Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Utulan koulu Ruokolahdella

Utulan entinen kansakoulu kesällä 2016. Etualalla  1920-luvun rakennukseen myöhemmin ympätty "elintasosiipi".

Tämä yhteenveto lakkautetusta ruokolahtelaisesta kyläkoulusta on odottanut julkaisemistaan jo viime kesästä alkaen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Utulan kansakoulun opettajaksi valittiin ensin Eljas Huuskonen
Karttulasta.  Opetustyön aloitti kuitenkin Alfred Miettinen, jonka
valinnasta löytyy niin ikään ilmoitus Suomen Wirallisesta Lehdestä.
Suomen Wirallinen Lehti 9.7.1917.

Ruokolahden Utulaan kansakoulu saapui vuonna 1917. Kunnanvaltuusto valitisti helmikuun 17.päivä vuonna 1917 koululle johtokunnan, johon valittiin Pekka Friari Karoniemestä, Emil Viuhkonen Tuomalasta, August Tiilikainen ja Adam Rautio Utulasta sekä Tuomas Hämäläinen Vuosalmesta. Alkavaan kouluun ilmoittivat vanhemmat 39 lasta. Koulupiiriin kuuluivat Härskiänsaaren, Tuomalan, Utulan ja Vuosalmen kylät.

Vuonna 1919 jouduttiin jälleen hakemaan opettajaa.
Tämä ilmoitus oli Suomen Virallisessa Lehdessä
2.5.1919.

Koulua pidettiin aluksi muutamia vuosia Alpo ja Ester Tiilikaisen Rantala-nimisellä tilalla. Koulurakennuksen paikaksi saatiin vuonna 1920  konsuli E. Wolffin lahjoittama maa-alue, jolla olevat rakennukset kunta osti Tornator Oy:ltä 5 000 markalla. Kunta antoi koulun rakentamiseen 25 000 markkaa. Johtokunta möi myöhemmin koulun tontilla sijainneet riihen kylkiäisineen, vanhasta navetasta tehdyn heinäkuurin ja aitan opettaja Alfred Miettiselle 950 markalla.

Koulu toimi ensimmäiset 26 vuotta ilman sähkövaloja. Koulukeittolatoiminta Utulassa alkoi sotavuosina. Ruoka valmistettiin Sastavin tuvan hellalla, josta se kuljetettiin muutama sata metriä koululle. Myöhemmin keittolana toimi saunan pukuhuone. Erillinen keittolarakennus valmistui 1970-luvun alussa ja silloin koululle saatiin myös puhdasvetinen porakaivo. Ajoittain tautiepidemiat keskeyttivät koulutyön. Näin tapahtui esimerkiksi helmikuussa 1937, kun oppilaiden keskuudessa levisi tulirokko. Pitkäaikainen opettajapariskunta Utulan koululla oli Airi ja Pentti Havia, jotka saapuivat Utulaan heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1962. He asuivat ja opettivat koululla ja siirtyivät sieltä pois vuosi ennen koulun lakkauttamista vuonna 1999.

Utulan kansakoulu 1960-luvulla.

Kun Utulan koulu vietti 50-vuotisjuhliaan joulukuun 1. päivä, paikalla oli myös koulun ensimmäinen opettaja Alfred Miettinen.  Juhlien yhdessä paljastettiin  sankarivainajien muistotaulu, jossa on 25:n talvi- ja jatkosodassa kaatuneen entisen oppilaan nimet. Koulurakennus toimi kylätalona vuoteen 2013 saakka. Silloin Ruokolahden kunta pisti rakennuksen myyntiin. Rakennuksen osti Etelä-Saimaan lehtiuutisen mukaan talon asukas.

 

Utulan koulun sankarivainajien muistotaulu.
Etelä-Saimaa 3.12.1967

Lähteet:
Lainajyvästöstä euroaikaan. Ruokolahden kylät ja koulupiirit.
Etelä-Saimaa 1967, 2013
Suomen Wirallinen Lehti 1917
Suomen Virallinen Lehti 1919

Osasto Vehniäisen muistomerkki Rautjärvellä (Päivitetty 13.9.2016)

Rautjärven entinen Yläpappila, nykyinen seurakuntakoti, oli välirauhan aikana 1940 - 1941 salaisen suomalaisen sotilastiedustelun tukikohtana

Toukokuun vimeisenä päivänä 2015 tekemälläni Simpele - Rautjärvi-kierroksella pysähdyin myös Rautjärven entisen Yläpappilan pihalla. Siellä on eletty vuosina 1940 - 1944 voimakaasti suomalaisen sotilastiedustelun historiaa. Kun talvisodan seurauksena uusi raja vedettiin Rautjärven pitäjän eteläosan poikki, tuli kunnasta jälleen rajakunta. Suomi koki edelleen olemassaolonsa uhatuksi, eikä solmitun rauha pitävyyteen luotettu. Niinpä Neuvostoliiton aikeista tarvittiin päivitettyä tietoa.

Päämajan tiedusteluosasto, 1.7.1943 alkaen Erillinen Pataljoona 4, jatkoikin heti talvisodan jälkeen Neuvostoliittoon kohdistuvaa tiedustelua. Tämä tapahtui osittain Rautjärveltä käsin. Päämajan tiedustelun Viipurin alatoimisto siirrettiin Lahteen, ja sillä oli toimipisteitä sekä Lappeenrannassa että Rautjärvellä. Tiedustelijoiden tukikohtana Rautjärvellä oli silloinen Yläpappila, nykyinen seurakuntakoti. Alatoimiston tehtävänä oli tiedustelu Karjalan kannaksen alueella. Siviiliksi pukeutuneet kahden miehen partiot ylittivät salaa rajan ja tarkkailivat luovutetulla alueella puna-armeijan toimia ja seurasivat liikennettä.

Rautulaislähtöinen Kaino Rastas oli välirauhan aikana Roihan rajavartioaseman päällikkönä. Hän tapasi kesällä 1940 yllättäen kaksi tuttavaansa, joiden tehtävä tiedustelun parissa ja sijoituspaikka Yläpappilassa selvisi hänelle. Myös Rastas päätti siirtyä rajavartiostosta mukaan salaiseen tiedusteluun. Hän teki retken toisen partiomiehen kanssa 19.-25.8.1940 Antrean seudulle. Partio palasi tehtävänsä suoritettuaan rajan yli takaisin Suomen puolelle Rautjärvellä sijainneen Jurvan rajavartioaseman kohdalta. Tällöin rajavartija Arvi Pekkanen pidätti salaperäiset kulkijat. Tiedustelijat pääsivät kuitenkin palaamaan tukikohtaansa, kun heidän työstään selvillä ollut rajavartiokomppanian päällikkö puuttui asiaan. Tyypillinen tiedustelijoiden reitti Laikon kautta Ilmeentielle. Yhtenä tiedustelupaikka olo Jokelan talo Pajarin – Metsäkylän tien takana. Siellä toimi Neuvostoliittolaisten kenttävartio. Retki aloitettiin myös Imatralta, mm. Immolanjärveltä. Kaikkiaan näitä välirauhan partioita oli n. 50 ja mukana oli kaikkiaan 150 partiomiestä.

 

Osasto Vehniäisen muistokivi Rautjärven entisen Yläpappilan pihalla

Kyläläiset kyselivät kirkkoherra Arvo Salomaalta, että mitä nuo Yläpappilan oudot miehet oikein ovat. Kirkkoherrakaan ei asiaa tiennyt, joten hän puolestaan kysyi asiaa nimismies Matti Iivoselta. Iivonen kehotti kirkkoherraa rauhoittelemaan kylän väkeä ja sanomaan Yläpappilan miesten olevan oikealla asialla.

Salaisen tiedustelun partioiden Kannakselta hankkima tieto oli valtakunnan johdolle helpotus. Suomalaiset olivat saaneet alkusyksyllä 1940 ulkomailta viestejä, että Neuvostoliitto olisi keskittänyt joukkoja Kannakselle uutta hyökkäystä varten. Tämä tuntui hyvin uskottavalta, kun se yhdistettiin itänaapurin muutenkin uhkailevaan käytökseen. Tiedustelijoiden kertomat havainnot rauhoittivat mieliä:. He eivät huomanneet Kannaksella tuolloin suuria joukkoja eikä hyökkäysvalmisteluja.

Muistokiven takapuolella on niiden partiomiesten nimet,
jotka jäivät palaamatta retkeltään

Yläpappilan tiedustelijoiden toiminta muuttui jo vähän ennen jatkosotaa sotilaalliseksi kaukopartioinniksi. Tämä osasto Vehniäinen, joka oli saanut nimensä päällikkönsä majuri Johannes Vehniäisen mukaan, siirtyi 22. kesäkuuta 1941 Ruokolahden Haloniemeen ja muuttui uuden päällikkönsä luutnantti Kustaa Loukolan mukaan Osasto Loukolaksi.
 
Suomalaisten hyökkäysvaihe alkoi Rautjärven suunnalla 31.7.1941. Ratkaisutaistelut käytiin 6. – 7.8. 1941 Kirvu – Hiitola-linjalla. Tähän vaiheeseen liittyen Osasto Vehniäinen lähetti kaksi kaukopartiota Rautjärveltä 23.7.1941 kohti Rautua. Tähän Rautjärven osastoon kuului yhteensä 10 miestä. Osasto Loukola siirtyi hyökkäysvaiheen aikana 18.8.1941 takaisin Rautjärvelle. Tässä vaiheessa mukana oli 16 miestä.  Tämä osasto koostui rautulaisista ja sen vahvuus nousi myöhemmin 24 mieheen. Tämän jälkeen seurasi kaukopartiotoiminnassa Rautjärvellä pitkä hiljainen vaihe. Jatkosodan loppuvaiheessa 13.6.1944 kaukopartiojoukot palasivat seudulle. Sinne sijoitettiin myös heidän radioasemansa. Rautjäveltä kaukopartiomiehet siirtyivät Ruokolahden Syyspohjaan, jossa viimeiset kotiutettiin vuoden 1944 marraskuun loppuun mennessä.

Runsas viisikymmentä vuotta myöhemmin, toukokuun 21. päivänä 1991, pystytettiin entisen Yläpappilan pihassa Osasto Vehniäisen muistomerkki. Muistopaaden takaseinässä olevassa laatassa on partiomatkoilla menehtyneiden kaukopartiomiesten nimet.

Osasto Vehniäisen entinen tukikohta toukokuun lopulla vuonna 2015

Partiomiehiä Erillinen Pataljoona  4:ssä ja sitä edeltävissä osastoissa oli kaikkiaan 622, joista 1/3 rekrytoitiin kesällä 1944. Kaikkiaan tilastoitiin 263 eri pituista partiomatkaa, lyhyimmillään 2–4 päivän talvisia pikapartioita ja pisimmillään 4–6 viikkoa kestäneitä todellisia kesäajan kaukopartioita. Kymmenen partiomatkaa tai enemmän oli 67 miehellä, enimmillään partioita yhdellä miehellä oli 25. Talvisotaa ennen ja välirauhan aikana rekrytoidut 150 miestä muodostivat selkeän runkomiehistön, joka myös toimi partionjohtotehtävissä sodan pitkittyessä. Kaatuneita partiomiehiä oli kaikkiaan 84, joista 36 kesän 1944 aikana.

Post scriptum
Lokakuussa 2015 (10.10) osasto Vehniäisen Mannerheim-ristin ritareiden Arvo Mörön ja Paavo Suorannan muistotaulun paljastustilaisuus yläpappilan pihalla. Sain yllättäin virallisen kutsun tilaisuuteen, joten pakkohan sinne oli päästä. Meitä oli mieleenpainuvassa tilaisuudessa paikalla viitisenkymmentä henkeä, joukossa myös Paavo Suorannan ja Arvo Mörön omaisia. Alla kuvia kyseisestä tilaisuudesta.

Mannerheim-ristin ritareiden Arvo Mörön ja Paavo Suorannan muistotaulu

Seppeleenlasku muistokivelle

Seppeleenlaskua

Muistotaulu paljastuu

Tilaisuus jatkui yläpappilan sisällä

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 4: Purala (Päivitetty 18.9.2016)

Puralan kansakoulu n. vuonna 1957
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros saa tällä postauksella uuden ulottuvuuden. Tällä kertaa kirjoituksen kohteena oleva koulukiinteistö ei ole enää pystyssä, joten en pysty sitä kuvaamaan. Niinpä tätä kirjoittaakseni olen turvautunut arkistojen aarteisiin. Lappeenrannan kaupunginarkistosta löytyy Puralan kansakoulun arkisto. Sitä ja lisäksi teosta Kunta kaupungin kupeessa - Lappeen Historia II  hyödyntämällä, olen koonnut tämän kirjoitukseni..

Lappeen kunnan koulupiirijako vuonna 1957
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Puralan koulupiirissä ryhdyttiin varsinaisiin toimenpiteisiin oman koulun saamiseksi vuonna 1911. Koulumatkat Simolaan ja Taikinamäelle olivat liian pitkiä ja hankalia eikä pyhä- ja kiertokoulut enää tyydyttäneet tiedon ja valistuksen kaipuuta. Aluksi syntyi riitaa koulun paikasta, kun osa halusi sen sijaitsevan koulupiirin keskellä, osa taas korosti tulevan koulun maisemallista ympäristöä. Edellinen kanta voitti ja niinpä päätettiin piirikokouksessa 13.8.1911  rakentaa koulu ns. Vaitsillanmäelle silloisen maantien varteen Puralan kylässä. Täällä oli saatavissa 1,3 hehtaarin suuruinen tonttimaa. Koulun tuli alkaa omassa koulutalossa jo syksyllä 1912.

Uutinen Puralan kansakoulun saunarakennuksen ja ulkohuoneiden
urakasta. Lappeenranta-lehti 12.10.1912.

Koulu päätettiin perustaa miesopettajan kouluksi. Tulevalle opettajalle ehdotettiin vuosipalkaksi luontaisetujen lisäksi 400 markkaa. Piirikokous valtuutti maanviljelijä Juho Kangasmuukon esittelemään kunnalle tehtyjä päätöksia ja esittämään anomus koulun perustamisesta. Johtokuntaan valittiin maanviljelijät Elias Laiho, Antti Lasonen, Juho Suokiianen, Elias Lipiäinen, Pekka Kangasmuukko ja Elias Tukia (tuleva kansanedustaja ja kunnallisneuvos). Viimeksi mainittu oli alkuvuosina kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana ja häntä seurasivat Mikko Lipiäinen, Antti Lasonen ja Ville Myyrä. Johtokunnan lisäksi otettiin rakennustoimikuntaan mukaan Juho Kangasmuukko sekä Pekka Pulli.

Koulun perustaminen sai vahvistuksen vuonna 1912. Koulun päärakennuksen urakoi kauppias A.J. Enckell Vainikkalasta. Rakennuksen oli määrä valmistua koulun alkaessa elokuussa 1912. Koulupiirin asukkaat toivat rakennushirret, katonkannattimet, kaivoivat perustukset, toivat muuta rakennusmateriaalia ja rakensivat koulun ympärille aidan sekä muokkasivat peltomaata koulun ja opettajan käyttöön.

Koulu täytyi aloittaa kuitenkin vuokrahuoneistossa rakennustöiden viivästymisen takia. Lopulta 3.11.1912 vietettiin koulun vihkiäisiä. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiin 10.5.1912 Kaarlo P. Anttonen ja tyttöjen käsityönopettajaksi 28.7.1912 Hulda Toivonen. Vuodesta 1913 koulun johtajaopettajana oli Heikki Anttonen ja tyttöjen käsityönopettajana rouva Hilja Anttonen. Lukuvuonna 1920-1921 valittiin toiseksi opettajaksi Naimi Virtanen. Toimi lakkasi kun Kauskilan piiriin perustettiin oma koulu.

Etelä-Savo 5.6.1941

 Sotavuosina myös Puralan koulun entiset oppilaat kantoivat raskaan taakan puolustaessaan kotiseutuaan. Talvisodan jälkeen ottivat Lappeen lotat tehtäväkseen hankkia jokaiselle kunnan kansakoululle muistotaulun, johon oli kaiverrettu kyseistä koulua käyneiden sankarivainajien nimet. Puralan koulussa tuon muistotaulun paljastustilaisuus oil toisena helluntaipäiväna kesäkuun alussa 1941.

Puralan koulun oppilaat ja opettajat kuvattuina koulun edessä lukuvuonna 1964 - 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Suurimmillaan koulun oppilasmäärä oli vuonna 1947, jolloin 59 lasta kävi koulua Vaitsillanmäellä.

Lukuvuonna 1957 Puralan koulussa oli 33 oppilasta ja se oli kaksiopettajainen koulu. Oppilasmäärä alkoi laskea 1960-luvulla alle kriittisen 25 oppilaan. Lukuvuodeksi 1965 - 1966 kouluun odotettiin tulevaksi vain 18 oppilasta, eikä nousua oppilasmäärässä ollut näkyvissä, vaan päinvastoin. Puralan koulun johtokunta vastusti lakkauttamista vedoten koulurakennuksen kohtalaiseen kuntoon. Koululautakunta esitti kuitenkin kunnanvaltuustolle Puralan koulun lakkauttamista kokouksessaan 29.4.1965. Seuraavassa kokouksessa 7.5.1965 lautakunta pyörsi päätoksensä ja siirsi ratkaisua vuodella eteenpäin. Koulun lopullinen lakkauttamispäätös 1.8.1966 oli helppo, koska koulurakennus oli palanut kesän aikana. Puralan koulupiiri yhdistettiin osittain Kauskilan koulupiiriin, osittain Kasukkalan piiriin. Puralalaisille koulun menetys oli isoa asia, sillä koulun tiloja olivat käyttäneet maamiesseura, maatalouskerhot ja seurakunta.

Puralan koulu kuvattuna  ilmeisesti kesällä 1965, vuosi ennen koulun palamista

Puralan kansakoulun oppilasmäärät vuosina 1922 - 1966

1922	1923	1924	1925	1926	1927	1928	1929	1930	1931
35	35	23	22	23	27	15	39	38	27
1932	1933	1934	1935	1936	1937	1938	1939	1940	1941
39	28	36	26	49	36	53	35	36	40
1942	1943	1944	1945	1946	1947	1948	1949	1950	1951
32	32	45	51	50	59	52	51	52	47
1952	1953	1954	1955	1956	1957	1958	1959	1960	1961
45	40	36	31	33	34	28	30	33	34
1962	1963	1964	1965	1966
35	34	28	27	18

Post sriptum
Kiertelin polkupyörälläni jälleen Piutulan, Puralan ja Hytin kylissä 18.9.2016. Tällä kertaa onnistuin tavoittamaan henkilön, joka kertoili hieman koulun loppuvaiheista. Kun koulu syttyi palaamaan, oli lähes koko kylän väki rientänyt sitä sammuttamaan. Rakennus ei palanut perustuksiaan myöten, mutta kuitenkin niin pahasti, etti sen korjaaminen ollut mahdollista. Myös koulun piharakennus oli syttynyt tuleen. Kertoja oli ollut palon jälkeisen vuorokauden vielä vahdissa uudelleen syttymisen varalta. Kun nyt kiertelin entisellä koulun paikalla, ei koulumäen aikasemmasta tehtävästä muistuttaneet enää kuin pusikon keskellä seisova kellari, kalliolla kohoavat lipputangon tukujalustat, koulurakennuksen kivijalan jäänteet sekä metsän keskellä ja tien varressa seisovat kouluaidan tolpat.
Alla kuvia tältä retkeltä.

Entinen Puralan koulumäki on pusikoitunut

Pusikoituneen entisen koulupihan keskellä seisoo vielä kalliolla lipputangon jalustat

Tiheän lehtipuuston välissä häämöttää kellari

Kouluaidan tolpat ovat vielä säilyneet pystyssä