Koitsanlahden hovi (Päivitetty 24.2.2016)

Koitsanlahden lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki

Kesäkuun  toisena päivänä 2015 aloittamallani kotiseutumatkalla Pohjois-Karjalaan poikkesin Kuutostieltä hyvin edelleen näkyvälle Koitsanlahden hoville. Kaunis kesäilta ja hovin ikivanhoissa puissa ilta-auringon kajossa laulavat satakielet kruunasivat pysähdykseni.

Koitsanlahden Hovi sijaitsee Parikkalassa valtatie 6:n varrella osoitteessa Hovintie 93, 59310 Koitsanlahti . Koitsanlahden Hovi avattiin museoksi vuonna 1966 ja museona hovin rakennukset toimivat vuoteen 1991 saakka.  Museo on sen jälkeen ollut toistaiseksi suljettuna. Hovin rakennukset ja alueet ovat - ainakin toistaiseksi - museoviraston hallinnassa.

Koitsanlahden Hovi on Suomen nykyisellä alueella ainoa jäljellä oleva lahjoitusmaakartano. Se on kulttuuriperinnöltään ja historialtaan ainutlaatuinen. Koitsanlahden Hovin historia kertoo sekä Ruotsin suurvalta-ajan historiasta että Venäjän vallan ajan lahjoitusmaista sekä lahjoitusmaatalonpoikien erittäin huonosta asemasta 1700 - 1 800 -luvuilla.

Koitsanlahden hovin päärakennus ilta-auringon kajossa

Koitsanlahden Hovi oli alkujaan kuningas Kustaa II Adolfin vuonna 1618 perustama valtion latokartano. Vuonna 1652 se lahjoitettiin sotamarsalkka ja kreivi Arvid Wittenbergille. Wittenbergin suvun hallussa hovi oli 1680 toteutettuun läänitysten kruunulle palauttamiseen saakka. Vuodesta 1721 alkaen Koitsanlahden Hovi oli Venäjän hallitsijan lahjoitusmaakartano, jossa Uukuniemen, Saaren ja Parikkalan talonpojat kävivät suorittamassa työpäiviä. Koitsanlahden Hovin talonpojat vastustivat hallitsijan ankaria vouteja ja nousivat myös kapinoimaan. Koitsanlahden Hovin pihamaalla on ”Kärsimysten kivet” -muistomerkki menneiden sukupolvien kärsimyksiä kunnioittamassa. "Vapaus on kalliimpi kuin maa”, lukee "Kärsimysten kiviin" hakattuna. Muistomerkin on suunnitellut kuvaamataidon lehtori, taiteilija Armi Siitonen. Se paljastettiin sata vuotta hovin pakollisten päivätöiden päättymisen jälkeen heinäkuussa vuonna 1958. Päärakennuksen alapuolelle, Simpeleenjärvelle viettävässä rinteessä on vielä pystyssä piiskuupetäjä, jonka äärellä uppniskaisille alustalaisille jaettiin väkivaltaista oikeutta raipaniskujen muodossa. Nyt tuo paljon nähnyt puuvanhus on keloutunut ja lahoamassa nopeasti.

Muistomerkki 10.10.2015, jolloin tein jälleen pikavierailun hovin maisemiin

Venäjän hallitsija vuokrasi vuonna 1801 Koitsanlahden lahjoitusmaa-alueen valtioneuvos Christopher Kniperille, joka vuokrasi Hovin edelleen. Koitsanlahden Hovin olot vakiintuivat vuonna 1823, jolloin kruunu vuokrasi hovin 25 vuodeksi majuri Jacob Fredrik Lagervallille. Koitsanlahden Hovin päärakennus on tältä aikakaudelta. Hovin päärakennus valmistui varamaanmittari Constantin Melartinin toimesta vuonna 1849.
Kun vuokra-aika päättyi vuonna 1858, loppui seudun lahjoitusmaakausi senaatin päätöksellä myös lahjoitusmaakausi. Tällöin talonpoikien päivätyöt lakkautettiin. Vapautumisen 100-vuotispäivän kunniaksi oli Etelä-Saimaa lehdessä pieni artikkeli, josta otteita löytyy täältä. Kuitenkin vasta torpparivapautuksesta säädetty laki vuonna niinkin myöhään kuin vuonna1919 teki Koitsanlahden talonpojista lopullisesti itsenäisiä maanviljelijöitä.

Koitsanlahden hovin länsipääty

Itsenäisyyden ajan ensimmäiset vuosikymmenet oli Koitsanlahden Hovi ympäröivine peltoineen Suomen valtion omistuksessa. Ne vuokrattiin agronomi Jarl af Björkstenille ja myöhemmin hänen leskelleen. Vuokraus kesti aina vuoteen 1945 saakka. Sodan jälkeen hovin pellot jaettiin  Neuvostoliitolle luovutetulta alueelta saapuneille evakoille. Komeaan päärakennukseen sijoitettiin Parikkalan mieskotiteollisuuskoulu.

Koitsanlahden piiskuupetäjä 10.10.2015

Koitsanlahden Hovi on inspiroinut myös useita kirjailijoita. Kirjailija Lempi Jääskeläisen kaksi teosta, Hovin vallat ja Talopoika ja hovinherra, käsittelevät Koitsanlahden Hovia. Koitsanlahden Hovi esitteli museo-aikanaan kartanokulttuuria ja kotiseutuhistoriaa. Koska hovin hoitajat ovat vaihtuneet usein, ei irtaimistoa ole juurikaan säilynyt.Päärakennuksen ympärille levittäytyy vanha puistoalue. Mäeltä avautuu suurenmoinen näkymä laajaan kulttuurimaisemaan. Hovinmäen puisto on viime vuosina entisestään ränsistynyt ja avoimen maiseman umpeen kasvaminen on lisääntynyt, Maiseman kannalta merkittävintä on ollut aiemmin jokseenkin avointen puistonäkymien sulkeutuminen. Hovin päärakennus ei nykyisin juurikaan näy kauempaa. Muutoksen olen huomannut selvästi esimerkiksi kuutostiellä ohi ajaessani. Samalla tavalla kuin aikaisemmin ei hovin pihapiiristä myöskään näe ympäröivää maisemaa. 

Voiko ikkunat olla enää kauniimmat?

Vierailuni Koitsanlahdessa sai minut surulliseksi. Hovin rakennukset sijaitsevat hienolla, näyttävällä paikalla isojen, satoja vuosia vanhojen puiden katveessa. Nyt seutu ja pihapiiri oli päässyt pusikoitumaan. Myös hovin päärakennus näyttää olevan pikaisen remontin tarpeessa. Varsinkin rakennuksen sisäänkäyntien portaikot, katto ja vesikourut kaipaavat korjausta ja uusimista. Kansanedustaja Risto Kuisma teki jo vuonna 2002 eduskuntakyselyn hovin kohtalosta. Hän oli huolissaan siitä, että Koitsanlahden päärakennus oli lähes käyttämättömänä ja rapistui nopeasti. Kuisman kysely ja ministeri Suvi Lindénin vastausta löytyvät täältä. Hovin tulevaisuus on ollut voimakkaasti vaakalaudalla nyt jo noin seitsemisen vuotta. Vuonna 2009 julkaistun kuntokartoituksen mukaan hovin rakennukset olivat odotettua paremmassa kunnossa. 

Hovin piharakennuksia

 Hovin kohtaloa pohtimassa oli vuonna 2009  työryhmä, joka ehdotti sen vuokraamista yritystoiminnan käyttöön. Ilmeisesti varteenotettavaaa yrittäjää ei löytynyt. Vuonna 2011 oltiin tilanteessa, jossa hovi haluttiin muuttaa kulttuurikeskukseksi ja laatia kunnostussuunnitelma. Miten tälle hankkeelle kävi, on jäänyt minulle epäselväksi. Seuraavana vuonna oltiinkin jo tilanteessa, jossa kiinteistö aiottiin pistää myyntiin. Ja vuodelta 2014 löytyy tieto, että kiinteistö on todella myynnissä. Hintapyyntö 50000 euroa. Sitä on tarjottu myös Parikkalan kunnalle, mutta kunnan päättäjiä hirvittävät mahdolliset suuret korjauskustannukset. Hovin tämänhetkiseen tilaan on herätelty päättäjiä myös ottamalla uusintapainos Lempi Jääskeläisen kirjasta Hovin vallat. Aktiivisena päättäjien herättelijänä tässä on ollut Etelä-Karjalan maakuntayhdistys. Etelä-Saimaa-lehdessä 3.11.2015 oli artikkeli presidentti P.E. Svinhufvudin kotitalon Kotkaniemen joutumisesta valtion säästöleikkurin kynsiin. Kyseinen rakennus on sekin menossa myyntiin. Huh, huh!!! Samassa artikkelissa oli esillä myös Koitsanlahden hovin kohtalo. Jutun mukaan Senaatti-kiinteistöt pistävät hovin myyntiin julkisella tarjouskilpailulla lähiaikoina. Myyntiin tarvittava aineistoselvitys valmistuu marraskuun aikana. 

Hovin myymisestä tulikin totta helmikuussa 2016. Etelä-Saimaa kertoi myyntiinpanosta oheisessa lehtiartikkelissaan. Senaatti-kiinteistön järjestämä myynti alkaa 28.2.2016. Ostaja haetaan tarjouskilpailussa, jossa on ehtoja kiinteistön vastaisesta käytöstä. Uuden omistajan pitää huolehtia historiallisesta rakennuksesta ja sen miljööstä sen suojeluarvot ja -tavoitteet huomioiden.Myyntiin tulee päärakennuksen lisäksi muun muassa talli- ja vajarakennus, maakellari, käymälä, leikkimökki sekä muistomerkki ja 4,48 hehtaaria maata. 

Syksyinen näkymä Koitsanlahden hovin päärakennukselle 10.10.2015

Olisi todellinen kulttuuri- ja kotiseutuskandaali, mikäli Koitsanlahden hovin annetaan päättämättömyyden ja vastuunpakoilun seurauksena lahota pystyyn. Löydettäköön sille sitten vaikka yksityinen omistaja, jos julkisesta tahosta ei ole sen kunnostajaksi ja ylläpitäjäksi!

Aloin myös hieman penkoa, mitä Koitsanlahden lahjoitusmaahovista ja sen kohtalosta on vuosikymmenten varrella kirjoitettu maakunnan lehdissä. Ohessa vuodelta 1973 löytämäni uutinen, jossa kerrotaan Koitsanlahden hovissa käyneen kesällä 1973 yhteensä 8300 vierasta. Lisäksi uutisessa kerrotaan entisöinti- ja kunnostussuunnitelmista.

Etelä-Saimaa 3.10.1973

----

Reikäenkeli (Päivitetty 25.6.2017)

Kauko Räsäsen veistämä "Reikäenkeli" Lauritsalan kirkkopuistossa, jonne se pystytettiin vuonna 1966

Aurinkoisena ja tuulisena lauantaiaamuna (28.3.2015) Kulkurini ohjasi pyöräilyreittini aluksi Lauritsalaan. Ajauduin kuvaamaan useinkin katselemaani "Reikäenkeliä". Kulkeehan työmatkani mennen tullen tuon veistoksen vieritse. Nyt, kun mukanani oli kamera, napsin teoksesta joitakin kuvia. Samalla kertasin mielessäni tämän nyky-Lappeenrannan kuuluisimman veistoksen vaiheita.

"Reikäenkeli" selkäpuolelta kuvattuna

Veistos, jonka alkuperäinen nimi oli "Enkeli", nostatti aikoinaan myrskyn ensi eteläkarjalaisessa ja lopulta koko valtakunnallisessa kulttuurivesilasissa. Kauko Räsänen, vuonna 1926 Suistamolla, Laatokan Karjalassa syntynyt taiteilija teki vuonna 1960 sen toimittaja Kalevi Löfgrenin haudalle Lappeenrantaan. Tilaustyönä tehdyssä veistoksessa sen toteutustapa herätti yleisössä aikoinaan sekä keskustelua ja että pahennusta. Veistosta, jossa oli viitteellisesti harppua soittava reikäinen enkeli,  pidettiin rienaavana. Kirkkoherra Kaiku Kallio väitti teoksen olevan kristillisen tavan vastainen. Haudankaivajakin väitti pelkäävänsä kammottavaa veistosta ja ilmoitti vaihtavansa työpaikkaa, jollei veistosta kuljeteta pois. ”Enkeli” joutui niin rahvaan kuin kirkollisten piirien hampaisiin liian modernina. Asiaa puitiin sekä virallisissa kokouksissa että lehtien palstoilla (joihin palaan myöhemmin). Lopulta evankelisluterilaisen kirkon edustajat eli Lappeenrannan seurakunnan hallinto kirkkoherra Kaiku Kallion johdolla poistattivat veistoksen haudalta sopimattomana. Teko?syy saatiin siitä, että teos on muka liian korkea ja siten rikkoo säännöksiä.

"Reikäenkeli" etupuolelta

Lappeenrantalainen kulttuuriväki löysi tämän jälkeen veistoksen hautausmaalta lehtikasasta. Tämä johti pienimuotoiseen mielenosoitukseen, jossa veistos kuljetettiin kaupungin halki. Lappeenrannan Taiteenystävien edustajat asettivat teoksen esille yhdistyksen syysnäyttelyyn Lönnrotin koululla vuonna 1961 rahvaan ihailtavaksi. Veistos oli sen jälkeen useita vuosia Taide- ja kehysliike Pulkkisen varastossa. Lopulta Lauritsalan kauppala osti veistoksen ja sijoitti sen vuonna 1966 nykyiseen paikkaansa Kirkkopuistoon, lähelle Lauritsalan modernia kirkkoa. "Reikäenkelin" paljastustilaisuus pidettiin 3.10.1966, vajaa kolme kuukautta ennen Lauritsalan siirtymistä edesmenneitten kuntien joukkoon. Paikalla olivat Lauritsalan Musiikinkannatusyhdistyksen soittokunta ja Kaukaan laulumiehet. Soittokunta esitti mm. "Lapeveteläisen rapsodian", kauppalanjohtaja Leo Mether piti paljastuspuheen ja luovutti veistoksen lauritsalalaisten edustajalle, eli valtuuston puheenjohtaja Hugo Pöljölle.  STT:n uutisoinnin mukaan veistos oli mielenosoituksellisesti asetettu selkä Lappeenrannan kaupunkiin päin. Tämän Lauritsalan viralliset edustajat .... - kiistivät. Näin 1960-luvun merkittävin taideriita sai onnellisen lopun. Teoksesta tehtiin lisäksi toinen valu Ateneumin kokoelmiin vuonna 1975.

"Reikäenkeli" Lauritsalan Kirkkopuistossa

 Tämän päivän silmin katsottuna koko reikäenkeli-episodi kuulostaa suorastaan Absurdistanian uutiselta, mutta, mutta... varmaan moni tämän päivän kulttuuriin liittyvä asia vaikuttaisi 1960-luvun ihmisestä Sekostanian jutulta.

Post scriptum
Tämänaamuisessa (5.10.2015) Helsingin Sanomissa oli 10.9.2015 kuolleen kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Kauko Räsäsen muistokirjoitus. Se löytyy tämän linkin takaa. Kirjoituksessa todetaan
"Räsäsen tunnetuin yksittäinen teos lienee 1960 Lappeenrannan kirkkomaalta häädetty pronssiveistos Enkeli".  Lisäksi siinä kerrotaan, mitä kuvanveistäjä itse totesi  "Enkelin" nostattamasta hälystä:
"Kirkkohallintokunta vaatii, että muistomerkin tulee olla tavanomainen, mutta jo taideteoksen luonteeseen kuuluu, ettei se ole tavanomainen."

Toimittaja Pertti Kalevi Löfgrenin hautakivi Ristikankaan hautausmaalla Lappeenrannassa.

Post scriptum II
Osalllistuin viime viikolla Ulla Rustholkarhun vetämään hautausmaakierrokseen Ristikankaan hautausmaalla. Pysähdyimme myös toimittaja Kalevi Löfgrenin haudalla, jossa kuulimme lyhyen version Reikäenkelin vaiheista. Nappasin kuvan toimittaja Löfgreinin haudasta sellaisena kuin se nyt on, siis ilman reikäenkeliä.

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 4: Purala (Päivitetty 18.9.2016)

Puralan kansakoulu n. vuonna 1957
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros saa tällä postauksella uuden ulottuvuuden. Tällä kertaa kirjoituksen kohteena oleva koulukiinteistö ei ole enää pystyssä, joten en pysty sitä kuvaamaan. Niinpä tätä kirjoittaakseni olen turvautunut arkistojen aarteisiin. Lappeenrannan kaupunginarkistosta löytyy Puralan kansakoulun arkisto. Sitä ja lisäksi teosta Kunta kaupungin kupeessa - Lappeen Historia II  hyödyntämällä, olen koonnut tämän kirjoitukseni..

Lappeen kunnan koulupiirijako vuonna 1957
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Puralan koulupiirissä ryhdyttiin varsinaisiin toimenpiteisiin oman koulun saamiseksi vuonna 1911. Koulumatkat Simolaan ja Taikinamäelle olivat liian pitkiä ja hankalia eikä pyhä- ja kiertokoulut enää tyydyttäneet tiedon ja valistuksen kaipuuta. Aluksi syntyi riitaa koulun paikasta, kun osa halusi sen sijaitsevan koulupiirin keskellä, osa taas korosti tulevan koulun maisemallista ympäristöä. Edellinen kanta voitti ja niinpä päätettiin piirikokouksessa 13.8.1911  rakentaa koulu ns. Vaitsillanmäelle silloisen maantien varteen Puralan kylässä. Täällä oli saatavissa 1,3 hehtaarin suuruinen tonttimaa. Koulun tuli alkaa omassa koulutalossa jo syksyllä 1912.

Uutinen Puralan kansakoulun saunarakennuksen ja ulkohuoneiden
urakasta. Lappeenranta-lehti 12.10.1912.

Koulu päätettiin perustaa miesopettajan kouluksi. Tulevalle opettajalle ehdotettiin vuosipalkaksi luontaisetujen lisäksi 400 markkaa. Piirikokous valtuutti maanviljelijä Juho Kangasmuukon esittelemään kunnalle tehtyjä päätöksia ja esittämään anomus koulun perustamisesta. Johtokuntaan valittiin maanviljelijät Elias Laiho, Antti Lasonen, Juho Suokiianen, Elias Lipiäinen, Pekka Kangasmuukko ja Elias Tukia (tuleva kansanedustaja ja kunnallisneuvos). Viimeksi mainittu oli alkuvuosina kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana ja häntä seurasivat Mikko Lipiäinen, Antti Lasonen ja Ville Myyrä. Johtokunnan lisäksi otettiin rakennustoimikuntaan mukaan Juho Kangasmuukko sekä Pekka Pulli.

Koulun perustaminen sai vahvistuksen vuonna 1912. Koulun päärakennuksen urakoi kauppias A.J. Enckell Vainikkalasta. Rakennuksen oli määrä valmistua koulun alkaessa elokuussa 1912. Koulupiirin asukkaat toivat rakennushirret, katonkannattimet, kaivoivat perustukset, toivat muuta rakennusmateriaalia ja rakensivat koulun ympärille aidan sekä muokkasivat peltomaata koulun ja opettajan käyttöön.

Koulu täytyi aloittaa kuitenkin vuokrahuoneistossa rakennustöiden viivästymisen takia. Lopulta 3.11.1912 vietettiin koulun vihkiäisiä. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiin 10.5.1912 Kaarlo P. Anttonen ja tyttöjen käsityönopettajaksi 28.7.1912 Hulda Toivonen. Vuodesta 1913 koulun johtajaopettajana oli Heikki Anttonen ja tyttöjen käsityönopettajana rouva Hilja Anttonen. Lukuvuonna 1920-1921 valittiin toiseksi opettajaksi Naimi Virtanen. Toimi lakkasi kun Kauskilan piiriin perustettiin oma koulu.

Etelä-Savo 5.6.1941

 Sotavuosina myös Puralan koulun entiset oppilaat kantoivat raskaan taakan puolustaessaan kotiseutuaan. Talvisodan jälkeen ottivat Lappeen lotat tehtäväkseen hankkia jokaiselle kunnan kansakoululle muistotaulun, johon oli kaiverrettu kyseistä koulua käyneiden sankarivainajien nimet. Puralan koulussa tuon muistotaulun paljastustilaisuus oil toisena helluntaipäiväna kesäkuun alussa 1941.

Puralan koulun oppilaat ja opettajat kuvattuina koulun edessä lukuvuonna 1964 - 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Suurimmillaan koulun oppilasmäärä oli vuonna 1947, jolloin 59 lasta kävi koulua Vaitsillanmäellä.

Lukuvuonna 1957 Puralan koulussa oli 33 oppilasta ja se oli kaksiopettajainen koulu. Oppilasmäärä alkoi laskea 1960-luvulla alle kriittisen 25 oppilaan. Lukuvuodeksi 1965 - 1966 kouluun odotettiin tulevaksi vain 18 oppilasta, eikä nousua oppilasmäärässä ollut näkyvissä, vaan päinvastoin. Puralan koulun johtokunta vastusti lakkauttamista vedoten koulurakennuksen kohtalaiseen kuntoon. Koululautakunta esitti kuitenkin kunnanvaltuustolle Puralan koulun lakkauttamista kokouksessaan 29.4.1965. Seuraavassa kokouksessa 7.5.1965 lautakunta pyörsi päätoksensä ja siirsi ratkaisua vuodella eteenpäin. Koulun lopullinen lakkauttamispäätös 1.8.1966 oli helppo, koska koulurakennus oli palanut kesän aikana. Puralan koulupiiri yhdistettiin osittain Kauskilan koulupiiriin, osittain Kasukkalan piiriin. Puralalaisille koulun menetys oli isoa asia, sillä koulun tiloja olivat käyttäneet maamiesseura, maatalouskerhot ja seurakunta.

Puralan koulu kuvattuna  ilmeisesti kesällä 1965, vuosi ennen koulun palamista

Puralan kansakoulun oppilasmäärät vuosina 1922 - 1966

1922	1923	1924	1925	1926	1927	1928	1929	1930	1931
35	35	23	22	23	27	15	39	38	27
1932	1933	1934	1935	1936	1937	1938	1939	1940	1941
39	28	36	26	49	36	53	35	36	40
1942	1943	1944	1945	1946	1947	1948	1949	1950	1951
32	32	45	51	50	59	52	51	52	47
1952	1953	1954	1955	1956	1957	1958	1959	1960	1961
45	40	36	31	33	34	28	30	33	34
1962	1963	1964	1965	1966
35	34	28	27	18

Post sriptum
Kiertelin polkupyörälläni jälleen Piutulan, Puralan ja Hytin kylissä 18.9.2016. Tällä kertaa onnistuin tavoittamaan henkilön, joka kertoili hieman koulun loppuvaiheista. Kun koulu syttyi palaamaan, oli lähes koko kylän väki rientänyt sitä sammuttamaan. Rakennus ei palanut perustuksiaan myöten, mutta kuitenkin niin pahasti, etti sen korjaaminen ollut mahdollista. Myös koulun piharakennus oli syttynyt tuleen. Kertoja oli ollut palon jälkeisen vuorokauden vielä vahdissa uudelleen syttymisen varalta. Kun nyt kiertelin entisellä koulun paikalla, ei koulumäen aikasemmasta tehtävästä muistuttaneet enää kuin pusikon keskellä seisova kellari, kalliolla kohoavat lipputangon tukujalustat, koulurakennuksen kivijalan jäänteet sekä metsän keskellä ja tien varressa seisovat kouluaidan tolpat.
Alla kuvia tältä retkeltä.

Entinen Puralan koulumäki on pusikoitunut

Pusikoituneen entisen koulupihan keskellä seisoo vielä kalliolla lipputangon jalustat

Tiheän lehtipuuston välissä häämöttää kellari

Kouluaidan tolpat ovat vielä säilyneet pystyssä