Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Kalle Oittinen - opettaja Jumalan armosta

Opettaja Kalle Oittinen
Kuva: Kyläkirjaston Kuvalehti 10/1899

Syyskuun 21. päivän aamuna vuonna 1899 menehtyi Lappeenrannassa Taikinamäen kansakoulun opettaja Kalle Oittinen. Pitkälle edennyt maksasyöpä aiheutti opettaja Oittisen menehtymisen melko pian taudin havaitsemisen jälkeen. Kevätkesällä 1899 hänelle oli yritetty tehdä leikkaus Helsingissä, mutta kasvain oli levinnyt jo niin laajalle, ettei sen poistaminen enää onnistunut.

Opettaja Kalle Oittinen oli syntynyt Rautalammilla 27.7.1852 köyhään torppariperheeseen.  Myöhemmin perhe osti rappiolle menneen tilan, joka ahkeralla työllä saatiin hyvään kuntoon. Perheen hyvälahjaiseksi havaittu Kalle-poika laitettiin koulutielle. Hän siirtyi opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Sieltä hän valmistui keväällä 1878. Jo edellisenä syksynä hän oli ottanut vastaan väliaikaisen opettajan toimen Tampereella. Pitkäaikaisen opettajauran, yhteensä 21 vuotta, hän teki kuitenkin Lappeen kunnassa. Kalle Oittinen valittiin Lappeen kunnassa syksyllä 1878 avatun uuden Taikinamäen kansakoulun opettajaksi. Lappeella hän tuli tunnetuksi innokkaana ja toimintahaluisena opettajana, jonka vastuulle annettiin lukuisia kunnallisia luottamustehtäviä.  Hän ehti toimia lähes kaikissa Lappeen kunnan keskeisissä luottamustoimissa.

Opettaja Oittinen oli perustamassa Lappeen kunnan paloapuyhtiötä, jäsenenä holhouslautakunnassa ja toimi vuosina 1896 – 1899 kuntakokouksen esimiehenä. Lappeenrannan käsityökoulun perustamisessa oli Kalle Oittisen osuus keskeinen. Hän oli myös sen johtajana vuodesta 1890. Kalle Oittinen toimi opetustyönsä ohella maanviljelijänä ja liikemiehenä. Hän hankki omistukseensa useita maatiloja ja toi seudulle sekä uusia työvälineitä että viljelytapoja. Kun Lappeelle hankittiin vuonna 1889 kunnan varoilla 75 terästettyä kääntöauraa, ne tilattiin opettaja Oittisen välityksellä. Hän oli lisäksi innokas yhdistysmies, joka oli mukana perustamassa paikallista isäntäyhdistystä ja nuorisoseuroja. Ehtipä hän olla vielä kirkkoraadinkin jäsen. Lappeenrannan kaupungin satamamestarina hän toimi vuosina 1880 – 1885. Vuonna 1894 Kalle Oittinen valittiin Lappeen kihlakunnan edustajaksi säätyvaltiopäiville ja hän saavutti pian valtiopäiväedustajien keskuudessa laajaa luottamusta terävällä älyllään, monipuolisilla tiedoillaan sekä selkeällä esiintymistavallaan. Oittinen oli edustajana vuosien 1894, 1897 ja 1899 valtiopäivillä. Talonpoikaissäädyn edustajien keskuudessa Oittinen tuli tunnetuksi kansakoululaitoksen puolestapuhujana. Vuoden 1897 valtiopäivillä Oittinen teki aloitteen kansakoulujen rakentamisen helpottamiseksi valtionlainojen avulla.  Ehdotuksen ajatuksena oli lisäksi kehittää kansakoululaitosta oppikoulujen pohjakouluksi. Opettaja Oittinen oli myös aktiivinen sanomalehtikirjoittajaa. Hänen artikkeleitaan ilmestyi ainakin Lappeenrannan Uutisissa, Itä-Suomen Sanomissa ja Uudessa Suomettaressa.

Valtiopäiväedustaja Oittisen menehtymisen jälkeen pohdittiin hänen seuraajansa valintaa paikallisessa sanomalehdessä. Samalla muisteltiin Lappeen tuomiokunnan edesmennyttä edustajaa seuraavin mainesanoin:

Kalle Oittisen eläessä ei tarvinnut tuomiokunnan valitsijain olla kahdella päällä, kukapa oli tuomiokunnan edustajaksi valittava. Sillä hänellä oli runsaassa määrin ne ominaisuudet, jotka tekivät kelvollisen valtiopäivämiehen… Tässä toimessa hänelle vielä oli avuksi runsaat luonnonlahjat, selvä ymmärrys, tavattoman hyvä valtiollinen äly, monipuolinen kokemus, luja tahto ja ponteva puhujankyky.

Lähtemättömän vaikutuksen opettaja Oittinen teki myös oppilaisiinsa. Hänen entinen oppilaansa Jooseppi Kaarna muisteli opettajaansa 50 vuotta myöhemmin näin:

Hän oli opettaja Jumalan armosta. En ole eläessäni tavannut sellaista persoonallisuutta kuin hän oli. Jokainen sana, joka tuli hänen huuliltaan, jokainen kasvojen ilme ja koko hänen majesteetillinen olemuksensa sai aikaan sen, että oppilaat suorastaan pakosta joutuivat hänen opetuksensa lumoihin. Hänen puhetapansa oli vakuuttavaa ja varmaa ja esityksensä elävää, joten se vei mukaansa kaikkein välinpitämättömimmätkin

Opettaja Kalle Oittista oli saattamassa viimeiselle matkalle laaja joukko lappeenrantalaisia ja lappeelaisia. Surusaatto lähti liikkeelle Taikinamäen koululta. Hautaan siunaaminen tapahtui Lappeen uudella hautausmaalla. Seppeleitä laskivat omaisten lisäksi Lappeen kunnan, Taikinamäen koulun ja lukuisten kansalaisjärjestöjen sekä Talonpoikaissäädyn edustajat

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Adam Lindh – monipuolinen kansakoulunopettaja

Opettaja Adam Lindh. Kuva on ilmeisesti otettu hänen täyttäessään 80 vuotta. Kuva: LKA.

”Wanhan ajan” kansakouluopettajat olivat usein todellisia kansankynttilöitä ja moniosaajia, jotka olivat kiinnostuneita lähes kaikesta inhimillisestä toiminnasta. Ei voi myöskään kuin ihailla sitä energisyyttä, joka heissä ilmeni. Lappeenrannan seudulla yksi tällainen henkilö oli vankilanopettaja Adam Lindh.  On suorastaan hengästyttävää lukea, missä kaikessa hän oli mukana ja mitä kaikkea hän pitkän elämänsä aikana sai aikaiseksi.

Adam Lindh oli syntynyt maaliskuun 17. päivänä vuonna 1843 Savitaipaleella. Lindh hankki itseopiskeluna tarvittavat pohjatiedot ja haki vuonna 1864 Jyväskylän seminaariin opiskelemaan kansakoulunopettajaksi. 21-vuotiaalle nuorukaiselle myönnettiin opiskelupaikka ja hän valmistui seminaarista kesällä 1868. Lappeenrantaan Lindh muutti Viipurista vuonna 1882. Tätä ennen hän oli toiminut kansakouluopettajana Sortavalassa 1868 - 1869, Vehkalahdella 1870 ja Viipurin kaupungin kansakoulussa 1872 – 1875. Jo Viipurissa asuessaan Lindh oli aktiivisesti mukana monenlaisessa sivistyksellisessä toiminnassa. Kansakoulun ohella hän opetti sunnuntaikoulussa 1872 – 1873 sekä 1876 - 1877, lääninvankilassa 1870 – 1877, maisteri Elfströmin yksityiskoulussa 1875 – 1876 ja Työväen ja palvelijain koulussa 1876 – 1877. Lindh toimi pitkään (1871 – 1882) Viipurissa myös lukusalin ja kirjaston hoitajana.

Adam Lindhin tutkintotodistuksessa Jyväskylän semionaarista
on kansakoulun "isän", Uno Cygnaeuksen allekirjoitus

Kun Pantsarlahden työ- ja ojennuslaitos siirrettiin Lappeenrantaan vuonna 1882, tuli opettaja Lindh Lappeenrannan työvankilan opettajaksi. Päätyönä hänellä oli vankilan opettajan toimi, mutta sen lisäksi Lindh toimi opetustehtävissä ajoittain myös muissa paikkakunnan oppilaitoksissa. Hän oli opettajana kaupungin kansakoulussa vuosina 1883 ja 1885 - 1886, voimistelunopettajana Lappeenrannan yksityislyseossa ja alkeiskoulussa vuosina 1886 – 1892 ja laulunopettajan samassa laitoksessa vuosina 1884 - 1885. Kaiken tämän lisäksi Lindh oli hankkinut saarnaluvan ja toimi vt. vankilasaarnaajana Viipurin lääninvankilassa vuosina 1875 – 1877 ja vt. saarnaajana Lappeenrannan työvankilassa vuosina 1882 – 1912. Täällä asuessaan hän oli myös mukana lähes kaikessa mahdollisessa kansalais-, sivistys- ja järjestötoiminnassa. Vuonna 1883 hänet valittiin kaupungin kirjaston johtokuntaan, jossa hän toimi aina vuoteen 1908 saakka. Hän toimi myös pitkään kaupungin kirjaston ja lukusalin hoitajana. Kirkollisten tilien tarkastajana Lindh oli Lappeenrannassa vuosina 1885 – 1912 ja terveyslautakunnan jäsenenä 1885 – 1904. Viimeiset neljätoista vuotta hän ole lautakunnan sihteerinä. Hän kuului myös lukuisiin muihin lautakuntiin. Suoritettuaan tutkinnon väkijuomien tarkastajan virkaa varten vuonna 1902 Lindh toimi Lappeenrannassa kyseisessä tehtävässä vuonna 1902.

