Etelä-Saimaa 11.5.1957 |
Ränsistyneenäkin omalaatuista viehätystä omaava ns. Jaakkolan kirkko sai eilen käytännöllisesti katsoen lopullisen tuomionsa.
Rakennusmestari Jaakkolan kuolinilmoitus. Etelä-Saimaa 28.6.1921 |
Näillä sanoilla kuvaa paikallislehti Etelä-Saimaa 11.5.1957 erään Lappeenrannan kauneimman rakennuksen viimeisiä hetkiä. Nimittäin vuoden 1957 keväällä, perjantaina toukokuun 10. päivä, kokoontui lukuisa joukko kaupunkilaisia Lappeenrannan Satamatorille. Siellä järjestettiin huutokauppatilaisuus, jonka kohteina oli Satamatorin keskeiset rakennukset, ns. Jaakkolan kirkko, vaakahuone ja kauppahalli. Vasaraa huutokaupassa heilutti ulosottomies Martikainen ja huudoista piti kirjaa notaari Sakari Välimäki. Jaakkolan kirkosta ei syntynyt kilpailua, sillä ainoan tarjouksen – 10 000 markkaa - teki konstaapeli Väinö Matikainen yhdessä vahtimestari Toivo Tabellin kanssa. Rakennus meni polttopuiksi ja kesähuvilatarpeiksi. Rakennuksen valurautaiset kaiteet ja katon kannatinpylväät jäivät kaupan ulkopuolelle. Kaupunginjohtaja Matti Viitanen kertoi, että ne tultaisiin käyttämään uuteen satamapaviljonkiin.
Vaakahuoneen huutotarjoukset alkoivat 2 500 markasta. Lopulta korkeimman huudon, 10 000 markkaa, teki liikemies Pekka Pulli. Kauppahallin pohjatarjous oli 10 000 markkaa. Kuuden tarjousnoston jälkeen kauppahalli meni liikkeenharjoittaja Erkki Haapalalle Lauritsalasta. Kauppahallin huutokaupan ulkopuolelle jäi katolla ollut rautakoriste, jota myöskin kaavailtiin käytettäväksi uudessa satamapaviljongissa. Huutokaupattujen rakennusten tuli olla purettuina viimeistään 30.5.1957. Etelä-Saimaa uutisoikin 17.5., että purkutyöt olivat jo hyvässä vauhdissa. Lieneekö toimituksen asenteesta viestinyt pikku-uutisen otsikko: ”KASVOJENPESUA”.
Kauppahallin ja ns. Jaakkolan kirkon rakentamisen kerrotaan olleen rautakaupanomistaja Viktor Abramoffin aikaansaannoksia. Jaakkolan kirkko oli saanut nimensä ulkonäkönsä ohella sen rakennuttajasta, kaupungin rakennusmestarista ja pitkäaikaisesta taloudenhoitajasta Johan Edvard Jaakkolasta, jonka kynästä moni muukin kaunis puurakennus sai Lappeenrannassa alkunsa. Rakennuksessa oli kaupungin varastojen lisäksi mm. pieni kahvila ja kioski. Kerrotaan, että pikkukahvilan yläkerrassa olleessa pienessä kabinetissa sekoitettiin aikoinaan – laittomasti - ”pieniä plöröjäkin”.
Lähteet: Etelä-Saimaa 11.5.1957, 17.5.1957 ja Saimaan Sanomat 24.2.1972
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti