Kirja-arvostelu Kalevan kuluttuurisivuilla 26.3.2008
Seppo Lohi: Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat.
SRK 2007.
Nostan käteeni paksun kirjan, jonka kannessa mustassa yössä tummien
pilvien välistä iskee kolme salamaa pienempien salamien ryydittämänä maahan
aiheuttamaan pelkoa, tuhoa ja hävitystä. Kyseessä ei ole kuitenkaan
luonnonmullistuksista kertova teos, vaan kirkkoherra Seppo Lohen tekemä
tutkimus lestadiolaisuuden suuresta hajaannuksesta ja sen taustoista.
Kirja
on laaja kokonaisvaltainen esitys lestadiolaisuuden ensimmäisestä suuresta
traumasta. Se johti liikkeen hajaantumiseen kolmeen ryhmään: vanhoillislestadiolaisiin,
uusheränneisiin ja esikoislestadiolaisiin. Kirjan kansi kuvaakin loistavasti
sitä dramatiikkaa, jota se pitää sisällään.
Lohi on ottanut tutkimuksessaan vaativan ja arkaluonteisen
haasteen, kuten hän itsekin toteaa. Lohi myöntää rehellisesti oman
ennakkoasenteensa ja uskonnollisen vakaumuksensa vaikuttavan tulkintaan. Samaan
hengenvetoon hän kertoo pyrkineensä objektiivisuuteen ja eri tavalla
ajattelevien kunnioittamiseen.
Kirjan
punaisena lankana on "elävän uskon" ja "oikean opin" säilyminen
(vanhoillis)lestadiolaisuuden keskellä huolimatta riidoista ja hajaannuksista.
Kirjassa esitellään toki myös (ja ymmärretäänkin) "kaanonista"
poikkeavia tulkintoja.
Teoksessa
on hengästyttävä määrä opillisia virtauksia ja dogmaattisia riitoja, valtapyrkimyksiä
ja -taisteluita, jopa tietoisia salajuonia liikkeen reformoimiseksi. Samalla
paljastuu (uskonnollisenkin) ihmisen raadollisuus. Tutkimuksen tuloksena monen
"patsaan" jalusta lohkeilee ja motiivit paljastuvat hämäriksi.
Tutkimuksen keskeinen lähdeaineisto lepää professori Pekka Raittilan
elämäntyön varassa. Raittilan artikkelit, muistiinpanot, hänen toimittamansa Raattamaan
ja Erkki Antin kirjekokoelmat sekä muistiinpanoihinsa tekemät
yhteenvedot ja analyysit ovat Lohen keskeisintä tutkimusmateriaalia.
Mielenkiintoista,
että pappislinjan hajaannuksen taustavoiman ja vanhoillislestadiolaisuuden
pääuomasta erkaantuneen tutkijan materiaali muodostaa kivijalan kahdelle SRK:n
kustantamalle tutkimukselle.
Lohi
on kirjassaan kiitettävästi hyödyntänyt tähänastiset tutkimukset sekä muun
kirjallisuuden.
Arkistolähteistä
ovat Raittila-materiaalin lisäksi kirjassa keskeisiä Oulun maakunta-arkiston Laestadiana-
ja Heikeliana-kokoelmat. Harmillista, ettei Lohi ole hyödyntänyt SRK:n
arkistosta löytyviä yksityishenkilöiden kokoelmia.
Samoin
lähdeluettelosta puuttuu Kansallisarkistossa oleva rovasti Eliel Aunon
kokoelma, joka sisältää kymmeniä keskeisten lestadiolaisvaikuttajien kirjeitä
ja niiden kopioita sekä Aunon tekemiä haastattelumuistiinpanoja. Myöskään Kansallisarkiston
Juho Kierin kokoelmaa sekä Heikel-suvun kirjeitä ei ole kunnolla
hyödynnetty, vaikka ne toki lähdeluettelosta löytyvätkin. Ne olisivat -
aikalaislähteinä - tarkentaneet sitä monisyistä ongelmakimppua, jonka suuri
hajaannus muodosti.
Seppo Lohi on tehnyt uraauurtavan työn kootessaan lestadiolaisuuden
suuren hajaannuksen vihdoin yksiin kansiin. Suuren materiaalin hallinta satoine
henkilöineen ja paikkakuntineen yhdessä laajan aineiston kanssa on ollut
vaativa tehtävä. Lohen teksti on sujuvaa ja ilmeikästä. Sitä on helppo lukea.
Tutkimus
nostaa väistämättä esiin kysymyksiä liikkeen historiasta ja sen kipupisteistä
suuren hajaannuksen jälkeiseltä sadan vuoden jaksolta. Missä määrin esim.
1930-, 1960- ja 1970-luvun hajaannuksissa ja ristiriidoissa vaikutti sama
ihmisen rajallisuus kuin nyt tutkitulla kaudella? Ja millä tavoin tämä perintö
vaikuttaa/näkyy edelleen liikkeessä? Seppo Lohi on todennut "olevansa aina
tutkimuksen kannalla" (Kaleva 18.11.2007).
Jäämmekin
mielenkiinnolla odottamaan Ari-Pekka Palolan kirjoittamaa jatko-osaa eli
vanhoillislestadiolaisuuden historiaa vuodesta 1906 alkaen.
Luettuani Lohen kirjan nousee mieleeni kysymys: Jääkö
vanhoillislestadiolaisuus samaan hämmennykseen kuin eräs mies saatuaan eteensä
juuri ilmestyneen sukututkimuksen. Hän peitti ensireaktionaan tussilla
epämiellyttävät asiat. Vai onko tutkimus avaamassa uutta aikakautta, jossa
herätysliike käy rehellistä ja avointa keskustelua sekä menneisyydestään että
nykyisyydestään.
Mauri Kinnunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti