Samuli Paulaharjun Outokumpu vuonna 1907

Tämä pieni uutinen Savon Sanomissa 12.7.1909
antoi ensimmäisiä viitteitä siitä, että maalaiskylän
ikiaikainen elämänrytmi tulisi muuttumaan
Kuusjärven Outokummussa.

Ote yllä kuvatun kirjan takakannen tekstistä.

Kesällä 1907 Samuli Paulaharju (1875 – 1944) teki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran apurahalla kaksi kuukautta kestäneen rakennustutkimusmatkan Pohjois-Karjalaan. Rajan taaksekin ulottuneen retken tulokset olivat ainutlaatuiset: tuhat rakennuspiirrosta, sata valokuvaa, 40 arkki suullista perinnettä. Seuraavana kesänä Paulaharju täydensi tietojaan vaeltaen Joensuusta Kesälahden kautta Salmiin.
Sitkeän työn tuloksena syntyi 600-sivuinen käsikirjoitus ”Kansatieteellinen kuvaus Pohjois- ja Itä-Karjalan rakennuksista.

Käsikirjoitusta ei kuitenkaan tuossa vaiheessa painettu kirjaksi Paulaharjun pettymykseksi vedoten kirjan laajuuteen ja painatuskustannuksiin. Tämä upea teos saatiin painettua lopulta vuonna 2003. Toimittamisen suoritti Pekka Laasonen ja se ilmestyi numerolla 935 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia-sarjassa.

Keväällä 1910 oltiin jo varmoja, että
löydetty kuparimalmiesiintymä oli rikas.
Karjalatar 29.3.1910

Kirjassa on muutamia kohtia, joilla on hieman  kosketuspintaa allekirjoittaneen esivanhempien vaiheisiin. Isoisäni Antti Kinnunen oli aikoinaan töissä Outokummun kuparikaivoksella, jossa hän sai kaivosmiesten ammattitaudin, kivipölykeuhkon, menehtyen siihen vuonna 1960. Isovanhempani muuttivat Kuusjärven Outokumpuun vuonna 1941 sukumme ikivanhoilta asuinsijoilta Liperistä. Isoisäni oli jo joitakin vuosia kulkenut töissä Outokummun kaivoksella polkupyörällä Liperin Komperosta. Matkaa kertyi joka päivä noin 30 kilometriä suuntaansa. Tämä kävi lopulta ylivoimaiseksi, joten hän möi sieltä pientilansa ja perhe siirtyi asumaan Outokumpu Oy:n rakennuttamaan pieneen omakotitaloon.

Samuli Paulaharju vieraili Kuusjärvellä edellä mainitulla matkallaan kesäkuun alussa 1907.  Silloin ei pian paikkakunnalle nousevista kuparikaivoksista ollut tietoakaan. Mutta jo kaksi vuotta myöhemmin siellä alkoivat koeporaukset, jotka johtivat kaivoksen perustamiseen ja teollisuustaajaman syntymiseen. Kaivoksen myötä Kuusjärven Outokumpuun syntyi satoja työpaikkoja, joihin värvättiin työntekijöitä kotikunnan lisäksi lähipitäjistä. Isovanhempieni tavoin sinne suuntasi myös moni liperiläinen. Heidän keskeinen ystäväpiirinsä Outokummussa koostui useista Komperosta tai sen lähiseudulta muuttaneista perheistä.

Mutta, mutta, Samuli Paulaharjun Outokumpu oli vielä rauhallinen maalaiskylä., kuten käy ilmi tähän lainaamastani kirjasta otteesta:

Oudon kummun laelle nousi pian kaivostorni.

Sysmästä (kylä Kuusjärvellä) käyn seuraavana päivänä noin kolmen kilometrin päässä Outokummun kylässä, joka on laajalla korkealla Outokummun rinteellä. Itse pääkumpu, todellakin oudonnäköinen Outokumpu, kohoaa kylän takana korkeana, äkkijyrkkänä, honkapeitteisenä. Varsinkin pohjoispuoleta nousee kumpu jyrkkänä. Etäälle se näkyy jo taivaanrannalle, omituisena köyryselkänä kohoten muusta metsäviivasta. Kuusjärveläisten tavallinen juhannuskokon polttopaikka kuuluu kumpu olevan. Ja siihen se on kuin tehty. Noin kymmenkunta taloa on kummun rinteillä: Korhosia, Mustosia, onpa Jussi Junninenkin.


Vanhin talo on Korhosen talo, jota Pekkolaksi kutsutaan. Siinä taaskin on yli sata vuotta vanha asuintupa, jonka omituisuutena muun muassa huomaan, että siltaliesta ovat pusketut seinän läpi. Talon neljä aittaa, vaate-, elo- ja makuuaita, ovat vanhassa hauskassa epäjärjestyksessä yksi niin, toinen näin, kolmas ja neljäs noin. Saan aittoihinkin kurkistella. Vaateaitoissa, seinillä ja matonalaisissa vaatteita nauloissa sekä alaalla että parvella. Siellä myös joku kirstunen. Eloaitassa on jyvähinkaloita sekä vanhan kansan aikuisia, yksipuisia pönttöjä. Suurin kuuluu olevan vanhan isännän setävainaan aikuinen. Se onkin aika kanuuna, toista kyynärää läpimitaten ja vetää kolme vanhaa tynnyriä. On myös joukko pieniä siemenpönttöjä naurissiemeniä ynnä muita varten. Naurissiemenpönttö esimerkiksi on noin nelituumainen, viisikorttelinen pikku tykki.

Pirtissä ovat naiset sillan pesupuuhissa. Vanha isäntä, sokea ukko tuudittelee poikansa lasta ja laulelee vapisevalla äänellä:
aa-aa, aa-aa allin lasta,
pientä linnunpoikaa.

Muut talot ovat nuorempia, mutta piirrettävää ja kuvattavaa löytyy niistäkin. On luhtiniekka-aittoja, porstuan keitinliesiä, tallitupia…