En ole juurikaan kirjoitellut kirja-arvosteluja ja -esittelyjä blogiini ja niinpä niitä on tähän mennessä kertynyt vain muutama kappale. Nyt kuitenkin aion esitellä yhden jo vuonna 2010 ilmestyneen kirjan. Se on nimeltään Pelon päivät. Siviilihenkilöiden aikalaismuistelmia Savitaipaleen rintamalta 1918. Kirjan on koonnut ja kustantanut Savitaipale 1918-työryhmä ja toimittanut Pentti Pylkkö.
Kierrellessäni tänä kesänä ahkerasti polkupyörälläni Savitaipaleen ja Lemin kyläteitä, ovat monissa aikaisemmin lukemissani kirjoissa esille nousseet paikat, tapahtumat ja henkilötkin muuttua huomattavasti kiinnostavimmiksi ja elävimmiksi. Herännyt kiinnostus on johtanut myös lukuisten paikallishistorioiden lainauksiin Lappeenrannan maakuntakirjastosta. Pelon päivät-kirja oli seisonut jo useita vuosia kirjahyllyssäni, kunnes nostin sen pari päivää sitten uudelleen tutkimisen kohteeksi. Sieltä löytyikin heti muutama mielenkiintoinen yksityiskohta, joita en ollut huomannut ensimmäisellä lukukerralla. Lisäksi olivat kirjan tapahtumapaikat ja kylämaisemat nyt elävästi silmieni edessä tekstiä lukiessani.
Kirja sisältää kaksi hyvin havainnollista karttaa, joiden avulla pystyy helposti hahmottamaan kirjassa kerrotut tapahtumapaikat, tiestön ja vesistöt. Teoksen alkuun on koottu kolmen sivun yhteenveto tapahtumien "virstanpylväistä". Tämän jälkeen on esitelty kirjan "kertojat" eli yhteensä yhdeksän henkilöä. Näistä yhdeksästä muistelusta yksi on varsin myöhään, vuonna 2009, tehty haastattelu (Iivari Lantta), yksi on paikallislehdessä Yhteissanomissa vuonna 1968 ollut muistelu (Taavetti Koskenranta). Kirjaan sisältyy lisäksi Savitaipaleen kirkonarkistossa olevat Savitaipaleen kappalaisen Mikko Katilan kokoamat muistiinpanot sisällisodan kulusta seurakunnan alueella, Toivo Valkosen Työväenarkistossa olevat muistelmat vuosilta 1916 - 1918 ja Eeva Kilven (os. Kauppi) muistelmat Yhteissanomissa. Näiden lisäksi mukana on Onni Jäkälän päiväkirja vuosilta 1917 - 1918, Arvi Lindin kokoelmassa oleva Katri Lamminpään (os. Lind) kuvaus Pakomatka pappilasta, Heikki Hinttulan kokoelmasta löytyvät Taavi Hinttulan muistelmat ja Iines Vihriän 23.4.1919 kirjoittamat muistelmat vuoden 1918 tapahtumista. Muutamiin muisteluihin sisältyy myös tapahtumapaikkoja selventäviä karttoja.
Kirjassa on yhteensä 225 sivua. Sen takakannen esittelytekstissä todetaan:
Rauhalliseen elämänrytmiin tottunut Savitaipale muuttuu vuonna 1918 sotatantereeksi, kun punaisten ja valkoisten väliset rintamalinjat halkovat pitäjää. Asukkaat joutuvat oudon valinnan eteen; kummalle puolelle mennä vai yrittääkö pysyä puolueettomana? Sotaa ei käydä pelkästään rintamalinjoilla. Se tunkeutuu raastavana henkisenä kamppailuna syvälle ihmismieliin, perheisiin ja kyläyhteisöihin. Tämä teos sisältää aikalaismuistelmia tapahtumien polttopisteistä siviilihenkilöiden kertomina. Kirjan kautta lukija pääsee tutustumaan sekä työväestön että porvariston arvomaailmaan ja elinoloihin. Se auttaa ymmärtämään osapuolien näkökantoja ja muokkaamaan pitkään vaalittua musta-valkoista "totuutta". On uskomatonta, millä taidolla punaisten puolta edustava kouluja lähes käymätön Toivo Valkonen käyttää sanan säiläänsä havainnoidessaan Viirun kylän tapahtumia. Toisaalta on koskettavaa eläytyä Iines Vihriän tarinaan, jossa hän valkoisten voittoa toivoen jää hoitamaan sairasta isoäitiään Savitaipaleen kirkolle punaisten valloitettua sen. Nuoren Onni Jäkälän päiväkirja on puolestaan tarkkuudessaan ainutlaatuinen. Nämä ovat vain muutamia poimintoja teoksen ainutlaatuisesta sisällöstä. Tapahtumien yllä leijuva pelon varjo yhdistää kertomukset ehyeksi kokonaisuudeksi.
Minua lukijana hätkähdytti jälleen molempien osapuolien raakuus. Toinen vavahduttava asia oli huomata, miten sukulaisten väliset kaunat kostettiin sisällissodan syövereissä. Vuoden 1918 sota oli siis todellakin veljessota, myös Savitaipaleella. Tässä lainaus kirjasta:
Aatu (Viiru) ei ollut saanutkaan kuolemantuomiota, vaan oli tuotu heidän joukkoonsa uudestaan. Viirun Antti, joka oli vahdissa, näki, että hänen setänsä ei olekaan tapettavien joukossa. Hän lähti kävelemään heti käräjätalolle päin, ja hetken kuluttua tuli kaksi miestä, jotka muuttivat Aatun siihen toiseen (kuolemaantuomittujen) huoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti