Mää Jääskee!

Jääsken ja Joutsenon pitäjien rajalle Leppälän
ja Penttilän kylien väliin pystytettiin pitäjien
rajakyltti uudestaan vuonna 1984. Alla lähikuvaa
rajakyltin tekstilaatasta.

Lokakuun alussa (4.10.) vuonna 2015 kävin pitkästä aikaa Jääskessä. Edellisen kerran kävin kannakselaisen Jääsken pitäjän alueella kesällä 2012. Silloin tosin vierailin Jääsken pitäjän Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Pääosa kunnastahan jäi sekä vuoden 1940 että 1947 rauhansopimuksissa Neuvostoliitolle.

Täl kertaa mie käin vaan sil alueel (viistoist rosenttii Jääsken pinta-alast), joka jäi kot-Suomen puolel. Tarkemmi sanottun Penttilän ja Kuurmanpohjan kylis.



Mää Jääskee! on sanonta, jota käytettiin ja käytetään Etelä-Karjalassa, kun halutaan toivottaa joku hevon kuuseen. Hokeman etymologia on karu. Mää Jääskee-tokaisu johtuu tarinan mukaan siitä, että Imatrankoski oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa (kunnes valjastettiin) erittäin suosittu turistikohde. Samalla se oli myös suosittu itsemurhien tekopaikka. Tämä villitys oli muodissa varsinkin Pietarissa, josta junayhteys Imatralle syntyi vuonna 1892, kun rataosuus välillä Viipuri - Imatra valmistui. Väitetään, että kun pietarilaiset ostivat junalipun Imatralle, heiltä vaadittiin myös paluulippu, jotteivät itsemurhaa hautovat tulisi Imatralle.

Kaikesta huolimatta itsemurhaa yrittäviä riitti. Muistan lukeneeni jostakin 1890-luvun lehdestä, että kyseisen vuoden syksyn alkuun mennessä itsemurhan tehneitä oli jo yhdeksän ja samassa lehdessä kerrottiin lisäksi koskessa itsemurhaa yrittäneestä venäläisestä, jonka joku paikallinen oli onkinut kuiville kosken jälkeen.

Tuntemattomien hukkuneiden hautaaminen jäi Ruokolahden kunnan vastuulle ja siitä seurasi kustannuksia. Niinpä rannalle kosken jälkeen nousseet ruumiit tuupattiin eteenpäin alajuoksulle ja huudettiin perään: Mää Jääskee! Useimmiten tarinankertojat eivät yksilöi tuuppaajia, mutta joissakin hänet mainitaan Ruokolahden nimismieheksi. Silloinen Ruokolahden ja Jääsken kunnanraja oli pian koskialueen päättymisen jälkeen. Mitkä oli jääskeläisten vastatoimet, sitä tarina ei kerro.

Tästä vei Penttilässä aikoinaan tie Joutsenosta Viipuriin. Se yhdistyi muutaman sadan metrin päässä tästä kohdasta Imatra - Viipuri-maantiehen. Tienristeys on ollut rauhansopimuksesta lähtien rajan väärällä puolella.

Pyöräilin kahdessa kohdassa entisen Jääsken kunnan alueelle. Ensin Leppälän kylältä Penttilän kylään, kunnes rajavyöhykekyltit pysäyttivät etenemiseni. Ennen rajan tuloa kyseinen tie oli johtanut kulkijat Imatra - Viipuri-tielle. Vuonna 1940 oli raja vedetty muutamia satoja metrejä tuon tienristeyksen länsipuolelle. Palasin takaisin Leppälään ja jatkoin matkaani Suokumaan kautta Kuurmanpohjaan. Siellä etenemiseni pysäytti jälleen rajavyöhykekyltti. Tässä kohden oli kulkunut aikoinaan tuo aikaisemmin mainitsemani Imatra - Viipuri-maantie. Sekä Kuurmanpohjassa että Penttilässä laajat peltoaukeat ulottuivat rajaan. Rajalinjan itäpuolella näkyivät sankat metsät. Rajalinja jakoi aikoinaan molemmat kyläaukeat kahtia. Venäläiset jättivät heidän puolelleen jääneet pellot ja rakennukset oman onnensa nojaan. Kun nuo eivät ole siis valtaamastaan alueesta pitäneet kunnolla huolta, voi tähän koko sydämestään todeta:

Vähempikkii ois piisant!
 

Jääskenpolku Penttilässä

Penttiläntien päästä kaartuu peltojen välissä Suokumaanjärvelle päin rajalinjan suuntainen tie, joka vie taustalla näkyvälle maatilalle ja muutamiin muihin rakennuksiin. Tien nimeäjällä on ollut huumorintajua. Tiekyltissä lukee Etulinja.

Tähän päättyi Kuurmanpohjassa polkupyöräni taival vanhalla Imatra - Viipuri-maantiellä. Taustalla näkyvän maatilan asukkaille ei satunnaisia vieraita varmaan saavu.

Entistä eteläkarjalaista valtatietä eli Imatra - Viipuri-maantietä Kuurmanpohjan peltoaukeilla