”Svensk talande bättre folk”

Erilaisuus on rikkaus on usein kuulemamme  - jo hyvinkin kulunut – klisee. Monesti reaalielämässä tuo lausahdus osoittautuu pelkäksi hokemaksi, jota ei edes sen hokija ole sisäistänyt. Erilaisuuden hyväksyminen, koski se sitten ulkonäköä, kulttuuria, kieltä tai uskontoa, vaatii sekä ennakkoluulottomuutta että halua ymmärtää kanssaihmistä. 

                      Meitä suomalaisia on onni potkaissut tässäkin asiassa. Elämme kahden eurooppalaisen kulttuurin, läntisen ja itäisen kohtaamisvyöhykkeellä. Tuo rajatila on monella tavalla rikastuttanut sekä maallista että hengellistä kulttuuriamme. Kun olemme kuuluneet vuosisatoja kahden eurooppalaisen suurvallan (Ruotsi oli todellakin 1600-luvulla eurooppalainen suurvalta) reuna-alueisiin, olemme saaneet tuntea myös raja-alueiden kirot. Tuo kaikki on luonut meistä MEITÄ. 

                     Maassamme on ”hamasta muinaisuudesta” asunut kolme kansaa: suomalaiset, ruotsalaiset ja saamelaiset. Länsirannikko on perinteisesti ollut ruotsinkielisten asuttamaa. Vasta 1800-luvun lopulta alkaen sinne alkoi siirtyä suomenkielistä väestöä. Koko Uudenmaan rannikko, Turun saaristo, Ahvenanmaa sekä Etelä- ja Keskipohjanmaan rannikko aina Kokkolan pohjoispuolelle saakka oli ruotsinkielistä. 

                    Tänä kesänä vierailimme vaimoni kanssa parin päivän ajan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Pari vuotta aikaisemmin tekemämme matka oli jättänyt mieluisat muistot. Olimme ihastuneet idyllisiin puukaupunkeihin, joissa henki vielä suomalaisen merellisen pikkukaupungin idylli vuosikymmenien, jopa vuosisatojen takaa. 

                    Emme tälläkään kerralla pettyneet. Päällimmäisenä jäi mieleemme ympäristön siisteys, perinteiden kunnioittaminen ja ihmisten ystävällisyys. Lisäksi monet mielenkiintoiset keskustelut ryydittivät tapaamisiamme. Vierailimme alueella, josta suomenruotsalaiset käyttävät nimitystä bibelbältet (= raamattuvyöhyke). Alueella on perinteisillä herätysliikkeillä sekä myös ns. vapailla suunnilla vahva kannatus. Tämä tuli ilmi myös keskusteluissa. Perinteiset elämänarvot ja perhekeskeisyys näkyivät ihmisten arjessa. Rauhallinen, tasapainoinen ja perhekeskeinen elämäntapahan on tunnetusti yksi pitkän ja onnellisen elämän tae. Lisäksi suurin osa väestöstä pystyi vaihtamaan sujuvasti kotimaisesta kielestä toiseen tarpeen mukaan. Tuota katsellessa ja kuunnellessa tuli mieleen vanha sanonta:
”iha katteeks käyp!”