Pekka Tapanisen väitöskirjan "Toimen ja näkyjen mies – Oskari Heikki Jussilan (1888 – 1955) elämä ja toiminta" arvostelu

  [vuodelta 2007]

Oulun yliopiston historian laitoksella on erikoisosaamisen alueena ollut viime vuosina Pohjois-Suomen herätysliikkeen – lestadiolaisuuden tutkimus. Sen ”hedelmänä” tarkastettiin 9.6. TL Pekka Tapanisen väitöskirja Toimen ja näkyjen mies – Oskari Heikki Jussilan (1888 – 1955) elämä ja toiminta .

Herätysliikkeen ”perustaja” Lars Levi Laestadius (1860 – 1861) on ollut aikaisemmin vilkkaan tutkimustyön kohteena. Sen sijaan muut lestadiolaisvaikuttajat ovat jääneet lähes huomiotta. Tapanisen tutkimus on toinen väitöskirjatasoinen selvitys lestadiolaisesta pappisvaikuttajasta. Ensimmäinen valmistui 2006 Lapin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa (Martti Vuollon tutkimus kouluneuvos Martti E. Miettisestä). Muut merkittävät lestadiolaispapeista ilmestyneet elämäkerrat/tutkimukset ovat olleet Paavo Viljasen Väinö Havaksesta vuonna 1943 kirjoittama ja Mikko Juvan Oulun piispasta L. P. Tapanisesta vuonna 1989 laatima elämäkerta

Tapaninen selvittää tutkimuksessaan historiatieteen menetelmin Alatornion kirkkoherran, rovasti Oskari Heikki Jussilan elämää, toimintaa ja kannanottoja. Pyrkimyksenä on saada selville, onko Jussilan aikalaisiltaan saama karakterisointi ”suurten näkyjen mieheksi” oikea.  

Oskari Heikki Jussilalla oli keskeinen rooli vanhoillislestadiolaisuudessa 1910-luvulta hänen kuolemaansa saakka vuonna 1955. Herätysliikkeen äänenkannattajan Siionin Lähetyslehden toimittajana, vuosikokousseurojen puhujana ja kokousten puheenjohtajana, hän oli merkittävä vallankäyttäjä. Rovasti Jussilan arvovaltaa vanhoillislestadiolaisten keskuudessa lisäsi hänen isänsä Heikki Jussilan toiminta liikkeen keskusorganisaation puheenjohtajana. O.H. Jussilan asemaa vahvistivat hänen kontaktinsa uskonystäviin Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa ja Norjassa. Jussilalla oli läheinen ystävyyssuhde Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaisten tosiasialliseen johtajaan pastori Paul Heidemaniin. Jussilan monipuolisuutta täydentää lisäksi hänen luomiskykynsä hengellisten laulujen runoilijana ja kääntäjänä.  Monipuolinen kirkkoherra

toimi lisäksi  kokoomuspuolueen pitkäaikaisena kansanedustajana. Poliitikkona hänelle läheisiä asioita olivat suomalaisuusaate, vasemmiston vastustaminen ja evankelisluterilaisen kirkon aseman puolustaminen.

Rovasti Oskari Heikki Jussilan rooli keskeisenä pohjoissuomalaisena uskonnollisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tekee tutkimuksesta sekä mielenkiintoisen että merkittävän. Vaikka Jussilan toiminta monilla inhimillisen toiminnan osa-alueilla on vaatinut tutkijalta laajan, pitkän ja sitkeän puurtamisen arkistoissa ja lähdekirjallisuuden parissa, se on kannattanut. Teoksessaan on tutkija Pekka Tapaninen onnistunut luomaan uskottavan kuvan Oskari Heikki Jussilasta lestadiolaisvaikuttajana ja – pappina, evankelisluterilaisen kirkon pappina, sekä yhteiskunnallisena päätöksentekijänä.  Tutkija Tapaninen ansaitsee kiitosmaininnan perusteellisesta ja monipuolisesta lähdetyöskentelystä. Pienen miinuksen siihen tuo kuitenkin se, ettei tutkija ole käynyt systemaattisesti läpi pohjoissuomalaisia lehtiä. Varsinkin Kalevaan, Kaikuun ja Pohjolan Sanomiin pureutuminen olisi antanut Jussilan poliittisesti aktiivisten vuosien ajalta 1920- ja 1930-luvuilla lisää syvyyttä Jussilan rooliin.

Tutkimuksessa (alaluku "Monivaikutteinen saarnamatka Pohjois-Amerikkaan") käsitellään Jussilan matkaa Pohjois-Amerikkaan vuodenvaihteessa 1920 – 1921. Tuolla matkalla tuli olemaan kauaskantoiset vaikutukset Amerikan lestadiolaisuudelle. Siksi matka olisi ollut syytä käsitellä vielä laajemmin ja perusteellisemmin, kuin se nyt on tehty.

Mielenkiintoinen on pohdinta, heijastuivatko jo tuolloin ne jännitteet, jotka myöhemmin puhkesivat 1930-luvulla avoimeksi ristiriidaksi Torniojokilaakson lestadiolaisuuden ja muiden alueiden välillä.

Luku viisi ja varsinkin sen alaluku Vanhoillislestadiolaisuuden skisman alkuvaiheet sisältää merkittävää tutkimusta. Vaikka vanhoillislestadiolaisuudessa 1932- 1934 tapahtunut hajaannus on esillä muutamissa pro graduissa ja muissa tutkimuksissa, hajaannuksesta ja sen taustoista ei ole kokonaisvaltaista selvitystä. Niinpä tämän tutkimuksen sivutuotteena tapahtunut pureutuminen tuohon hajaannukseen ja sen problematiikkaan tuo merkittävän lisän sen ymmärtämiseen.

Tutkimuksessa  [alaluku "Vasaran ja alasimen välissä") selviää lestadiolaispappien määrän ja vaikutusvallan voimakas kasvu Pohjois-Suomessa. Tapaninen (alaluku "Veljespiiri – innokkaana puheenjohtajanaan Oskari Jussila") selvittää Jussilan ja lestadiolaispappien roolia sekä herätysliikkeessä että kirkollisessa kentässä. Samalla nousee esille se, mikä alkoi häämöttää tulevaisuudessa: konflikti maallikkolinjan ja pappislinjan välillä. Luvussa 6  käsitellään ainakin minulle uusia asioita eli avointa konfliktia K.A.Lohen ja pappien välillä vasemmiston ”suosimisesta”. Samoin konfliktin aineksia löytyi monien pappien IKL:n kannattamisesta, jota K.A.Lohi ja monet muut eivät hyväksyneet. Pappien veljespiirin kokouksissa oli keskustelunaiheena lähetystyö, johon liikkeeseen kuuluvat papit ottivat  aina myönteisen kannan maallikot asenneoituivat joko kielteisesti tai varautuneesti) . Luvussa heijastuvat hyvin myös ne jännitteet, joita Väinö Havaksen rakettimainen nousu vanhoillislestadiolaisuuden keskeiseksi vaikuttajaksi aiheutti liikkeen sisällä.

O.H.Jussilan asenne kirkkoon muuttui iän myötä entistä myönteisemmäksi. Silti hän oli uskollinen herätysliikkeensä ”Nestori”, joka vannoi pysyvänsä mukana ”tässä tervahöyryssä”.

Dramaattinen vaihe Jussilan elämässä ja vanhoillislestadiolaisuuden historiassa koettiin loppuvuodesta 1945 ja alkuvuodesta 1946 [Luku 7]. Jussila oli vilpittömästi tukemassa hanketta, jossa vuosina 1932 – 1934 tapahtunut liikkeen hajoaminen yritettiin korjata. Hankkeen epäonnistuttua hän oli silti uskollinen liikkeen päälinjalle, mutta joutui syrjään tapahtumien keskipisteestä.

Tapaninen on pystynyt luomaan uskottavan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden. Tutkimuksessa piirtyy kuva monipuolisesta lahjakkuudesta, joka oli aktiivinen toimija lähes kaikilla elämänalueilla. Lukija saa vastauksen tutkimuksen ensimmäisellä sivulla esitettyyn kysymykseen – ”Oliko Oskari Heikki Jussila ”suurten näkyjen mies”?

Pekka Tapanisen tutkimus sisältää merkittäviä ansioita lestadiolaisen herätysliikkeen, Pohjois-Suomen historiantutkimuksen ja poliittisen historian näkökulmista. Samalla se tuo esille uutta tietoa vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon suhteista sekä lestadiolaispappien roolista toisaalta liikkeen jäseninä ja toisaalta kansankirkon pappeina. Tutkimus antaa lisävalaistusta vanhoillislestadiolaisuudessa 1930-luvulla tapahtuneesta hajaannuksesta sekä selvittää niitä juuria, jotka johtivat uuteen hajaannukseen Oskari Heikki Jussilan kuoleman jälkeen 1960-luvun alussa.