Kuinka siirtolaismatka Suomesta Amerikkaan järjestettiin vuonna 1883

S/S England, jolla matkakertomuksen kirjoittaja Johan Takkinen matkusti Liverpoolista New Yorkiin

Kirjoitin puhtaaksi Amerikan Suomalaisessa lehdessä heinäkuussa 1883 olleen matkakertomuksen. Siinä Calumetin apostolisluterilaisen seurakunnan maallikkopappi Johan (Juho) Takkinen kuvaa paluumatkaansa Euroopasta kotiseudulleen Pohjois-Michiganin Kuparisaarelle. Suomalainen siirtolaisuus Amerikkaan oli 1880-luvun alkuvuosina vasta pääsemässä vauhtiin ja suoria matkayhteyksiä eivät laivayhtiöt olleet vielä Suomesta järjestäneet. Suomalaisten muutto oli alkanut 1860-luvun puolivälin jälkeen ensin Norjan suomalaisten keskuudessa, josta "amerikankuume" levisi vähitellen ensin Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisten reitti kulki tuolloin joko Norjan tai Ruotsin satamien kautta yleensä Englannin länsirannikolle Hulliin. Sieltä matka jatkui rautatietä pitkin Englannin poikki Liverpooliin, josta Atlantin ylitys käynnistyi. Takkisen kuvauksesta käy hyvin ilmi, miten siirtolaisuus työllisti jo tuossa vaiheessa lukuisan määrän ihmisiä. Laivayhtiöillä oli jokaisella matkaetappipaikkakunnalla matkalaisia opastavia asiamiehiä ja tulkkeja, jotka huolehtivat kielitaidottomien siirtolaisten matkan onnistumisesta. Laiva- ja rautatieyhtöiden lisäksi matkaavat siirtolaiset elättivät Euroopan satamissa ja rautateiden solmukohdissa tuhansittain hotellien, matkakotien ja ravintoloiden omistajia ja muuta henkilökuntaa. Olen aikaisemmin monesti miettynyt, miten kieli- ja usein lähes lukutaidottomat peräkylien talollisten pojat ja tytöt, piiat ja rengit, selvisivät pitkän matkan aivan toisenlaisiin olosuhteisiin. Johan Takkisen kirjoitus  avasi minulle, että matkalipun ostaessaan siirtolaiset saivat tavallaan täydellisen matkapaketin ohjeineen.

Laivalipun hinta Saksasta Atlantin yli oli tuolloin noin 30 dollaria, Englannista enää 26 dollaria. Mikä lipun hinta oli Suomesta, on jäänyt minulle vielä epäselväksi. Oletan matkakertomuksen kirjoittajan saaneen koko matkapaketin huomattavan edullisesti, mikä lienee syynä National-linjan ylistämiseen kertomuksessa. Laivayhtiön kannalta sen puolesta propagoiva, siirtolaisten keskuudessa laajaa kannatusta nauttiva uskonnollinen johtaja, oli paras mahdollinen mainosmies. Tässä tapauksessa hän oli suomalaissiirtolaisten silloisen suurimman  uskonnollisen yhteisön johtaja, jonka oletettiin olevan muita mainosmiehiä rehellisempi. Takkisen ylistävien sanojen uskottavuutta lisäsi vielä se, että hän oli tehnyt jo useita matkoja entisen kotimaansa ja uuden asuinpakkansa Pohjois-Michiganin välillä.

National-linjan mainos Amerikan Suomalaisessa
Lehdessä 27.7.1883

Matkamuistelmia[1]

Koska olen nykyisin matkustanut National linjaa[2] edestakaisin Europan ja Amerikan välillä ja olen saanut kaikin puolin hyvän kohtelun, niin pidän velvollisuutenani lausua mainitulle linjalle vilpittömät kiitokseni, kuin myöskin antaa tässä kansalaisille muutamia tietoja ja ohjeita, jotka tätä linjaa matkustavat.

Meitä lähti viime huhtikuun 20 päivänä 24 suomalaista Throndhjemistä (Trondheim Norjan keskisosassa) ) matkustamaan National linjaa Amerikaan. Siinä kaupungissa on National linjan asiamiehenä eräs hyvin kohtelias mies, Karl Johansen, joka toimitti meitä matkalle parhaan vointinsa mukaan. ”Hers” nimisellä höyrylaivalla kävimme piirtämään Pohjameren aaltoja Englantia kohden. Tällä matkalla ei ole erittäin kehuttava hoito, sillä niissä laivoissa kulkee kaikkien linjojen siirtolaisia, eikä ne alukset kuulu valtameren höyryaluslinjoille. Joka tuorstaina lähtee laiva Throndhjemistä Hulliin, ja joka perjantai Göteborgista Hulliin, johon tullaan aina sunnuntaiksi. Siinä ovat kunkin linja asiamiehet vastaanottamassa siirtolaisia. Kun astutte möljälle, niin siinä pitää kunkin omistaa kapineensa ja näyttää asiamiehelle piljettinsä. Sitten tulee tullimies, joka tarkastelee kapineet. Kun kapineet on saatu tullatuksi ja merkityksi, niin asiamies toimittaa ne vaunuihin ja viepi matkustajat National linjan hotelliin, jossa oli välttävästi hyvä hoito. Aamusella lähdimme hotellista rautatieasemalle, jonne mennessämme täytyi konttuurista vaihettaa rautatiepiljetti, asiamies toimitti siirtolaiset oikealla ajalla vaunuihin ja niin lähdimme matkalle Englannin poikki Liverpooliin. Sillä välillä ovat höyryjunat erinomaisen nopeita ja maisemat viehättävät. Samana iltana saavuimme Liverpooliin, joka on mainion suuri kaupunki ja hyvin tunnettu suuresta laivaliikenteestänsä. Tästä lähtevät melkein kaikki valtameren höyryalukset Amerikaan, josta olisi paljonkin kertomista. Liverpoolin rautatieasemalla oli meitä taas National linjan asiamies vastaanottamassa, joka meidät vei yhtiön hotelliin, jossa mahtuu monta sataa yhtä’ haavaa syömään ja ylöspito oli moittimatoin. Tässä piti heti myöskin antaa piljettinsä, joka vaihetetaan yhtiön konttuurissa. Lähtöpäivänä annetaan kullekin piljetti, mutta silloin on katsottava, että siinä on oikea nimi, sillä suomalaista tulkkia ei ole, ja kun laivaan tullaan, niin siinä tarkastetaan kaikki läpi. Huhtikuun 25 päivä lähdimme iso parvi siirtolaisia hotellista asiamiehen kanssa yhtiön laivasillalle. Siinä piti näyttää piljettinsä yhtiön asiamiehelle, joka meidät kuljetti pikku höyryllä National linjan laivaan. Laivan nimi oli England[3], joka oli 4800 tonnin kantoinen ja pisti silmään jättiläis laivalta, ja oli niin hyvin varustettu kaikin puolin siirtolaisia varten, ettei luulisi mitään puuttuvan. Kuitenkin oli England niinkuin lastu valtameren aalloilla. Laivaan tultuamme piti kaikkien mennä lääkärin rokotettavaksi, joilla eivät entiset merkit olleet näkyvissä. Lääkäri antoi sitten todistuksen, joka piti olla tallella. Kun tullaan New Yorkiin, niin siinä tulee lääkäri maalta, joka tarkastaa todistuksen.

Siirtolaisten vastaanottokeskus Castle Garden New Yorkissa vuonna 1881

New Yorkiin saavuimme onnellisesti 7 päivänä toukokuuta, jolloin jätimme hyvästit England laivalle ja sen väestölle. Täälläkin oli vastaanottamassa yhtiön asiamiehet ja me menimme siihen mainioon Castle Gardeniin[4], joka on ollut jo vuosikymmeniä monien miljoonien siirtolaisten ensimmäisenä majapaikkana, kuin myöskin suojeliana veijareita vastaan. Tämä vanha iso kivirakennus oli niin hyvin sisältä varustettu, ettei siinä puuttunut mitään, mitä matkan kulkenut tarvitsee. Siinä oli rahanvaihetus- ja vekseli-, posti-sähkölennätin- ja työkonttuurit, jotka ovat sitä varten, että jos jollakin ei ole päämaali edemmäs kun New Yorkiin, niin siinä laitetaan työpaikkoja, mikä mihinkin haluaapi, aina länteen saakka. On siinä tieto työstä, mutta ei niihin tarvitse ruveta, jos kenellä’ on tilaisuus edemmäksi mennä. Samassa rakennuksessa on monenlaisia kauppapuoteja, n.k. vaate- ja ruokapuoteja, mutta ulkoa nähden oli se vanha linna peljättävän näköinen, varsinkin sen vuoksi, kun sen ulkopuolella kiehuu niin paljon semmoisia, jotka koettavat narrata äskentulleita siirtolaisia. Tultuamme Castle Gardeniin, ensiksi tullattiin kaikkien kapineet, ja sitten piti kaikkien kulkea erästä kujaa läpi, jossa kirjoitettiin kaikkien nimet kirjaan. Kun se oli tehty, niin meidät vietiin kapteeni R. E. Jeansonin konttuuriin, jossa oli suomalainen asiamies, joka meidät ohjaisi vaunuihin kapineidemme kanssa. Siitä lähdimme junassa länteen ja tulimme Buffalon kaupunkiin, josta lähdimme laivassa suurille järville. Buffalossa antoi meille National linjayhtiö maksutta ylöspidon hotellissa; New Yorkissa annettiin meille erityinen ruokapiljetti.

Charles Frederic Ulrichin maalaus In the Land of Promise/Luvatussa maassa.
Maalaus kuvaa näkymää  Castle Gardenissa vuodelta 1884.

Vasta tuleville kansalaisille voin todistaa 24 toverini kanssa, että National linjan kuljetus ja ruan hoito laivassa on kerskaamatta kiitettävä. Joka kolmen vuorokauden perästä avattiin ruuma, että ihmiset saivat käydä arkuistansa ottamassa mitä tarvitsivat, joka on varsin hyvä asia varsinkin niille, joilla on lapsia, että voivat muuttaa vaatteita. New Yorkissa on välttämätöintä saada messinkilippu kapineistansa, ennen kuin lähdetään vaunuihin. Siirtolaisten kapineista pidettiin erinomaisen hyvä huoli, mutta kun suomalaisia tätä linjaa kulkee paljon, niin kielen puolesta voipi sattua vaivaa ja vahinkoakin. Norjalaisilla ja ruotsalaisilla kyllä ovat tulkit joka paikassa, mutta suomenkielistä tulkkia ei ole millään linjalla välillä. National linjalla kyllä on suomea puhuva asiamies Stockholmissa, Götebogissa ja New Yorkissa, mutta Atlantinmerellä ja Pohjanmeren laivoissa ei ole vielä suomalaisille tulkkia hankittu, joka kuitenkin olisi niin tarpeellinen niin lukuisille suomalaisille siirtolaisille.

Onnea toivotan jälkeen tuleville kansalaisille, jotka matkustavat National tai muita linjoja myöten Europasta Amerikaan.
Johan Takkinen

---

[1] ASL no 29, 20.7.1883. Tekstin kieliasu säilytetty kaikkine kieli- ja yhdyssanavirheineen.

[2] National Steam Navigation Company perustettiin Liverpoolissa vuonna 1863. Alkuvaiheessa yhtiön liikenne suuntautui Liverpoolista USA:n eteläosiin, mutta Yhdysvaltain sisällissodan seurauksena laivareitti muutettiin suuntautumaan New Yorkiin. Ks. http://www.crwflags.com/fotw/flags/gb~hfn.html#natline

[3] S/S England oli valmistunut vuonna 1865 Jarrow-on-Tynessä ja sen rakensi Palmer‘s Shipbuilding & Iron Co. Ltd:n telakka. Kolmimastoinen purje/höyrylaiva saavutti 10 solmun nopeuden. Alus kykeni ottamaan 80 ensimmäisen luokan matkustajaa sekä 800 alemman luokan matkustajaa. Aluksen kantavuus oli alkuaan 3308 tonnia, mutta vuonna 1874 tapahtuneessa laivan uudelleen rakentamisessa sen kapasiteetti nostettiin 4898 tonniin. Alus romutettiin vuonna 1896. Ks. http://www.norwayheritage.com/p_ship.asp?sh=engl1 ja http://www.theshipslist.com/ships/lines/national.shtml

[4] Castle Garden, joka on tunnettu myös nimellä Fort Clinton, toimi siirtolaisten vastaanottoasemana New Yorkissa ennen Ellis Islandin käyttöönottoa vuosina 1855 – 1890. Sen läpi on laskettu kulkeneen yli 8 miljoonaa siirtolaista, heidän joukossaan myös Yhdysvaltain nykyisen presidentin isoisä Friedrich Trump.