Snoma
Minulla oli mahdollisuus viime kesänä (2004) kierrellä kuukauden
ajan uudella mantereella. Matkani suuntautui alueille, jonne suomalaiset
siirtolaiset muuttivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Alueet poikkesivat
toisistaan varsinkin maisemaltaan ja ilmasto-olosuhteiltaan.
Pohjois-Michiganissa ajellessa tuntui aika ajoin kuin olisi muuttanut
Keski-Suomeen. Etelä- ja Pohjois-Dakotan, Wyomingin ja Montanan preeriat,
puoliautiomaat, vuoristot, vesiputoukset ja kuumat lähteet poikkesivat sen
sijaan täysin suomalaisesta maisemasta.
Mielenkiintoinen oli vierailu Black Hills-vuoristossa. Alue
tuli kuuluisaksi 1880-luvulla kultalöydöistään. Seudulla vaikuttaneita
kuuluisuuksia olivat Buffalo Bill,
Calamity Jane, Billy ”Wild” Hicock
ja Bat
Masterton. Alueella toimi valtava Homestaken
kultakaivos Lead-nimisessä
kaupungissa. Vuonna 1901 tässä kaupungissa asui 950 suomalaista. Viereinen Deadwoodin kaupunki on legendaarinen
villin lännen kaupunki. Suomalaisia siirtolaisia alkoi muuttaa alueelle 1880-luvulla.
Varsinkin alkuvaiheessa merkittävä osa alueelle muuttaneista suomen kieltä
puhuneista oli kuitenkin kotoisin Pohjois-Ruotsista ja Pohjois-Norjasta. Heillä
oli keskeinen osuus mm. seurakunnallisessa järjestäytymisessä. Monet noista
skandinaavisista siirtolaisista olivat lestadiolaisia. Ensimmäiset seurat
alueella pidettiin perimätiedon mukaan vuosina 1882 – 1884. Seurapaikkana oli Oskari Forsmanin perheen koti.
Säännöllinen seuratoiminta alkoi vuonna 1885, kun alueelle muutti Calumetista
alatorniolaissyntyinen Nels Pietilä
(1847 – 1927). Hän alkoi liikkua Black Hillsin alueella saarnaajan heti
seudulle muutettuaan. Ensimmäinen apostolisluterilainen (lestadiolainen) seurakunta
perustettiin Leadin kaupunkiin vuonna 1886. Yksi perustajista oli Nels Pietilän
ja hänen vaimonsa Hildan ohella Solomon Johnson, joka oli syntyisin
(1849) Ruotsin puolelta Haaparannan
vieressä sijaitsevasta Vojakkalasta.
Hän aloitti ansiotyöt noin kymmenvuotiaana paimentamalla kotikylänsä karjaa.
19-vuotiaana hän oli saanut tarpeeksi rahaa, jotta pystyi tekemään matkan
Pohjois-Norjaan. Siellä oli runsaasti kalaa saatavissa myös nälkävuosina.
Norjassa hän avioitui Anna Rokaniemen
kanssa. Aviopari muutti 1878 Yhdysvaltoihin, ensin Michiganiin ja sieltä varsin
pian Black Hillsin alueelle. Johnsonit pitivät kultakaivosten työntekijöille
poortitaloa, eräänlaista majoitusliikettä.
Johnsonit olivat syvästi uskonnollisia. Solomon Johnson
hankki ympäristön metsistä puutavaraa kaivosyhtiölle. Samalla hän kaatoi tukkeja
omaa taloaan varten. Kun Leadin kaupunkiin rakennettiin ensimmäinen uskovaisten
kirkko vuonna 1886, hän lahjoitti kokoamansa hirsitukit kirkon
rakennustarpeiksi. Myöhemmin hän toimi Nels Pietilän ohella kyseisen
seurakunnan pappina. Tuo seurakunta
kantoi nimeä The Finnish Apostolic
Lutheran Church of the City of Lead
The Finnish Apostolic Lutheran Church of the City of Leadin
kirkkorakennuksesta ei löytynyt etsimisenkään jälkeen tämän parempaa kuvaa.
Rakennus jouduttiin purkamaan sen jäädessä kultakaivoksen valtavan avolouhoksen
alle 1970-luvun alussa. Kuva on suurennettu yksityiskohta Leadin kaupungista
1950-luvulla otetusta maisemakuvasta.
Solomon ja Anna Johnson muuttivat vuonna 1890 vuoristossa
sijainneesta Leadista parinkymmenen kilometrin päähän kumpuilevalle preerialle Belle Fource-joen laaksoon. Alueen
nimeen liittyy mielenkiintoinen historia. Vuodesta 1887 sinne muuttaneet suomalaiset
siirtolaiset antoivat seudulle nimen Suomi.
Kun sinne perustettiin postiasema, eivät viranomaiset hallinneet suomenkielistä
oikeinkirjoitusta ja niin he kirjoittivat nimeksi virheellisesti Snoma. Myös tänne perustettiin apostolisluterilainen (lestadiolainen)
seurakunta, jonka perustajina olivat edellä mainitut Pietilät ja Johnsonit.
Isaac Färdigin hautakivi Snoman suomalaisella hautausmaalla. Isaac Färdig oli paikallisen apostolisluterilaisen seurakunnan perustajia ja toimi lisäksi saarnaajana. |
Puhutteleva oli heinäkuinen vierailu tuon jo edesmenneen
seurakunnan hautausmaalla. Preerian kuumuudessa väreilleen maantien ohessa
ollut pieni kyltti jäi meiltä aluksi huomaamatta. Pääsy hautausmaalle oli
estetty piikkilanka-aidalla. Hypimme aitojen yli ja läksimme kulkemaan varsin
huonokuntoista soratietä. Varsinainen hautausmaa oli usean sadan metrin päässä
tiestä kukkulalla. Hautausmaan portilla luki Snoma Finnish Cemetery. Vaikka olimme preerian keskellä, olimme
silti kuin Suomessa. Hautausmaa-alue ja sen ympäristö koostui mäntymetsiköstä
niin kuin yleensä koti-Suomessa. Se oli varmaankin ainoa mäntymetsikkö
kilometrien säteellä. Oletan, että se oli aikoinaan valittu suomalaisen
hautausmaan paikaksi juuri siksi. Kauaksi kotiseuduiltaan lähteneet
siirtolaiset halusivat tulla haudatuiksi kuten ”siellä kotona”. Pihka tippui
paidalleni helteessä nuokkuvista mäntyvanhuksista. Preeriatuuli heilutteli
hiljaa kulottuneita ruohotupsuja. Vallitsi täydellinen rauha. Olin tullut
runsaan kahdensadan suomalaisen siirtolaisen viimeiselle lepopaikalle. Mieleeni
nousivat vanhan virren sanat: ”Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran,
taistelivat päällä maan”.
Mauri Kinnunen
Näkymä Crooked Oaks Roadilta läheltä Snoman suomalaista hautausmaata. Snoman suomalainen hautausmaa sijaitsee 3.5 mailia kaakkoon Fruitdalesta, Butte County, South Dakota. Jos saavut seudulle valtatie 212:sta pitkin, käänny Fruitdaleen, pienen sillan jälkeen aja Snoma Rd:lle ja käänny vasemmalle. 2/3 mailin jälkeen käänny Crooked Oaks Rd:lle, aja maili ja olet oikealla paikalla. Sinun pitää tosin kävellä vielä 300 - 400 yardia laidunmaan poikki. |
Snoman suomalaisen hautausmaan asiakirjoista kokosi huhtikuussa 1996 yhteenvedon sittemmin kuollut Ernie Gottschalk Valesta, SD. Löydät yhteenvedon täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti