"Enkeli Gabrielin" anteeksipyyntö (Kaiku 27/6.04.1887)

Pudasjärven Jongun kylälle ilmestyi talvella 1887 "enkeli Gabriel", jota saapuivat suuret kansanjoukut kuulemaan läheltä ja kaukaa. Nopeasti uutinen levisi myös oululaiseen Kaiku-lehteen, jossa oli tammi-helmikuussa 1887 aiheesta useita kirjoituksia. Tapaus on klassinen esimerkki oli uskonnollisten kansanihmisten petkuttamisesta. Alla artikkelisarjan loppuhuipennuksena itse "enkeli Gabrielin" kirjoitus anteeksipyyntöineen. Aikaisemmat kirjoitukset linkkeinä:

Enkeli Gabriel ja hurmaava liike (Kaiku no 8, 29.01.1887)
Enkelin ilmestymisestä (Kaiku 11/9.2.1887)
Vieläkin enkelin ilmestyksestä (Kaiku 15/23.02.1887)

Pudasjärven kirkko

Enkelin ilmestys (Enkelinä esiintyneen miehen selvitys ja anteeksipyyntö)

Tuo juttu, jonka lukija muistaa, on jo kutakuinkin vanha ja saisi jo unohduksiin jäädä. Seuraavalta kirjoitukselta emme ole kuitenkaan tahtoneet sijaa kieltää, koska ”enkeli” itse eli se henkilö, joka asian alkuun pani, on pyytänyt sananvuoroa. Toivomme, että juttu tähän raukeaa. Emme ota sitä mielellämme enää jatkaaksemme. Kysymyksessä oleva kirjoitus on näin kuuluva:

Koska olen vihdoin ollut tilaisuudessa lukemaan niitä kirjoituksia, kuin Kaikussa on ollut siitä ilveilystä ”enkelin ilmestyksestä”, jota pidettiin Virtalan torpassa Pudasjärven Jongun kylässä ja jonka alkaja minä valitettavasti olin, joista kirjoituksista P. M-n[1] varsinkin viimeinen kirjoitus Kaikun 15:sta numerossa ei ole asianmukainen, niin olen omaltatunnoltani vaadittu pyytämään sijaa arvoisassa lehdessänne seuraavalle selitykselle:

P.M. sanoo minun tunnustaneen aina suosineeni laestatiolaisuutta ja kuuluu ennen julkisesti siihen kuuluneen jne.  Tämä on väärä luulo, sillä minä olen, niinkuin L. sanoo kirjoituksessaan, niin kaukaa kuin muistan, ollut epäuskoinen, jumalaton mies ja olen vastustanut näitä kristityitä, joita laestadiolaisiksi haukutaan, vaikka kyllä omassatunnossani olen tuntenut väärässä olevani ja olen uskottomain edessä kristityitä toisinaan puolustanutkin.

P.M. sanoo, että kaksi laestadiolaista saarnamiestä ovat itse kuunnelleet ja uskoneet tuon itsellismiehen puheen Virtalassa enkelin puheeksi jne. Tämä ei ole oikein, mitä toiseen saarnaajaan koskee, sillä hän ei tiennyt asiasta todistaa niin eikä näin; toinen kyllä pettyi ja todisti puheeni enkelin puheeksi. – Tosi on, että Jumalan sanan selityksistä heräsi omatuntoni ja tämäkin synnillinen työ tuli minulle kauheaksi, niinkuin L. sanoo. P.M. on siinä oikeassa, että eräs nuori uskovainen, jolle ensin tunnustin petokseni, kielsi minua muille puhumasta siitä. Mutta omantuntoni tähden minä asian julkasin isolle joukolle, niinkuin L. sanoo, sillä minä puhuin siitä julkisesti kartanolla, jossa oli hyvin paljon kansaa, ja kyökissä, joka oli täynnä väkeä. Muutamat minua kielsivät menemästä pastorin tykö asiata ilmoittamaan, toiset uskovaiset kovasti minua vaativat sitä tekemään, mutta kuin minua tultiin pastorin puheelle noutamaan, niin en muista, että kukaan minua olisi kieltänyt, vaan käskettiin mennä Keinäsen taloon ja tunnustaa pastorille ja kaikille muille. Keinäsessä minua kiellettiin enään menemästä laestadiolaisten pariin, mutta kun sanoin, että omatuntoni vaati minua menemään kaikille julkaisemaan petokseni, sillä pirtissä oli vielä paljon väkeä, jotka eivät kuulleet tunnustustani ja eivät nekään kaikki uskoneet, jotka olivat sen kuulleet, niin pastorikin todisti, että se on oikein, että tunnustat asian tuntosi mukaan, kun se on näin lavealle levennyt.

Ne uskovaiset, jotka olivat tunnustukseni kuulleet, eivät enään odottaneet ”enkelin lähtösaarnaa”, niinkuin P.M. sanoo, mutta pyynnöstäni seurasivat muutamat minua Virtalan kautta Jongulle, johon heillä oli matka; ja Virtalassa oli sinä yönä huhun tähden vielä paljon kansaa kaukaakin tulleita, jotka eivät vielä olleet tunnustustani kuulleet.

En ole laestadiolaisuutta sanonut ainoaksi autuaaksi tekeväksi opiksi, niinkuin P. M-n:n ensimmäisessä kirjoituksessa sanotaan, mutta olen sanonut, että näitten uskovaisten saarna on puhdasta Jumalan sanaa; vaikka muutamia kristityitä tuomitsin ja toisia ylistin oikeiksi. En ole mikään taitava ”vatsapuhuja”, niinkuin semmoiset sanotaan osaavan selvästi puhua; mutta olen ihmisten mielikuvituksen avulla petosta harjoittanut ja suuren pahennuksen matkaansaattanut, jota sydämestä rukoilen anteeksi. L:n kirjoituksessa, joka on itse paikalla ja asian nähnyt ja kuullut, ei ole mitään valetta.

Pyydän, ettei kukaan tästä kirjoituksestani pahentuisi, sillä en ole tahtonut ketään soimata eli loukata, vaan omatuntoni vaatimus on totuuden tunnustaa ja rikokseni anteeksi anoa

Aleksanteri Parkkila

---

[1] Pudasjärven seurakunnan kappalainen Paavo Martikainen

Vieläkin enkelin ilmestyksestä (Kaiku 15/23.02.1887)

Palaan jälleen enkelien maailmaan.....
-------
Keskustelu Enkeli Gabrielin ilmestymisistä, joka alkoi Pudasjärven kappalaisen Paavo Martikaisen kirjoituksesta 29.1.1887,  jatkui Kaiku-lehdessä edelleen helmikuun lopulla. Martikainen vastasi nimimerkki L:n kirjoitukseen 9.2.1887, jossa kirjoittaja pyrki etäännyttämään lestadiolaisten osuutta ilmiössä. Martikainen kiistää nimimerkki L:n väitteitä, selostaa seikkaperäisesti huijauksen paljastumista ja kertoo lestadiolaisten reagoinnista petoksen selvittyä.

Vieläkin enkelin ilmestyksestä

Tämän lehden 8:ssa numerossa kerroin hullunkurisesta tapauksesta, mikä viime kuun alkupuoleen tapahtui Pudasjärven pitäjässä Jongun kylässä, Virtalan torpassa.. Tämä kertomukseni ei näy kuitenkaan kaikki tyydyttäneen. Sillä Kaikun 11:sta numerossa astuu nyt L.  esiin muka poistamaan kirjoitukseni johdosta syntyviä vääriä käsityksiä. No, kuulkaamme nyt mitä hän lausuu ja miten hän tehtävänsä suorittaa.

L. huomauttaa ensiksi, että tuo itsellismies eli vatsapuhuja ei ensinkään ollut uskovainen eli n.k. laestadiolainen. Tämä huomautus on tarpeeton, sillä semmoiseksi en minäkään ole häntä kirjoituksessani esiin tuonut, vaikka – vääräin käsitysten poistamiseksi – mainittakoon, että hän tunnusti aina suosineensa laestadiolaisuutta ja kuuluu ennen julkisesti siihen kuuluneen sekä nytkin siihen kuuluu. Josko taas Paavali Ervasti, josta L. puhuu, on kieltänyt kansaa hullutuksia kuuntelemasta, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että kaksi muuta laestadiolaista saarnamiestä – vääräin käsitysten poistamiseksi olisi kyllä heidän nimensä mainittava, vaan jääköön vielä tekemättä – ovat itse kuunnelleet ja uskoneet tuon itsellismiehen puheen Virtalassa enkelin puheeksi sekä muitakin koettaneet saarnoillansa siihen uskoon johtaa ja saattaa. Se L:n muistutus, että näiden saarnain vaikutuksesta olisi itsellismiehen omatunto herännyt, niin että hän sen johdosta olisi lakannut ”tuuleen puhumasta”, ei pidä paikkaansa, jos itsellismiehen omaan puheeseen saa luottaa. ja hänpä toki tiennee omantuntonsa asiat paremmin kuin muut. Eikä mies oloaikanansa Virtalassa ennen sitä, kuin sanoi päättäneensä lakata puhumasta, ole tietääkseni, ollut tilaisuudessa kuulemaan ”uskovaisten” saarnaa kuin yhden kerran noiden saarnaajain käydessä Virtalassa, Itsellismies ei silloin ollut ruvennut puhumaan enkelinä ennenkuin toinen saarnaajista hänen määräyksestään oli pitänyt seuroja torpan pirtissä.

Mutta tämä saarna ei liene ollut herättävää laatua juuri muillekaan, koska hänellä hämmästyksen valtaamana, niinkuin itse oli ilmoittanut, ei kuulunut olleen paljon mitään sanomista, ja sitä vähemmän tuolle miehelle, jota enkeliksi kiitettiin. Kiitoksesta, vähemmästäkään kuin tämä, harva, tuskinpa kukaan lienee  herännyt synteinsä tuntoon. Ei sekään L:n väite, että mies olisi isolle väkijoukolle tunnustanut petoksensa ennen, kuin sen tunnusti allekirjoittaneelle, ole totuuden kanssa yhtäpitävää. Hän sanoi tosin tunnustaneensa petoksensa ennen tyköni tulemista, mutta ainoastaan muutamille, ja nekään eivät olleet uskoneet hänen tunnustustansa ensinkään oikeaksi. Ja sitten se seikka, että laestadiolaiset olisivat vaatineet miehen menemään minulle tunnustamaan, sepä vasta L:n kirjoituksessa peräty perätöntä on. Vaatimuksen sijasta oli päinvastoin tuotu jos joitakin esteitä miehen tyköni tulemista vastaan. Niinpä kertoivat noutajat, että laestadiolaiset olivat ilmoittaneet hänen olevan jonkinlaisessa mielenhäiriössäkin, ettei siis hänestä muka ole lähtijäksi heidän kanssansa. Päätteeksi väittää vielä L. että miehen petos tuli muka ”ilmi ensin uskovaisten kautta”. Totuuden verosta ei tämäkään tuuma voi käydä. Itsellismies kertoi kyllä petoksensa tunnustaneensa ensin eräälle lestadiolaiselle, mutta tämä oli häntä kivenkovaan kieltänyt siitä kenellekkään muulle hiiskumasta. Olipa myös joku toinen Virtalassa ilmaissut epäilyksiänsä tuota miestä kohtaan, vaan hänpä oli saanut osaksensa kovaa kohtelua uskonveljiltään, että muka uskalsi senkaltaisesta enkelistä puhua. Mutta eihän petos täten ollut vielä selväksi tullut.. Ja sitä paitsi olihan jo vuorokautta tätä ennen muut, laestadiolaisiin kuulumattomat, samaa epäluuloa lausuneet ja ilmi tuoneet. Vaan varmaksi asia kävi vasta sitten, kun mies sen itse ilmoitti, eikä ainoastaan laestadiolaisille, vaan vieläpä muillekin. Olisipa helposti voinut käydä niinkin, että tunnustus olisi jäänyt tietymättömäksi, ellei mies olisi petostansa muille tunnustanut kuin laestadiolaisille. Siihen aihetta antaa tuon yhden esimerkki, kuin myös se seikka, että sittenkin, kun mies oli asian tunnustanut allekirjoittaneelle ja vaatimukseni mukaan sen ”sittemmin kaikelle kansalle tiettäväksi tehnyt ja anteeksi pyytänyt”, eihän lestadiolaiset olleet häntä vieläkään uskoneet, mutta tahtoneet vaan asiaa toiseksi väittää. Ja olivatpa he vielä tämän tunnustuksen kuultuansa menneet Virtalaan, ja siellä koko yön koettaneet saada enkelin lupauksensa mukaan pitämään lähtösaarnansa. Ja vaikkapa se ei ollut sitä pitänytkään, kuitenkin siellä oli toinen noista saarnaajista saarnannut kansalle ja vakuuttanut sitä yhä vaan enkelin ilmestyksestä, sen puheista ja vaikutuksesta. Vaikeaa on niinmuodoin ollut laestadiolaisille luopua heitä ylistävää enkeliä uskomasta, vaikkapa asian oikea laita oli jo tietty sekä heille että muillekin.

L:n kirjoitus näkyy syntyneen yksistään laestadiolaisten puolustamiseksi, ikäänkuin minä muka olisin tahtonut heitä sortaa.. Se ei kuitenkaan ole ollut tarkoitukseni, eikä mikään muu, kuin kirjoituksessani mainitsin. Jos kuitenkin kirjoitukseni siltä näyttää, kuin L. näkyy luuloittelevan, siihen minä en voi mitään, koska seikat ovat juuri semmoiset, kuin olen kertonut. Kuinka muutoin L. on onnistunut puolustuksessansa, siitä lukija nyt itse päätelköön. Minkä verran taas ”tämä ilkeä ilveily on ollut laestadiolaisten edesottamaa, minkä verran ei, sehän selvenee myös tämän ja edellisen kirjoitukseni johdolla. Minun ynnä monien muidenkin vakuutus kuitenkin on, että ilman laestadiolaisitta koko ilveily olisi pääasiallisesti varmaankin paljaana leikki-ilveilyksenä pysynyt, vaan heidän kauttansa on se kääntynyt kokonansa toiselle tolalle ja saanut kerrassaan uskonnollisen värityksen. Mutta tämän tapauksen pitäisi kuitenkin avata ihmisten silmät näkemään, mihin joudutaan, kun Jumalan sanan ahkera viljeleminen kodeissa laimin lyödään sekä Herran huone halpana pidetään, ja sen sijaan ollaan uteliaita uutta kuulemaan, huolimatta siitä mitä tämä kuultava oikeastaan on. Oltakoon sen tähden vasta hitaammat tuon uuden kuulemisen perään, vaan sitä vastoin viriämmät tutkimaan vanhaa, Raamattuun kirjoitettua Herran sanaa ja siinä lujasti ja yksinkertaisesti kiinni riippumaan.

P.M.

Enkeli Gabriel ja hurmaava liike (Kaiku no 8, 29.01.1887)

Vanhoja lehtiä penkoessa törmää monenlaiseen mielenkiintoiseen materiaaliin. Oululaisessa Kaiku-lehdessä oli tammi-helmikuussa vuonna 1887 kirjoituksia pudasjärvisestä enkeli Gabrielista. Törmäsin tarinaan alkuaan Michiganissa ilmestyneessä Amerikan Suomalaisessa Lehdessä ja aloin selvittää tarinan taustoja tarkemmin. Kyseessä oli loppujen lopuksi yksinkertaisten uskonnollisten ihmisten petkuttaminen. Vastaavia huijaustapauksia nousi esille samoihin aikoihin myös Karjalan kannaksella. Kun tässä tapauksessa myös seudun uskonnolliset auktoriteetit, lestadiolaissaarnaajat, saatiin jo eräänlaiseksi liikkeeksi muodostuneen ilmiön taakse, suosio oli taattu. Myös he, ainakin välillisesti, hyötyivät hurmoksesta. Enkelin ilmestykset ja niiden yhteydessä lausutut "taivaalliset" mielipiteet saivat ihmiset hätääntymään ja etsimään turvaa lestadiolaisuudesta. Lestadiolaisten vastine, joka sisälsi myös lisätietoja tapahtumien kulusta,  julkaistiin Kaiku-lehden numerossa 11/9.2.1887. Tämän artikkelin on laatinut Pudasjärven kappalainen Paavo Martikainen, jonka asenne lestadiolaisuuteen oli erittäin kielteinen. Martikainen jatkoi keskustelua 23.2.1887 vastaamalla lestadiolaisten puolesta kirjattaneelle nimimerkki L:lle.

Meidän on helppo naureskella 1880-luvun maalaiskylien asukkaiden helppouskoisuudelle ja katsella heitä pitkin nenänvartta. Kuitenkin myös me tämänpäivän ihmiset olemme helposti huijattavissa. Me jopa haluamme tulla nenästä vedetyiksi. Sitä tapahtuu toki edelleen uskonnon nimissä. Mutta myös terveysohjelmien, dieettien, ruokavalioiden, erilaisten hoitomuotojen ja monen, monen muun avulla. Ihminen on kekseliäs, tälläkin saralla.

 

Enkelin ilmestys. Tarina pudasjärvisestä enkeli Gabrielista. 

Kaikun toimitukselle

Tämän pitäjän Jongun kylässä Nuorittan joen varrella on eräs yksinäinen kruunun torppa, Virtala. Täällä tämän torpan tykönä, niin kerrottiin, oli 3 päivän iltana tässä kuussa kuulunut outo ääni, kuin jonkunkaltainen huuto metsästä, jota alussa torpan väki oli pitänyt eksyneen ihmisen hätähuutona, ja siksipä isäntä oli mennytkin metsään huutoa kohden opastamaan muka eksynyttä oikealle tielle. Hän ei kuitenkaan ketään tavannut. Ääni eteni sen mukaan kuin hän oli sitä lähenevinään, ja kuului toisinansa kokonaan toiselta suunnalta kuin mitä ennen oli kuulunut. Tuskastuneena täytyi hänen tyhjin toimin palata takaisin torppaansa. Vaan ääni ei kuitenkaan kuulumasta laannut. Se läheni torppaa, ja siinä torpan läheisyydessä kuultiin sen silloin ja eteenkinpäin varsinkin öisinä aikoina vastaavan kysymyksiin ja puhelevan kaikellaista ihmisten kanssa. Ääni kuului, vaan mitään ei näkynyt.

Näin kului viikon verran, säikähtäneen torpan väen saamatta siitä sen enempää mitään selkoa. Tulipa sitten toinen viikko, ja nyt ryhdyttiin tarkoin tiedustelemaan, kuka tämä näkymätön puhuja olisi. Vihdoin viimein monen turhan kokeen perästä onnistui muutaman tukkimiesten, jotka torpassa nyt majailivat, saada puhujan sanomaan nimensä. Hän on enkeli Gabriel, niin kuultiin sen itsestänsä todistavan. Taivaallinen lähettiläs oli niin muodoin ilmestynyt ihmisten keskelle täällä sydänmaassa, kuten muinoin Johannes Kastaja korvessa.

Sykkivin sydämin ruvettiin nyt kyselemään häneltä kaikkinaisia, tiettyjä ja tietämättömiä asioita. Tyydyttävän vastauksen antoikin hän tavallisesti useampiin kysymyksiin, ja toisiin, jotka olivat syvempää laatua, vastasi hän: ”ei ole tarpeellinen tietää”, tahi: ”ei ole annettu tietää”. Jopa saatiin myöskin selville, mitkä ihmiset ovat autuaat, mitkä kadotetut, ja missä opissa ihmiset ainoastaan voivat autuaiksi tulla. Laestadiolaisuus, niin ilmoitti enkeli, on ainoa opinsuunta, jossa ihmiset voivat sielunsa pelastaa ja ijankaikkisen elämän periä. Tämä tuli tiedoksi. Enempää ei tarvittu, kansa joutui liikkeelle. Läheltä ja kaukaa, omasta ja naapuripitäjästä rupesi kansaa tulvaamaan Virtalaan omin korvin kuulemaan enkelin puhetta, hänen selityksiänsä, vastauksiansa ja veisuansakin.

Näin tuli Virtala näyttämöpaikaksi, missä ihmiset suurin joukoin paljaan taivaan alla öisin enkeliä kuuntelivat ja puhuttelivat. Ja kaikki, mitä täällä puhuttiin ja mihin vastaukset saatiin, levisi nuolen nopeudella kansan sekaan yhä laajempiin ja laajempiin piireihin vakuutuksella, että kaikki on totta, kaikki on niin tapahtunut kuin kerrotaan. Tästä kauhu kasvoi toisissa, toisissa taas ilo ja ihastus. Ja tämä mielen kiihko lisääntyi yhä enemmän sen kautta, että kaksi laestadiolaista saarnamiestä, jotka myös olivat käyneet enkeliä kuulemassa, rupesivat nyt tavallista innokkaammin lähistössä olevissa taloissa niihin kokoontuneelle kansalle saarnaamaan, ja kehottamaan heitä pikaiseen parannukseen, koskapa nyt jo ”Herran miekka maata viilee”. Puhelemista jatkettiin tämän ohessa Virtalassa, ja suuri joukko ihmisiä uskoi sanottujen saarnaajain kanssa, että näkymätön puhuja todellakin oli enkeli Gabriel. Toiset tosin eivät häntä siksi uskoneet, vaan eivät voineet päästä selville, mikä hän oli. Häntä kuunneltiin ja tarkasteltiin, vaan kaikki turhaan.

Mielet olivat jännitetyt ja liike näytti levenevän levenemistään. Tätä ei voinut enään kukaan tyynellä mielellä katsella, vaan oli se saatava sammumaan, ja siksi oli välttämättömästi selvä saatava, kuka totuudessa tuo puhuja ja liikkeen alkaja olisi. Tätä varten läksi monioiden muiden muassa matkalle Virtalaan. Perille asti emme kuitenkaan ehtineet tulla, ennekuin jo eräässä talossa jonkun matkan päässä Virtalasta onnistuimme saamaan selvän asiasta. Tietojen nojalla, joita olimme tapahtumista Virtalassa saaneet, pidimme epäluuloa erästä tässä torpassa oleksivaa itsellismiestä kohtaan, jonka saimme käsiimme mainitussa talossa. Tämä mies tunnustikin suoraan ja avomielisesti olevansa se, jonka toimesta tuo outo ja ihmisten mielestä ihmeellinen ilmestys Virtalassa oli aikoihin saatu. Vakuuttipa hän vielä niille, jotka epäilivät hänen ei voineen sitä toimittaa, että turhaan saavat odottaa enkelin puhetta ilman hänettä. Ja niin ilmasivat muutkin, että tämän miehen läsnäolo on välttämätön, jopa enkeli ei tahtonut puhuakaan paljon muiden kanssa kuin hänen kanssansa ja kauttansa. Mutta miten sitten tämä mies puhui, että sitä ihmiset luulivat enkelin puheeksi? Viheltämällä. Vihellys – niin kutsuttu karhun matkiminen – oli se keino, jolla hän hurmasi ihmiset ja saattoi heidät kuulemaan jonkun näkymättömän hengen olevan puhumassa kanssansa:

Niinkuin kipinästä tuli syttyy, niin tässäkin alussaan vähäpätöisestä seikasta syntyi tuommoinen suuri, laajalle leviävä liike, jonka valaisemiseksi ja ehkäisemiseksi nämä rivit ovat kirjoitetut. Mutta kenen syyksi tämä hurmaava liike ja sen leveneminen on luettava? Epäilemättä suurin syy  on tuossa itsellismiehessä, tuossa vehkeilijässä, mutta raskaana taakkana sen ohessa lankee syy myös niiden niskoille, jotka hänen toimiansa, huolimatta Jumalan sanasta ja sen ilmoituksista, ovat enkelin ilmestyksenä pitäneet, sellaisena muille esittäneet ja saarnoillansa uskomaan saaneet

Pudasjärvellä 21 p. tammikuuta 1887.

P.M.