Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

Neuvosto-Venäjällä asuneiden lestadiolaisten kirjeitä Suomeen 1920-luvulla


Saarnaaja Fredrik Soittosen kirje Aleksander ja Maria Pulkkiselle 3.10.1922[1]

Lahti 3.10.1922.

Jumalan terve! Rakkaassa muistossa olevat ystävät herrassa. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

Jo kauvan aikaa on ollut halua tervehtää teitä Aleksander, Maria ja lapset. Mutta aina on jäänyt sikseen ehkä monista syistä. ”Ja näin sanoo Herra, joka sinut Jakob, loi ja joka sinut, Israel, teki: älä pelkää, sillä minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltäsi kutsunut, sinä olet minun”. Jes. 43:1.

Näihin vakaisiin Jumalan sanan lupauksiin luottaen olen minäkin tähän asti uskomassa pysynyt keskellä monia ja kovia kiusauksia ja koettelemuksia, joita on täällä erittäin tällä ajalla osakseni tullut. Mutta sekin on Jumalan suuri rakkaus, jonka kautta Herra pitää meitä likempänä itseään. Muutoin me eksyisimme pois ja joutuisimme kauvas siitä päämäärästä, joka meidän eteemme pantu on. Olemme täälläkin ahkeroineet kilvoitella siinä kalliimmassa uskon kilvoituksessa Jeesuksen sovintoveren turvissa. Sillä ei ole muuta pakopaikkaa tällä raskaalla ajalla, kuin Jeesuksen haavat: niissä on suoja maailman myrskyistä ja myös ravinto isoavalle sielulle sekä lepo väsyneelle matkamiehelle hänen kulkiessaan tätä erämaata ja taistellen monia vihollisia vastaan.

Seuraoja pidetään täällä joka sunnuntai kirkossa. Pyhäkoulua kirkossa olen lapsille pitänyt kello 2 joka pyhäpäivänä. Siellä opetan Katkismusta ja Raamatun historiaa, sillä uskonnonopetus muualla kuin kirkossa on kielletty. Oppilaita on 48. Tämä työ on tullut minulle rakkaaksi sydämen asiaksi. Tunnen itseni kovin kykenemättömäksi niin painavaan tehtävään. Muitakin seurakunnallisia huolia on, kuten kirkon kunnossapito, ja papillisien jumalanpalveluksien pito, joita ikävä kyllä harvoin on täällä tähän asti saatu. Tällä vuodella on sellainen ollut vain kerran, nimittäin piinaviikolla. Sen toimitti piispa Relander. 150 henkilöä oli ehtoollisvieraita. Pappeja ei ole Inkerinmaalla kuin kolme suomalaista: 80-vuotias Siitonen, vanha (80v) piispa Relander, joka myös on heikko ja pastori Laurikkala, joka on työhön kykenevä. Papillisia toimia on täällä konsistoriumin määräyksestä annettu maallikoille niissä seurakunnissa, joissa on löytynyt siihen kykeneviä. Suuren ja tärkeän kutsumuksen on Jumala suonut minullekin. Heinäkuun 2. päivä oli meillä näet seurakunnan kokous kirkossa. Neuvoteltiin mm. kirkon katon maalaamisesta ja muista korjauksista. Samalla tuli herätetyksi kysymys papillisesta toiminnasta. Kokous äänten enemmistöllä valitsi minut siihen. Pöytäkirja tehtiin ja samassa anomus konsistoriumin päätettäväksi. Nyt syyskuun 26. päivänä suoritin saarnalupatutkinnon konsistoriumissa ja sain luvan saarnat kirkossa joka pyhä, lapsia kastaa, ehtoollista antaa, sairaille ja vanhuksille ja siunata ruumiita. Ruumiitten siunaamista olen olojen pakosta jo ennemminkin tehnyt. Olen haudannut nimittäin Savetnikkalan tädin, Iisaklan Mikon, Fetjalan Antin ja Lellolan Elviiran ruumiit. Suuri voimattomuus tuntuu näin suureen työhön. Sen tähden täytyy notkistaa sydämen polvet Jumalan puoleen, että Hän antaisi voimaa ja rohkeutta pelkäämättä puhua Hänen suuria tekojansa, että Herra lämmittäisi kylmän sydämen rakkautensa lämmöllä, etten minä, joka muille saarnaan, itse hyljätyksi tulisi. Kun katselee tätä suurta tarvetta tällä pimeällä aikakaudella, niin joutuu sydämen syvimmässä huomaamaan oman kykenemättömyyden, kun ei voi, niin kuin tarve vaatisi, huutamaan siitä suuresta pelastuksesta, joka on tapahtunut Golgatalla. Se veripunainen aurinko yksin voipi antaa valoa pimitettyyn sydämeen ja siitä valosta osallisena voipi uskovainen kristitty olla niin kuin majakka keskellä meren ulappaa, jotta moni vielä maailman merellä tulisi pelastetuksi haaksirikkoon joutumasta. Suuri on kristityn elämän tarkotus täällä maan päällä.

Lopuksi terveisiä kaikille Jumalan lapsille, ja itse ole perheesi kanssa tervehditty. Halu olisi, jos mahdollista nähdä toisiamme ja oikein kaulasta pitäen tervehtiä toisiamme, mutta jos ei täällä, niin sitten taivaassa. Sillä siinä toivossa minäkin matkaa teen, että kerran saisin nähdä kasvoista kasvoihin Herrani, joka minut verellään ostanut on.

Olemme terveenä. Ikäväksi käy, kun kuulee teidän suurista kokouksistanne puhuttavan. Meillä ei tule kysymykseenkään. Olemme käyneet vierailemassa Hietamäellä, Tyrössä, Venjoella, Skuoritsassa. Laihinen on käynyt usein näillä paikkakunnilla. Minä olen sairastanut hermokuumetta koko talven, neljä kuukautta olin erittäin kykenemätön, juuri tuskalla pääsin omaan kirkkoon. Juhannuksena olimme Venjoella, Syysmäellä, Häyhösissä[2]. Seuraväkeä oli tuvat täynnä. Syysmäellä oli vain yksi kristitty[3], mutta oikein hartaita kuulijoita oli siellä ja tupa täynnä väkeä. Kolme kertaa päivässä kokoonnuttiin ja yöhön myöhään tutkittiin sanaa ja seuroja pidettiin. Pyysivät, että siellä käytäisiin useammin ja kauvan viipyä pitäisi. Jumala on saanut sanallaan heräyksiäkin vaikuttaa. Häyhösissä oli joulun aikoina kolme kristittyä, nyt yli 20. Samoin muissa kylissä myös. Kutsuja on moneen kylään, joissa ei ole käyty koskaan. Eloa on paljon, mutta työväkeä vähän, rukoilkaa Herraa lisäämään työväkeä eloonsa.
Fredrik Soittonen


------
L[iisa?] Rännälin kirje Miikkulaisista 22.12.1925[4]

Miikkulaisissa 22.12.1925
Jumalan rauhalla ja rakkaudella tervehdän teitä kaikkia tämän kaidan ja vaivaloisen tien matkamiehiä. Sydämessäni syttyi halu ilmoittaa koko Siionille, että vielä on Hyvä Paimen täällä meidänkin kolkalla säilyttänyt piskuisen laumansa, vaikka saatana kyllä koettaa virittää paulojansa. Mutta sellaisinakin hetkinä ahkeroimme aina turvautua uskossa Jeesuksen verisiin haavoihin ja olemme vakaiset siitä, että meillä on Jumala, joka auttaa ja Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

Jumalalle kiitos, on meillä täällä uskonnonvapaus, niin että saamme kokoontua pitämään seuroja ja tutkistelemaan sitä kalleinta asiaa. Mutta kyllä täällä on yhteinen kansa hengellisesti pimeässä tilassa, aivan kuin pakanamailla. Paljon on ihmisiä, jotka makaavat kuolleen uskon unta sikeästi. Sydämmestämme on sen tähden usein kohonnut huutoa Jumalan tykö, että Hän lähettäisi tännekin työmiehiään ja sellaisia koiria, jotka haukkuisivat nukkuvat valveille vaarionttamaan sieluntilastaan. Sillä Jumala on antanut meille Pyhän sanansa, joka ohjaa jalkamme Jeesuksen verisille askeleille, sinne yrttitarhaan, jossa Hän on edestämme verta hikoillut ja rukoillut. Se sana ohjaa meitä tarkkaamaan, kuinka Herra Jeesus polvillansa kierien kantaa raskasta syntitaakkaamme Golgatalle ja siellä sotkee Jumalan vanhurskaan vihan viinikuurnan sekä aukaisee meille tietä iankaikkiseen elämään. Kilvoitelkaa, ystävät, uskossa vielä vähän aikaa! Sillä kohta Lunastajamme tuleepi ja noutaapi ylönkatsotun ystävänsä sinne, jonne lähti jo edellä tilaa valmistamaan.

Ja muistakaa, veljet ja sisaret, meitäkin rukouksissanne kaikkivaltiaan Jumala armoistuimen edessä, että mekin saisimme voiman kestämään viimeiseen asti tällä vaivalloisella taipaleella. Näitä piirteli elämäntien kulkija, uskossa heikko sisarenne.
L. Rännäli
-------
Saarnaaja Fredrik Soittosen kirje Aleksander Pulkkiselle 7.8.1925[5]

Jumalan terve!
Ystävät Herrassa Aleksander ja Maria ynnä perheenne kanssa. Täten tervehdän teitä taas pitkästä aikaa. Armo oloon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Amen.

Olen uskon kilvoituksessa yhä edelleen vaikka suuressa heikkouden tunnossa. Jeesus Kristus ja Hänen verensä on voimamme ja puhdistuksemme. Sovintoveren korjaajina kun ahkeroimme taistella, niin kyllä voitolla pysymme, vaikka kiusaaja niin usein hyökkää ja tahtoo langettaa. Taukoomaton taistelu on täällä korven vaeltajalla, ei ole mitään aselepoa olemassa sielujemme vihollista vastaan. Herralla on sota Amalekia vastaan suvusta sukuun. Sota on Herran, siinä lohdutuksemme. Sen tähden tahdomme vielä uudistaa niitä uskollisuuden lupauksia, joita olemme antaneet sen verisen lipun, Golgatan ristin juurella, silloin kun me suurina syntisinä lähestyimme armoistuinta ja saimme ensi kerran nähdä Isämme lepytetyt kasvot käännettyinä meihin päin. Oi, jos me aina pysyisimme niin pieninä, että viihtyisimme Taivaallisen vanhimman sylissä ja Hänen ristinsä juurella, niin siunauksen virrat vuotaisivat runsaammin kuiviin sydämiimme. Mutta kun ulostumme kauemmaksi Vanhimman vaivojen katselemisesta, niin maailman kylmä tuuli jäädyttää sydämen.  Oi, rakas Herra Jeesus, vedä meidät lähemmäksi itseäsi ja kirjasta sielumme silmäin eteen ne rakkauden merkit, joita sinä sait suuressa taistelussasi vihollisen valtaa vastaan, että hetkittäin saisimme uutta voimaa ja rohkeutta yhä enemmän todistamaan maailmalle siitä voimasta, jolla Sinä ole meitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteesi kutsunut.

Eloa tosin on paljon, mutta työväkeä vähän, rukoilkaamme elon Herraa lähettämään työväkeä eloonsa. Nämä sanat todistuvat meidän Inkeriimme nähden tällä ajalla. Vähän on työmiehiä ja vielä vä’hemmän totisia eli oikeita. Mutta eloa on paljon. Suuri on jano Jumalan sanan kuulemiseen kaikissa seurakuntien kylissä. Kun joudun niihin, niin en tahdo päästä kotiin, ja aina kysytään, koska tulet toisen kerran. Olen tänä kesänä käynyt helluntaiviikolla Hietamäen kylissä, sitä seuraavalla viikolla Ropsun seurakunnassa. Juhannuksena viivyin Tyrössä kaksi päivää. Hietamäen kirkolla viivyin kolme päivää, kävin viidessä eri kylässä. Helatorstaina olin Markkovan kirkolla. Monta pyyntöä on täytynyt jättää toteuttamatta, kun ei riitä aikaa. Heinäkuun 1:stä olen velvoitettu käymään Pietarin kirkossakin joka pyhä tämän kesän ajan. Keltossa on suuri hengellinen juhla elok. 9:nä, sielläkin olen määrätty olemaan. Valkeasaaren seurakunta on jättänyt anomuksen Konsistorioon, että minut määrättäisiin myös sielläkin toimimaan. Miten käypi, en tiedä.

Mahdoton olen siihen armoon ja laupeuteen, jota Herra on osottanut minulle, näin huonolle palvelijalleen. Mutta Herran kädestä tahdon ottaa, mitä Hän tahtoo minulle kulloinkin antaa. Kantakaa tekin esirukouksissanne minua armoistuimelle, että minä pysyisin nöyryydessä Jumalan ja ihmisten edessä ja niin hyvänä esikuvan seurakunnille. Teitä tervehtävät kaikki uskovaiset noin 100 henkeä Lahen seuduilta. Hietamäen uskovaiset ovat myös käskeneet tervehtiä. Tiedättekö Kososen Annasta mitään, sitä kysyy hänen sisarensa. Terveisiä kaikille kristityille, ennen kaikkea olkaa itse perheenne kanssa tervehditty.
Heikko elämän tien matkamies
F. Soittonen

-------

Tervehdys Inkeristä[6]

Lahden kylä 16.3.1926

Tervehdys Oulussa kokoontuneille rakkaille ja toimellisille veljille ja sisarille Jeesuksessa Kristuksessa, erittäin niille, jotka kalliissa lähetystyössä toimivat.
Toivotamme teille sen Jumalan armon kautta, joka meille ennen iankaikkisia aikoja Jeesuksessa Kristuksessa annettu on, siunausta ja menestystä toimissanne. Suuri Jumala antakoon teille viisautta ja toimeliaisuutta kaikissa asioissa. Toivotamme teille paljon iloa ja menestystä, mutta myös kärsivällisyyttä koettelemuksisssanne, elävää toivoa vastoinkäymisissä, kiitollisuutta niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Herra teitä kaikkia siunatkoon, vahvistakoon, tukekoon ja varjelkoon. Se Herra, joka taivaan ja maan loi, kuulkoon rukouksenne ja täyttäköön toiveenne.

