Historian hämärään kadonneita amerikansuomalaisia: Kapteeni Johan Kock. Viaporin kapinan alku

 

Venäläisiä sotilaita vahdissa Katajanokan sillan luona viaporiin kapinan aikana

Lueskellessani vanhoja amerikansuomalaisia lehtiä sattui silmiini erään värikkäät elämänvaiheet kokeneen siirtolaisen muistokirjoitus. Kyseessä oli kapteeni Johan Kock, jolla oli merkittävä rooli kiihkeitten tapahtumien pyörteissä sekä kotimaassa vuoden 1905 suurlakon että Viaporin kapinan aikana. Tämän Yhdysvalloissa Massachusettsin osavaltiossa vuonna 1915 syöpään menehtyneen herran elämänvaiheet ovat kyllä yhden kirjoitussarjan arvoiset, joten sormet näppäimistöllä alkoivat syyhyämään. Jatkossa seuraa useita tarinoita Johan Kockista ja hänen elämänvaiheistaan. Ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä, vaan ne ilmestyvät, kun saan kunkin aihepiirin aineiston kootuksi.

Viaporin kapina 30.7. – 2.8.1906

Helsingissä ja sen edustalla olevassa Viaporissa, joka nykyisin on nimeltään Suomenlinna, elettiin heinä-elokuun vaihteessa kiihkeässä vallankumouksen odotuksessa ja lopulta muuttui veriseksi yhteenotoksi. Silloin osa venäläisistä varusjoukoista nousi Viaporissa kapinaa. Kapina liittyi Venäjän–Japanin sodan aiheuttamiin laajoihin levottomuuksiin ja kapinointeihin Venäjän keisarikunnan sisällä. Viaporin kapinan piti tarkoitus olla lähtölaukaus koko maan kattavalle vallankumoukselle.

Kapinointi käynnistyi 30. heinäkuuta, kun osa linnoituksen sotaväestä nousi upseeristoa vastaan.  Kapinyrityksen johdossa olivat kapteeni Sergei Tsion sekä nuoret luutnantit Jevgeni Kohanski ja Arkadi  Jemeljanov. Vallankumoussuunnitelmat oli laadittu jo keväällä 1906. Sen piti alkaa joko kesällä tai syksyllä Viaporin ja Kronstadtin linnoitusten sotilaskapinoilla. Tämän jälkeen siihen piti liittyä muita linnoituksia, Itämeren laivaston ja Mustanmeren laivaston päätukikohdan Sevastopolin.  Tämän jälkeen koko Venäjällä aloitettaisiin yleislakko, jonka puolestaan piti laajentua työläisten kansannousuksi. Kattavan ilmiantajaverkoston ansiosta Venäjän hallitus oli kuitenkin tietoinen vallankaappausyrityksestä.

Helsingissä järjestettiin kapinaa suunnitellut salainen kokous. Siihen osallistuivat bolševikkien lisäksi  eserrien (Sosialistivallankumouksellinen puolue, venäjäksi Партия социалистов-революционеров) taistelujärjestön johtajat Viktor Tšernov ja Jevno Azef. Heistä jälkimmäinen oli kuitenkin samanaikaisesti myös tsaarin salaisen poliisin Ohranan ilmiantaja. Suomalaisista mukana olivat punakaartin johtaja Johan Kock sekä ilmeisesti myös joitakin suomalaisia sosiaalidemokraatteja, kuten Otto Wille Kuusinen sekä Yrjö Sirola. Kapina suunniteltiin aloitettavaksi Viaporissa ja Kronstadissa samanaikaisesti 10. elokuuta 1906.

Kapinalliset uskoivat saavansa tukea toisilta Helsinkiin sijoitetuilta joukko-osastoilta sekä Johan Kockin johtamalta Suomen punakaartilta. Kapina käynnistyi kuitenkin sekavien vaiheitten jälkeen  jo 30.7. puoli yhdentoista aikaan illalla. Tällöin Kuninkaansaaresta ammuttiin kolme tykinlaukausta merkiksi kapinan aloittamisesta ja samalla kapinalliset ottivat myös Vallisaaren, Susisaaren sekä Kustaanmiekan haltuunsa. Viaporin saarista Iso- ja Pikku Mustasaari sekä Santahamina jäivät hallitukselle uskollisten joukkojen käsiin.

Uusi Suometar julkaisi kapinan alettua lisälehden, jossa oli punakaartin päällikön Johan Kockin kapinallisten tueksi antama julistus suurlakosta.

Uusi Suometar, lisälehti 31.7.1906

 

 

Sisällissotaa edeltäneet tapahtumat Kyyrölässä

Kylänäkymä Kyyrölästä 1920-luvulla. Lappeenrannan museot

Olen aikaisemmin kahdessa kirjoituksessani esitellyt Karjalan kannaksella sijainneen Kyyrölän venäläisen yhteisön vaiheita. Ensimmäisen kirjoitukseni

Kyyrölä, tiivis, ainutlaatuinen venäläisyhteisö Karjalan kannaksella

julkaisin viime vuoden puolella joulukuussa. Sitä seurasi tammikuun alussa artikkeli

Kyyrölän adressi. 

Tässä kirjoituksessani on aiheena Kyyrölän kylän vaiheet ennnen kevään 1918 sisällissotaa.

Suomalaista lehdistä poimittua

Kyyröläläisistä monet harjoittivat sivu- tai päätyönään maalarin ammattia. Vuonna 1909 pitäjässä toimi kaksi maalarien ammattiosastoa (niitä oli koko maassa 21), Kyyrölän (Puheenjohtaja P.N.Tyrin) ja Kangaspellon (M. Isakoff) kylissä. Niissä oli yhteensä 43 jäsentä. Vuonna 1913 Kyyrölän ammattiosasto oli kuitenkin lakkautettu ja Kangaspellon osaston toiminta oli lakannut jo aikaisemmin.

Näkymä Kyyrölän kylästä vuonna 1939. Museovirasto.

Kyyrölä ei ollut syksyllä 1917 leimallisesti punainen vaan vahvasti  porvarillinen. Sanomalehdet kertovat, että syksyn eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat vain runsaat 20 prosenttia (51) annetuista äänistä (244). Sen sijaan suomalaisten puolueiden liittouma (vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset ja kansanpuolue) saivat noin 70% äänistä (173). Maalaisliiton osuus oli runsas 7 % (18 ääntä).

Kun Viipurissa ilmestyneen sosialidemokraattisen Työ-lehden agitaattori vieraili Kyyrölässä elokuussa 1917, hän oli syvästi pettynyt vierailuunsa. Artikkelista heijastuu ärtymys kylän täydellisestä venäläisyydestä.  Työväentalo Kyyrölästä löytyi, mutta ”siinäkin oli nimikilpi venäjäksi”. Puhetilaisuus oli ilmoitettu alkavaksi illalla klo 19.00, mutta kuulijoita ei paikalle ilmaantunut. Pettyneenä tähän agitaattori kyseli: ”Tuleeko tänne Työ-lehteäkään?” Kukaan ei tiennyt sitä kylään tulevan. Lehteä ei tilannut edes kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Paikalliset asukkaat tilasivat kuulemma venäläisiä porvarilehtiä sekä Viipurissa ilmestyvää, niin ikään porvarillista Karjalan Aamu-lehteä.

Perimätiedon kertomaa

Vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Kyyrölän perinnettä on Kyyrölän viimeinen kylänvanhin Aleksandr Uschanoff 1960-luvulla muistellut Kyyrölän kylän vaiheita kirjoituksessaan Kyyrölän historiaa ja elämää. Kokosin alle yhteenvetoa hänen näkemyksistään, mitä Kyyrölässä tapahtui ennen sisällisodan puhkeamista.

1. maailmansota
Kun sota syttyi, kylässä asuneita Venäjän kansalaisia kutsuttiin sotapalvelukseen. Kylän kanta-asukkaita, jotka olivat Suomen kansalaisia sen sijaan ei otettu armeijaan. Nuoriso lähti töihin Siestarjoen asetehtaalle, Moskovaan. Osa kyläläisistä hankkiutui rakentamaan sotilaallisia puolustuslinjoja Karjalan kannakselle. Kylän naisväki neuloi rintamalla oleville venäläisille sotilaille sukkia ja lapasia. Tämä suomalaisten ympäröimä venäläinen saareke oli pääosin hyvissä väleissä suomenkielisten naapureidensa kanssa. Mutta kylään ja sen ympäristöön alkoi vähitellen ilmestyä suomalaista sivistyneistöä, johon oli tarttunut viha kaikkea venäläistä kohtaan ja osa tuosta vihasta alkoi kohdistua myös Kyyrölän asukkaisiin.

Vuosi 1917
(Kuten viipurilaisen Työ-lehden agitaattori aikaisemmin lainaamassani totesi) Kyyröläläisille tuli porvarillisia venäläislehtiä. Näitä olivat Birzhevyje novosti (Pörssiuutiset), Novoje Vremja (Uusi aika) ja aikakauslehti Niva (Neva). Politiikkaa ei juurikaan seurattu, keskityttiin huolehtimaan oman kylän asioista. Kylässä toimi kyllä Työväenpuolue, joka oli perustettu vuonna 1906. Toinen aktiivinen yhdistys oli vapaapalokunta. Molemmat järjestivät illanviettoja. Työväenpuolue rakensi pienen kesätanssitalon, palokuntalaiset puolestaan vuonna 1910 tilavamman lämmitettävän talon, johon mahtui tuhat henkeä. Yhdistykset kilpailivat keskenään siitä, kumpi järjestää ohjelmaa, joka houkuttelee paikalle enemmän kuulijoita ja katsojia. Yhteisiä illanviettoja järjestettiin tilavassa palokunnan talossa. Väestö oli suhteellisen tasa-arvoista, suurmaanomistajia ei ollut. Kukin eli omalla työllään eikä liikaa jaettavaa ollut kellään.

Kyyrölän vapaapalokunnan talo. Museovirasto

Uschanoffin mukaan helmikuun vallankumous vaikutti Kyyrölässä kuin salamanisku. Kyläläiset olivat sekä koulu että uskonto kasvattaneet siihen, että Jumala on taivaassa ja tsaari maan päällä. Kauhulla seurattiin tapahtumia Venäjällä. Sen sijaan kylästä kotoisin ollut nuoriso, joka oli ollut töissä Pietarissa, Moskovassa ja Viipurissa, palasi keväällä kotiin ja alkoi järjestää manifesteja sekä marsseja kulkien kylän päästä päähän laulaen vallankumouslauluja. Toinen puoli kyläläisistä pysyi puolueettomana senkin vuoksi, että isien ja isoisien mukaan tsaarin valta on murtumaton. Koska punaiset asettuivat sitä vastaan, sitä pidettiin kauheana pyhäinhäväistyksenä. Ne, jotka eivät olleet nähneet elämää kylän ulkopuolella uskovat vahvasti vanhoihin perinteisiin, ja tuomitsivat punaisten toiminnan.

Uudellekirkolle karkotettu pappi Zemljanitsyn palasi maaliskuussa takaisin Kyyrölään. Kesä kului kuitenkin ilman suurempia muutoksia. Kylässä kävi venäläisiä sotilaita ja kasakoita karjaa ostamassa Venäjän armeijan ruokatarpeiksi. Kylän ukot alkoivat leikkiä sotilaita niin kuin pienet lapset. Siellä missä marssivat punakaartin joukot, siellä marssivat myös vanhan Suomen armeijan ylivääpelin komennuksessa itsenäisyysaktivistit. Kukaan yksinkertaisista ihmisistä ei vielä tiennyt, mihin tämä johtaa. Mutta joku tiesi ja rohkaisi näihin huveihin.

Koitti syksy ja lokakuun vallankumous. Eräänä syysaamuna pylväisiin oli naulattu ilmoituksia: Kaikki valtaa siirtyy vallankumouskomitealle. Kansalaiset määrättiin luovuttamaan kaikki aseensa punakaartin päämajaan, joka oli entisessä reservikomppanian rakennuksessa. Tammikuussa alkoi sisällisota, josta seuraavassa kirjoituksessa.

Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla, osa 1.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden hautamuistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuusjärven hautausmaalta Outokummussa löytyy vuoden 1918 sisällissodan valkoisen osapuolen sankarivainajien joukkohauta ja muistomerkki. Outokumpu, joka silloin oli vielä Kuusjärven kunta, oli alueella, joka jäi heti sodan alussa selkeästä valkoisten hallitsemalle vyöhykkeelle. Kuusjärven kunnan alueella ei käyty minkäänlaisia taisteluja sodan aikana punaisten ja valkoisten välillä.  Niinpä ihmetykseni olikin suuri, kun hautausmaalta löytyi myös punaisten muistomerkki, johon on hakattu 42 vakaumuksensa puolesta kuolleen nimet. Punaisten haudassa lepäävien vainajien määrä on siis kymmenkertainen valkoisten vastaavaan määrään - neljä kuollutta - verrattuna. Mistä löytyisi selitys tälle omituisuudelle?

¨Kuusjärvellä poliittinen herääminen tapahtui varsin myöhään Vuoden 1905 suurlakkokin sivuutettiin pitäjässä vähin äänin. Ensimmäinen työväenyhdistys  kuntaan perustettiin vuonna 1907. Sosialdemokraattien kannatus oli kunnassa kuitenkin vielä vähäistä. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa puolue sai 11 % pitäjäläisten äänistä, kun esimerkiksi vanhasuomalaisten ääniosuus oli 31 % ja nuorsuomalaisten 58 %. Maalaisliiton paikallisosasto perustettiin Kuusjärvelle vuonna 1909.  Kaivostoiminnan käynnistyminen vuonna 1911 Outokummussa mullisti uneliaan maalaispitäjän hereille myös poliittisesti.  Outokumpuun ilmaantui pitkälahtelaisia työmiehiä, jotka toimillaan saivat työväenliikkeen voimistumaan. Syntyi Puhujaseura, josta tuli vuonna 1918 perustetun Outokummun Työväenyhdistyksen edeltäjä. Räätäli Kaasisen kodissa pidettiin lukutupaa, jossa luettiin ahkerasti työväenlehtiä: Työmiestä, Työtä, Rajavahtia ja Kurikkaa, sekä tutkittiin Ingersollin teoksia. Sosialidemokraattien ääniosuus nousi dramaattisesti. Vuoden 1909 eduskuntavaaleissa se oli jo 41 %. Ennen itsenäitsymistä pidetyissä eduskuntavaaleissa se oli korkeimmillään vuonna 1916, jolloin sosialidemokraattinen puoleue sai lähes puolet annetuista äänistä (49 %). Kuusjärvi oli siis muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa vahvaksi työväenliikkeen ja sosialidemokraattisen puoleen tukialueeksi.

Kiihkeä liikehdintä alkoi Kuusjärvellä toden teolla vuoden 1917 syksyllä. Porvarillisella puolella olisi erään kertomuksen mukaan ollut tosin jo keväällä keskusteluja Turvalliskunnan perustamisesta ja perimätieto kertoo, että työväen järjestyskaarti olisi ollut toiminnassa jo kesällä 1917. Näille väitteille ei kuitenkaan löydy kuitenkaan vahvistusta asiakirjoista. Siitä, miten kunnassa toimittiin sosialidemokraattien julistaman lakon aikana mrraskuussa, ei myöskään ole juurikaan asiakirja-aineistoa. Tapahtumien kulun hahmottamiseksi on pitänyt turvautua haastatteluihin ja suojeluskunnan arkistosta löytyvään materiaaliin. Se, mitä Outokummussa tapahtui, näyttää olleen vahvasti sidoksissa siihen, mitä liikehdintä Joensuussa eteni. Keväällä 1917 Joensuuhun oli saapunut Yhdysvalloista juuri palannut työväenliikkeen johtohahmo August Wesley, joka piti pitkin syksyä Joensuussa kursseja maakunnasta saapuneille työväenliikkeen johtomiehille. Kyseessä oli jonkinasteiset päällikkökurssit. Kuusjärveltä kursseille osallistuivat ainakin Noak Huttunen Outokummusta ja Pekka Kinnunen Varislahdesta.  Wesley kierteli lisäksi  piiripäällikön ominaisuudessa perustamassa punakaarteja maakuntaan. Siitä, kävikö hän punakaartin perustamistarkoituksessa myös Kuusjärvellä, ei ole tietoa.

Outokummun työväentalo, kiihkeän toiminnan keskipiste marraskuussa 1917.

Outokummun työväentalolla pidettiin heti yleislakon alettua 13.11.1917 suurlakkokokous. Kokouksesta ajettiin kaikki työväenyhdistykseen kuulumattomat. Kokous päätti, että työt oli kunnan alueella lopetettava ja kaupat, myllyt ja koulut suljettava. Seuraavana päivänä perustettiin järjestyskaarti, johon kuului 30 miestä. Järjestyskaartin jäsenten tehtäviin kuului  toimia lakkovahteina eri puolilla pitäjää. Kaartin vahvuutta lisättiin seuraavina päivinä niin, että siihen kuului 19.11. jo 58 miestä. Kaarti, jonka johtajana toimi Konsta Halme, suoritti vartiopalvelusta  15.11. lähtien Outokummun kaivoksella ja myllyillä. Lisäksi se takavarikoi aseita ja elintarvikkeita. Työväenyhdistyksen sisällä ilmeni tässä vaiheessa erimielisyyksiä. Kuusjärveläiset johtajat Antti Koistinen ja Simson Kokko eivät kannattaneet vallan siirtämistä Järjestyskaartille, mutta ei-paikalliset työväenliikkeen johtohahmot olivat toista mieltä. Perimätieto mainitsee heistä kolme nimeltä: Kallio, Koskenkorva ja Aatu Soininen.

Lakkoa johtamaan valittiin suurlakkokomitea, joka harkitsi "lahtarien" vangitsemista, mutta toimenpidettä pidettiin liian varhaisena Marraskuun 17. pävä lakkokomitean miehet kiersivät ympäri pitäjää takavarikoimassa aseita. Piirikomiteasta tulleiden ohjeiden mukaan lähetettiin 10 miestä ottamaan haltuunsa myös poliisilaitos, mutta tehtävä epäonnistui, sillä Kuusjärveltä ei sellaista löytynyt. Kuten aikaisemmin totesin jäi Kuusjärvi selkeästi valkoisten hallussa olleelle alueelle. Niinpä Kuusjärven  punaisten oli haudattava vallankumoushaavensa.

Valkoisten saatua seudulla yliotteen kutsuttiin kaikki punaiseksi epäillyt kuulusteluihin. Heiltä takavarikoitiin kaikki aseet. Kuulusteluja johti kaivosyhtiön palveluksessa ollut piiripäällikko Armas Pohja. Pohjan kantana oli, ettei punaisia tule vangita, elleivät he ole syyllistyneet rikoksiin. Kaikki epäillyt pääsivät kuulusteluiden jälkeen vapaiksi. Perimätieto selittää Pohjan toiminnan humaaniksi, mutta taustalla saattoi olla myös kaivosyhtiön halu välttää levottomuuksia ja säilyttää kallisarvoinen työvoima työkykyisenä ja - haluisena.

Sodan sytytyä järjestivät valkoiset Kuusjärvellä kutsunnat. Muistitiedon mukaan vain puolisenkymmentä punaista vältteli kutsuntoja ja osa heistä pakeni punaisten hallussa olleille alueille. Jotkut heistä osallistuivat punakaartin riveissä taisteluihin. Kirkkoherra Vilho Laineen sodan jälkeen laatiman kertomuksen mukaan kolme kuusjärveläistä kuoli Tammisaaren vankileirillä, kolme punaista katosi ja kahdeksan päätyi vankilaan. Sotasurmat-sivuston mukaan Kuusjärvellä kirjoilla olleista punaisista menehtyivät Vilhelm Henrik Hyttinen, Antti  Eelis Sivonen ja Matti Soininen Tammisaaren vankileirillä. Lisäksi Riihimäen vankileirillä menehtynyt Kalle Reinhold kuului oletettavasti punaisiin. Kuusjärveläisiin kadonneisiin punaisiin kuuluivat Mikko Jumppainen, Armas Kauppinen, Paavo Heikki Kinnunen. Lisäksi kahden kadonneen kuusjärveläisen, Paavali Räsäsen ja Antti Juho Koistisen kuolinaika ja - paikka on tuntematon, eikä heidän kuulumisesta punaisiin ole täyttä varmuutta. Yksikään heistä ei ole haudattuna Kuusjärven hautausmaahan. Mistä nuo 42  vakaumuksensa puolesta kaatunutta sitten ovat kotoisin? Vastaus siihen löytyy seuraavasta kirjoituksestani ...

Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuparikaivospaikkakunta Outokumpu oli pitkään Pohjois-Karjalan vasemmistolaisin kunta. Siellä sosialidemokraatit saivat kunnallisvaaleissa 1920-luvulta lähtien vuosi toisensa jälkeen reilusti suurimman ääniosuuden. Kun Kuusjärven Outokummusta löytyi rikas kuparimalmio vuonna 1910, uneliaaseen maaseutupitäjään alkoi muuttaaa väestöä lähikunnista ja kauempaakin. Kaivostoiminta käynnistyi 1913 ja tuotanto sekä työväestön määrä kasvoi varsinkin 1920-luvun lopusta lähtien. Vuonna 1953 kaivoksilla oli töissä yli 1100 työntekijää. Nämä lähtökohdat tiedostaen olettaisi vuoden 1918 tapahtumien olleen silloisessa Kuusjärven pitäjässä hyvinkin drmaattisia. Näin ei kuitenkaan ollut. Nimittäin vuosina 1917 - 1918 Outokummun kaivosyhteisö oli vielä varsin pieni eikä työväenliike ollut riittävän vahva haastaakseen kunnan porvarilliset tahot. Vai olisiko syynä ollut myösl se, etteivät paikalliset työväestön nokkamiehet olleet sotakiihkoilijoiden vietävissä?

Tässä koostetta Kuusjärven valkoisten osallistumisesta sisällissotaan

Valkoisten joukkohautaan on siunattu neljä
sodassa kaatunutta.

Valkoisen osapuolen sotilaallinen järjestäytyminen käynnistyi Kuusjärvellä 19.11.1917. Tällöin perustettiin kuntaan Turvallisuuskomitea kuntakokouksen yhteydessä. Outokummun Työväenyhdistyksen edustajat olivat uhkaillen koettaneet estää sen perustamisen ja paikallinen lakkokomitea oli jyrkästi kieltänyt suojeluskunta-asian käsittelemisen kokouksessa. Niinpä kokous oli ollut varsin rauhaton.

Turvallisuuskomitean/Suojeluskunnan päällikkönä toimi piiripäällikkö Armas Pohja ja varapäällikkönä konttoristi Toivo Kosunen ja helmikuusta 1918 lähtien opettaja Mikko Mustonen. Suojeluskunnan esikunnassa toimivat Pohja, Mustonen ja insinööri Toivo Kuokkanen.  Lakkoaikana ei sattunut mitään suurempia kahnauksia, vaikka tunnelmat olivatkin kireät. Sekä lakkokomitean alainen punakaarti että järjestyskomitea pyrkivät takavarikoimaan kaikki aseet, joita ei kuitenkaan paljoakaan löytynyt. Suojeluskunta yritti ostaa aseita, mutta se osoittautui vaikeaksi.

Kuusjärven poliittisesta tilanteesta maaliskuussa
1918 kertoo oheinen lyhyt uutinen Karjalaisessa
28.3.1918.

Kun punakaarti antoi 26.1.1918 valtakunnallisen  liikekannallepanon ja Helsinkiin asetettiin 28.1. väliaikainen vallankumoushallitus, Kuusjärvi sijoittui maantieteellisen sijaintinsa ansiosta valkoisten haltuun jääneelle alueelle.  Pitäjän kohtalon ratkaisivat tapahtumat muualla Pohjois-Karjalassa. Kuusjärvellä punaisten kannattajamäärä oli liian vähäinen, jotta se olisi voinut toimia yksin. Levoton tilanne johti Joensuun ja sen ympäristön suojeluskuntalaisten kokoontumiseen 20.1. Samaan aikaan Joensuussa oli menossa sosialistiagitaattori August Wesleyn pitämä kurssi. Kurssilaiset vaativat August Wesleyn johdolla kaupunginvaltuustoa poistamaan suojeluskuntalaiset kaupungista. Etelämpänä Karjalassa olivat suojeluskuntalaiset riisuneet Sortavalassa paikallisen venäläisen varusväen aseista. Tämän jälkeen Sortavalaan kokoontuneet suojeluskuntalaiset ryhtyivät puhdistamaan muuta Pohjois-Karjalaa venäläisestä varusväestä. Kun Joensuuhun kokoontuneet valkoiset kuulivat tästä, he ryhtyivät vastaaviin toimiin muualla Pohjois-Karjalassa.  Tässä vaiheessa agitaattori Wesley poistui kaupungista. Punaisten jäätyä ilman johtohahmoa, he näkivät viisaimmaksi pidättäytyä aktiivitoiminnasta. He luovuttivat myös aikaisemmin haltuunsa saamansa aseet suojeluskunnille. Joissakin kirjoissa todetaan, että koko tapahtumasarja vietiin läpi Pohjois-Karjalassa ilman verenvuodatusta. Asia ei suinkaan ollut niin. Helmikuussa valkoiset teloittivat viisi Venäjän armeijan sotilasta.  Huhtikuun 14. päivä surmattiin lisäksi kaksi lättiläistä, 11 puolalaista, yksi tataari, 82 venäläistä ja kolme virolaista Venäjän armeijan sotilasta. Lisää aiheesta tämän linkin takaa. Lisäksi maakunnan kaakkoisosassa, Värtsilässä, käytiin kiivaat taistelut paikallisen punakaartin kanssa.

Uutinen taisteluissa kaatuneiden Hannes Lihavaisen ja Matti
Mustosen sankarihautajaisista Kuusjärven kirkkomaalla
28.3.1918

Edellä kuvatut Joensuun tapahtumat ratkaisivat myös Kuusjärven kohtalon. Yhteenottoja punaisten ja valkoisten välillä ei kunnan alueella tapahtunut. Molemmat osapuolet harjoittelivat ahkerasti. Joensuun tapahtumien jälkeen kaikki punaisiksi epäillyt kutsuttiin kuulusteluihin ja heiltä otettiin aseet pois. Kaikki epäillyt pääsivät kuulustelujen jälkeen vapaiksi. Sodan syttymisen jälkeen valkoiset järjestivät Kuusjärvellä kutsunnat. Kunnasta lähti valkoisten rintamalle vapaaehtoisesti 69 miestä. Kutsuntojen kautta lähetettyjä oli 61. Heistä kaatui taisteluissa viisi, yksi katosi ja haavoittuneita oli viisi. Ne suojeluskuntalaiset, jotka eivät lähteneet rintamalle, suorittivat vartiopalvelusta kuudessa eri kohteessa pitäjällä. Näitä olivat Outokumpu, Sysmä, Varislahti, kirkonkylä, Maljasalmi ja Viuruniemi. Vartiopalveluksessa oli maaliskuuhun asti 25 miestä ja maaliskuun lopusta 15.

Sotasurmat 1914 – 1922-sivuston tiedot menehtyneistä valkoisista poikkevat yllä kerrotusta.  Sivuston mukaan  sisällissodan taisteluissa, vankileireillä ja katoamisten seurauksena menehtyi 11 Kuusjärvellä kirjoilla ollut henkilöä.  Valkoisten puolella saivat surmansa Jääskessä 8.3.1918 kaatunut  Matti Mustonen ja sotatapahtumien yhteydessä kadonnut Antti Kuronen.  Kuusjärven hautamuistomerkki kertoo, että sinne on haudattu myös 8.2.1918 kaatunut Liperissä kirjoilla ollut Kusti Naumanen, Viipurissa kirjoilla ollut Johannes Lihavainen ja Kuusjärvellä syntynyt, mutta Isokyrössä kirjoilla ollut Ludvig Tiilikainen.  Lehtiuutiset kertovat Kusti Naumasen kaatuneen Värtsilän valtauksen yhteydessä ja hänen asuneen Kuusjärven Sysmän kylässä. Ludvig Tiilikainen kaatui Lempäälän taistelujen yhteydessä. Räätäli Johannes Lihavainen menehtyi Imatralla sotasairaalassa Joutsenon rintamalla tiedusteluretkellä saamiinsa vammoihin.