Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lemin koulumänty

Lemin "koulumänty"
Sunnuntaiaamuna 26.7.2015 pilkisteli pilvien välistä ajoittain aurinko, mutta melko pian taivaankannen kattoi yhtenäinen pilvimatto. Allekirjoittaneen mieli paloi kuitenkin kovasti polkupyöräretkelle eteläläkarjalaisille kyläteille, vaikka sääennuste lupaili kunnon sateita. Tällä kertaa olin valinnut lähtöpisteekseni Lemin kirkonkylän. Samalla oli tarkoitus katsella ja kuvata Lemin itsenäisyydenpolun kohteita ja poiketa metsiin katsomaan, mistä löytyisi hyviä mustikkamaita. Se minulle selvisi kiertelyni aikana, että Lemin keskustaajaman alueelta löytyy vaikka minkä verran historiallisesti mielenkiintoisia pysähtymipaikkoja. Kiersin tällä kertaa niistä vain osan. Yhtenä ensimmäisistä, samalla kun sade alkoi hiljalleen kastella varusteitani,  oli Lemin kunnantalojen väliin jäävä "koulumänty".

Lemin kunnantalon pihassa seisova "koulumänty" on  noin 4 metriä korkea, "heikossa hapessa" oleva männyn kanto. Harvoin on lahonnut kanto seisomassa kunnanviraston pihalla estämässä kunnanvaltuutettujen mersujen pysäköimista. Kanto on vieläpä rauhoitettu. Kyseinen kanto oli vielä komea mänty vuoteen 1943 saakka, mutta myrsky syksyllä 1943 kaatoi sen. Paikalle jäi muistoksi kuitenkin tämä
"Koulumänty" on seissyt Lemin kunnantalon pihalla
kantona (kaskessa?) vuodesta 1943 saakka
nelimetrinen kanto. Uutinen tapahtumasta pääsi jopa Suomen Kuvalehden sivuille. Lemillä, kuten muissakin maaseutupitäjissä, oli tapana vielä vuosisadan alkupuolellakin säilyttää vainajat kotona siunauspäivään saakka. Vainajia säilytettiin useimmiten riihissä ja aitoissa. Hautajaispäivän aamuna tuotiin vainajat, talvella reellä ja kesällä veneellä tai kärryillä, kirkolle siunausta varten. Korkea mänty oli selvä maamerkki, jonka luona pysähdyttiin ja valmistauduttiin vainajan saattamiseen kirkkomaahan. Siunaus tapahtui haudan äärellä. Kirkonkellojen kutsuessa lähdettiin arkkua kantamaan "koulumännyn" luota saattoväen seuratessa. Tätä on sanottu Lemillä - kuten paikoin muuallakin Itä-Suomessa  "koulunkäynniksi" ja tästä tulee myös nimitys "koulumänty". Kyseessä lienee arkaainen hautajaismenojen kiertoilmaisu. Koulu-sana esiintyy kuoleman yhteydessa kansanrunoudessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti