Kouluruokailun historiaa Lappeenrannan kouluissa I

Tämä koulukeittoyhdistyksen
vetoomus julkaistiin Lappeenranta-
lehdessä 11.5.1916.

Kouluruokailua ei järjestetty lapsille aluksi lainkaan ja se oli vuosikymmeniä vain harvojen etuoikeus

Kouluruokailu on viimeistään 1980-luvulta lähtien ollut aihe, josta lähes jokaisella on omat mielipiteensä. Sekä vanhemmat että oppilaat asettavat kouluruualle monenlaisia, usein keskenään ristiriidassa olevia vaatimuksia. Veronmaksajat puolestaan edellyttävät taloudellisuutta ja tehokkuutta. Ruuan valmistukselle, säilömiselle ja kuljettamiselle on nykyisin erittäin tiukat vaatimukset, jotka johtavat sekä kustannusten nousuun että ajoittain jopa suoranaiseen ruuan tuhlaukseen. Tässä vaatimusten ristipaineessa halvan, hyvän, monipuolisen ja ravitsevan ruuan valmistaminen ja tarjoilu viihtyisässä ympäristössä on vaativa tehtävä.

Tänä päivänä itsestään selvyytenä pidetty kouluruokailu ei kuulunut vielä 1860-luvulla kansakoulujen ohjelmaan. Alkuvuosikymmeninä aina pitkälti 1930-luvulle saakka kodit järjestivät lastensa päivittäisen aterian. Kaupungeissa tämä toteutettiin niin, että keskellä päivää oli parituntinen ruokatunti. Lähellä koulua asuvat oppilaat kävivät tällöin kotonaan syömässä. Pitkämatkalaiset söivät joko tuttavaperheissä tai nauttivat kotoa tuotuja eväitään koululla. Varsinkin maaseudulla koulupäivä venyi osalla oppilaista erittäin pitkäksi koulumatkojen takia. Lapset joutuivat aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään olemaan nauttimatta minkäänlaista keittoateriaa.  Usein lapset olivat jääneet ilman lämmintä ruokaa varhain aamulla kouluun lähtiessään. Niinpä koulujärjestelmä oli tältä osin parhaassa kasvuiässä olevien lasten terveellisen fyysisen kehityksen ja ravinnon saannin turvaamisen kanssa ristiriidassa. Kouluun mukana tuotu eväsleipä ja –maito eivät olleet riittäviä turvaamaan kansakoululasten ravinnontarvetta koulupäivien aikana. Melko pian ymmärrettiin ainoaksi ratkaisuksi ongelmaan koulukeittoloiden perustaminen.

Kansakoulutarkastaja Hjalmar Basilier, joka oli tutustunut ulkomailla koulukeittoloihin, teki aktiivisesti propagandaa asian hyväksi. Muita koulukeittola-asiassa aktiivisia olivat Helsingin kaupungin kansakoulujen tarkastaja Adolf von Bonsdorff (1862 – 1928) sekä rouva Augusta af Herlin (1847 – 1918). Viimeksi mainittu oli perustamassa Helsinkiin vuonna 1905 Koulukeittoyhdistystä, jonka päämääränä oli saada aikaan parannusta koululasten ravitsemustilanteeseen koko maassa. Koulukeittolan innokas puolestapuhuja oli myös Tuusulan Tuomaalan kylän opettaja Maija Pohjanpalo (1864 – 1946), joka oli käynnistämässä omassa koulussaan kouluruokailua jo vuonna 1903 sekä helsinkiläinen kansakouluopettaja Olga Moberg (1869 – 1941), joka toimi Koulukeittoyhdistyksen sihteerinä vuosina 1907 – 1930. Koulukeittoyhdistyksen ohjelmaan hahmoteltiin myös kasvatuksellisia päämääriä kuten ruokailutapojen opettamista.  Hanke eteni testamenttivaroin sekä lahjoituksin, kunnes lopulta vuonna 1913 saatiin varoja (150 000 markkaa) myös valtiolta. Niinpä koulukeittoloille voitiin jakaa avustuksina jo noin 50 % kustannuksista. Toiminta haluttiin aloittaa maamme köyhimmissä ja syrjäisimmissä osissa. Keittoloissa jaetut ruoka-annokset olivat köyhille maksuttomia, mutta varakkaimmilta perittiin 5 – 10 penniä aterialta. Lukuvuonna 1914 – 1915 koulukeittola toimi jo 426 koulussa ja sen piirissä oli noin 17 000 oppilasta.

Juvakan kansakoulun johtokunnan puheenjohtajan
Juho Saarisen ja koulun johtajan Teodor Jekkosen
laatima selvitys koulukeittolan toiminnasta sekä
vähävaraisista perheistä oleville lapsille annetusta
vaateavusta Juvakalla. Vuosittainen raportointi oli
edellytyksenä valtionavun ja koulukeittoyhdistyksen
avustuksen saamiselle. Koulukeittolan toiminta alkoi
usein syksyllä varsin myöhään, kyseisenä vuonna
lokakuun 16. päivä.

Koulukeittola-asia oli esillä Etelä-Karjalan nuorisoseurojen vuosikokouksessa maaliskuussa 1907.  Siellä pidetyissä puheenvuoroissa toivottiin nuorisoseurojen olevan asiassa aloitteellisia, vaikuttavan kunnallisiin päättäjiin ja ennen kaikkea eduskuntaan, jotta se myöntäisi toimintaan varoja. Lukuvuonna 1909 – 1910 oli Viipurin läänin alueella toiminnassa koulukeittola jo vajaassa kolmessakymmenessä kansakoulussa, niistä Lappeenrantaa lähimmät Säkkijärvellä ja Valkealassa.  Lappeenrannassa Rouvasväen yhdistys lähetti maaliskuussa 1909 anomuksen kansakoulun johtokunnalle, jotta se ”ryhtyy semmoisiin toimiin, että vähävaraiset kansakoulun oppilaat vähintään kerran päivässä saisivat lämmintä ruokaa ilmaiseksi”. Johtokunta ei kuitenkaan tähän suostunut, vaan vetosi sopivien tilojen puuttumiseen. Koulukeitto-asiaan palattiin kaupungissa seuraavan kerran syksyllä 1918. Senaatin Elintarviketoimituskunta oli 17.10.1918 luvannut kuntien elintarvikelautakunnille oikeuden käyttää 300 grammaa viljaa ja herneitä sekä 1,5 litraa maitoa kutakin oppilasta kohti viikossa koulukeittoloissa. Jälleen kerran johtokunta vetosi tilanpuutteeseen ja siirsi päätöksen keittolan perustamisesta seuraaviin kokouksiin. Tammikuun lopulla 1919 kaupungin elintarvikelautakunta tarjoutui kunnallisen keittiön kautta antamaan koululapsille lämpimän päivittäisen keittoaterian. Opettajien avulla selvitettiin etukäteen, kuinka moni oppilas oli halukas maksamaan markan suuruisen maksun keittoateriasta. Tähän oli valmis 122 oppilasta. Lisäksi 50 varattomalle oppilaalle kaupunki tarjosi keiton ilmaiseksi.

Toiminta alkoi ilmeisesti helmikuun alussa ja sitä päätettiin jatkaa talvikuukausien ajan. Seuraavana lukuvuonna Elintarvikehallitus lisäsi jauhoannosmäärän oppilasta kohden 600 grammaan viikossa. Johtokunnan pöytäkirjoista ei suoraan selviä, jatkettiinko edellisen kevättalven tavoin keittoruokatarjoilua kunnankeittiön välityksellä. Tämän jälkeen maininnat koulukeittolatoiminnasta loppuvat vuosikausien ajaksi. Kansakoulun tulo- ja menoarvioissa oli kuitenkin määräraha vähävaraisten lapsien ruoka- ja vaateavulle. Miten tuo ruoka-apu annettiin, ei käy ilmi pöytäkirjoista.