Adam Lindh ilmoitteli
kirjoittamistaan kirjoista
usein Lappeenrannan
Uutisissa. Tässä ilmoitus
5.10.1886.

Erikoista opettaja Lindhin kohdalla on myös se, että hänellä oli kunnallisia luottamustehtäviä yhtä aikaa sekä Lappeenrannan kaupungissa että Lappeen kunnassa. Hän toimi Lappeen kunnan tilintarkastajana 14 vuotta ja kunnan holhouslautakunnan jäsenenä vuosina 1894 – 1908. Lappeen Taikinamäen kansakoulun johtokunnan jäsen Lindh oli vuodet 1894 – 1905 sekä Haapajärven kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja vuodet 1900 – 1907. Vuonna 1883 Lindh ostanut maatilan Haapajärveltä. Tämä selittää, miksi hänet valittiin myös lukuisiin luottamustehtäviin Lappeen kunnassa. Huolimatta lukuisista opettajatoimista, jatko-opiskeluista, sanomalehtityöstä ja monista luottamustoimista, ehti Adam Lindh innostua vielä maanviljelystäkin. Kansanedustaja Elias Tukia muisteli häntä 1940-luvulla näin: ”Ukko Lindh oli niin täynnä maahenkeä, että sitä pihisi joka saumasta”. Hän oli Lappeen maamiesseuran perustajajäsen ja toimi seuran esimiehenä vuodet 1899 – 1923.

Kaiken tämän lisäksi Lindh oli mukana vapaapalokunnan toiminnassa ollen sen esimiehenäkin. Hän oli myös sanomalehtimies. Vuosina 1870 – 1882 Lindh kuului Viipurissa ilmestyneiden Suomenlehden ja Ilmarisen avustajiin. Lappeenrannan Uutisten toimittajana hän oli vuosina 1886 – 1888. Kansanvalitusseuran asiamiehenä Lindh toimi Viipurissa 1875 – 1882 ja Lappeenrannassa 1882 – 1888. Ehtipä hän olemaan Luhangan v.t. kirkkoherrana kesällä 1876 ja Heinävedellä samassa tehtävässä kesällä 1880 ja 1881.

Opettaja Lindh suoritti jatkuvasti työnsä ohella opintoja. Hän harjoitti jatko-opintoja Helsingin yliopistossa ainakin vuosina 1871, 1877 ja 1880 – 1881, 1888 ja hankki sekä laulunopettajan että voimistelunopettajan pätevyyden. Lisäksi hän suoritti vuonna 1891 tutkinnon venäjän kielessä. Vieraat kielet näyttävät kiinnostaneen häntä enemmänkin, sillä Lindh laati romanikielisen aapisen, kokosi sille sanaston ja käänsi kymmenen käskyä Martti Lutherin selityksillä varustettuna romanikielelle. Lisäksi hän laati romanikielelle kieliopin.

Opettaja Lindhin opiskeluhalua erittäin hyvin se, että vielä 77-vuotiaana hän suoritti tutkinnan hebrean kielesssä. Opettaja Lindhillä riitti kiinnostusta lisäksi paikallishistoriaan. Hän julkaisi viisi pientä paikallishistoriaan liittyvää teosta sekä neljä pientä yhdistyshistoriikkia. Adam Lindhin monivaiheinen elämä päättyi Lappeenrannassa 5. päivä toukokuuta 1924. Poliittiselta kannaltaan Lindh oli vanhasuomalainen.[1]

---

[1] LKA. Adam Lindhin kokoelma. Asiakirjajäämistöä; Lappeenranta 2.9.1916. 48 vuotta tuli eilen kuluneeksi; Etelä-Savo 17.3.1923. Opettaja Adam Lindh 80-vuotias; Etelä-Saimaa 8.5.1924. Adam Lindh. Muistosanoja; Kuusisto 2011, 81; Juvonen 2011, 34; Tikka 2011, 128; Talka 20056, 531.