Pikkuvihan muistokivi Miettilässä

Pikkuvihan muistokivi Miettilässä

Niskapietilän museotien varressa Rautjärven Miettilän kylässä  seisoo suuri kivi, jonka kylkeen on hakattu sanat:
1741
PIKKUVIHA
MIETTILÄN KYLÄ
TUHOTTIIN

Kivi on Variksenkylälle vievät tien risteyksessä. Se, milloin kylän asukkaat ovat nuo vainon ajoista muistuttavat sanat hakanneet muistokiveen, ei ole tiedossani.

Lähikuva muistokiven tekstistä

Taustaksi kokosin hieman yhteenvetoa pikkuvihan aikaisista tapahtumista Rautjärvellä. Rautjärven alue jakautui kahtia Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Vanha pitäjän keskus Miettilä jäi Ruotsin puolelle. Rajalinja kulki järvilinjalla Ylimmäinen – Pitkäjärvi – Luorikko. Pajarin kylä jäi Ruotsin puolelle, Metsäkylä ja pitäjän pohjoisosa Venäjän alueelle.

Uusi sota Ruotsin ja Venäjän välille syttyi 1741. Tätä myös pikkuvihaksi kutsuttua ns. Hattujen sotaa kesti vuoteen 1743 saakka. Tämä aikakausi koettiin Rautjärvellä ja muualla Etelä-Karjalassa isovihaa huomattavasti raaempana aikakautena. Etelä-Karjalassa Jääsken ja Kirvun kylistä poltettiin 90 %, Joutsenossa 80%, Ruokolahdella ja Rautjärvellä tuhoprosentti jäi kuitenkin alle 50:n.  Mutta kunnan keskiosan kylissä tuhot olivat suuria. Monissa kylissä lähes kaikki talot poltettiin ja ryöstettiin Muutamista taloista kasakat veivät asukkaat tai osan heistä mukanaan.

Tässä luetteloa pikkuvihan aikana kasakoiden tekemistä ryöstö- ja tuhoretkistä:

Muistokivi peittyy sen ympärille kasvaneiden puiden ja pensaiden
taakse.

Vuonna 1741 kasakat polttivat 1667 rakennetun Rautjärven kirkon.  Haakanala: kylän yksi talo säilynyt, mutta ryöstetty; Hallilanmäki: kaksi taloa poltettu, kaikki omaisuus ryöstetty; Hynnilä: kaksi taloa poltettu, kasakat ryöstäneet omaisuuden; Jurvala: kaksi taloa ryöstetty perin pohjin; Kopsala: neljä taloa poltettu ja ryöstetty; Korjala: yksi talo ryöstetty, yksi säilynyt; Korpijärvi: neljä taloa säilynyt, mutta ryöstetty; Latvajärvi: kolme taloa poltettu ja ryöstetty; Miettilä 15 taloa poltettu, yksi säilynyt, ryöstetty ja hävitetty,; Niskapietilä: yksi talo säilynyt; Pirhola: viisi taloa poltettu ja ryöstetty; Purnujärvi: neljä taloa poltettu ja ryöstetty; Rautjärvi: neljä taloa poltettu ja ryöstetty, yhden isäntä tapettu, toiselta viety vaimo ja kolme lasta; Siisiälä: kaksi taloa poltettu ja ryöstetty, yksi säilynyt; Uimola: kolme taloa poltettu ja perinpohjin ryöstetty; Untamo: kolme taloa poltettu ja ryöstetty, kahdesta isäntä viety; Vähikkälä: kolme taloa säilynyt; Ilmee: kaksi taloa poltettu ja omaisuus perin pohjin ryöstetty, kolme henkilöä viety. Tuhot kohdistuivat Ruotsin puolelle jääneeseen pitäjän osaan, sen sijaan Venäjän puolella sijainneet alueet säästyivät niiltä.

Moskovan rauhan (1940) rajalla

Miettilästä Ilmeelle vienyt tie Variksenkylässä katkesi tässä kohden
maaliskuussa 1940, tosin vain vajaaksi puoleksi vuodeksi

Imatralta Rautjärven Miettilän kautta Simpeleelle johtavan Niskapietilän museotien varrelta löytyy lukuisa määrä mielenkiintoisa rajaseudun historiaan liittyviä paikkoja. Monelle niistä on pystytetty kiitettävästi opastauluja, muistomerkkejä ja -kiviä. Jos kierrät museotien polkupyörällä (lämpimästi suosittelen), sinulla on mahdollisuus kaikessa rauhassa nauttia kauniista maisemista, mäkisistä teistä ja pysähtyä ihailemaan vanhoja rakennuksia sekä tarinoimaan paikallisten asukkaiden kanssa.

Miettilän kylän keskeltä haarautuu pikkuvihan muistokiven vierestä tie Variksenkylälle. Se tie vei aikoinaan Ilmeelle, joka oli yhdessä Miettilän kanssa ennen talvisotaa Rautjärven kunnan keskeisiä taajamia. Parin kilometrin jälkeen, pitkässä alamäessä on Korisevanojan notkoa ennen tien oikealla puolella muistokivi, jossa lukee teksti:

Moskovan rauhan raja kulki tästä 13.3.-1940 – 30.8.1940.

Tässä meni jo valmiiksi hakattu rajalinja
keväällä ja kesällä 1940.

Mikä on tämän muistomerkin tarina?  Löysin selitystä tästä Timo Pulkkisen vuonna 2008 tekemästä pro gradusta ”Missä se raja kulkee. Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset.  Lopullisen rajalinjan vedossa neuvostoliittolaiset tulkitsivat rauhasopimuksen karttaan tussilla piirrettyä rajalinjaa vahvasti ja tiukasti kotiinpäin vetäen. Niinpä he vaativat Enson luovuttamista itselleen, vaikka se suomalaisten tulkinnan mukaan olisi kuulunut reilusti Suomen puolelle kuuluvaan alueeseen. Suomalaiset olivat jo taipuneet Enson luovuttamiseen, kun toukokuun puolivälissä 1940 venäläinen valtuuskunta ehdotti vielä Enson pohjoispuolella olevalta Pelkolan alueella pientä rajamuutosta. Enson tehtaiden vedensaanti oli sidoksissa alueella olevaan vesitorniin, ja neuvostoliittolaisten halusivat liittää senkin alueeseensa. Vastineeksi tarjottiin noin 18 neliökilometrin aluetta Konnun – Myrän seudulta Nuijamaalta. Näin muodostui itärajaamme ns. Myrän mutka.  Suomalaiset pyrkivät hyödyntämään uutta tilannetta ja yrittivät saada isomman korvauksen. He esittivät korvaukseksi mm. noin 85 neliökilometrin laajuista aluetta Ilomantsin Koitajoelle. Tätä vastapuoli piti kuitenkin kohtuuttomana. Tässä ”iltalypsyssä” Suomi sai kuitenkin alueita Miettilästä, ilmeisesti noin kahdeksan neliökilometriä Vilkon - Variksenkylän alueelta. Näin rajalinja siirtyi idemmäksi pari kilometriä Miettilän kohdalla.

Muistomerkin laatn teksti.

Raja ylitti silloisen Miettilästä Ilmeelle johtaneen tien muistomerkin kohdalla. Lähistölle ennättivät neuvostoliittolaiset rakentaa vartiotornin, jonka he räjäyttivät vetäytyessään tältä linjalta loppukesästä 1940. Entinen wirkaweljeni Willimies on ehtinyt vierailla paikalla jo ennen minua. Hän on onnistunut kaivamaan muistomerkistä tietoja. Niiden mukaan se on yksityishenkilöiden pystyttämä ja muistolaattaa olivat kiinnittämässä oman kylän miehet Eino Kiiveri, Eero Varis ja Erkki Vehviläinen.