"Korttia en ole pelannut, en pahemmin juopotellutkaan ja yöjalassa käyntikin on jäänyt vähemmälle!"

Etelä-Saimaan otsikointia 27.7.1955

Maalaisromantiikan eräs kukkanen, yöjalassa käynti (poikien vierailu tyttöjen aitoissa), lienee jo lähes kuollutta kansaperinnettä. Se kukoisti runsaana vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä päätellen niistä lukemattomista artikkeleista, joita silloin lehdissä kirjoitettiin tätä romanttista, mutta haureelliseksi kuvattua ilmiötä vastaan. Yöjalkaperinne hiipui vähitellen sotavuosien jälkeen. Vaikka siirtolaisten asuttaminen, asevelitilojen raivaaminen ja sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat vilkastuttivat huomattavasti maalaiskylien elämää, ei vanha perinne enää kiehtonut samalla tavalla kuin ennen. Lieneekö perinne elänyt sitkeimmin siihen aikoinaan nuoruudessaan vankasti vihkiytyneiden leskien keskuudessa, sillä tunnustihan puumalalainen 90-vuotias vanhaisäntä kinkereillä:

Korttia en ole pelannut, en pahemmin juopotellutkaan ja yöjalassa käyntikin on jäänyt vähemmälle.

Lemiltä 13.11.1899 läheteyssä kirjeessä nimimerkki "Pirkko"
oli huolissaan Lemin tyttöjen yöjalassa käymisestä.
Itä-Suomen Sanomat 18.11.1899

Perinne ei vielä 1950-luvun puolivälissä ollut kokonaan kuollut Etelä-Karjalassa, sillä Etelä-Saimaan heinäkuussa 1955 haastattelema Etelä-Karjalan nuorisosseuran valistussihteeri Veikko Tonteri kertoi nähneensä maakunnassa liikkuessaan unisia yöjalkamiehiä aamuisin kyläteillä siellä ja täällä. Hän väitti lisäksi, että näitä konkamiehiä oli enemmän kuin yleensä luullaan, mutta ei läheskään niin paljon kuin 20 – 30 vuotta aikaisemmin.

Muutoksen taustalla ei ollut maalaiskylien poikien lemmellinen veltostuminen, vaan yhteiskunnan tapahtuneet muutokset. 1800-luvun lopulla alkanut yhdistys- ja seuratoiminnan räjähdysmäinen kasvu tarjosi uuden väylän vastakkaiseen sukupuoleen tutustumiseen ja elämänkumppanin valintaan. Toinen vanhan perinteen ”tappaja” oli liikenneolojen mullistus. Teiden parantuminen ja ajoneuvoliikenteen vilkastuminen ja monipuolistuminen mahdollisti avioliittokentän huomattavan laajenemisen. Vanhoja perinteitä ravistelivat kovasti myös sotavuodet 1939 – 1945. Myös maalaisväestön keskuudessa liikkuvuus kasvoi ja valtava määrä kansalaisiamme joutui muuttamaan täysin uusille asuinsijoille. Tuo muuttoliike heilutteli paikoin hyvinkin kaavoihin kangistuneita kyläyhteisöjä.

Konkkaromantiikan ympärille liittyi muutakin paheellisuutta kuin luvattomien lemmenöiden viettäminen. Sen puitteissa tapahtui monenlaista ilkivaltaa; puupinojen kaatamisia, omenavarkauksia, veräjien aukomisia ja taloväen yöunien tahallista häiritsemistä.

Koottu käyttäen apuna mm. Etelä-Saimaa-lehdessä ollutta nimimerkki Gee:n artikkelia 27.7.1955.