Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeen Armilan kansakoulun jälleensyntyminen

Etelä-Saimaa kertoi Lappeen Armilan koulupiirin perustamisesta
ja Simolan kansakoulun laajennuksen lykkäämisestä 20.11.1956.

Lappeen kuntaan perustettiin vuonna 1920 esikaupunkialueille uusi Armilan koulupiiri. Se aloitti toimintansa vuonna 1921 ja sai ensimmäisen koulurakennuksensa vuonna 1922. Kuntarajajärjestelyt vuonna 1932 siirsivät Armilan kansakoulun monen muun koulun tavoin Lappeenrannan kaupungin alueelle. Varsinkin sotavuosien jälkeen alkoi lappeenrantalaisen esikaupunkiasutuksen uusi invaasio Lappeen kunnan alueelle kaupungin pursuessa yli silloisten rajojensa. Tämä merkitsi oppilasmäärän nopeaa lisääntymistä mm. Tirilän kansakoulussa. Asutuksen kasvaessa Kalliokosken, Hyrynmäen ja Kourulanmäen kylissä nousi oppilasmäärä Tirilän kansakoulussa syksyllä 1952 jo 104:än. Koulun kaksi luokkahuonetta eivät riittäneet tuolle oppilasjoukolle, vaan lisätilaksi jouduttiin vuokramaan kaksi huonetta eräästä maalaistalosta.

Lappeen uuden Armilan kansakoulun vihkiäisiä vietettiin vuoden 1960
helmikuussa. Etelä-Saimaa 15.2.1960.

Aiemmin suunnitellusta Tirilän kansakoulun suunnitellusta laajentamisesta oli luovuttu vuonna 1949. Sen tilalle nousi vaihtoehdoksi kokonaan uuden koulun rakentaminen Armilaan. Tätä halusivat myös Armilan ja Kourulanmäen asukkaat, jotka esittivät vuonna 1951 valtuustolle koulun rakentamista näihin kyliin. Kansakoululautakunta totesi asutuksen laajenevan kyseiselle alueelle ja ehdotti kunnan kouluolojen järjestämissuunnitelmaan uutta Armilan - Kourulanmäen koulupiiriä. Kunnavaltuusto päätti syksyllä 1956, että Lappeen kunta saisi jälleen oman Armilan koulupiirinsä. Tämän jälkeen sekä Lappeella että Lappeenrannassa olivat toiminassa samannimiset koulupiirit. Uutta koulurakennusta sille alettiin rakentaa vuonna 1959 kunnan omistamalle tontille. Koulupiiriä perustettaessa keskusteltiin valtuustossa siitä, oliko opetus tehokkaampaa ja taloudellisempaa pienissä vai suurissa kouluissa. Koulun rakentaminen alueelle, jota kaavailtiin liitettäväksi Lappeenrannan kaupunkiin, herätti lisäksi epäilyä hankkeen järkevyydestä. Armilan kouluun rakennettiin kolme luokkaa ja yhdistetty voimistelu- ja veistosali. Uuden opinahjon vihkiäistilaisuudessa 14.2.1960 todettiin sama asia, mitä mistä kirjoitellaan ja pujhutaan tänäkin päivänä:

Koulun tulisi kasvattaa lasta ja nuorta aikuiseksi maailmaan, joka alati kehittyy. Näin ollen koulun tulisi olla ajastaan edellä. Nykyisin se on useimmiten jäljessä.

Vuoden 1967 kuntaliitoksen yhteydessä Lappeen Armilan kansakoulun nimi muutettiin Myllymäen kouluksi vuonna erotukseksi kaupungissa toimineesta vanhasta Armilan kansakoulusta.

	1960	1961	1962	1963	1964	1965	1966	syksy 1966
Armilan kansakoulun oppilasmäärä	92	97	99	105	94	81	57	55

Lestadiolaisen kauppiaspariskunnan murha

Kirjoitin vuonna 2005 pienen artikkelin Anu Talkan ja Pia Puntasen kokoamaan kirjaan Linnoitus ja kaupunki. Lappeenrannan historia 1812 - 1917 (sivuilla 222 - 225). Siinä kerroin pääpiirteissään vuonna 1900 tapahtuneen lestadiolaisen kauppiaspariskunnan murhan sekä sen kiihkeän ja värikkään jälkiselvittelyn. Asiaan perehtyessäni yllätti muutama asia. Ensiksikin se tavaton mielenkiinto, jota murhaa kohtaan tunnettiin. Jo tuolloin murha uskonnollisen yhteisön keskellä oli "kuumaa kamaa". Toinen yllättänyt seikka oli koko oikeudenkäynnin ja kaikkien siinä annettujen todistajalausuntojenkin yksityiskohtainen kirjaaminen lehtien, varsinkin Itä-Suomen Sanomien, sivuilla. Tänäänhän moinen ei olisi mitenkään mahdollista. Kolmas mietittänyt asia oli tuolloin Lappeenrannan lestadiolaisyhteisössä ollut ns. julkiripin käyttö. Siinä henkilö julkisesti, kaikkien kuullen, kertoi oman elämänsä synnit ja hairahdukset. Tällaiselle ripittäytyjälle paikalla olleet seurakuntalaiset julistivat synninpäästön. Kuitenkin ripittäytymisen kuulijoille jäi varmasti mieleen kunkin synnit ja rikokset, joita sitten kaivettiin esille ja käytettiin lyömäaseena riitojen syntyessä. Tässä tapauksessa jopa murhasyytösten perusteena. Ja kaikki tämä pääsi silloisten lehtien palstoille.

Olen lisännyt vuonna 2005 kirjoittamaani tekstiin valokuvia ja muokannut tekstiä hieman uusiksi. Murhatun Pajarin pariskunnan Wiipuri-lehdessä julkaistu muistokirjoitus löytyy täältä.

Lestadiolaisen kauppiaspariskunnan murha

Lestadiolaisuus oli merkittävin herätysliike Lappeenrannan seudulla 1800-luvun lopulla. Liike levisi Etelä-Karjalaan 1870-luvun alussa rautateiden rakentajien tuomana. Voimakasta liikkeen leviämiskautta merkitsi 1880-luvun lopulla alkanut varuskunnan  rakentaminen. Rakennustyömaat houkuttelivat lestadiolaisia urakoitsijoita, muurareita ja kirvesmiehiä ympäri Suomen. Monet heistä jäivät asumaan pysyvästi Lappeenrannan seudulle. Levitessään Lapin perukoilta etelään herätti pohjoinen herätysliike aluksi vastarintaa. Saarnaajia pidätettiin ja vietiin käräjille. Paikkapaikoin sattui yhteenottoja seuravieraiden ja pilkkamielessä tulleiden häiritsijöiden kanssa. Kaakkois-Suomessa ”hihhulilaisuuden” aiheuttama sanomalehtikirjoittelu ja käräjöinti päättyivät 1890-luvulle tultaessa. Lestadiolaisuuden sananjulistus oli tullut tutuksi ja liike oli uskollinen kansankirkollemme huolimatta ”päälinjasta” poikkeavista oppikäsityksistä. Lisäksi papiston mielenkiinto suuntautui enemmän lännestä leviävien vapaakirkollisten virtausten torjuntaan. Lehdistön ja viranomaisten mielenkiinto kohdistui herätysliikkeeseen uudestaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin lestadiolaisuus hajosi neljään ryhmään: uusheräykseen, vanhoillisuuteen, esikoisuuteen ja narvalaisuuteen. Hajaannukset johtivat riitoihin rukoushuoneiden omistuksesta ja julkisiin kiistoihin lehtien palstoilla. Myös Lappeenrannan lestadiolaisyhteisössä oli vuosia erimielisyyksiä. Oheinen traaginen tapahtuma liittyy kyseisiin lestadiolaisuuden kuohuntavuosiin.

Itä-Suomen Sanomien uutinen Pajarien murhasta 16.10.1900

Sunnuntaina 14.10.1900 löydettiin lestadiolainen kauppiaspariskunta Heikki ja Maria (Tång) Pajari1 sekä heidän luonaan vierailulla ollut Juhana Janhunen raa’asti surmattuina Lappeen Tirilässä olevasta kodistaan.  Kyseisen päivän aamuna oli työmies Jafet Gråsten saapunut rakennusmestari Johan Ringvallin asunnolle ja kertonut Ringvallille ja paikalla olleelle hollolalaiselle Niiles Warjolalle2  käyneensä Pajarien torpalla ja nähneensä asunnon ikkunasta jonkin miehen makaavan lattialla. Hän pyysi Ringvallia sekä Warjolaa mukaansa katsomaan, ovatko Pajarit sairaana vai onko jotakin outoa tapahtunut. Tämän johdosta Johan ja Anna Ringvall, Niiles Warjola ja muutamat muut riensivät oikotietä Tirilään Pajarien torpalle. Ikkunasta he näkivät lattialla luonnottomassa asennossa olevia henkilöitä. Paikalle kutsuttiin poliisikonstaapeli Juhana Oikkonen3, joka avasi ulko-oven ja pyysi asuntoon mukaansa Johan Ringvallin ja erään toisen miehen. Asunnosta löytyivät Pajarit sekä Juhana Janhunen raa’asti surmattuina. Paikalle saapui samoihin aikoihin peltiseppä, maallikkosaarnaaja Aleksanteri Kumpulainen.4 Hän oli kuullut murhaepäilyistä ”telefoonissa” ja rientänyt paikalle yhdessä viipurilaisen kivityömies Mikko Mäkisen kanssa.5  Surmatyön jälki oli ollut niin karmaiseva, että Kumpulainen oli oksentanut palatessaan torpasta ulos.

Heikki ja Maria Pajarin hautakivi Lappeenrannan vanhalla hautausmaalla

Torikauppias Heikki Pajari oli muuttanut seudulle noin kahdeksan vuotta aikaisemmin Helsingistä, jossa hän oli myös harjoittanut kauppatoimintaa. Pajari oli alkuaan kotoisin Iin pitäjän Pirttitörmän kylästä, hänen vaimonsa Kirkkonummelta. Molemmat olivat tunnettuja lestadiolaisia. Maria Pajari6 oli  liittynyt lestadiolaisuuteen viimeistään 1870-luvun alussa asuessaan Helsingissä, Heikki Pajari oli myös ollut lestadiolainen jo asuessaan 1890-luvun alussa Helsingissä. Todistajien lausunnot murhatusta pariskunnasta ovat yksimielisen myönteisiä. 1880-luvun lopussa ja 1890-luvun alussa Helsingistä muutti Lappeenrantaan lestadiolaisia rakennusalan ammattimiehiä varuskuntatyömaiden houkuttelemina. Kaupungin kasvu tarjosi mahdollisuuksia myös uusille torikauppiaille ja Pajareja houkutteli muuttamaan mahdollisesti rakennusmestari Johan Ringvall. Pajarit olivat paitsi Ringvallien lapsen kummeja ja uskonystäviä myös Ringvallin liike- ja urakointitoiminnan lainoittajia.7 Pajarit asuivat Lappeenrannan seudulle muutettuaan useita vuosia Ringvallien talossa, kunnes ostivat edellä mainitulta Jafet Gråstenilta Juho Pekkasen maalla Tirilässä sijainneen torpan.8 Pajarit harjoittivat koko ajan torikauppaa. Murhaa edeltäneenä päivänä he olivat olleet pitämässä torikauppaansa ns. Kaukaan torilla. Muina paikalla olleina torikauppiaina mainitaan oikeudenkäyntipöytäkirjoissa kaupustelija Paavilainen9, Hämäläisen leski, nikkari Paavo Nikolai Hyvönen10 ja vaatekauppias Asarias Häkkinen.11

Aleksanteri Kumpulainen syyttää murhasta kauppias Johan Ringvallia

Rakennusmestari, kauppias Johan Ringvall

Erään todistajan mukaan Aleksanteri Kumpulainen oli todennut heti Pajarien talosta ulos tultuaan: ”Ei murhaaja enää sisässä ole. Täällä se on!” Toinen todistaja muisteli Kumpulaisen sanoneen: ”Ei murhaaja sisässä ole vaan ulkona, yksi lampaista!” Todistaja arveli hänen tarkoittaneen  tällä Kumpulaisen kanssa samaan ”uskonlahkoon” kuuluvaa. Syytökset Ringvallia vastaan Kumpulainen oli kertonut aluksi uskonystäville ja muutaman päivän kuluttua ”oman luontonsa vakuuttamana” ilmoittanut asiasta myös kaupunginviskaali Juho Karppiselle ja nimismies Leonard Hallonbladille. Kumpulaisen syytökset jatkuivat julkisina huolimatta siitä, että useat uskonystävät nuhtelivat häntä tästä sekä kahden kesken että seuratilaisuuksissa.12 Seuratilaisuudessa olivat mm. muurari Antti Långsjö13 ja nikkari Mikko Hulkkonen14 ottaneet esille Aleksanteri Kumpulaisen ”valheet”, mutta tämä oli todennut pysyvänsä mielipiteissään. Vaikka murhateosta epäiltiin muita miehiä, Kumpulainen syytti yhä Ringvallia murhatyön taustahahmoksi. Syytökset johtivat Ringvallin vangitsemiseen ja oikeudenkäynteihin, joissa lopulta todettiin Ringvall syyttömäksi. Sen sijaan käräjäoikeus tuomitsi Kumpulaisen herjauksesta ja perättömästä ilmiannosta yhdeksi kuukaudeksi vankilaan. Viipurin hovioikeus korotti tuomiota vuoden 1901 syksyllä kolmeksi kuukaudeksi.

Johan Ringvallin kaupan mainos Itä-Suomen Sanomissa 23.10.1900

Aleksanteri Kumpulainen selitti murhan motiiviksi koston rippiasian paljastumisen takia.15 Noin vuodesta 1898 alkaen olivat erimielisyydet lestadiolaisuuden sisällä puhjenneet ajoittain avoimeksi riidaksi. Erimielisyyttä oli aiheuttanut ennen kaikkea ”uuden heräämisen” vaatimus. Monilla paikkakunnilla kokoonnuttiin riidoista huolimatta edelleen yhteisiin seuratilaisuuksii, niin myös Lappeenrannassa. Tapahtuma-aikana, lähinnä uusheräyksen sisällä syntynyt uusi suunta, narvalaisuus, oli juuri levinnyt eteläiseen Suomeen eläen kaikkein kiihkeintä vaihettaan.16 Niinpä seuroissa vaadittiin kaikilta julkirippiä, jossa jokaisen tuli käydä läpi koko elämänsä aikana tehdyt synnit. Ne, jotka eivät taipuneet julkiripin vaatimuksiin, tuomittiin vääräoppisiksi. Seurat päättyivät ripin jälkeen usein tuntikausia kestäviin liikutuksiin, ”tuhlaajapojan häihin”. Narvalaisuus jakautui melko pian kahtia ja  yllä mainitti peltiseppä Aleksanteri Kumpulainen nousi kiihkeämmän, kiivas- ja tuomiohenkisen suuntauksen johtoon.17
 

Aleksanteri Kumpulaisen talo Pallossa nykyisten Taipalsaarentien ja Liisankadun kulmassa. 

Talossa sijaitsi tapahtuma-ajankohtana Lappeenrannan lestadiolaiskristittyjen rukoushuone

Tapahtuman seuraukset

Vaikka Pajarin torpassa tapahtuneen surmatyön tekijät löytyivät aivan muualta kuin lestadiolaiskristittyjen keskuudesta, se jätti syvät jäljet sekä paikallisten lestadiolaisten väleihin että lestadiolaisuuden maineelle Lappeenrannan seudulla. Asiaa puitiin vuoden 1901 Lappeen talvikäräjillä, ainakin kolmilla välikäräjillä, syyskäräjillä sekä lopulta Viipurin hovioikeudessa. Oikeudenkäynti, istunnoissa singotut syytökset sekä todistajalausunnoissa selkeästi esille nousseet erimielisyydet olivat yleinen puheenaihe sekä lehdistössä että kaupungilla. Tapahtumat myös jouduttivat neljään osaan jakautuneen lestadiolaisyhteisön hajoamista.18 Kun Aleksanteri Kumpulainen joutui vuonna 1902 kärsimään saamaansa tuomiota, saapuivat kaupunkiin Ruotsin Lapista tulleet esikoissaarnaajat ja aikalaiskirjeet kertovat ”Kumpulaisen lauman menneen ihan sileäksi, ukko kun istuu linnassa”. Aleksanteri Kumpulaisen kerrotaan olleen myöhemmin kosketuksissa helluntailiikkeeseen ja jopa kastattaneen itsensä.19 

