Novellihenkilön jäljillä - J.H. Erkon "Paavo Holppa"

Näkymää Kurkijoen kirkonkylään

Runoilija J. H. Erkko kuvasi Karjalan kannakselle 1860-luvun lopulla levinnyttä lestadiolaisuutta kirjassaan Uskovainen. Eletty kertomus, joka ilmestyi vuonna 1890 Matti Kurikan kustantamana Viipurissa. Erkon kirjan päähenkilö on lestadiolaissaarnaajanakin esiintyvä Paavo Holppa. Holpan elämäkaareen sisältyvät useat uskonnolliset kaudet, joissa hän kosketuksessa herännäisyyteen, renqvistiläisyyteen ja lestadiolaisuuteen. Hän kierteli saarnamatkoilla lestadiolaisten keskuudessa Laatokan Karjalassa ja Uudellakirkolla. Holppa sortui välillä ryyppykierteiseen, tappeluihin ja rikosten poluille. Ongelmiin jouduttuaan uskonystävät usein pelastivat Holpan ja antoivat rötöstelyt anteeksi. Erkon novelli perustuu hänen suorittamaansa Paavo Holpan haastatteluun.

Otin tehtäväkseni selvittää, kuka tämä Paavo Holppa oikein on. Kurkijoen kirkonkirjoissa nimi on muodossa Paavo Holopainen, syntymävuodeksi on merkitty vuosi 1838. Holopaisen kirjassa kertoman perusteella oletin hänen syntymäpitäjäkseen Kiteen. Niinpä aloin penkoa Kiteen kirkonkirjoja. Sieltä löytyikin 12.7.1838 torppari Johan Holopaisen (1798 – 1868) ja hänen vaimonsa Maria Perkisen (1800 – 1857) perheeseen syntynyt Påhl-niminen poika. Påhl (nimi esiintyy myös muodossa Paul) Holopainen muutti jossakin vaiheessa Kesälahdelle, jossa avioitui Lena (esiintyy  myös muodossa Helena) Kolehmaisen kanssa, joka oli lähes neljätoista vuotta vanhempi kuin miehensä. Hän oli syntynyt 19.12.1824 Kesälahdella. Paavo Holopainen palasi avioiduttuaan takaisin kotikylälleen Kiteen Närsäkkälään. Holopaiset ottivat muuttokirjan Kurkijoelle 9.5.1865. Kurkijoen kirkonkirjoissa ei näy merkintöjä siitä, että Holopaiset olisivat asuneet muualla kuin Kurkijoen Raholan kylässä, vaikka he olivat välillä ilmeisesti pitkiäkin aikoja mm. Uudellakirkolla. Paavo Holopianen on merkitty Kiteen kirkonkirjoihin itselliseksi (inhysing), Kurkijoella sekä itselliseksi että nikkariksi.

Paavo Holopaisen isän kohtalo oli traaginen. Hän menehtyi nälkään (svält) 27.6.1868 Närsäkkälässä. Vuosina 1867 - 1868 maassamme koettiin erittäin paha nälänhätä. Vuoden 1868 keväällä ja alkukesästä nälkä ja sen seurauksena lukuisat kulkutaudit tappoivat satoja kiteeläisiä joka kuukausi. Huhtikuussa kuolleita oli jo 178 henkeä, pahin kuukausi oli toukokuu, jolloin menehtyneiden määrä oli 239 henkeä. Kesäkuussa pahin vaihe alkoi olla jo ohi, sillä Kiteellä kuoli ”enää” 147 seurakuntalaista. Vertailun vuoksi, seuraavana keväänä, eli toukokuussa 1869 Kiteellä kuoli enää 35 asukasta.

Lopuksi alla Wiipurin Sanomissa 26.1.1896 julkaistu Paavo Holopaisen muistokirjoitus. Tekstin kirjoittaja on selvästi tuntenut Holopaisen sekä Erkon kirjoittaman kirjan erittäin hyvin. Tekstin mukaan Paavo oli saavuttanut sen rauhan, jota hän oli kovasti etsinyt. Muistokirjoituksen fraasit ovat ahkerasti käytettyjä ainakin lestadiolaisuudessa.

Paavo Holopaisen muistokirjoitus.
Wiipurin Sanomat 26.1.1896

Holpan Paavo, jonka elämäkerran on runoilija J. H. Erkko esittänyt kirjassaan ”uskovainen, on vaipunut kuolon uneen Kurkijoella, yöllä tammikuun 20. päivää vasten. – Runoilija jättää hänen mainitussa kertomuksessaan pysäyspaikalle. ”Olen nyt kuin junasta kotiasemalleen pysähtynyt matkustaja, joka odottaa noutajaansa”, sanoo hän.

Noutaja on nyt tullut ja päättänyt tämän monivaiheisen, tavallaan merkillisen elämänjuoksun, jonka runoilija on niin todellisesti ja sattuvasti esittänyt teoksessaan. – ”Uskovainen on päässyt uskomisesta näkemiseen ja tuntemiseen. Väsynyt vaeltaja on laskenut kädestään matkasauvan, uupunut myrskysään kulkija päässyt haluttuun Herransa lepoon.

Nukkuos rauhassa kumpusi turpeen alla!
kepeät mullat hautaasi verhotkoon!

Toivoo nuori ystäväsi Antti.