puna-armeijalle satamia, lentokenttiä ja muita maa-alueita sotilastukikohdiksi. Suomi oli valitsemassa toisen tien. Tien, joka vaati suuria uhrauksia, mutta joka osoittautui viisaaksi ratkaisuksi.