Lääväkorven - Syväjärven reitti, Ruokolahti

Näkymä Syvänsalmenmäen kallioilta Syväjärven pohjoispäähän

Syvänjoen partaalla

Toissapäivänä, eli 14.6.2015, suuntasin eukkopitäjään eli Ruokolahdelle. Valitsin päivän urakaksi Lääväkorven - Syväjärven reitin kulkemisen. Sen pituus on 18 kilometriä. Ennen reitille menoa pyörähdin Albert Edelfeltin vuonna 1887 kuuluisaksi tekemällä kirkonmäellä, jonne saapui hämmästykseni tasaisena virtana autoja.  Väkeä alkoi olla paikalla kuin suviseuroissa. Kysyin paikalle saapuneelta "eukolta", mistä oli kysymys. Tänään oli kuulemma konfirmaatiosunnuntai.

Poikkesin myös komealle, vuonna 1752 valmistuneelle kellotapulille. Kirkonmäeltä suuntasin urheilukentän tienoille. Siellä en sitten enää hahmottanut tarkalleen, mistä luontopolku oikein menee. Urheilukentälle johtavan hiihtosillan kupeessa oli pari ruokolahtelaista "äijää" tupakalla ja aamukaljoilla. He huitoivat ystävällisesti lisäohjeita, joiden avulla nopeasti löytyikin sitten etsimäni polku.

Suolammen pinta kuplii sateessa

Syvänjoen Myllykosken alajuoksu

Tässä alkumetrejä

Lääväkorven reitin alkupää on erittäin helppoa maastoa. Reitillä varrella olevat metsät ovat pääosin kuusi- tai sekametsiä. Louhikoita, jyrkkiä rinteitä ja vuoria polulla on Syväjärven ympäristössä, sen itä-, länsi- ja pohjoispuolella. Paikoin rinteet ovat niin jyrkkiä, että puiden väliin on asetettu köysi, jotta kiipeäminen ja laskeutuminen onnistuisivat. Reitti ei ole siis sopiva pienten lasten tai huonokuntoisten aikuisten kuljettavaksi. Polku on merkitty erittäin hyvin maastoon. Opasviitat sen sijaan ovat jo vahvasti "ajan patinoimia". Reitin kohokohtia on Syväjärvelle sen pohjoispäässä avautuvat maisemat sekä Vasarin ja Syväjärven välissä oleva Myllykoski. Myllykoskella on laavu, vessat, nuotio ja grillipaikat sekä puuvarasto. Aikamoinen erämaa tuntui aukeavan heti Ruokolahden taajaman jälkeen, sillä reitin varrella en kuullut kertaakaan moottorisahan, moottoriveneen, en edes traktorin ääntä. Sen sijaan käet kukkuivat, kilpaa, uuttukyyhkyt kujertelivat, tiltaltit "äittelivät" ja peipposet ja laulurastaat musisoivat. Autoliikenteen pauhu alkoi lopulta kuulua lähestyessäni uudestaan Ruokolahden taajamaa.

Reitillä en törmännyt kovinkaan moneen kulkijaan. Kolme miestä tuli alkumatkasta (reitti kulki tuossa vaiheessa metsäautotiellä) hölkäten vastaan, mutta varsinaisia vaeltajia en reitillä tavannut. Sen sijaan miljoonat itikat pitivät minulle seuraa. En muista olleeni vastaavanalaisen murhanhimoisen itikka-armeijan hyökkäyksen kohteena sitten haman nuoruuteni Lapin-matkan. Patikoinnin alettuani pääsin melko pian nauttimaan myös kesäisestä sateesta. Vettä tuli aluksi vähän, mutta jossakin vaiheessa satoi jo kaatamalla. Monella vaelluksella hyviksi osoittautuneet vaelluskenkänikin vettyivät lopulta läpimäriksi. Sitä kuuluisaa leijonaakaan en matkalla havainnut. Leijonille sopivia luolia näkyi louhikoissa kyllä olevan riittävästi.

Vaellukseni suoritettuani perehdyin nyt oikein kunnolla Ruokolahden kirkonmäen maisemaan, rakennuksiin ja muistomerkkeihin. Niistä tuleekin jatkossa riittämään tarinaa.

Syvänsalmenmäen laki penkkeineen. Maisemat laelta peitti aika
tehokkaasti eteen kasvanut puusto

Myllykosken kuohuja

Myllykoskea

Myllykoskea sen päältä kuvattuna

Myllykosken laavu

Silta yli Syvänjoen virran Myllykosken niskassa

Leijonaluola?

Sateinen suolampi

Eksymisen vaaraa ei pitäisi polkujen risteyksissä olla

Tällaisia ajan patinoimia opastauluja löytyy reitin varrelta runsaasti

Ruokolahti - Rautjärvi vaellusreitin opastaulut ovat hyvässä kunnossa