Antti Hautalan poistuttua maasta hänen jälkeensä jättämiä raha-asioita ja velkoja käsiteltiin lukuisissa oikeudenistunnoissa Oulussa, Kaskisissa ja Vaasassa. Velkomustuomioiden jälkeen edessä olivat pakkohuutokaupat. Hautalan Kaskisissa omistamat kaksi taloa ja tonttia myytiin pakkohuutokauppa 16.3.1925. Toukokuussa samana vuonna Hautalalla oli edelleen ulosotossa 97 000 markkaa (nykyrahassa 38 200 euroa). Hautalaa ei kuitenkaan missään vaiheessa tuomittu talous- tai muista rikoksista. Hän väittää haastattelussaan 1947, että kun riita-asiat ja taloussotkut oli selvitetty, hänen lakimiehensä tilitti hänen tililleen Suomessa sievoisen summan rahaa.
Antti Hautalan poistuminen Suomesta oli suuri uutinen Etelä-Pohjanmaan lehdissä. Monissa liiketoimissa mukana olleena hän oli seudulla tunnettu persoona. Yllä esimerkki Ilkka-lehden artikkelista 5.7.1923.
Hautalan Amerikkaan muuton aikoihin ja senkin jälkeen esiintyi sekä suomalaisissa että amerikansuomalaisissa lehdissä lukuisia artikkeleita, joissa hänen lyötiin epärehellisen rikollisen leima. Lehdet lainasivat yleensä Vasabladetissa otsikolla ”Antti Hautalan seikkailut suuressa maailmassa” ollutta artikkelia. Siinä kerrottiin Hautalan siirtyneen osuustoiminnalliseen koloniaan Louisianan osavaltiossa ja petkuttaneen maanmiehiään myös New Yorkissa ja Argentiinassa. Mainittu kolonia ”Llano Cooperative Colony” oli aikansa merkittävin, pitkäikäisin ja menestynein sosialistinen kolonia. Sen poliittinen ja yhteiskunnallinen toiminta-ajatus ja aatemaailma viittaavat aivan eri suuntaan kuin lukuisten yritysten omistajana ja pankinjohtajana toimineen Hautalan. Mitään vahvistusta huhuille Hautalan oleskelusta kyseisessä koloniassa en ole aikalaislähteistä löytänyt. Hautala vastasi syytöksiin kirjoittamalla lehtiin omat näkemyksensä tapahtumien kulusta. Tässä hänen vastineensa New Yorkin Uutisista:
NEW YORKIN UUTISTEN TOIMITUKSELLE. Lehtenne 90 numerossa, heinäkuun 28 p:ltä, on ilkeämielinen ja minua syvästi loukkaava uutinen (otettu Vasabladetista. — Toim.), joka on valetta alusta loppuun. Ensinnäkin minulla ei ole mitään “selvittämättömiä asioita” Suomessa muuta kuin jokunen määrä saatavia, joita sieltä asiamiehen kautta vähitellen keräilen. Toisekseen on minulle aivan tuntematon kirjoituksessa mainittu shekkijuttu Saksassa, sillä minulla ei mitään shekkiä ole Saksassa ollut. Liikuin siellä tavallisena matkustajana laillisella passilla, enkä ymmärrä mitä tässä olisi sanomalehteen pantavaa. Yhtä valheellinen on poistumisen! Buenos Airesista. Tarkoitukseni oli ensin asettua maanviljelijäksi Argentiinaan, mutta nähtyäni sikäläiset olot mahdottomiksi, siirryin pois, niinkuin niin moni muu on tehnyt, enkä voi ymmärtää kenelle tässäkin olisin pahaa tehnyt. New Yorkissa kyllä ostin yhdessä kolmen muun suomalaisen kanssa pienen kirjapainon, jonka kokonaisuudessaan maksoin minä. Toiset eivät sei! hintaan panneet senttiäkään, mutta oli tarkoitus, että he maksaisivat osansa minulle myöhemmin. Kauppaa tehdessä ja rahoja maksaissani olivat läsnä notario Walter Nurminen ja sanomalehdentoimittaja Matti Mattson, jotka voivat todistaa, että asia oli näin. Kun kirjapainoa käytettiin kolmatta kuukautta, huomasin että se ei tule menestymään. Ehdotin että myytäisiin pois. Kun kaksi osakkaista eivät tahtoneet siihen suostua, ehdotin että he tahtoisivat ostaa koko liikkeen. He hankkivat erään amerikkalaisen latojan kolmanneksi, ja kolmeen mieheen ostivat sen. Kun rahaa ei kellään ollut, sitoutuivat he suorittamaan ensimmäisinä kahtena kuukautena 25 dollaria kuukaudessa ja sen jälkeen 50 dollaria kuussa, ja loppusumman maksamaan hyväksymillään vekseleillä eli nutuilla ensi tammikuun 4 p:nä. Maksun vakuudeksi antoivat he morketin eli kiinnityksen kirjapainon koneisiin. Asia oli selvä sitä myöten. Minun ei luonnollisesti kannattanut jäädä New Yorkiin odottamaan noita lankeavia maksuja, vaan siirsin kaikki oikeuteni saatavaani 'New Yorkissa olevalle asiamiehelleni, jonka oli määrä tilittää rahat minulle sikäli kuin ostajat ne kuukausittain suorittavat. Yhtään senttiä en kumminkaan ole tähän päivään saakka saanut, eikä ole tiedossani ovatko ostajat asiamiehelleni maksaneet tahi ei. Tämä on joka sana totta, ja jää minulle käsittämättömäksi mitä epärehellistä tässä olisi minun puoleltani. Ymmärrän kyllä mistä lähteistä nämät parjauskirjoitukset ovat. Joku aika sitten sain New Yorkista eräältä sinne saapuneelta suomalaiselta henkilöltä kirjeen, jossa hän vaatii että lähettäisin hänelle 20 000 markkaa. Muussa tapauksessa hän tulisi laittamaan “skandaalin”, josta saa palkkiota Suomen sanomalehdiltä. Kun en koskaan ole ollut sanotulle henkilölle velkaa, en luonnollisesti kiinnittänyt hänen kiristysyrityksensä sen enempää huomiota. Mitä sitten raha-asioihini tulee, kenen kautta saataviani perimisiä toimitan ja mitä pankkia käytän, niin luulisin niiden asioiden olevan sellaisia, jotka eivät kuulu syrjäisille.
Antti Hautala.
Yhdysvaltoihin Hautala saapui Ilmari-poikansa kanssa 12.11.1922 Argentiinan Rio Platan ja New Yorkin välillä liikkuneella S/S Vestriksellä. Maahantuloselvityksessä hän ilmoittaa asuneensa 6 vuotta Buenos Airesissa ja aikovansa jatkaa neljä - viiden päivän kuluttua Sydneyn kaupunkiin Australiassa. Antti Hautalan vaimo ja tytär Aino saapuivat New Yorkin satamaan Drottningholm-aluksella Göteborgista 2.7.1923. Perheen vanhin lapsi Irja oli tässä vaiheessa jo avioitunut ja jäi Suomeen.
New Yorkissa Hautala oli mukana epäonnistuneessa kirjapainohankkeessa, kuten edellä olevasta Hautalan vastineesta näemme. Marraskuussa 1923 oli Hautala siirtynyt Amerikan länsirannikon suomalaiskeskukseen Astoriaan, jossa hän otti vastatakseen Lännen Suometar-lehden kirjapainon. Lännen Suomettaren taustayhteisönä oli Suomi-synodi ja lehden toimittajana aloitti paikallisen suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan pappi Fabian Tolonen. Edellä mainittu lehti kertoi 4.1.1924, että Huhtala, hänen vaimonsa Hilda Emilia ja lapset Auno, Ilmari ja Mielikki olivat liittyneet paikallisen suomalaisen evankelisluterilaisen kirkon jäseniksi. Hautaloista tuli noin 16 vuoden ajaksi Astorian asukkaita. Vuoden 1930 väestönlasku kertoo Hautaloiden asuneen osoitteessa 756 Glasgow Avenue talossa, jonka arvoksi on määritetty 2000 dollaria. Vanhempien lisäksi talossa asuivat lapset; 26-vuotias Ilmari ja 21-vuotias Mielikki. Perhettä kohtasi suuri suru, kun Mielikki-tytär menehtyi pitkälliseen sairauteen toukokuussa 1931 22-vuotiaana. Tanssijana ja pianistina Yhdysvaltojen itärannikkoa myöten esiintynyt Mielikki Hautala käytti taiteilijanimeä ”Kiki Talas”. Hänet on haudattu Ocean View-hautausmaalle Warrentonissa, Oregonissa.
Tunnetuksi sekä Astoriassa että Suomessa nousi Antti Hautala 1930-luvulla hankkeellaan, jolla pyrittiin istuttamaan suomalaisiin vesistöihin Tyynenmeren lohikantoja. Toisena puuhamiehenä oli toinen astorialainen Uuno Uunila. Satojatuhansia Tyynen meren lohien mätimunia kuljetettiin Suomeen, haudottiin suomalaisilla kalanviljelylaitoksilla ja laskettiin suomalaisiin vesistöihin. Uunilan ja Hautalan hankkeesta innostuttiin, mutta se herätti pian vastarintaa suomalaissa kalastuspiireissä. Suomalainen lohiasiantuntija, professori Toivo Henrik Järvi (1877–1960) näki Tyynen Meren lohien istuttamisen uhkaksi alkuperäiselle lohikannallemme. Toisaalta hän ei oikein uskonut hankkeen menestyvän. Uunila ja Hautala vastasivat T. H. Järven kritiikkiin Helsingin Sanomissa syyskuussa kumoten pitkällä kirjoituksella professori Järven väitteitä. Kriittisiä arvioita ja väittelyä sekä kuningaslohen että teräspäälohen istutushankkeista käytiin Suomen Kalastuslehdessä ja Metsästys ja Kalastus-lehdessä. Suurin toivein käynnistetty ja laajan julkisuuden saanut hanke hautautui maailmansotien aiheuttamiin myllerryksiin. Eikä täysikasvuisia merestä nousseita Tyynen meren lohia löytynyt vesitöistämme istutuksista huolimatta.
Antti Hautala joutui luopumaan tehtävistään Lännen Suomettaressa, jossa hän oli toiminut sekä toimittajana (ainakin vuodesta 1933) että kirjanpainajana, vuoden 1938 päättyessä. Hautalat laittoivat Astorian talonsa myyntiin helmikuussa 1939, mutta Antti puuhasi samoihin aikoihin uuden suomenkielisen lehden perustamista Astoriaan. Hanke ei onnistunut ja perhe muutti maaliskuussa 1939 Yhdysvaltain itärannikolle Massachusettsiin. Antti Hautala siirtyi vaimonsa ja poikansa kanssa Fitchburgiin, jossa hän ryhtyi Raivaaja-lehden faktoriksi. Antti Hautalan poika Elmer näyttää joutuneen 1940-luvulla ajoittain vaikeuksiin virkavallan kanssa.
Talvisodan aikana Hautala osallistui taloudellisella panostuksella Suomen tukemiseen Worcesterissa. Vuoden 1950 väestönlasku kertoo Hautalan ja hänen vaimonsa asuneen osoitteessa 157 Marshall Street, Fitchburgissa, Massachusetsissa. Kumpikaan ei ollut hakenut Yhdysvaltain kansalaisuutta. Hilda Emilia Hautala kuoli 3.5.1955 Fitchburgissa. Antti Hautala anoi kansalaisuutta pian vaimonsa kuoleman jälkeen ja sai sen syyskuussa 1955. Hautala innostui kirjoittamaan vuosina 1952–1955 Vaasa-lehteen lukuisia artikkeleita, joissa hän esitteli pitkissä ja luonteelleen tyypillisissä perusteellisissa kirjoituksissa Yhdysvaltain lainsäädäntöä, politiikka, terveydenhoito- ja sosiaalijärjestelmiä. Hautala oli jo 1940-luvulla kertonut suunnittelevansa paluuta Suomeen. Minulle on jäänyt epäselväksi, tapahtuiko muutto todellisuudessa vai oliko Hautala vierailulla Suomessa, kun hän menehtyi 83-vuotiaana Helsingissä 28.6.1956? Vähän ennen kuolemaansa suunnitteli Hautala uudestaan avioitumista. Nimittäin hänen avioliittokuulutuksensa julkaistiin Vaasan suomalaisessa seurakunnassa jopa hänen kuolemansa jälkeen heinäkuussa 1956.
Antti Hautalan kuolinilmoitus Halsingin Sanomissa 1.7.1956.
Antti ja Hilda Emilia Hautalan lapsista Irja Spira (1900–2001) toimi vuodesta 1924 lähtien Pariisissa lukuisten suomalaisten lehtien kirjeenvaihtajana, kääntäjänä, kirjailijana, kustannusliikkeen ja lehtitoimiston omistajana. Anja/Auno Kujala (1901–1989) oli puolestaan tanssitaitelija, joka esiintyi usein miehensä, lausuntataitelija Aro Kujalan kanssa.Hautalan lapsista yksi, Elmer/Ilmari jäi pysyvästi asumaan Yhdysvaltoihin ja hän jatkoi isänsä jalanjälkiä kirjapainotyöntekijänä. Hän kuoli 20.10.1974 Worcesterissa, Massachusetsissa 70-vuotiaana. Antti ja Hilda Emilia Hautala ja lapsista Auno sekä Ilmari on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle yhteishautaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti