Tsaari Aleksanteri I "maakuntamatkalla" Pohjois-Karjalassa kesällä 1819, osa 2.

Jouhkolan hovin päärakennus nykyasussaan. Kertomuksessa kuvattu Jouhkolan hovi paloi vuonna 1904 ja sen tilalle rakennettiin uusi, kuvassa näkyvä rakennus.

Elokuussa 1819 saapui Venäjän tsaari Aleksanteri I Suomeen suuntautuneella matkallaan Pohjois-Karjalaan. Sanomalehti Karjalaisessa oli 23.8.1919 nimimerkki O. K:n kirjoitus vierailusta otsikolla Eräs satavuotismuisto.  Julkaisen tämän lehtikirjoituksen toisen osan ohessa. Artikkelin ensimmäinen osa löytyy täältä. Kertomuksen sivujuonteena käy hyvin ilmi, miten 1800-luvun alkuvuosikymmenillä silloiset mahtimiehet siirsivät rahakkaita ja arvovaltaa tuovia virkoja isältä pojalle.  Samoin selviää, ettei Joensuun kaupungista ollut edes aavistusta. Pohjoiskarjalainen rahvas näyttää suhtautuneen hallitsijaan uteliaan ihailevasti. Minua hämmästyttää edelleen nimimerkki O.K:n poimimat yksityiskohdat vierailusta. Niillä luodaan mielikuva suurvaltajohtajasta lutuisena, hyväntahtoisena puolukkahillopurkin ihastelijana, joka jakaa vaivaisille rahaa. Tämä artikkeli ilmestyi siis vajaa runsas vuosi ns. vapaussodan jälkeen ja Kokoomus-puolueen äänenkannattajassa...

Eräs satavuotismuisto jatkuu

Jouhkolan hovi (Tohmajärvellä), joka on jonkun matkaa syrjässä Sortavalasta Joensuuhun johtavalta tieltä, on kuulun "Karjalan kuninkaan", asessori Gabriel Valleniuksen maineikas asunto Tohmajärven etelärannalla. Vuonna 1819 asui päähovissa Karjalan kuninkaan poika Gabriel Vallenius nuorempi, joka isänsä jäljestä oli päässyt kruununvoudiksi Ala-Karjalan kihlakuntaan. Samalla tilalla asui myös ”kuninkaan” toinen poika, rovasti Petter Vallenius, jolle hänen isänsä oli hankkinut Tohmajärven laajan kirkkoherrakunnan.

Kun keisarin vaunujen ilmoitettiin lähestyvän, meni kruununvouti seuruetta vastaan ja tarjosi suolaa ja leipää. Korkeat vieraat astuivat sisään Jouhkolan upeihin saleihin. Paljon väkeä oli kokoontunut saadakseen nähdä ihailtua hallitsijaa. Tapahtui sitten siinä, kerrotaan, pieni vahinkokin, josta olisi voinut olla pahatkin seuraukset. Muutamaan syrjähuoneeeseen oli kerätynyt niin paljon katselijoita, että lattia sortui.

Hovissä syötiin uhkeat päivälliset ja pian sen jälkeen otti keisari jäähyväiset kohteliaalta isnännältään ja ajoi pois. Ennen lähtemistä toi kukkea Tohmajärven ruustinna, 36-vuotias Hedvig Helena Vallenius, o.s. Aschan, keisarille puolukkahillopurkin, mistä sopisi matkalla maistella. Sanomattakin on selvää, että keisari tästä oli hyvillään. Sitä maistettiin sitten elokuun 28. päivänä kello 7 aamulla, kun keiasri söi aamiaista hevostallissa Haapalankankaalla Oulujärven etelärannalla ennen Kajaaniin purjehtimista. Siellä keisari otti siitä itselleen, ja myös ruhtinas Volkonskikin hiukan, sitten keisari tarttui omin käsin purkkiin, asetti sen Kajaanin retken järjestäjän kapteeni Sebastian Gripenbergin eteen ja huusi hänelle ominaisella viehättävällä ja iloisella ilmeellä: ”Gripenberg, tästä täytyy teidän maistaa, se on hyvin hyvää – mutta ette saa ottaa siitä paljon sillä tahdon säästeliäästi käyttää sitä, se on Tohmajärven papinrouvan lahja.”

Jouhkolasta lähdettyä tuli tuo pitkä taloton taival ja siellä oleva havumaja.

Luultavasti jo pidettiin kiirettä, sillä Taipaleelle oli pitkä matka. Kun oli ennätetty Joensuuhun, toisin sanoen siihen kylään, missä Joensuun kaupunki nyt sijaistee, päätettiin pysähtyä sinne yöksi. Keisari ajoi kapteeni Ramsayn luokse, joka siellä oli kruununmakasiinin hoitajana. Kun oli tultu hänen talolleen, astui keisari vaunuista jo portilla ja tervehti armollisesti kansajoukkoa, jota runsaasti oli kerääntynyt katselamaan hallitsijaa. Oli siinä joukossa muudan höpelö eukko, joka poikansa Matin kanssa oli tullut tuota komeutta katsomaan. Tottapa eukko arveli sen asiaan kuuluvan, koskapahan komensi poikansa, kun keisari tuli lähelle: ”Matti, anna keisarille kättä!”. Matti Tarsi esiin, ojensi kätensä ja nyökytti päätään. Keisari käsitti asian tärkeyden ja ojensi Matille yhden sormen käteltäväksi.

Vietettyään yönsä kapteeni Ramsayn luona hän lähti seuraavana aamuna ajamaan Liperin Taipaleelle. Ennen lähtöään hän jätti kapteenin rouvalle kalliin jalokivisormuksen muistoksi vierailultaan.

Tämän Taipaleen ortodoksisen kirkon ovet eivät avautuneet tsaarille
vuonna 1819. Voinemme kuvitella, etteivät paikallinen ortodoksipappi ja
kirkonpalvelijat saaneet moisesta huolimattomuudesta kiitosta

Taipaleelle tultua hallitsija päätti käydä sikäläisessä venäläisessä kirkossa, mutta kirkonpalvelijoiden huolimattomuuden takia ei kirkkoon voitu päästä. Keisari palasi vaunuilleen ja aterioitsi niissä. Väkeä oli kokoontunut suuret määrät katselemaan ja ihmettelemään. Siinä joukossa oli myös Liperin rovasti Perander rouvineen. Varsinkin rouva Peranderin kanssa puheli keisari kauan saksan kielellä. Sillä aikaa hääräili väkijoukko vaunujen ympärillä ja ihmetys valtasi mielet. Varsinkin kummastutti kovasti, kun nähtiin muutamassa vaunussa kyntteli, jossa tuli paloi. Rahvasta puhutteli keisari myös tietenkin tulkkinsa Martinaun välityksellä, ja antoi jakaa rahaa vaivaisille, joita oli myös läsnä. Eräs vaimo, jolla oli kahdeksan lasta, sai itselleen ja kullekkin lapselleen 3 ruplaa.

Taipaleelta keisari jatkoi matkaansa Kaaville, Jännevirralle, Toivalaan, Kelloniemeen ja Kuopioon, jonne hän saapui torstaina 25. päivänä elokuuta kello 11 yöllä.

Tuo vuoden 1819 kesä, jolloin keisari matkusti, oli kova poutakesä, niin kuin useissa paikoissa oli myös kesä 1919. Viljat kuitenkin kasvoivat hyvion, niin kuin tänäkin kesänä. Kulopaloja oli 1819 paljo, niin että köyhätkin tulevana keväänä haravilla panivat ohraa kulopelloille. Seuraavana kesänä kasvoivat kaikki viljalajit niin, että oli viljaa vaivaisillekin. Talvi ennen keisarin kulkua oli ollut ”kierätalvi”, se on vähäluminen.
O. K.

Mies joka veisti keisarille veneen

Lappeenrantalainen käsityönopettaja Herman Koli (1863 – 1953) muisteli kohtaamistaan tsaari Aleksanteri III:n kanssa tämän vieraillessa Lappeenrannassa kesällä 1890.  Pitkähkö artikkeli oli Savo-Karjala-lehdessä 25.1.1947. Herman Koli oli syntynyt kuusipäiseen sisarusjoukkoon Taipalsaaren Saikkolan kylässä 6.9.1863. 24-vuotiaana hän lähti hakemaan ansioita kotitalonsa ulkopuolelta ja työskenteli 1880--luvun lopulla kirvesmiehenä Lappeenrannan sotilaskasarmeja rakentaen. Tämän jälkeen hän veisti kotitalossaan veneitä, kunnes pääsi syksyllä 1890 Lappeenrannan mieskäsityökouluun, jota hän kävi kaksi vuotta. Vuonna 1901 Koli valittiin Viipurin kiertävän käsityökoulun opettajaksi. Herman Koli joutui perheineen lähtemään vuosikymmeniä kotikapunkina olleesta Viipurista talvisodan sytyttyä ja asettui entiselle kotiseudulle, ei kuitenkaan Taipalsaarelle, vaan Lappeenrannan Peltolaan. Poimin artikkelista edellä mainitusta lehdestä Herman Kolin muistelun veneen lahjoittamisesta ja tsaarin kohtaamisesta. Kertomus osoittaa Kolin erinomaisen tilannevainun.

