Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Mankin mylly, Savitaipale (Päivitetty 19.6.2017)

Mankin mylly Savitaipaleella
Mankin myllyn isäntä Heikki Havo myllyrakennuksen edessä.
Ajellessani 6.9.2015 pyörälläni Mankinmyllyntietä kohti Savitaipale - Taavetti maantietä, olin ohittamassa Mankinmyllyn maatilaa. Huomasin pihalla talonväkeä, joten poikkesin pihaan. Samalla näin, että pihapiirissä seisoi vanha myllyrakennus. Ajaessani lukemattomia kertoja tuon pihapiirin ohi, en ollut huomannut kyseistä myllyrakennusta, vaan olin itsekseni ajatellut, että siellä aikoinaan mahdollisesti sijainnut mylly oli aikoja sitten kaatunut lahonneena paikoilleen ja raivattu pois. Olin siis ollut väärässä. Jos kansakoulut olivat aikoinaan kyläyhteisön keskeisiä kokoontumispaikkoja, sitä olivat myöskin myllyt. Kirjoitin blogikirjoituksen aikaisemmin  Savitaipaleen ja Lemin kunnan rajalla seisovasta Tauvin myllystä.

Nyt sain oivan tilaisuuden tutustua Tauvin myllyä melko lähellä sijainneeseen Mankin myllyyn. Kun kyselin myllyn historiasta, tilan nykyinen isäntä hälytti paikalle edellisen isännän, Heikki Havon. Tämä saapui pian pyörällään paikalle ja kertoili myllyn vaiheista. Myllyrakennuksen hirsirakenteita on hieman korjailtu ja jopa 1950-luvulla Mäntyharjun Huuhilonkoskeen siirretyt koneet oli tuotu sinne takaisin. Laitteita ei tosin oltu laitetttu enää paikoilleen, eivätkä ne enää olleet siinä kunnossa, että niitä voitaisiin käyttää. Myllyyn oli kerätty runsaasti monenlaista maatalouteen ym. liittyvää esineistöä, joten se on tavallaan myös pieni museo. Sain mukaani myös Onni Havon vuonna 1994 laatiman Mankinmyllyn historian, josta tein alle koosteen. Lämmin kiitos vielä Heikki Havolle opastuksesta ja myllyyn liittyvistä tarinoista.



MANKINMYLLYN HISTORIAA
Myllyrakennus on ikäisekseen hyvässä kunnossa

Vuonna 1861 jätti Taavetti Juhananpoika Ahtialansaari anomuksen Viipurin läänin Kuvernöörivirastolle jauhomyllyn rakentamiseksi. Hänellä oli tarkoituksena rakentaa yhdellä kiviparilla varustettu jauhomylly Aatami Matinpoika Havon omistamalle Havo  n:o l kruununtilan maalle Mankinsillan puroon. Maanmittarin katselmuksessa havaittiin, että Ahtialansaaren ajattelema myllynpaikka sijaitsikin samasta tilasta 1/6 omistavan Taavetti Markuksenpoika Ruipon maalla. Tämä vuokrasi 50 vuoden sopimuksella 13 ruiskylvökapanalaa (kapanala = 154 m²) Mankinsillan hiekkakankaasta Kukkovuorenmaa nimisestä maa-alasta. Vuotuiseksi myllynpaikan korvaukseksi sovittiin 10 hopearuplaa. Samalla todettiin, että puron putouskorkeus kyseessä olevalla paikalla 2272 jalan matkalla on 39 tuumaa.

Myllytila oli tämän uutisen mukaan erittäin hallanarka:
Lappeenrannan Uutiset 22.12.1897

Tuomarin pitämässä katselmuksessa vuonna 1863 todettiin, että hakija oli jo pystyttänyt maanmittarin osoittamalle paikalle myllyrakennuksen. Se oli suuruudeltaan 10 ½ kyynärää neliössä nurkkien sisältä ja 6 ¼ kyynärää korkea. Ratashuone sen sisällä oli 3 ½ kyynärää leveä.  Niinpä katsottiin, että rakennuksen tilavuuteen nähden tulee vesirattaan olla kuusi kyynärää ja hammasrattaan kolme ja puoli kyynärää läpimitaltaan. Vesirännin tuli olla seitsemän kyynärää pitkä, neljä kyynärää leveä yläpäästä ja puolitoista kyynärää alapäästä, sekä  ja yhteensä 85 henkilöä.
Uutinen Mankin myllylle hankitusta höyrykoneesta:
Itä-Suomen Sanomat 11.3.1909.
yhden kyynärän korkea. Padon tuli ulottua yli koko puron, koska maaperän löyhään laadun takia ei muuten tulisi kestäväksi. Sen oli oltava 42 kyynärää pitkä, kolme kyynärää korkea ja neljä kyynärää leveä. Lisäksi todettiin, että "sadankahdenkymmenenkolmen kyynärän päässä myllyn yläpuolisesta seinästä on vuori, jonka puronpuoleiseen kylkeen hakattiin uurre tai linja merkitsemään sitä korkeutta, jota ylemmäs vettä purossa ei saa padota". Myllyn jauhatuskunnan katsottiin käsittävän yksitoista asukasta (= tilaa)
Myllyseinän hirressä komeilee vuosiluku 1878

Mäntyharjun Huuhilonkoskesta myllylle takaisin
pelastettua koneistoa
Taavetti Ahtialansaari kuoli vuonna 1903 ja myllyn peri hänen poikansa Aatami. Lehtiuutisen mukaan myllyn paikka oli erityisen hallanarka. Perimätiedon (ja oheisen lehtiuutisen) mukaan hänellä oli myös höyrykoneella toimiva saha. Se sijaitsi  Kukkovuoren alla, nykyisen maantien paikkeilla. Aatami Ahtialansaari joutui kuitenkin rahavaikeuksiin ja katosi paikkakunnalta. Hänet julistettiin konkurssitilaan kihlakunnanoikeuden päätöksellä 19.2.1910 ja mylly siirtyi konkurssihuutokaupassa 30.10.1911 Miina Havon omistukseen.

Myllyrakennus on ilmeisesti ulkoasultaan edelleen alkuperäinen. Katto on ollut alkuaan pärekatto. Voimanlähteenä oli puusta rakennettu alavesiratas ja myllynkivet olivat luonnonkiviä, yläkivi 95 senttimetriä ja alakivi 115 senttimetriä halkaisijaltaan. Ne ovat nykyisin myllyn ajosillan tukikivinä. 1920-luvulla silloinen isäntä Eino Havo hankki myllyyn uuden ja sen ajan tietämyksen mukaan hyvän voimanlähteen, Tampellan pystyturbiinin. Jauhinkiviksi hankittiin Tirvan myllynkivitehtaan valmistamat 110 senttimetrin kivet. Myllylle hankittiin myös pärehöylä ja päreitten teko oli jokakeväistä puuhaa, sillä lähikylillä oli paljon rakennuksia ja kaikissa niissä oli pärekatot.

Mylly- ja patorakennelmissa ilmeni aika ajoin ongelmiakin. Hätäportin molemmin puolin oli alunperin rakennettu kivistä pato, ehkä noin 25 metriä pitkä. Vesi alkoi vähitellen lirisemään padon alta, savimaata kulkeutui pois ja vesi alkoi kiertää myllyn. Jonkin aikaa myllyä käytettiin kuu-lasytytyksellä toimivalla "Porilaisella" polttomoottorilla. Moottori oli sijoitettu ala-aittaan,veden poistokanavan päälle. Tämä osoittautui huonoksi  ratkaisuksi mm. myllyn sisälle jäävien  pakokaasujen takia. Mahdollisesti käyttökulutkin nousivat kannattavuusrajan yläpuolelle.

Niinpä rakennettiin uusi pato. Se tehtiin suurista tukkipuista arkkumuotoon. Iivari Pumpula salvosti kuin hirsirakennusta kaksi seinää noin metrin päähän toisistaan ja väliin rakennettiin muutaman metrin välein aina tukiseinä. Salvoksen pää kaivettiin useita metrejä rinteeseen ja salvos täytettiin kivillä ja soralla. Kun syksyllä tulivat sateet, vesi nousi joessa ja paineen lisääntyessä se löysi pienen reiän padon alta. Reikä kasvoi hyvin nopeasti ja lopulta kuului hirveä rysäys. Patohirret katkesivat poikki ja mylly oli jälleen ilman käyttövoimaa.
Kuvassa n.s tullitynnyri

Tämän jälkeen rakennettiin vielä uudelleen maapato. Se oli kuitenkin jatkuvan korjauksen alaisena. Mylly jauhoi lähiseudun jyvät ja teki päreitä. Talvisin veden tulo purossa loppui ja vesiränni ja turbiini jäätyivät. Niinpä keväisin vaati useamman päivän työn saada ne sulaksi ja mylly käynnistymään.

Sotavuosina Kansanhuolto vaati, että jokaiselle myllyssä jauhetulle jauhokilolle piti olla heidän antamansa jauhatuslupa. Kun miehet olivat rintamalla, piti heidän lyhyillä lomillaan saada perheelleen leipäjauhoja. Eipä sitä lupalappua aina ollut ehditty hankkia. Siitä huolimatta pantiin jyvät tuuttiin ja jauhot pussiin. Taisipa siinä joskus syntyä myöskin pontikkajauhot. Niinpä jossakin  vaiheessa tulivat kansanhuollon toimesta tulivat ”sinettimiehet”. Mylly sinetöitiin ja jauhatus lopetettiin. Muutaman kuukauden kuluttua sinetit poistettiin ja toiminta jatkui ennallaan. Sotavuosien jälkeen alkoi Suomessa voimakas soiden ojitus. Tämä aiheutti sen, että veden virtaus joessa oli keväisin kova ja sitten se loppui nopeasti. Vain sadekausina vesi riitti jauhatukseen. Niinpä toiminta ei ollut enää kannattavaa.

Separaattori
Vuonna 1953 yksi myllytilan pojista, Olavi Havo, oli savottamiehenä Mäntyharjulla. Hänen kortteeripaikkana oli Raution talo. Iltapuhteena öljylamppua rassatessa oli talon nuorten miesten kanssa keskustelussa noussut puheeksi sähkövalon saaminen kylään. Tarinoidessa selvisi, että kylässä on oma Huuhilonkoski, jossa on aikaisemmin harjoitettu myllytoimintaakin. Kylän asukkaiden tavoitteena oli saada kylään oma sähkölaitos. Olavi Havo taas tiesi, että Mankinmyllyllä oli tarpeeton turbiini. Tämä keskustelu johti lopulta siihen, että turbiini, voimansiirto ja myllynkivet siirrettiin samana vuonna jauhamaan sähköä Huuhilonkosken ympäristöön. Vuonna 1958 saatiin Mankinmyllylle sähkö, sinne hankittiin sähkömoottori ja kotitarvemylly, jolla vielä jonkin verran jauhettiin myöskin ympäristötalojen viljaa. Myöhemmin 1950-luvulla ympäristön sähköistyttyä ja siirryttyä luontaistaloudesta tehokkaaseen maataloustuotantoon, hankittiin lähes jokaiseen taloon oma mylly. Sillä jauhettiin pääasiassa karjan käyttämä vilja. Ihmisravinnoksi tarkoitettu leipävilja jauhettiin Savitaipaleella Tienhaaran myllyssä tai Lemillä Tuuliaisen myllyssä. Yhä useampi talous alkoi ostaa viljatuotteensa suoraan kaupasta. Niinpä pienien kylämyllyjen "etsikonaika" oli auttamattomasti ohi.
Myllyrakennuksen pohjoisseinää

Mankinmyllylle on nyt sävelletty ja sanoitettu oma valssinsa.  Sanoittajana on toiminut Arto Havo ja sävellyksen on tehnyt Esa Pöljö. Ollos hyvä:

 



9 kommenttia:

  1. Tarkkasilmäinen pyöräilijä löysi jyvän. Mankinmyllyn, jossa vuosisatainen tarina kohtaa tämän päivän ahkerat isännät joka päivä pihapiirissään. Tässä on myös muistutus nykypolville, ettei kaikkea kannata purkaa tieltään, niistä on riemua moneksi, ohikulkijoillekin. Arvattavaksi jää, mitä tulevat sukupolvet vanhasta myllystä miettivät. Mikäli olet sopivalla tuulella, hyräile Mankinmyllyn valssia.
    Arto Olavin poika Havo

    VastaaPoista
  2. Mankinmyllyn tilan omistaja24. huhtikuuta 2017 klo 8.23

    V. 2012 saimme yhteydenoton toimitusinsinööri Matti Laarilta. Maanmittauslaitokselle oli myönnetty valtiolta rahaa selvittääkseen yhteisien alueiden omistussuhteista. Näitä olivat mm. mudan ja saven ottopaikat ja myös myllytontit. Mankinmyllyntontin yhteinen alue oli 20.12.1898 halkomisessa erotettu Havon kylän talojen yhteiseksi alueeksi. Siinä oli 18 osakaskiinteistöä nyt 2012. Kokouksia pidettiin ja etsittiin mm. maahan upotettu rajakiviä. Myllytontti sijaitsi myllyn vieressä, joten rakennus ei kuulunut kiinteistöön.

    Toimitusinsinööri määräsi lunastuskorvaukseksi 0,5€/m3 eli kokonaisuudessaan tuli maksettavaa 119.5€. Alle 10€ osuuksia ei tarvinnut maksaa.
    Kaikista yli 10€ kaupoista maksettiin kiinteistövero. Maanmittauslaitokselta tuli 1360€:n lasku kiinteistötoimituksesta. Nyt Myllytontti kuuluu Mankinmyllyn tilaan.
    Paula Havo-Ossi

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että kirjoitukseni on löytänyt lukijoita. Hatunnosto Havon suvulle perinteiden säilyttämisestä ja kiitos vielä kerran tilan nykyisille ja edellisille omistajille ystävällisyydestä pysähtyessäni sinne pyöräretkelläni. Se oli yksi kesäisten pyöretkieni kohokohtia. Kuten Arto Havo yllä toteaa, löysin silloin helmen.

    Onnittelut tilan nykyisille omistajille myllytilan hallinnan siirtymisestä lopullisesti oikeiden omistajien haltuun. Kohtuuttoman kallista puuhaa näköjään. :(

    VastaaPoista
  4. Rikastuttava muisto tuli mieleeni tuosta yllä olevasta Paukun tekstistä -saven ottopaikat-. Nimittäin olin poikasena Mankinmyllyssä, liekkö 60-luvun alkua, joku muistaa Mankinmyllyn tilan sähköistämisen. Sen tekivät,ainakin osin Lappeenrannan amiksen oppilaaat harjoitus kohteena. Eräänä päivänä, kun työt olivat siltä päivältä ohi,sain huikean kokemuksen. Valtaosa poikia keräili fillarit Manjinmyllyn nurkista ja naapureista lähteäkseen tansseihin, lavaa en muista, mutta Lemille päin. Jokaisessa pyörässä oli kaksi päällä. Yksi pojista ei lähtenyt, vaan oli hoksannut myllyn sillan korvalta savisen paikan. Hän jäi kanssani tekemään savikukon, siis soivan kukkopillin. Se kuivatettiin uunin pankolla. Se oli alle 10-vuotiaalle junnulle huippu kokemus, siis noin 60-vuotta sitten. Liekkö siitä jäänyt ikuinen käsityön innostus päälle, kiitos siitä tuolle sähkömiehen alulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin Mankinmyllyn silloiselta nuorelta isännältä, nyt hitusen vanhemmalta ja oikeasti isännältä muutaman faktan. Heikki Havo kertoi tanssilavan, johon nuoret suunistivat, olevan Kontusen lavan. Toisaalta amiksen pojat tekivät töitä oppilastyönä muihinkin taloihin.

      Olen kutsunut serkut koolle pitkästä aikaa kesällä 2017 ja muistellaan jos muistamme. Kerron nämä muistot ainakin serkkutapaamisessamme.

      Poista
  5. Nyt se tapahtunut, nimittäin serkkutapaaminen avec. Mukana oli peräti 18 henkilöä,luvussa on siipat mukana. Ensin Armaadalla tovi ja joukot kokoon, sen jälkeen Kesäteatterissa -akan ketaleita- ja lopuksi yhdessä syömään vanhaan kunnon Patriaan. Mukava oli päivittää serkkujen tarinat sekä huomata kaikilla olevan elämä kuosissa. Tänä varsin koleana ja sateisena kesänä 2017 juuri tämä päivä oli suhteellisen lämmin ja aurinkoinen, siis päivä paistoi meille! Kikka otti vastuun seuraavasta tapaamisesta, ehkäpä jo vuoden kuluttua Hakamäellä?

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista luettavaa tutuista paikoista .

    VastaaPoista
  7. Moi.Sukuani tutkailin ja huomasin,että äitini papan isä on rakentanut myllyn.Äitini pappa oli Aatami Ahtialansaari.T.Jani Strandman.Luumäki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa.olin pitkästä aikaa sivuilla. Pitääkin lueskella ja liittää muutamia kuvia jahka ehdin.parin vuoden sisällä on veljeksiä menehtynyt ja se aiheuttaa monenmoista. Pitää jäsentää tulevaa uudelleen
      Arto

      Poista