Johan Ringvallin kuolinilmoitus
Itä-Suomen Sanomat 2.6.1903

Kaikkein traagisin  oli tapahtumasarja kuitenkin perättömien syytösten kohteeksi joutuneelle Johan Ringvallille,20 Hänen terveytensä petti ja hän menehtyi sairauteen 30.5.1903. Daavid Hujasen laatimassa muistokirjoituksessa kerrotaan Johan Ringvallin olleen ”uskon kilvoituksessa yli 20 vuotta ja hän sai loppuaikanaan kärsiä raskaat kärsimykset maailmalta ja vihollisilta. Häntä syytettiin murhaajaksi ja oli vangittuna. Hänen vuoteen vierellä oli paljon uskovaisia ja uskottomiakin. Vainaja antoi anteeksi suurimmalle vihamiehellekin.”21 Omaisia ja ystäviä lohdutti eron hetkellä tieto siitä, että hän siirtyi ajan rajan toiselle puolelle ystäviensä ja omaistensa rakastamana ja ilman katkeruutta kärsimästään vääryydestä.

---

1 Heikki Henrikinpoika Pajari oli syntynyt 1.6.1848 Iijoella. Maria Pajari, omaa sukua Tång 5.8.1842 Kirkkonummella. Pajarit näyttävät kummiussuhteiden perusteella olleen monien lestadiolaisperheiden läheisiä ystäviä.

2 Talollinen Niiles Warjola käytti useimmin nimeä Niklas Milén. Hän oli syntynyt 30.5.1868 Orimattilassa, josta muutti vuonna 1898 Hollolaan. Asuttuaan useilla paikkakunnilla eteläisessä Hämeessä Milén muutti vuonna 1927 Lahteen, jossa hän kuoli 10.2.1930. Niklas Milén lestadiolaistui 1890-luvun puolivälissä. Saarnaajaksi hänet asetettiin melko pian ja oikeudenkäynti-pöytäkirjoista ilmenee, että Milén oli käynyt jo ennen tapahtuma-ajankohtaa saarnamatkoilla Lappeenrannassa. Niklas Milénistä tuli 1910-luvulta alkaen eräs johtavista esikoislestadiolaisuuden saarnaajista Suomessa.

3 Kyseessä on mitä ilmeisemmin talollinen Juhana Antinpoika Oikkonen (1858 – 1929).

4 Levyseppämestari Aleksanteri Kumpulainen oli syntynyt 28.1.1861 Iisalmessa. Asuttuaan Kuopiossa ja Jyväskylässä hän muutti 28.1.1886 Lappeenrantaan, jossa  hän kuoli 30.7.1926. Avioliiton Kumpulainen solmi vuonna 1885 Kuopiossa syntyneen  Amanda Lindellin kanssa.  Kummiussuhteiden perusteella voisi päätellä Kumpulaisen olleen lestadiolainen ainakin 1890-luvun alussa, saarnaajana hänet tunnetaan 1890-luvun puolivälistä alkaen. Aleksanteri Kumpulainen näyttää olleen luonteeltaan varsin kiivasluonteinen henkilö, joka joutui helposti kahnauksiin muiden kanssa. Elämäntyönään hän teki  peltiurakoita Pietarissa saakka.

5 Kiviliikkeen johtaja Mikko Mäkinen oli syntynyt 24.9.1864 Sysmässä. Hän asui 1880-luvun lopulla Hangossa, jossa kääntyi lestadiolaisuuteen. Mäkinen muutti 1890-luvulla Hangosta Viipuriin harjoittaen kaupungissa kiviliikettä. Mikko Mäkinen kuoli 30.4.1938 Viipurissa.

6 Maria Tång mainitaan vuodesta 1873 alkaen Helsingin Rauhanyhdistyksen (lestadiolaisten yhdistys) arkistossa olevassa seuratoiminnan kassakirjassa.

7 Oikeudenkäyntiasiakirjoista ja todistajalausunnoista ilmenee, että Pajarit olivat lainoittaneet mm. Ringvallien maatilanostoa Tirilästä.

8 Kauppahinta oli 350 markkaa, joka nykyrahassa on 1300 euroa.

9 Kyseessä on pikkukauppias Kalle Paavilainen (1845 - 1928), joka toi lestadiolaisuuden Mikkelin seudulle ja Juvalle. Paavilaiset muuttivat Lappeenrantaan vuonna 1893. Kalle Paavilainen toimi saarnaajana 1800-luvun puolella, mutta vuosisadan vaihteen hajaannusten jälkeen hänen saarnaajuudestaan ei ole tietoja. Mahdollisesti saarnatoiminnan katkaisi sairastuminen, sillä vuosien 1900-1909 rippikirjasta löytyy hänen kohdaltaan merkintä ”sairas, kivulloinen”.

10 Paavali Nikolai Hyvönen oli mahdollisesti myös lestadiolainen. Hänen vanhempansa myivät Pallossa sijainneen talonsa Aleksanteri Kumpulaiselle vuonna 1889. Hyvöset olivat  useiden lestadiolaisperheiden lasten kummeja. Kirkonkirjojen mukaan Hyvöset muuttivat vuonna 1899 Viipuriin.

11  Asarias Häkkinen oli myös tunnettu lestadiolainen. Muutettuaan vuonna 1895 Haukivuorelta Lappeenrantaan hän avioitui lappeelaisen Eeva Haikalan kanssa vuonna 1897.

12 Lestadiolaisten seurahuoneisto sijaitsi Aleksanteri Kumpulaisen omistamassa talossa Pallossa.

13 Muurari Antti Långsjö oli samoin kuin hänen vaimonsa Anna kotoisin Kortesjärveltä, mutta muutti Lappeenrannan seudulle vuonna 1890 Alahärmästä.

14 Kyseessä on taipalsaarelaissyntyinen saarnaaja Mikko Hulkkonen (1845 – 1932).

 15 Kumpulaisen lausunnosta käy ilmi, että Ringvallin ja Pajarin nuoruudessa tekemät ”synnit” olivat tulleet julkisiksi Pajarin ripittäydyttyä ensin Kumpulaiselle ja sitten ilmeisesti koko seurakunnalle..

16 Etelä-Suomeen liike saapui 1899 Aleksanteri Kumpulaisen tuomana.

17 Toisen narvalaissuuntauksen johtoon nousi Karl Teodor Lindström, joka  alkoi vastustaa Kumpulaisen tarkkaa muotoseikkoihin pitäytymistä synninpäästössä sekä julkiripin vaatimusta.

18 Monilla paikkakunnilla lestadiolaisuuden lopullinen hajaannus  tapahtui vasta 1911 pidetyn lestadiolaisryhmien sovintokokouksen epäonnistumisen jälkeen. Lappeenrannassa esiintyi tuossa vaiheessa ”vanhaa suuntaa”,  uusheränneitä, ja mahdollisesti kahteen ryhmittymään hajonneita narvalaisia. Liisa Castrénin vuonna 1957 ilmestyneessä Lappeenrannan historiassa vuosilta 1812 –1918 todetaan tapahtumasta seuraavaa: ”Lappeenrantaa jopa laajempiakin seutuja järkytti murhatapaus, jonka kohde oli laestadiolainen ja sitä seuraava oikeudenkäynti, missä suunnan keskeiset riitaisuudet kävivät selville ja missä myös suuresti liioitellut käsitykset sen hyväksymistä opeista lausuttiin julki mm. että yksityistä synninpäästöä olisi sovellettu maallisiin rikoksiin nähden.” (Castrén 1957, s. 533)

19 Aleksanteri Kumpulainen tapasi helluntailiikkeen Suomeen tuoneen norjalais-englantilaisen lähetyssaarnaajan Thomas Barrattin tämän ensimmäisen Suomen-matkan yhteydessä Viipurissa syksyllä 1911. Kumpulainen ei kuitenkaan koskaan eronnut evankelisluterilaisesta kirkosta ja hänellä oli 1920-luvun alussa kosketuksia myös lestadiolaiseen uuteenheräykseen.

20 Rakennusmestari, kauppias Johan Ringvall oli syntynyt 14.8.1850 Kalajoella ja avioitunut vuonna 1885 Ylitorniolla 9.9.1854  syntyneen Anna Niskan kanssa. Ringvallit muuttivat Lappeenrantaan Helsingistä kirkonkirjojen mukaan vuonna 1894, mutta he ovat asuneet seudulla jo vuonna 1891, sillä silloin heille syntyi täällä Vilho-niminen poika. Heidän ystäviään näyttävät olleen ainakin seuraavat lestadiolaisperheet: Fagerlundit, Gabriel ja Amanda Huttunen, Jaakko ja Ida Somppi, Kalle ja Maria Tenhunen, Juhana ja Liisa Oikkonen, Frans ja Johanna Sutinen, Kalle ja Amanda Koskinen sekä Pekka ja Anna Kinnunen. Ringvallin Lappeenrantaan muuton syynä näyttää olleen varuskuntarakennusten rakentaminen. Hän oli mukana useissa urakkakilpailuissa voittaen niistä joitakin. Vuoden 1900 alussa hän perusti Lappeenrannan esikaupunkialueelle kaupan, jota harjoitti kuolemaansa asti.

21 Sanomia Siionista 12 B/1903.

Lakkautettujen (kylä)koulujen kierros (Päivitetty 12.1.2017)

Lappeen kansakoulujen piirijako vuonna 1957

Syksyisillä pyöräretkilläni Lappeenrannan ympäristön kyläteillä kiinnittivät nopeasti huomioni entiset komeat kyläkoulurakennukset. Kuvatessani pyöräretkelläni Hanhijärven jo muussa käytössä olevaa koulua, mietin  miten jokaisella koululla on oma rikas tarinansa takanaan. Ne ovat usein myös erittäin kauniita kokonaisuuksia, jotka ovat hallinneet kyläseutua keskeisellä sijainnillaan ja kyläläisiä yhdistävällä toiminnallaan sukupolvesta toiseen. Minulle heräsi halu kertoa kustakin koulusta tarina, joka on jokaisen seudun asukkaan helposti saavutettavissa. Niinpä kirjoitin lokakuussa 2014 ensimmäisen Lakkautettujen kyläkoulujen kierrokseni  Hanhijärven koulusta. Kiinnostukseni johti lopulta myös arkistojen penkomiseen. Niistä löytämilläni historiikeilla, faktatiedoilla ja valokuvilla olen täydentänyt tekstejäni.

Koulumaailmassa on vuosia ollut trendinä pienten kyläkoulujen lakkauttaminen. Henkilökohtaisesti minä EN iloitse yhdenkään kyläkoulun lakkauttamisesta ja vanhan koulukiinteistön purkamisesta. Kouluilla on ja on ollut suuri merkitys kylien sosiaaliselle ja kulttuuriselle elämälle. Kun kylästä häviää koulu, sieltä saattaa hävitä muukin yhdessä tekemisen palo.

Aikomukseni on kuvata pyörä- ja kävelyretkilläni KAIKKI Lappeenrannan seudun lakkautetut ja vielä pystyssä olevat (ja palaneetkin) kyläkoulut ja laatia niiden historiasta lyhyt katsaus.

Taikinamäen kansakoulun opettajan,
kansakoulujen rakentamisen puolesta ahkerasti toimineen
  ja valtiopäivämiehenäkin vaikuttaneen Kalle Oittisen
 muistokirjoituksen alkuosa Wiipuri-lehdessä 23.9.1899.

Kansakoululaitoksen luominen aloitettiin maahamme1860-luvulla ja vähitellen jokaisessa isossa suomalaisessa maalaiskylässä oli oma koulu. Lappeenrantaan perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1866, Lappeelle vuonna 1878. Kouluverkosto alkoi supistua 1960-luvulla maaltamuuton kiihdyttyä ennennäkemättömiin mittoihin. Toinen koulutarvetta vähentävä tekijä oli syntyvyyden lasku. Tätä kehityskulkua ei ole onnistuttu kääntämään. Uudella vuosituhannella koulujen lakkauttamisen taustalla on ollut paitsi edellä mainitut syyt, myös säästäminen sekä käsitys että suuri on kaunista, opetuksessakin.

Aloitin blogikirjoitukseni lakkautetuista kouluista siis kirjoittamalla ensin artikkelin Hanhijärven koulusta. Seuraavana oli vuorossa tarina Lempiälän koulusta. Tämän jälkeen tuli vuoroon Tirilän koulu. Numerolla neljä on blogikirjoitusten ketjussa Puralan koulu, jonka kohtalon sinetöi aikoinaan tulipalo. Järjestyksessä viides on jälleen tarina palaneesta koulusta, nimittäin Keskisaaren koulusta. Kuudentena on vuorossa Lappeen pitäjän muinaisen keskuspaikan eli Kauskilan koulun tarina. Kauskilaa seurasi kirjoitus upeasta Vilkjärven koulusta. Numero kahdeksan kierroksellani on Rovon eli Rutolan koulu, joka perustettiin vuonna 1908. Seuraavana oli vuorossa Pahloisten eli Siparin kansakoulu, joka oli neljäs Lappeen kunnan alueelle perustettu koulu. Kymmenes kertomukseni on tarina Pulsan koulun vaiheista. Tämän jälkeen vuorossa oli Tanin koulu. Tanin jälkeen seurasi kertomus Lauritsalassa sijainneen Hakalin koulun vaiheista. Seuraavaksi perehdyin Lemin Kytölän kouluun ja Lamposaaren koulun historiaan. Tämän jälkeen on seurannut tarinat Muukonniemen koulusta sekä Luukkaan koulun alkuvaiheista. Kesän 2015 aikana olen koonnut artikkelit Rikkilän, Räihän, Rapattilan ja Nyrhilän/Kären kansakouluista. Syksyllä vuoroon tulivat Lemin Kotalahden koulu ja  Kannuskosken koulu Luumäellä. Lakkauttamista odottavista kouluista olen kirjoittanut yhden blogikirjoituksen, Partalan koulusta. Keväällä 2016 syntyivät tarinat Haapajärven koulusta ja Lauritsalan kansakoulun eli nykyisen Kanavansuun koulun alkuvaiheista. Vuoroa ovat odottamassa edelleen blogimerkinnät mm.  Mustolan ja Vainikkalan kouluista sekä  Kanavansuun koulun jatkovaiheista. Samoin tulossa ovat kirjoitukset Savitaipaleelta Säänjärven / Karhulan, Havon ja kirkonkylän kouluista, Lemin Pöllölän ja Huttulan kansakouluista sekä Taipalsaaren Rehulan koulusta. Lemiläisistä kouluista on Kytölän koulun lisäksi kirjoitukset Vetjan koulusta ja Lemin yksityisestä kansakoulusta. Taipalsaaren kouluista löytyvät artikkelit Tukialansalmen kansakoulusta ja pitäjän ensimmäisestä kansakoulusta.

Lappeen kansakoulujen piirijakoa varten vuonna 1920 laadittu käsinpiirretty kartta

Etelä-Saimaan toimituskin on huomannut vanhojen koulurakennusten historiallisen arvon. Etelä-Saimaa-lehdessä, sen paperiversiossa oli nimittäin 16.8.2015 artikkeli otsikolla Hirret kuiskivat tarinoita. Siinä kerrottiin, miten vanhojen kansakoulujen uudet omistajat ovat kiinnostuneita kotiensa menneisyydestä. Juttuun oli haastateltu Taipalsaaren Rehulan koulun nykyistä omistajaa taideseppä Antti Niemistä sekä Luumäen Heikkilän kansakoulun omistajaa kuvataitelija Sirkka-Liisa Lonkaa.

Jatkoa seuraa....