------

Oli kesäpäivä Lappeenrannassa vuonna 1890. Hiljainen ja unelias pikkukaupunki oli täynnä kansaa, jota oli tullut aika kaukaa Savonmaasta saakka. Hänen Majesteettinsa Keisari Aleksanteri III:n jättiläishahmo oli saapunut seurueineen kaupunkiin. Ennen puolta päivää ilmestyi kaupungin rantaan veneineen Taipalsaaren Saikkolan kylästä myös nuorukainen Herman Koli tuodakseen raatimies Rundbergin ja merikapteeni Cederhvarfin kehotuksesta tekemänsä’ veneen toimitettavaksi vapaaherra Langhoffille.

Nuorukainen nousi maihin venerannassa, samalla paikalla, missä nyt on Kauppatori. Siihen aikaan oli paikka suurimmaksi osaksi metsikkönä. Nykyisen Jaakkolan kirkon paikalla oli kauppias Haikalan vilja-ampaari eli makasiini ja kaupungin uimahuoneet. Rannassa ei näkynyt ihmisiä ja melkein tyhjät olivat kadutkin. Kansa oli virrannut Leirikentälle, jossa parhaillaan oli keisarin kunniaksi järjestetty paraati.

Veneentekijä lähti tapaamaan raatimies Rundbergia, mutta ei löytänyt tätä eikä myöskään kapteeni Cederhvarfia, jota kävi tavoittamassa Paldosta. Täällä hän sattui kuulemaan – tietysti sielläkin puhuttiin keisarillisesta vieraasta – että Virolahdella oli keisarille lahjoitettu vene. Silloin pälkähti Saikkolan pojan päähän tarjota uutta venettään lahjaksi keisarille. Eihän Langhoffin veneellä ollut toimitusaikaa. Nuorukainen lähti tavoittamaan kruununvouti Holmia saadakseen tämän kautta lahjansa toimitetuksi, mutta tämä neuvoi kääntymään kuvernööri Gripenbergin puoleen ja tämä taas puolestaan käski puhumaan asiasta, senaattori, ent. hovitallimestari Tudeerille, jolla oli välitön yhteys keisariin. Ja hänen avullaan asia järjestyikin. Oli kysynyt Tudeer: "Onko oma käsi tehnyt", tarkoittaen venettä, ja kun kuuli, että Herman oli itse tehnyt veneen ja hyvin oli tehnytkin, käski tuoda lahjan Lönnrotin koulun luo.

Nuorukainen teki työtä käskettyä ja vei veneensä määrättyyn paikkaan. Siellä hän kuuli, että keisari on parhaillaan paraatia vastaanottamassa. Nuorukainen juoksi koululta yli heinäpeltojen, joiden paikalla on nyt 5. kaupunginosa, paraatikentälle ja näki siellä keisarin ratsun selässä paraatin juuri päättyessä. Herman juoksi samaa tietä takaisin ehtiäkseen veneensä luo ajoissa. Keisarin piti sama päivänä lähteä paluumatkalle kaupungista ja lahjan luovuttamisella oli kiire. Ja sitten se tapahtui. Keisari astui alas koulun portaita seurassaan kenraalikuvernööri, kreivi Heyden, senaattori Tudeer ja monia muita seurueeseensa kuuluvia. Senaattori puhui jotain keisarille ja viittasi veneeseen päin. Keisari asteli sen luo ja samalla senaattori viittasi myös veneentekijään, jolle keisari armollisesti nyökkäsi. Saikkolan poika kumarsi syvään Hänen Majesteetilleen. Keisari tarkasteli hetkisen hetkisen venettä, nyökkäsi hyväksyvästi nuorukaiselle lausuen pari sanaa venäjäksi. Portilla vartiossa seisova palokuntalainen Jakovlevin Nikolai tulkitsi ne myöhemmin: ”Hyvä vene!” Majesteetti nousi  odottaviin vaunuihin ja ajoi pois. Lahjavene kuljetettiin myös keisarilliseen junaan. Myöhemmin tuli keisarin vastalahjana veneentekijälle 50 ruplaa, joka Suomen rahassa vastasi 130 markkaa – sen aikaisen hintojen mukaan veneen kaksinkertainen hinta.

Lappeenrannan Keisarinasema

Lappeenrannan vanhan rautatieaseman eli Keisarinaseman piirustukset

Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 2010 ajatukseni olivat jo seuraavana päivänä alkavassa yli kuukauden matkassa Pohjois-Amerikan suomalaisseuduille. Huomasin kuitenkin aamulla paikallisessa lehdessä Etelä-Saimaassa uutisen avoimista ovista juuri kunnostetulla entisellä Lappeenrannan rautatieasemalla.  Niinpä suuntasin, huolimatta kovasta ”matkakuumeesta”, heti työpäivän päätyttyä paikalle ihailemaan historiallista rakennusta. En ollut paikalla suinkaan yksin, vaan rakennuksen sisälle ja pihalle oli ahtautunut satoja lappeenrantalaisia ihailemaan historiallista rakennusta. Väenpaljous teki valokuvaamisesta hieman haasteellista. Me kaikki paikalle tulleet nostimme korkealle hattuamme niille tahoille, jotka olivat päättäneet entisöidä tämän vanhan arvokiinteistön. Sen verran upea rakennus oli, sekä ulkoa että sisältä. 

Aseman edustalla oli uteliasta kuhinaa

Keisarinaseman edustalla parveili 31.5.2010 runsas väkijoukko

Tämä Lappeenrannan vanha rautatieasema sai lempinimensä Keisarinasema, siitä että keisarillinen vierailu nopeutti niin Lappeenrantaan vievän rautatien kuin asemahallinkin rakentamista. Kun rautatietä Pietarista Helsinkiin suunniteltiin, pyrki Lappeenranta vaikuttamaan siihen, että rautatie kulkisi Lappeenrannan kautta. Rautatie linjattiin kulkemaan kuitenkin noin kahdenkymmenen kilometrin päästä Simolan ja Pulsan kautta. Tämän jälkeen oli useita epäonnistuneita yrityksiä pistoradan rakentamiseksi Lappeenrantaan. Mutta vasta kun tsaari Aleksanteri III ja hänen virkakoneistonsa olivat rakentamisen takana, se onnistui. Merkittävämpi syy radanrakentamiseen -  kuin keisarivierailu - oli  kuitenkin Venäjän armeijan joukkojen liikuttelu muualta Lappeenrantaan. Lappeenrantahan oli valittu sotilaiden leirien eli niin sanottujen leirikokousten pitopaikaksi. Vuoden 1884 keväällä senaatti päätti rahoittaa pistoradan Simolasta Lappeenrantaan ja rakentaminen aloitettiin saman tien. Parhaimmillaan rataa oli rakentamassa noin 1200 miestä ja 200 hevosta. Tyyliltään uusrenesanssia olevan rakennuksen suunnittelijana oli valtionrautateiden pääsuunnittelija arkkitehti Knut Nylander. Työ jäi hänen viimeisekseen, sillä pian Lappeenrannan aseman suunnittelutyön jälkeen hän menehtyi.

Myös sisällä oli ahdasta, kun vierailijat halusivat tutustua esillä
olleeseen kuvamateriaaliin.

Keisarinasema koostui kolmesta osasta. Rakennuksen keskiosassa sijaitsi III luokan odotussali, vasemmassa päädyssä I luokan ja II luokan odotustilat ja loisteliaat keisarilliset tilat. Rakennuksen oikea pääty koostui asemapäällikön tiloista asuntoineen ja toimistoineen. Keisarillisiin tiloihin kuului kaksi Sali, joiden sisutuksessa oli upeita yksityiskohtia. Ensimmäisen salin kasettikatossa oli karjalaiseen koristeperinteeseen viittaava maalattu kuviointi ja upeita puisia rosetteja. Toisen salin seinäverhoiluna oli käytetty hienostunutta moiré-kuvioitua puuvillasilkkikangasta. Täältä löytyy Elina Maijasen vuonna 2010 tekemä opinnäytetyö Keisarinasemasta.

Näkymää asemalle radan puolelta etelästä

Näkymää asemalle radan puolelta pohjoisesta

Ensimmäinen juna saapui jo toukokuussa 1885 Lappeenrantaan. Radan viralliset avajaiset pidettiin 1.8.1885, joten se valmistui juuri ennen tärkeää keisarillista vierailupäivää. Nimittäin tsaarin seurue saapui Lappeenrantaan 4. elokuuta 1885 klo 17 suomalaisten rakennuttamalla keisarillisella junalla Viipurista, joka oli ollut heidän ensimmäinen vierailukohteensa Suomessa.

Keisarillisen junan pysähdyttyä asemalle ensimmäisenä kuultiin ”Keisarihymni”. Korkeita sotilasviranomaisia ja kaupungin virkamiehet ottivat keisarillisen seurueen vastaan. Tienvarret olivat täynnä hurraavia ihmisiä keisarin ajaessa asemalta kaupunkiin. Keisarille varta vasten tehdyn kunniaportin edessä seisoi parikymmentä kansallispukuista naista, jotka heittelivät keisarillisten vaunujen eteen kukkia. Illalla keisarillinen seurue vieraili linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Lisäksi keisari tarkasti leirikentälle kokoontuneet sotajoukot.

Uuni

Esimerkki kattojen koristemaalauksista

Seuraavan kerran keisarillinen seurue saapui Lappeenrannan asemalle kuusi vuotta myöhemmin.
Tsaaria ja hänen seuruettaan kuljettanut juna pysähtyi komeasti koristellulle Lappeenrannan asemalle 5. elokuuta 1891. Viipurista Lappeenrantaan kulkeneen matkan varrella rautatietä vartioi eri reservikomppanioista yhteensä 10 000 miestä. Heidät oli asetettu vartioon radan kummallekin puolin. Keisariparin mukana olivat lapset Georgi, Ksenia ja Mihail. Seurueeseen kuului myös muita sen ajan korkea-arvoisia henkilöitä, kuten sotaministeri Vanovski, hovimarsalkka Obolenski ja henkivartioston päällikkö, kenraali Tsherevin, jotka olivat olleet Lappeenrannassa myös kuusi vuotta aikaisemmin.

Vanha asemarakennus palveli Lappeenrannan päärautatieasemana aina vuoteen 1934 saakka, jolloin valmistui ratayhteys Lappeenrannasta itään Imatralle. Vuonna 1885 rakennettu asema sijaitsi pohjois–eteläsuunnassa kaupungin länsilaidalla. Uutta rataa voitu linjata sen kautta, joten kaupungin eteläpuolelle rakennettiin uusi, edelleen käytössä oleva rautatieasema. Keisarinasema toimi tämän jälkeen lähinnä tavara-asemana. Vuonna 1936 suojeluskunta oli kiinnostunut rakennuksesta, mutta hinnasta ei päästy sopuun. Muutamaa vuotta myöhemmin suunniteltiin jopa rakennuksen purkamista, mutta sotavuosien levottomat ajat pelastivat aseman. Vanha asema muokattiin asuinkäyttöön vuonna 1947, jolloin julkisivun korkeat puuleikatut keskirisaliitit purettiin. Samalla rakennuksen sisäkatto madallettiin. Asuntokäytössä rakennus oli vuoteen 2002 saakka. Matkustajaliikenne asemalle lopetettiin jo vuonna 1960.

Räystäs

Keisarinaseman restaurointi aloitettiin Etelä-Karjalan museon valvonnassa 13.11.2008 purkamalla asuintilat. Näin saatiin alkuperäiset rakenteet esiin. Purkutyöt kestivät puoli vuotta ja entisöinti toiset puoli vuotta. Tasan vuoden päästä entisöinnin aloittamisesta voitiin tiloissa järjestää käyttöönottotarkastus. Entisöinnin yhteydessä paljastuivat paneeleista rakennetun sisäkaton alta alkuperäiset katto-ornamentit, jotka oli suunnitellut Viipurin lääninarkkitehti Jac Ahrenberg. Ahrenberg oli muuten arkkitehdin työnsä lisäksi myös kirjailija. Myös III luokan odotussalista löytyi kaunis ja hyvin säilynyt kasettikatto. Keisarinasemalla ehti entisöinnin jälkeen olla muun muassa kahvilatoimintaa sekä taidenäyttelyitä. Kerrosalaa rakennuksessa oli 437 neliömetriä.

Vielä yksi näkymä innokkaaseen vierailijajoukkoon

Tammikuun 19. päivä anno domini 2013 oli kohtalokas päivä Keisarinasemalle. Silloin asema tuhoutui yöllä alkaneessa tulipalossa. Palokunta oli saanut hälytyksen klo 00.41. Sen saapuessa ei juuri mitään ollut tehtävissä. Samalla tuhoutui merkittävä osa eteläkarjalaista historiaa. Vierailin heinäkuussa 2015 katsomassa, mitä kuuluu Keisarinaseman tontille nykyään. Rakennuksen kivijalat ja portaat ovat edelleen paikoillaan. Voisiko niille siis nostaa uudelleen asemarakennuksen. Piirokset ja valokuvat sen toki mahdollistaisivat? Vanhan aseman tontteineen omistaa / omisti? Asunto Oy Lappeenrannan Villa Aleksanteri. Kaksi kolmasosaa Villa Aleksanterin osakkeista omistaa Kirsi Kiinteistöt Oy, Jari Koskimies ja kolmasosan Lappeenrannan kaupunki.

Alla kuvia tontista nykytilassaan: