Luumäen Huopaistenvirran joukkomurha maaliskuussa 1918

Huopaistenvirran joukkomurhan uhrien muistomerkki on pystytetty vuoden 1961 lopulla.

Luumäellä Taavetista Savitaipaleelle vievän tien varressa, Huopaistenvirran pohjoisrannalla on muistomerkki, jonka luona olen pysähtynyt useita kertoja.  Tällä luonnonkauniilla paikalla Kivijärven vedet purkautuvat Alakivijärveen. Maaliskuun lopulla 1918 Huopaistenvirran luonto todisti veristä tapahtumasarjaa, jonka muistoksi edellä mainittu muistomerkki on pystytetty. Savitaipalelainen historioitsija Pentti Pylkkö on kirjassaan Punainen viima kuvannut murhenäytelmää perustaen kirjoituksensa kirjallisuuden ohella lukuisiin kuulustelupöytäkirjoihin ja myöhemmin koottuihin haastatteluihin. Vaikka perimätiedossa ja kuulustelupöytäkirjoissa olisikin raakuuksien liioittelua, olivat tapahtumat joka tapauksessa Savitapaleen ja Luumäen välillä maaliskuussa 1918 hyytävän karmaisevia.

Haminan Lehti 14.5.1918

Pitkin kevättalvea 1918 kulki punaisten hallussa olleilta alueilta Etelä-Suomessa yksittäisiä  henkilöitä sekä ryhmiä pohjoiseen rintamalinjan yli valkoisten puolelle. Monet pakenijoista kulkivat Luumäen ja Savitaipaleen kautta koht Mäntyharjua ja Suomenniemeä. Liikkuminen tapahtui syrjäseutujen kautta, usein luotettujen oppaiden ja kyyditsijöiden vieminä. Usein siirtyminen onnistui hyvin, mutta joskus se päättyi kohtalokkaasti. Näin kävi Haminan seudulta liikkeelle lähteneelle ryhmälle, johon kuului kaksi naista ja kahdeksan miestä. Tämä oli kulkemassa Sianpää-nimellä tunnettua salaista etappitietä Luumäen ja Savitaipaleen kautta Mikkeliin. Ylittäessään Helsinki – Pietari-rataa joukko jätti jäljet, jotka huomasi ratavartija Vihtori Metso. Hän ilmoitti havainnostaan Kaitjärven asemalla majaa pitäneille punaisille.  Taavetin punakaarti hälytettiin ja sieltä lähti Arvid Ahon johtama osasto takaa-ajoon.  Punaisia piilossa olleen suojeluskuntalaisen Matti Pukin takaa-ajoryhmä tavoitti Lennusjärvellä maaliskuun 20. vastaisen yönä. Haminasta tulossa ollut ryhmä otettiin heti perään kiinni Kaulion kylässä. Heidät vietiin Taavetin asemalle punakaartin esikunnan kuulusteltavaksi ja teljettiin sen jälkeen kylmään rautatievaunuun odottamaan kuljetusta. Vangituille kerrottiin, että heidät viedään Savitaipaleelle. Sitä heille ei sanottu, että punakaartin esikunta oli määrännyt heidät murhattaviksi kuljetuksen aikana.

Huopaistenvirralla
surmattujen sippolalaisten
kuolinilmoitukset.
Maaseutu 14.5.1918

Kuljetus Savitaipaleelle tehtiin kahdessa erässä. Kolme vangituista oli sijoitettu 30-miehiseen punaisten kuljetuskolonnaan, joka lähti 20.3. iltapäivällä kohti Savitaipaletta. Savitaipaleen kirkonkylälle asti kaksi heistä ei koskaan saapunut. Haminalainen Eugen Makonin surmattiin Savitaipaleella Kierikkomäessä, Juopperin ja Lapaton kylien välillä, ja vehkalahtelainen Antti Jaakkola Kylliälän ja Lyytikkälän kylien välillä Tikan puodin eteläpuolella. Ruumiit heitettiin ojaan ja niiden peitoksi potkittiin lunta. Punaisten sanitäärit hakivat myöhemmin ruumiit ja ne haudattiin Savitaipaleelle. Tämän vankien kuljetuserän kolmas valkoinen vanki oli Manu Saareks. Hän oli vangittuna kaksi ja puoli viikkoa, mutta sai lopulta palata kotiinsa. Saareks oli lähtenyt kuljettamaan valkoisten puolelle pyrkivä kotoaan Luumäen Saareksiinkylästä.

Vankien toinen kuljetuserä, johon kuului kaksi naista ja kuusi miestä, lähti kohti Savitaipaletta 21.3. aamuyöllä kello kaksi. Yhtä vangituista, Luumäen suojeluskunnan jäsentä Matti Pukkia juoksutettiin hangessa paljain jaloin aina Huopaistenvirralle saakka. Retkue saapui Huopaistenvirran sillalle aamulla kello puoli viisi. Saattuetta johtanut seppä Arvid Aho antoi sillalla pysähtymismerkin ja sanoi: ”No, pojat!”.  Hän nousi reestä, kiersi sen sivulle, ja ampui molemmat reessä istuneet naiset yhdellä laukauksella.  Kaikissa muissa reessä istuneet punaiset tekivät vangeilleen samalla tavalla. Surmattuaan vangit punaiset ryöstivät heiltä vaatteita, kenkiä, korut ja arvoesineet. Ryöstösaaliseen kuului kaksi lompakkoa, joissa oli yhteensä 32 000 markkaa. Sitten ruumiit heitettiin virtaan. Perään ammuttiin vielä laukauksia, kun joissakin ammutuissa ilmeni elonmerkkejä.

Helmi Husgafvelin ja
Nikolai Jaffen
kuolinilmoitukset.
Maaseutu 14.5.1918

Edellisen kanssa ristiriidassa ovat muutamat kuulustelupöytäkirjat, joista ilmenee, että molemmat naispuoliset uhrit olisi ensin raiskattu, sen jälkeen poltettu kuumilla raudoilla ja kidutettu ennen tappamista.  Huopaistenvirtaan heitetyt ruumiit löydettiin vasta 11.5.1918. Kaikilla miespuolisilla uhreilla oli pistimien jälkiä sekä päässä että harteissa.  Erityisen raa’asti oli kohdeltu Matti Tynystä, jonka hartiat olivat kuin seula. Yhdeltä uhrilta oli koko pääkallo murskattu. Aini Lainio oli surmattu ampumalla. Helmi Husgafvelin alaleuassa oli ruhjevamma ja hänen päällystakkinsa molemmat rintapielet olivat riekaleina. Hän oli todennäköisesti taistellut hengestään raiskaajiensa kynsissä.  Läheisestä Monolan kylässä on säilynyt perimätieto, jonka mukaan Matti Pukki olisi jäänyt käsistään roikkumaan Huopaistenvirran sillan laitaan. Punaiset hakkasivat hänen rystysiään kiväärin perällä, kunnes Pukki irroitti otteen ja putosi veteen. Kaulion kylän perimätietö kertoo, että Pukin käsi olisi hakattu hänen roikkuessaan sillanpielessä kiinni.

Savitaipaleella eivät punakaartilaisten tekemät raiskaukset suinkaan jääneet yksittäistapauksiksi. Kirkonkylällä punakaartilaiset järjestivät tansseja pappilassa. Kun paikkakunnan tytöt eivät niihin saapuneet, heitä haettiin mukaan väkisin pistinten avulla. Tansseista tytöt vietiin navettaan ja raiskattiin.

Taavetin suojeluskunta nimesi murhan tekijöiksi 11 punaista. Osa joukkomurhan tekijöistä sai pikatuomion (Haminan Lehden mukaan [11.11.1920] kuolemantuomio viidelle osallistuneelle) heti punaisten vallan luhistuttua. Osa tuomittiin parin seuraavan vuoden aikana. Marraskuun lopulla 1920 pidetyillä Savitaipaleen välikäräjillä entiset punakaartilaiset Johan Alfred Kolkka Kymistä, Jalmari Tynys Luumäeltä ja Mikko Jyrkilä Kymistä saivat elinikäisen tuomion. Heistä Kolkka tunnusti murhanneensa Antti Jaakkolan, mutta väitti Jyrkilän pakottaneen hänet siihen. Muuten syytetyt syyttelivät murhista toisiaan ja kiistivät itsen niitä tehneensä. Veripellot-kirjassa mainitaan, että surmaamiskäskyn olisi antanut Haminan punajohtaja Jaakko Uski puhelimitse.

Eugen Makoninin ja Antti Jaakkolan murhasta
saivat elinkautistuomion Johan Alfred Kolkka
Kymistä, Jalmari Tynys Luumäeltä ja Mikko
Jyrkilä Kymistä. Etelä-Saimaa 2.12.1920

Patsaan Huopaistenvirralle pystyttivät vuoden 1961 lopulla vainajien omaiset. Tähän he saivat Luumäen seurakunnalta 10 000 markan avustuksen. Patsaasta huolehti patsastoimikunta, jonka jäsenet olivat siirtyneet kesällä 1965 jo ”tuonilmaisiin”. Tämän jälkeen muistomerkistä otti vastuun paikkakunnalta poismuuttanut entinen asemapäällikkö Eino Jäkälä.

Joukkomurhien uhrit olivat:

Antti Jaakkola, 21-vuotias ylioppilas Vehkalahdelta
Eugen Makonin, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta
Eino Hauhio, 18-vuotias kirjapinon oppilas Haminasta
Helmi Husgafvel, 25-vuotias tuomiokunnan kirjri Haminasta
Nikolai Jaffe, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta
Einari Kattelus 18-vuotias talollisen poika Sippolasta
Aino Lainio, 24-vuotias lakitieteen ylioppilas Haminasta
Matti Pukki, 30-vuotias talollisen poika Luumäeltä
Hugo Purho, 21-vuotias talollisen poika Sippolasta
Matti Tynys, 21-vuotias hevosmies Vehkalahdelta

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Luumäen Viuhkolan kansakoulun alkuvaiheet

Luumäen Viuhkolan entinen kansakoulu rakennettiin vuonna 1908

Luumäen kunnan pohjoisosassa ryhdyttiin puuhaamaan kansakoulua 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Sanomalehtiin uutiset koulun perustamishankkeista kiirivät vuoden 1901 alussa. Tässäkin hankkeessa kävi kuten lähes jokaisen kyläkoulun perustamisessa kautta Suomen. Syntyi riitaa siitä, minne koulurakennus pystytetään.  Luumäen Valkolasta Wiipuri-lehteen kirjoittanut nimimerkki ”Naapuri” kertoi tammikuussa 1901, että Viuhkolan kansakoulupiirin koulurakennukselle oli katsottu jo sen sijaintipaikka. Hänen mielestään paikka oli kuitenkin epäkelpo ja kirjoittaja esitti paikaksi Viuhkolan kylän sijasta Sarkanlahtea.  Tämän jälkeen lehdessä alkoi toista kuukautta kestänyt väittely asiasta. Lopullisen sinetin koulurakennuksen sijainnille antoi Luumäen kuntakokous 15.3.1901. Koulu päätettiin pystyttää Taavetti Tynyksen maalle Viuhkolan kylään. Kunnan jakaminen kansakoulupiireihin oli vielä kesken ja Viipurin läänin kuvernööri määräsi kunnan tekemään piirijaon 24.5.1901 mennessä. Muuten kunnalle lankeaisi maksettavaksi 300 markan uhkasakko.

Viuhkolan kansakoulun kivijalan urakkahuutokauppa.
Wiipuri 24.10.1903.

Luumäen kuntakokous hyväksyi kansakoulupiirijakoehdotuksen huhtikuun alussa 1901 ja pyysi sille kuvernöörin vahvistusta. Kunta olisi ehdotuksen mukaan jaettu seitsemään kansakoulupiiriin. Kuvernöörinvirasto edellytti piirijakoon muutoksia ja myös kuntalaiset valittivat piirijaosta. Valituskierre oli ainakin vielä vuonna 1904 edelleen päällä.  Syyskuussa vuonna 1902 Wiipuri-lehdessä palattiin Viuhkolan kansakoulun rakentamiseen. Uutisessa moitittiin koulupiiriläisiä liiallisesta kiireestä, kun koululle oli valittu johtokunta ja vaadittu kuntakokoukselta koulun rakentamista. Kirjoittajan mielestä ei olisi pitänyt kiirehtiä, koska kansakoulupiirijakoehdotuksesta oli valitettu, eikä sitä oltu vielä vahvistettu. Koulun johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran lokakuun 4. päivä vuonna 1903 Viuhkolassa Mikko Tynyksen talossa. Ensimmäisiä päätettäviä asioita oli urakkahuutokauppa suunnitellun kansakoulurakennuksen kivijalan pystyttämisestä. Se pidettiin marraskuun 2. päivänä J. Tynyksen talossa. Halvimman tarjouksen eli 425 markkaa teki Mikko Henttu Valkealan pitäjän Tuohikotin kylästä.

Uutinen Viuhkolan kansakoulun liian pienestä
kivijalasta. Wiipuri 25.11.1903.

Kivijalan rakentamisessa esiintyi alussa tunarointia, sillä koulun pohja oli kaivettu liian pieneksi. Asian huomasi paikalla käynyt johtokunnan jäsen. Onneksi kivijalkaa ei oltu vielä ladottu paikoilleen, joten rakennuksen pohjan laajentaminen oli vielä helppoa. Koulun kivijalka ongelmat kuitenkin jatkuivat, sillä 23.5.1904 pidetyssä vastaanottotarkastuksessa huomattiin kivijalassa puutteita. Urakoitsijaa vaadittiin ne korjaamaan heinäkuun 15 päivään mennessä. Tapahtuiko se, on jäänyt minulle epäselväksi. Koulu oli tarkoitus saada alkamaan jo vuoden 1904 syksyllä, mutta tuo ajatus ei toteutunut. Viuhkolan kansakouluhanke vietti useita vuosia ”ruususen unta”.

Syksyllä 1907 Viuhkolan kansakoulu oli ainoa Luumäen silloisista yhdeksästä koulupiiristä, jossa ei oltu saatu koulua pystyyn. Lappeenranta-lehdessä todettiinkin 2.10.1907: Viuhkolan kansakoulun rakentaminen on vähän niin ja näin. Kaksi viikkoa myöhemmin samassa lehdessä kuvattiin tilannetta seuraavasti:  Siellä (Viuhkolassa) sitä (kansakoulua) kaikkein kipeimmästi olisi jo vuosia, kymmeniäkin vuosia ennen tarvittu. Kivijalka tosin on muutamia vuosia siellä juhlallisena seisoa törröttänyt, kutsuen äänettömällä kielellään piiriläisensä tuomaan hirsiä päälle, vaan eipä kutsua ole kuultu. Piiriläiset ehkä arvelevat, kuten eräs heistä sanoikin, että osaahan sitä talonpoika kyntää ja kylvää ilman kouluttakin. Kirjoittaja arveli piirin alueella asuvien kouluikäisten lasten määrän nousevan lähes kahteensataan.

Ilmoitus Viuhkolan kansakoulun
rakennusurakan huutokaupasta:
Wiipuri 1.2.1908.

Lopullinen päätös Viuhkolan kansakoulun rakentamisen loppuun saattamisesta tehtiin Luumäen kuntakokouksessa 21.12.1907. Piirikokous oli tehnyt asiasta päätöksen 10.11.1907. Sekä kunta- että piirikokous katsoi, että koulun tuli olla valmis syksyllä 1908. Piirikokouksessa kouluun ilmoitettiin jo yli 50 oppilasta. Urakkahuutokauppa koulun rakentamisesta pidettiin Viuhkolassa Mikko Häkämiehen talossa 11.2.1908. Urakkaan kuului myös 25 pulpetin valmistaminen, ulkohuoneitten, kaivon ja kellarien rakentaminen. Rakennustarpeitten hankkiminen oli urakoitsijan vastuulla. Urakkahuutokaupan voitti luumäkeläinen talollinen Antti Huopainen Huopaisten kylästä. Urakkasumma oli 16 350 markkaa. Koulun tuli olla valmis syyskuun 1. päivään mennessä.

Toukokuussa oltiin jo niin pitkällä, että päätettiin julistaa miesopettajana ja tyttöjen käsityönopettajan virat auki. Virkoihin valittiin kansakoulunopettajaksi Mathias Iwar Haawisto ja tyttöjen käsityönohjaajaksi Anna Maria Juvonen. Edellinen kuitenkin kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan ja se laitettiin uudestaan hakuun. Tällä kerralla valittiin opettajaksi Selim Hjalmar Arola ja käsityönohjaajaksi tuli hänen morsiamensa Iida Jemina Hattula. Sitä tarina ei kerro, miten jo tehtävään valittu Anna Maria Juvonen onnistuttiin syrjäyttämään virasta. Arolat olivat Viuhkolan koululla opettajina viisi vuotta, kunnes siirtyivät Karstulan kunnan Vahangan koululle. Lukuvuonna 1910 – 1911 Viuhkolan kansakoulua kävi 50 oppilasta. Heti koulun valmistuttua sen tiloissa alkoi myös monenlainen harrastustoiminta, jossa koulun opettajat näyttävät olleen innokkaasti mukana.

Viuhkolan kansakoulun miesopettajan virka
laitettiin uudestaan auki heinäkuussa 1908.
Wiipuri 21.7.1908.

Koulurakennuksen viimeistely oli kesken vielä helmikuussa 1910. Niinpä kunnan rakennuslautakunta edellytti, että mikäli urakoitsija ei ole tehnyt vaadittuja töitä 15.5.1910 mennessä, rakennuslautakunta teetättää ne urakoitsija laskuun jollakin muulla. Aroloiden jälkeen uudeksi opettajaksi tuli vuonna 1913 Oskari Alfred Kärki. Tyttöjen käsitöiden opetuksesta vastasi Iida Salmi. Lukuvuonna 1917 – 1918 Viuhkolan koulu oli kiinni huhtikuun 13. päivästä toukokuun 6. päivään sisällissodan loppuvaiheen aikana. Yllättävää, ettei sota vaikuttanut koulun toimintaanja enempää, vaikka rintamalinja kulki varsin lähellä Viuhkolaa hieman sen pohjoispuolella. Kansakoulun yhteydessä toimi alkeisopetusta varten alkuvuosina ns. pientenlastenkoulu. Sitä käytiin syksyllä noin kuukauden verran. 1920-luvun puolivälissä siitä kuitenkin luovuttiin ja alkeisopetus siirtyi kiertokoulun tehtäväksi. Vuonna 1920 opettaja vaihtui jälleen ja opettajaksi valittiin Aukusti Sampola.

Lähteet:
Sanomalehdet: Wiipuri, Itä-Suomen Sanomat, Lappeenranta, Eteenpäin, Karjala
Paikallislehti: Luumäen Lehti
Alla lisää kuvia koulurakennuksesta, joka on nykyisin yksityisasuntona:

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Luumäen Munteen kansakoulu

Näkymä Syväkoskentieltä Munteen entiselle kansakoululle

Entisen koulun portti

Syyskuun 17. päivä tekemälläni pyöräretkellä aikomuksena oli kierrellä Luumäen kunnan pohjoisosan kyläteitä ja kuvata tien varrelle osuvia kyläkouluja, muistomerkkejä ja muita  mielenkiintoni herättäviä näkymiä. Valtatie kuusi ja Helsinki - Pietari-rata jakavat kunnan sunnilleen keskeltä kahtia itä-pohjois-suunnassa. Luumäellä toimi aikoinaan 18 kansakoulua. Näistä seitsemän sijaitsi valtatie kuuden pohjoispuolella, nimittäin Viuhkola, Munne, Hermunen, Juurikkala, Pukkila/ Kankaanmäki, Kontula ja Lakkala/Kannuskoski. Tänä päivänä yksikään näistä kyläkouluista ei ole enää toiminnassa. Viimeisenä sulki ovensa Kannuskosken koulu keväällä 2015.

Munteelle oma kansakoulu saatiin syksyllä 1930. Koulun vihkiäisiä vietettiin marraskuun viimeisenä päivänä 1930. Etelä-Saimaa kertoi pienessä vihkimistailaisuudesta tehdyssä artikkelissa 2.12. juhlatilaisuudesta seuraavaa:

Viime sunnuntaina vihittiin tarkoitukseensa Munteen piirin vastavalmistunut kansakoulu. Klo 3 alkoivat juhlallisuudet koristetussa luokkahuoneessa, joka oli yleisöä tungokseen asti täynnä. Aluksi veisattiin adventtivirsi, jonka jälkeen koulun opettaja P. Kolpo piti tervehdyspuheen kosketellen siinä kansakoululaitoksen syntyä maassamme yleensä. Veisattua virrestä 285, 1, 2 ja viimeisen säkeistön, piti kirkkoherra Hannes Valkama lämminhenkisen vihkiäispuheen sanojen "Herran pelko on viisauden alku" johdolla. Vapaiden sanojen aikana opettaja E. Neulanen toi tervehdykset sekä onnittelut kunnan vanhimman koulun ja sen opettajiston puolesta, selostaen kodin ja koulun suhdetta toisiinsa. Samalla hän kunnan puolesta luovutti asianomaisen koulun johtokunnan huolenpidon alaiseksi. Naapurikoulujen opettajien puolesta myöskin tuotiin onnittelut valmistuneelle koululle. Muun ohjelman väliajoilla esitti tilaisuutta varten harjoitettu laulukuoro hengellisiä lauluja. Väliajalla, mikäli tungokselta voitiin, tarkasteltiin uutta koulurakennusta. Huoneiden sijoittelu tuntui onnistuneelta ja itse rakennustyö näyttää hyvin suoritetulta. Kaikin puolin vaikuttaa koulutalo ajanmukaiselta ja tarkoitustaan vastaavalta. Vihkimätilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun virteen.

Komea koulurakennus alkaa olla pusikon saartama

Näkymä koulun pihalta

Munteen seudun asukkaiden ilo ja tyytyväisyys oman oppilaitoksen saamisesta kotikulmille jäi kuitenkin yhden sukupolven mittaiseksi. Munteen kansakoulun elämänkaari oppilaitoksena jäi lopulta vain 36 vuoden mittaiseksi. Luumäen kunnanvaltuusto päätti koulun lakkauttamisesta kokouksessaan huhtikuussa 1966. Munteen koulupiiri yhdistettiin Kankaanmäen piirin ja oppilaat jatkoivat koulutyötään Ellolan kylässä olevassa koulussa. Kunnanvaltuusto päätti edellä mainitusssa kokouksessaan lakkauttaa myös Patolahden kansakoulun toiminnan. Patolahden koulupiiri yhdistettiin Taavetin koulupiiriin. Edellisenä vuonna koulutyö oli päättynyt Kontulassa ja Niemellä ja vuonna 1964 Juurikkalassa. Vuonna 1967 "lahtipenkille" joutuivat Hermusen ja Koskisaaren kansakoulut. Elettiin ensimmäistä kyläkoulujen lakkautusaaltoa. Munteelta Laarille vievän Syväkosken tien varressa oleva rakennus siirtyi tämän jälkeen yksityisomistukseen. 

Kysyessäni  Munteella erään talon asukkailta koulurakennuksen sijaintia, minulle sanottiin, että "tuolla mäen alla se on pusikon keskellä rappiotilassa". Kun saavuin paikalle, tuo arvio näytti oikealta. Nyt tämä kohta yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä rakennus näyttää olevan hylätty. Piha-alue on päässyt pusikoitumaan, katto näyttäisi vuotavan ainakin yhdestä kohdasta. Paikalla ei liene käynyt kukaan muutamaan vuoteen. Ainakaan pihalla ei näkynyt merkkejä siitä, että siellä olisi juurikaan liikuttu. Surullinen näky kaiken kaikkiaan.

Koulun eteläinen siipi

Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Luumäen Taavetin hautausmaalla

Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Taavetin hautausmaalla
Muistomerkin pystytti Luumäen työväenyhdistys vuonna 1954 tai vuonna 1956

Kotiseutupyöräilyni kohteena oli 17.9.2017 oli Luumäki. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Taavetin hautausmaa. Joskus kiinnostus kotiseudun historiaan johdattaa vähemmän kunniakkaiden historian vaiheiden äärelle. Nekin ovat kuitenkin osa menneisyyttämme. Vuoden 1918 sisällisota oli Luumäellä monen muun eteläkarjalaisen pitäjän tavoin uskomattoman julma. Kunnan alueella tapahtui punaisten vallan aikana käsittämättömiä veritekoja, jotka voittajat kostivat tarpeettoman ja järjettömän raa’asti. Tästä muistuttamassa seisoo Taavetin hautausmaan  itäisessä pohjoisnurkassa vuonna 1954 (toisen tiedon mukaan vuonna 1956) pystytetty vakaumuksena puolesta kaatuneiden muistomerkki. Aloitteen muistomerkistä tekivät SKDL:n Luumäen paikallisosastot vuonna 1946.
 

Etelä-Karjalan Luumäki oli yksi vuoden 1918 sisällissodan ensimmäisistä taistelupaikoista, kun valkoiset kaappasivat Taavetissa punaiselle matkalla olleen aselastin tammikuun 19. päivä 1918. Punaiset lähettivät Lappeenrannasta yli 200 miestä käsittäneen rankaisuretkikunnan, joka joutui taisteluun jääkäri Lauri Pelkosen johtamien valkoisten kanssa. Taistelussa kaatuivat jääkäri Pelkonen sekä yksi punakaartilainen.  Aiheesta löytyy lisää täältä.

Huolimatta siitä, että Luumäen suojeluskuntaa kuului ainakin 260 miestä, kunta oli aluksi eräänlaisessa välitilassa. Punaisetkaan eivät saaneet oikein toimintaansa käyntiin. Pidettiinpä 3.2.1918 Joukolassa ”rauhankokous”, johon osallistui molemmilta osapuolilta toistasataa henkeä. Päätettiin pitää välirauhaa seuraavaan sunnuntaihin asti, jolloin oli aikomus pitää uusi kokous. Sitä ei koskaan pidetty, sillä 9.2. paikalliselle punakaartille oli jo toimitettu aseet ja se miehitti pitäjän kiväärimiehillään.  Koko pitäjä oli tiukasti punakaartin otteessa 15.2., kun noin 50-miehinen valkoisten joukko hyökkäsi Taavetin asemalle aikomuksenaan kaapata jälleen aselasti. Vartiomiehet huomasivat avonaisella pellolla hyökkääjät. Taistelusta tuli valkoisten verilöyly. Taavetin hangille jäi 11 valkoista, joista seitsemän luumäkeläisiä. Punaiset surmasivat osan hangille jääneistä haavoittuneista valkoisista. Lisäksi yksi kuoli sairaalassa ja yksi murhattiin myöhemmin. Kalevi Kumpulainen käyttää vuonna 1992 ilmestyneessä Luumäen historiassa aikakaudesta nimitystä Punainen painajainen.

Turvattomuus punaisten vallan alla olevassa Luumäen pitäjässä kohosi huippuunsa punaisten tappion häämöttäessä. Silloin vangittiin ja pääosin surmattiin kaikki käsiin saadut suojeluskuntalaiset. Punaisen terrorin uhriksi joutui 26 pitäjäläistä. Näistä 19 tai 20 surmasivat Kouvolassa paikalliset hirmutyöntekijät. Huhtikuussa surmattiin lisäksi omassa kunnassa 4 – 5 pitäjäläistä. Luumäen surullisiin ja järjettömiin tapahtumiin kuuluu myös 21.3.1918 Huopaistenvirralla suoritettu joukkosurma, jossa tapettiin kymmenen valkoista, joukossa kaksi nuorta naista. Henkilöt olivat pyrkimässä Haminasta pohjoiseen valkoisten hallussa oleville seuduille. Tässä murhatyössä tekijät olivat luumäkeläisiä.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerki sijaitsee
edessä näkyvän Taavetin hautausmaan portin oikealla puolella

Luumäellä punaisten valta päättyi toukokuun alussa. Taavetin aseman valkoiset valtasivat toukokuun 1. ja 2. välisenä yönä. Luumäelle jääneitä punaisia kohtasi nopea ”tutkimus”, jota valkoiset kutsuivat myös lopputilitykseksi. Joitakin punaisia surmattiin kostoksi jo valloitusvaiheessa. Luumäellä kyseltiin ennen kaikkea niitä punaisia, jotka olivat olleet ampumassa ja pistämässä kuoliaaksi niitä valkoisia, jotka makasivat helmikuussa Taavetin pelloilla haavoittuneina. Pikaoikeus aloitti toimintansa nuorisoseuran talolla 9.5. Se tutki ja kuulusteli 246 henkilöä. Suurin osa vapautettiin heti. Alkupäivinä joka toinen sai kuolemantuomion, mutta pian tuomiota lievenivät. Ristin sai nimensä kohdalle kuulustelupöytäkirjaan 24 henkilöä. Ampumispaikkana oli oikeudenkäyntipaikan pohjoispuolella ollut vallinotko. Sieltä ruumiit rahdattiin lännemmäksi hiekkakankaalle. Osa siirrettiin aikanaan hautausmaalle. Luumäellä ja muualla arvioidaan ammutun yhteensä ainakin 69 punaista.

 Sotasurmat-sivuston mukaan sisällissodassa ja sen jälkiselvittelyssä menehtyi 26 Luumäellä asunutta henkilöä. He olivat, yhtä lukuunottamatta (Kanttori Vilhem Repo), sodassa punaisten puolella. Huomattavasti luotettavamman kuvan saa hakemalla edellä mainitusta tietokannasta niiden menehtyneiden nimet, jotka olivat Luumäellä kirjoilla. Lukumäärä on pöyristyttävän suuri: 170. Menehtyneistä 37 oli valkoisten puolella ja 133 punaisten puolella.  Näistä 18 henkilön kuolinsyy on tuntematon, he ovat kadonneet tai heidät on julistettu jälkikäteen kuolleeksi.