SYT:n salainen sisällissota kommunismia vastaan (Päivitetty 20.7.2015)

 Post scriptum:Lukiessani oheista tekstiäni 20.7.2015 uudestaan, mietin, kummalla puolella SYT olisi nyt, Fennovoiman Hanhikivi-hankkeesta käytävässä  kädenväännössä. Rosatomin ja Venäjän liittolaisena, niinkö? Onneksi SYT on jo kuollut ja kuopattu. Sen entisten johtajien ei tarvitse näin ollen kääntyä haudassaan.

Kaivellessani arkistojani silmiin sattui  alla lainattu Helsingin Sanomien artikkeli. Siinä toimittaja Jukka Rislakki artikkelissaan Totuuden veljeskunta avaa ikkunoita erään kommunismin vastaisen järjestön maailmaan. Kyseessä on vuonna 1952 perustettu Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki-Säätiö (SYT). Jarkko Vesikansa on kirjassaan Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa (Otava 2004) selvittänyt tämän salaisen järjestön (sekä muutaman muun järjestön) toimintaa kattavasti. Kirja kiinnosti aikoinaan laajasti. Kaivoin verkosta Jukka Tarkan arvostelun,
ja Juho Salmisen artikkelin Suomen Kuvalehdestä  sekä Kai Hirvasnoron arvion Kansan Uutisista
ja vielä ulkoministeri Erkki Tuomiojan kommentit. 

Edellä mainittu kirja lienee? kansanomaistettu painos Vesikansan väitöskirjasta  ”Kommunismi uhkaa maatamme”.Kommunisminvastainen porvarillinen aktivismi ja järjestötoiminta Suomessa1950-1968” . Tämä poliittisen historian väitöskirja hyväksyttiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2004. Väitöskirjasta löytyy mm. professori Vesa Vareksen kirjoittama arvio.

Jukka Rislakin artikkeli julkaistiin samoihin aikoihin, kun Jarkko Vesikansa kertoo (väitöskirjassaan) päässeensä säätiön arkiston jäljille. Nykyisin SYT:n arkisto on hyvässä tallessa Kansallisarkistossa. Tässä otteita Rislakin artikkelista:


TOTUUDEN VELJESKUNTA (Jukka Rislakki Helsingin Sanomat 24.1.1994)  

Oikeistolaisten rahapiirien tukema salaperäinen säätiö on vaikuttanut 40 vuoden ajanyhteiskuntaamme sota-ajan oppien mukaisesti. Se raportoi kauan suojelupoliisille,ja uusista tiedoista päätellen sillä oli ehkä suhde muihinkin tiedustelupalveluihin...

Kesäkuussa 1952 joukko keski-ikäisiä herrasmiehiä kokoontui mänttäläisen vuorineuvoksen luo perustamaan uutta järjestöä "lisääntyneen kommunismivaaran takia". Nimeksi tuli Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki Säätiö (SYT). Tarkoituksiksi kirjattiin "yhteiskunnan kehityksen edistäminen" ja "perusarvojen suojaaminen".

Aloitteentekijät olivat tohtori Keijo Alho, lakitieteen lisensiaatti Ukko Kivi-Koskinen, vuorineuvos Erik Serlachius ja varatuomari Tapani Virkkunen. Kaikki neljä lahjoittivat SYT:lle rahaa. Toiminnanjohtajaksi valittiin Osmo Kupiainen.

Poliittinen taistelu oli kiihkeää, huhuja tulvi, ja Suomen asemaa pidettiin epävakaana. Suojelupoliisi tarkkaili säätiön perustamista saadakseen selville, tuliko sille ehkä apua lännestä.

Perustajat tunsivat toisensa sota-ajalta, jolloin he taistelivat "henkisellä rintamalla". Talvisodan ja jatkosodan välissä oli syntynyt salainen järjestö SAT-VIA (Suomen Aseveliliiton Työjärjestö - Vapaus, Isänmaa, Aseveljeys). Tämä urkinta- ja tiedotuselin teki isänmaallista, kommunisminvastaista työtä laittomiakaan keinoja kaihtamatta, saksalaisten oppien mukaan.

Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki Säätiön johtoelimet vilisivät vanhoja Aseveliliiton ja SAT-VIA:n johtomiehiä: Keijo Alho, eversti V. A. M. Karikoski, Veikko Loppi, professori Rurik Pihkala, L. Arvi P. Poijärvi, Lauri Puntila, Matti Virkkunen . . .

Loppi ja kouluhallituksen pääjohtaja Poijärvi olivat olleet Aseveliliiton toiminnanjohtajia jatkosodan aikana. Loppi johti SYT:n lisäksi Kaatuneiden muistosäätiötä, jonka avulla pelastettiin sodan jälkeen lakkautettujen Aseveliliiton ja suojeluskuntien varoja. Pihkalasta tuli myös lakkoilua vastustaneen Lain Suoja ry:n puheenjohtaja 1956.

Tapani Virkkusesta tuli myöhemmin STK:n johtaja. Serlachius, joka oli sota-aikana valtiollisen poliisin tiedottaja, oli SYT:n valtuuskunnan puheenjohtaja ja 1953-54 ministeri Suomen hallituksessa.

SYT:n syntymistä seurasi muiden mukana pääministeri Urho Kekkosen luottomies ja tiedonhankkija Kustaa Vilkuna, jolla oli tietokanavansa sekä lännen että idän vakoilupalveluihin CIA:han ja KGB:hen.

Vilkuna julkaisi 1952 Kekkosen käyttämällä nimimerkillä kirjoituksen, jossa hän kertoi SAT-VIA:n "vouhkapoppoosta" ja väitti sen toimivan edelleen, nyt merentakaisiin voimiin nojaten. Ilkka Herlinin mukaan (Kivijalasta harjahirteen, 1993) Vilkunalla oli tiedossaan, että tohtori Alho Suomen Pankista oli käynyt hakemassa SYT:lle rahaa Länsi-Euroopasta...

Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki Säätiö toimitti kommunisminvastaisia kirjoituksia lehtiin ja laati kiertokirjeitä, joissa paljastettiin kommunistien kanssa yhteistyössä olevia suomalaisia.

SYT myös välitti talouselämän johdolle tietoja, joiden yksi lähde oli korkea-arvoinen "vasikka" kommunistipuolueessa. SYT:n kerrotaan lähettäneen pitkän aikaa tietoja suojelupoliisillekin; säätiön toimisto oli Ratakadulla supon taloa vastapäätä.

"Emme koskaan jääneet hautomaan tietojamme", sanoo Kivi-Koskinen. "Kyllä ne menivät eteenpäin, ainakin Kekkoselle. Varatuomari Erkki Tynkkynen, joka pääasiassa hankki tiedot, ei kertonut mistä ne tulivat."

Hannu Rautkallion mukaan tiedot menivät supolta presidentille, kunnes Juhani Suomi pyysi säätiötä lähettämään raportit hänelle ulkoministeriöön. Ulkoministerinä oli silloin SYT:n apurahalla palkittu Keijo Korhonen.

Rautkallio arvelee (Neuvostovallan asialla, 1993), että kyseessä oli KGB:n operaatio: tällaista ketjua pitkin, mm. SYT:n kautta, välitettiinkin itse asiassa disinformaatiota eli harhatietoa Kekkosen KGB-suhteiden peittämiseksi ja leimattiin Skp "syylliseksi" vuoden 1961 noottiin.

SYT näyttää joka tapauksessa kiinnostaneen neuvostoliittolaisia. Joku laati säätiön suljetuista tilaisuuksista KGB:lle muistioita, ja esimerkiksi lokakuussa 1971 itse KGB:n päällikkö Juri Andropov toimitti näitä Nkp:n johdolle.

Juhani Suomi epäilee, että SYT yrittää tehdä itsestään tärkeämpää kuin se olikaan.

"Sen raportit eivät menneet Kekkoselle. Paljon parempia tietoja kommunisteista saatiin Veikko Puskalan verkostolta. Supolla oli aina hyviä lähteitä Skp:n johdossa, eikä se tarvinnut välikätenä SYT:tä", Suomi sanoo.

"Kekkoseen SYT liittyy vain siten, että se rahoitti Kekkos-vastaista propagandaa vuoden 1956 vaaleissa."

Suomi kävi aikoinaan ulkoministeriön edustajana SYT:n luentokurssipäivillä. Hän muistaa, että puuha oli hyvin oikeistohenkistä - "he eivät olisi koskeneet neuvostoliittolaisiin rukkasellakaan" - ja että luennoista maksettiin huippupalkkioita.

Säätiön valtuuskunnan nimiluettelot eri vuosilta ovat kuin talouselämän Kuka kukin on: Aarne J. Aarnio, Waldemar Bühler, Sven Fazer, Casimir Ehrnrooth, Päiviö Hetemäki, Ahti Hirvonen, Jaakko Lassila, Johan Nykopp, Erik Serlachius, Pentti Somerto, Mika Tiivola, Erik Tuomas-Kettunen, Matti Virkkunen . . .

KOP:n pääjohtaja Virkkunen kuului myös Urlus-säätiön johtoon. Urluksen haltuun siirtyivät Helsingin suojeluskuntapiirin varat sodan jälkeen, ja Urlus on sittemmin lahjoittanut rahaa SYT:lle. Virkkunen ja KOP olivat keskeisesti mukana myös vuoden 1951 länsimielisessä "vastarintaliikkeessä", joka paljastui hiljattain....

SYT rahoitti tutkimuksia torjuakseen yhteiskunnan "kielteisiä ilmiöitä". Apurahoja sai helposti, jos tutki maanpuolustusta, sotilaspsykologiaa, työnjohtoa, äänestämistä, asenteita, nuorisoa tai kommunisteja..

Työväenliikkeen edustajiakin on ollut jaolla. Heti ensimmäisellä kerralla (1953) stipendin sai tunnettu asevelisosialisti Yrjö "Jahvetti" Kilpeläinen, joka oli propagandasodan tuntija ja entinen Valpon avustaja. Seuraavana vuonna apurahaa sai lupaavana nuorena kykynä pidetty Mauno Koivisto, joka tutki Turun sataman sosiaalisia suhteita.

Säätiön hallitus erosi 1973. Entinen puheenjohtaja Veikko Loppi sanoo muistavansa vain sen, että hän lähti tyytymättömänä toiminnanjohtajaan: säätiö käytti liikaa rahaa ja turvautui vekseleihin. Tilintarkastajat huomauttelivat alijäämistä.

"Kupiainen oli kyllä erinomainen kertomaan vuorineuvoksille kommunistien toiminnasta asioita, joita ei tullut lehtien palstoille. Mistäkö tiedot tulivat? Vasikoilta tietysti", Loppi sanoo.

Kivi-Koskisen mukaan toiminnanjohtajan hommat olivat vähän liian suurellisia. "Hän jätti sotkun, jota siivottiin vuosia."...

SYT esimerkiksi lahjoitti vaalien edellä 1962 ja 1966 runsaasti suuryrityksiltä saatua rahaa lestadiolaisille, mutta osa rahavirrasta näyttääkin päätyneen "pimeästi" eräälle maalaisliittolaiselle säätiölle.

Jupakasta tuli pitkä ja katkera. Poliisi tutki papereita ja kuulusteli. Kirjanpito oli hävitetty ja syyteoikeuskin vanhentunut. Oikeuskansleri vastasi kantelijoille 1983, ettei asia antanut enää aihetta toimenpiteisiin.

SYT oli tehnyt kaikkensa "nostaakseen äänestysaktiivisuutta" jo vuoden 1958 vaaleissa. Kommunistien voiton jälkeen se käynnisti laajat tutkimukset heidän menestyksensä syistä. Juuri silloin näyttää syntyneen päätös saarnaajien ja uskonnollisten järjestöjen rahoittamisesta.

"En tiedä, miten sillä oli määrä vaikuttaa", Kivi-Koskinen sanoo. "Tarkoitusko? Kyllä se oli poliittinen. Ei meillä muita tarkoituksia ollutkaan."

Vuoden 1962 eduskuntavaalien yhteydessä SYT teki "epäpoliittisella sektorilla eräitä koetoimintoja". Salaperäisten "kokeiden" tuloksia tutki kaikkiaan kuusi tutkijaa vuosien ajan.

Vaalien edellä 1970 ja 1972 SYT pani toimeen laajan "äänioikeutettujen aktivointikampanjan"...

SYT:n papereista näkyy, että vasemmiston, lakkoliikehdinnän ja uhatun yhteiskuntarauhan lisäksi myös luonnonsuojelu- ja rauhanliikkeiden nousu tuotti säätiölle huolta.

Tällaiset "vallankumoukselliset yhden päämäärän liikkeet saavat selvästi todellista painoarvoaan suuremman julkisuuden ja tuntuman merkittävyydestä". SYT vaati "yksituumaisuutta".

SYT on työskennellyt tarmokkaasti militarismin puolesta. Se julkaisi Peitsi-nimistä maanpuolustuslehteä ja oli mukana Urlus-säätiön Suomalainen-lehdessä, jota jaettiin kauan ilmaiseksi jokaiseen kotiin.

Vuoden 1986 vuosiraportissaan SYT valitti, että Tshernobylin onnettomuuden takia "joutui koko energiapolitiikka tunnepohjaisten kansalaismielipiteiden armoille, jolloin rationaaliset näkökohdat saivat väistyä"....