Tätä toivovat pastori Fredrik Soittonen, Juho ja Anna Lappalainen, Maria Illi, Antti ja Maria Laihinen, Mikko Laihinen emäntänsä kanssa, Aleksander ja Anna Schdanoff, Karoliina-sisar, Anna ja Mikko Kirjavainen, Ida ja Aleksander Ilmasti, Juho Taskinen, Maria ja Aleksander Ilmasti.

Sydämeni halu olisi tulla sinne sekä olla mukana teidän kanssa, kuulla Jumalan sanaa, nähdä ja kuulla rakkaita ystäviä, mutta matka on pitkä ja varat eivät riitä. Muistakaa meitä rukouksissanne. Heikko ja paljossa puuttuvainen veljenne uskossa.
Juho Laihinen
-------
Kristiina Rouvisen kirje Heikki Jussilalle 3.2.1929

Pietari, 3. p. helmikuuta 1929

Rakas ja kallis veli uskossa H. Jussila!

Jumalan rauha, Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssanne ja kanssamme.

Vihdoinkin viimein kykenin kirjoittamaan. Kiitän ensin kalliista kirjeestänne, jonka sain jo marraskuulla vastaanottaa. Se oli taivaallinen tervehdys ja semmoista minun sieluni halasikin ja ikävöi ja vieläkin kaipaa. Minun sieluani virvoitti ja ilahdutti, että te vielä jaksatte minua Jumalan lapsena pitää ja kantaa Isän eteen rukouksissa. Se nosti ylös minun painunutta ja murheellista mieltäni, että sydämeni lauloi kiitosta ja ylistystä Veriyljälleni, joka kihlasi minut hengellänsä omaksi morsiamekseen. Kyyneleet tulvivat silmistäni ja vieläkin tulvivat, kun tätä kirjoitan. Minulle on suuressa merkityksessä saada terveisiä armoistuimelta Isän tyköä. Voi rakas veli, kuinka monesti kaipaan ikävällä sitä, mitä oli ennen, Nyt olen Baabelissa, murheen laaksossa. Mutta se minua lohduttaa, että kohta ja pian pääsen kotia, jossa ei tarvitse sotia

Minä olen ruumiin puolesta heikko, sydäntauti on vaivannut noin pari vuotta. Nyt on kova hengenahdistus. Toivoisin, että tulisi Ylkäni noutamaan kotia. Vielä tuo omavanhurskaus koettaa ahdistaa, että parempi sinun pitäisi olla, ei tuommoinen ole Jumalan lapsi. Mutta kyllä minä tunnen sen saarnaajan. Onpa minulla kallis Jumalan sana, josta minä näen ja katson kuin laivuri kompassista, minne on suunta. On minulla paljon, oikein paljon Siionin Lähetyslehtiä. Siellä on kalliita kirjoituksia. Niillä minä ruokin sieluani nälässä ja luen monen veljen kirjoituksia, jotka ovat jo päässeet lepoon. Se nostaa minua ylös, kun ajattelen, että kohta saan heidät tavata. Jaa, veli rakas, ei taideta enään tämän maan päällä mekään teidän kanssanne nähdä toisiamme. Mutta kohta ja pian se päivä valkenee, joka ei koskaan laskeudu ja sitten ei enää erokyyneleet vuoda. Voi rakas Herra Jeesus, kun minäkin maan kulkija saan olla Jeesuksen morsian!

Rakas veljeni, minun pyyntöni olisi, että vieläkin tilaisuuden tullessa kirjoittaisitte minulle ja muistaisitte rukouksisanne armoistuimen eteen kantaa, että minäkin kostuisin kunniaan. Sanokaa koko Oulun Siionille minun terveiseni, vaan, veli rakas, teidän kotiväelle enin, ja ensin itse olkaa kaulasta pitäen tervehditty.

Sisarenne uskossa Kristiina Rouvinen.



[1] Huutavan Ääni 11/1922.
[2] Häyhösin kylä sijaitsi Venjoen seurakunnassa.
[3] Fredrik Soittonen käyttää lestadiolaisuudelle tyypillisesti nimitystä ”kristitty” vain lestadiolaisyhteisöön kuuluvista.
[4] Huutavan Ääni 3/1926.
[5] Huutavan Ääni 3/1926.
[6] Huutavan Ääni no 5, 1926.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti