Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pioneeripataljoonan muistomerkki Savitaipaleella

Pioneeripataljoona 1(1):n  muistomerkki

Savitaipaleelle 23.8.2015 tekemälläni pyöräretkellä kiertelin Savitaipaleen kirkonkylän koulun tienoilla kuvaamassa vanhoja koulurakennuksia. Kirkonkylän koulun kääntöpaikan keskellä oli muistopatsas, jonka myös kävin oitis kuvaamassa . Muistomerkki on siinä olevan laatan mukaan paljastettu  jatkosodan aikaisen Pioneeripataljoona 1:n muistoksi.

Muistomerkissä luki seuraavat tekstit:

Pioneeripataljoona 1 toimi täällä Paakkolammen kasarmialueella vuosina 1940-1941.

"Sinä tiedäthän veikko mun vierelläin
mikä retkemme tänne toi,
ilomielin me riensimme sinnepäin,
mistä yhteinen kutsu soi.
"


Puolustusvoimat
IX Korpraalikunta Savitaipaleen kunta Pionp. 11:n Aseveljet

Yritin perehtyä kyseisen joukko-osaston historiaan, mutta se osoittautuikin hankalaksi. Kansallisarkistosta löytyi lopulta Pioneeripataljoona 11:n ensimmäisen komppanian sotapäiväkirjoista merkintä siirtymisestä asemiin Taipalsaaren Merenlahdelle. Saman pataljoonan kolmannen komppanian sotapäiväkirjoista kesäkuussa 1941 ilmenee joukko-osaston toimineen Lappeenrannan seudulla ja sen tukikohdan olleen Savitaipaleella. Niinpä tulkintani mukaan Savitaipaleella toimi välirauhan aikana Pioneeripataljoona 11. Voihan tosin olla mahdollista, että yksikkö oli todella vuosina 1940 – 1941 jossakin vaiheessa Pioneeripataljoona 1. Toinen selitys on tähän muistokiven tekstin ja sotapäiväkirjojen väliseen ristiriitaan on yksinkertaisesti virheellinen kaiverrus muistolaatassa.


Jatkosodan aikainen Pioneeripataljoona 1 perustettiin jatkosodan alla 18.6.1941 Päämajan alaisuuteen ja se hajotettiin syyskuun lopulla vuonna 1942. Tämä pataljoona oli muodostettu ilmeisesti pääosin Etelä-Pohjanmaan miehistä ja aloitti jatkosodan Pohjois-Karjalassa. Pataljoonan sotapäiväkirjat löytyvät digitaalisina täältä

2 kommenttia:

  1. Kyseessä on rauhanaikainen PionP 1, josta perustettiin Savitaipaleella jatkosotaan PionP 11. Jatkosodan PionP 1 perustamispaikat olivat em. Kauhava, Lappajärvi, Vimpeli. IX korpraalikunta on tässä 1963 Jääkärikenraaliluutnantti Unio Sarlinin 70-vuotispäivillä uudelleen perustettu veljeskunta. Unio Sarlin johti 1 maailmansodassa Saksan itärintamalla Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoonna 27:n pioneerikomppanian III joukkueeseen kuulunutta IX korpraalikuntaa., johon kuului 13 jääkäripioneeria. Viimeinen alkuperäiseen IX korpraalikuntaan kuulunut oli jääkäripioneeri, Eversti Iivari Kauranen, joka johti joukkoaan 30.11.1990 asti. (Pioneeriaselajin historia I 1918-1968 Eero-Eetu Saarinen ja II osa 1969-1993 Elja Puranen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuin juuri tutustumaan aiheeseen Pirkka-Hämeen Pioneerikillan 40v juhlien valmistelussa. / Pertti Koivuaho

      Poista