Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Luumäen Munteen kansakoulu

Näkymä Syväkoskentieltä Munteen entiselle kansakoululle
Entisen koulun portti

Syyskuun 17. päivä tekemälläni pyöräretkellä aikomuksena oli kierrellä Luumäen kunnan pohjoisosan kyläteitä ja kuvata tien varrelle osuvia kyläkouluja, muistomerkkejä ja muita  mielenkiintoni herättäviä näkymiä. Valtatie kuusi ja Helsinki - Pietari-rata jakavat kunnan sunnilleen keskeltä kahtia itä-pohjois-suunnassa. Luumäellä toimi aikoinaan 18 kansakoulua. Näistä seitsemän sijaitsi valtatie kuuden pohjoispuolella, nimittäin Viuhkola, Munne, Hermunen, Juurikkala, Pukkila/ Kankaanmäki, Kontula ja Lakkala/Kannuskoski. Tänä päivänä yksikään näistä kyläkouluista ei ole enää toiminnassa. Viimeisenä sulki ovensa Kannuskosken koulu keväällä 2015.

Munteelle oma kansakoulu saatiin syksyllä 1930. Koulun vihkiäisiä vietettiin marraskuun viimeisenä päivänä 1930. Etelä-Saimaa kertoi pienessä vihkimistailaisuudesta tehdyssä artikkelissa 2.12. juhlatilaisuudesta seuraavaa:

Viime sunnuntaina vihittiin tarkoitukseensa Munteen piirin vastavalmistunut kansakoulu. Klo 3 alkoivat juhlallisuudet koristetussa luokkahuoneessa, joka oli yleisöä tungokseen asti täynnä. Aluksi veisattiin adventtivirsi, jonka jälkeen koulun opettaja P. Kolpo piti tervehdyspuheen kosketellen siinä kansakoululaitoksen syntyä maassamme yleensä. Veisattua virrestä 285, 1, 2 ja viimeisen säkeistön, piti kirkkoherra Hannes Valkama lämminhenkisen vihkiäispuheen sanojen "Herran pelko on viisauden alku" johdolla. Vapaiden sanojen aikana opettaja E. Neulanen toi tervehdykset sekä onnittelut kunnan vanhimman koulun ja sen opettajiston puolesta, selostaen kodin ja koulun suhdetta toisiinsa. Samalla hän kunnan puolesta luovutti asianomaisen koulun johtokunnan huolenpidon alaiseksi. Naapurikoulujen opettajien puolesta myöskin tuotiin onnittelut valmistuneelle koululle. Muun ohjelman väliajoilla esitti tilaisuutta varten harjoitettu laulukuoro hengellisiä lauluja. Väliajalla, mikäli tungokselta voitiin, tarkasteltiin uutta koulurakennusta. Huoneiden sijoittelu tuntui onnistuneelta ja itse rakennustyö näyttää hyvin suoritetulta. Kaikin puolin vaikuttaa koulutalo ajanmukaiselta ja tarkoitustaan vastaavalta. Vihkimätilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun virteen.
Komea koulurakennus alkaa olla pusikon saartama
Näkymä koulun pihalta
Munteen seudun asukkaiden ilo ja tyytyväisyys oman oppilaitoksen saamisesta kotikulmille jäi kuitenkin yhden sukupolven mittaiseksi. Munteen kansakoulun elämänkaari oppilaitoksena jäi lopulta vain 36 vuoden mittaiseksi. Luumäen kunnanvaltuusto päätti koulun lakkauttamisesta kokouksessaan huhtikuussa 1966. Munteen koulupiiri yhdistettiin Kankaanmäen piirin ja oppilaat jatkoivat koulutyötään Ellolan kylässä olevassa koulussa. Kunnanvaltuusto päätti edellä mainitusssa kokouksessaan lakkauttaa myös Patolahden kansakoulun toiminnan. Patolahden koulupiiri yhdistettiin Taavetin koulupiiriin. Edellisenä vuonna koulutyö oli päättynyt Kontulassa ja Niemellä ja vuonna 1964 Juurikkalassa. Vuonna 1967 "lahtipenkille" joutuivat Hermusen ja Koskisaaren kansakoulut. Elettiin ensimmäistä kyläkoulujen lakkautusaaltoa. Munteelta Laarille vievän Syväkosken tien varressa oleva rakennus siirtyi tämän jälkeen yksityisomistukseen. 

Kysyessäni  Munteella erään talon asukkailta koulurakennuksen sijaintia, minulle sanottiin, että "tuolla mäen alla se on pusikon keskellä rappiotilassa". Kun saavuin paikalle, tuo arvio näytti oikealta. Nyt tämä kohta yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä rakennus näyttää olevan hylätty. Piha-alue on päässyt pusikoitumaan, katto näyttäisi vuotavan ainakin yhdestä kohdasta. Paikalla ei liene käynyt kukaan muutamaan vuoteen. Ainakaan pihalla ei näkynyt merkkejä siitä, että siellä olisi juurikaan liikuttu. Surullinen näky kaiken kaikkiaan.

Koulun eteläinen siipi

3 kommenttia:

  1. Olipa mukava osua tälle sivulle. Aloitin opintieni tässä koulussa v. 1949. Olin ainut oppilas ensimmäisellä luokalla. Opettaja jäi sitten sen luokan keväällä eläkkeelle. Näin minulle on kerrottu. Muistoni koulunkäynnistä ovat hataria.
    Hienoa oli saada tietoa itse koulusta. Kiitos siitä

    VastaaPoista
  2. Löytyispä kuvia Toikkalan kyläkoulustakin,jossa opiskelin (1950-1960 luvulla)

    VastaaPoista
  3. Luumäen kunnan koululaitoksen historiikki ilmestyy 15.12.2020. Kattava, noin 600-sivuinen opus kertoo kunnan kyläkoulujen historian ja kuvaa koululaitoksen kehityksen pitäjänkoulusta peruskouluun. Kirja sisältää paljon kuvia ja entisten oppilaiden kertomuksia. Historiikin on koonnut Annikki Hyytiäinen, ja sitä voi tilata mm. Reuna-kustantamon verkkokaupasta. Historiikilla on myös Facebook-sivut nimellä Luumäen opinahjojen historiaa.

    VastaaPoista