Makkerin blogi: Jääkauden jäljillä - kivikauden ihminen. Savitaipale 9.11.2014

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jääkauden jäljillä - kivikauden ihminen. Savitaipale 9.11.2014

Uuhijoen Myllylammen aamuista rauhaa

Allekirjoittaneen tekemillä vaelluksilla on yhdeksi suosikkikohteeksi noussut Savitaipaleen keskustan pohjoispuolella, Kuolimon rannalla, kierteleva pyöräily- ja vaellusreitti. Sille on annettu nimi: Jääkauden jäljillä - Kivikauden ihminen.Pyöräreitti lähtee Olkkolan Hovin luota ja jatkuu Rovastinojan taukopaikalle. Sinne on rakennettu kivikautisen asumuksen jäljitelmä. Osuus Olkkola-Rovastinoja on pituudeltaan 17,5 km.

Kävelyreitti kiertää Lepänkannosta Rovastinojalle, sieltä Pyöriäkankaalle ja takaisin Lepänkantoon. Käveltävän osuuden pituus on 7,2 km.

Matkan varrella on 18 opastaulua, joissa kerrotaan alueen geomorfologiasta, kivikauden jäljistä ja Savitaipaleen kunnan nimikkolajeista. Jääkauden jäljet - kivikauden ihminen reitin maalimerkinnät on uusittu kesällä 2014.

Infotaulu reittiä hallitsevasta Suppa- ja kamemaastosta

Olen kulkenut reittiä jo useita kertoja aloittaen eri lähtöpisteistä ja kierrelen sitä monin variaatioin. Pääosa polusta kulkee sisemmän Salpausselän harjuilla suppamaastossa, mutta reitti laskeutuu ajoittain Kuolimon rantatöyräille. Pyöräreitiltä löytyy myös pieni, padottu joki ja siihen rakennettu mylly. Kuolimo on erittäin kirkasvetinen järvi ja sen äärellä on kilometrikaupalla upeita, rakentamattomia hiekkarantoja jylhien kalliorantojen lisäksi.

Uuhijoen Myllylammen maisemia

"Silta" Uuhijoen yli

Uuhijoen mylly. Mylly on perustettu jo 1890-luvun lopulla. Kansallisarkistosta löytyvät asiakirjat viittaavat vuoteen 1896. Vuosilta 1915 - 1916 on löytyy samoista asiakirjoista viitteitä myllyn uudellenrakentamisesta. Samasta arkistosta löytyy tietoja, joiden mukaan paikalle olisi perustettu kalanviljelylaitos. Tästä on näkvvissä jälkia myllyn alapuolella, sillä sieltä löytyy useita pieniä tekolampia.

Sunnuntaina 9.11. suuntasin lumiseen maastoon kello kahdeksan jälkeen. Lämpötila oli nollan tietämissä. Lähtöpaikkani oli Myllylammentien ja Myllyrannantien risteys, johon jätin autoni. Alkumatka kulki Uuhijoen uomaa seuraava tietä. Joku oli ehtinyt reitille jo ennen minua, sillä lumen peittämässä tiessä näkyivät yksinäisen pyörän renkaiden jäljet. Luminen metsä ja avoinna virtaava joki loivat hyvän kontrastin aamuiseen maisemaan. Saavuin Myllylammen rannalle, josta löytyi myllyn lisäksi alempana kuvattu mielenkiintoisen näköinen halkovarasto. Myllyn historia ulottuu 1890-luvulle. Se perustettiin Savitaipaleen kirkonkylään Olkkolan kartanon maille, Uuhijoen alajuoksulle, noin puoli kilometriä ennen joen laskemista Kuolimo-järveen. Kun mylly paloi vuonna 1929, se rakennettiin uudelleen. Vuonna 1954 mylly siirtyi Savitapaleen kirkonkylään ja ilmeisesti sen toiminta Uuhijoella päättyi. Sen sijaan Tienhaaran Myllyksi nimensä muuttaneena sen toiminta jatkuu edelleen Savitaipaleella.

Uuhijoen myllyn halkovarasto

Tämän jälkeen reitti kääntyi länteen harjumuodostelmalle hyvin hoidetun talousmetsän keskelle. Katsellessani erään harjun laelta alas, huomasin noin sadan metrin päässä mielenkiintoisen rakennelman. Uteliaisuus voitti ja juoksin alas katsomaan, mistä oli kyse. Metsänomistaja näyttää olevan henkilö, jolla peukalo ei ole keskellä kämmentä. Hän oli rakentanut kivien ja tukkipuurunkojen väliin kelopuista polttopuille suojan.

Savitaipalelainen halkovarasto metsän keskellä

Pyöriäkankaan harjumaaston katkaisee Säkniementie. Sille saavuttuani käännyin Kuolimon rantaan Lepänkannon leiripaikalle. Kirkasvetinen Kuolimo tervehti tyynenä ja tässä vaiheessa aurinkokin liittyi tervehtijöiden joukkoon. Kuolimon Lepäkannonlahti on lähes koko pituudeltaan hienoa hiekkarantaa. Paikoin tuulen ja veden pieksämät koivut ja männyt kaatuvat vähitellen järven syleilyyn. Kuolimon rannoille on aikojen kuluessa muodostunut useita rantavalleja- ja töyräitä. Lepänkannonlahdelta aikomukseni oli suunnata Rovastinojalle, mutta melko pian sää muuttui radikaalisti. Alkoi tuulla ja kohta taivaalta pudotteli räntää. Pian sade muuttui vesisateeksi, joka tiheni koko ajan. Niinpä oli käännyttävä takaisin autolle, ettei kävisi kuten edellisenä viikonloppuna, jolloin kastui läpimäräksi pyöräreitilläni. Paluu autolle sujuikin samaa reittiä nopeasti.

Ps. Tässä kuvaus reitiltä neljä vuotta myöhemmin, lokakuussa 2018.