Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Suomen ensimmäinen kaupunkikansakoulu Lappeenrantaan 1866

Näkymä Lappeenrannasta 1800-luvun lopulla. Oikeassa reunassa näkyy raatihuoneen torni. Taustalla avautuu näkymää Saimaalle ja lahden keskellä erottuu Halkosaari. Kuva. Lappeenrannan kaupunginarkisto

Vuonna 1866 annettu kansakouluasetus laadittiin lähinnä maaseudun tarpeita varten. Lasten alkuopetus jätettiin edelleen kotien harteille. Niinpä maaseutujen koulutyypiksi muodostui aluksi neljäluokkainen yläkansakoulu. Kaupunkikansakoulut sen sijaan muodostuivat kaksiluokkaisesta alakansakoulusta ja neliluokkaisesta yläkansakoulusta. Alkuvuosina oli rajanveto kaupungeissa erilaisten muiden koulujen kuten ala-alkeiskoulun, sunnuntaikoulun tai säätyläisten suosimien valmistavien koulujen välillä hyvin häilyvä. Kaupungeissa kansakoulun kehittyminen yleiseksi pohjakouluksi kesti pidempään kuin maaseudulla. Monissa kaupungeissa siitä tuli alempien väestöryhmien koulu, eikä siitä siirrytty yleensä siirrytty korkeampiin opintoihin. Kaupungeissa kansakoululaitos käynnistyi pääosin 1870-luvun alussa. Kaupunkikansakoulujen käynnistämisessä tiennäyttäjänä eivät olleet suinkaan Helsinki, Turku, Viipuri tai Tampere, vaan piskuinen ja syrjäinenkin Lappeenranta 

Tohtori Edvard Winter ja hänen vaimonsa Kristiina
olivat innokkaasti mukana 1866 kansakouluhanketta
käynnistämässä. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Lappeenrannassa kansakoulun perustamisen laittoi vireille kaupungin Rouvasväenyhdistys, joka lähestyi raastuvankokousta lokakuussa 1864 kirjeellä, jossa se ehdotti kansakoulun perustamista köyhäinkoulua laajentamalla ja uudelleen organisoimalla. Rouvasväenyhdistyksen ohella kaupunginlääkäri Edvard Winter oli hankkeen taustahahmona ja esitteli sen 29.10.1864 raastuvankokoukselle. Kirjeessä anottiin kaupungilta 100 ruplan vuotuista apurahaa tyttöjen köyhäinkoulun uudelleenjärjestämiseen, sille ajanmukaisen huoneiston hankkimiseen ja opettajan palkan parantamiseen. Anomus sai kokouksen yksimielisen kannatuksen. Kaupungin varsinaiset porvarit myönsivätkin samanlaisen 20 pennin summan veroäyriltä, minkä he olivat maksaneet vuodesta 1861 alkaen poikien köyhäinkoulun kannatukseen. Avustuksen myöntämiseen ehtona oli, että molemmat köyhäinkoulut piti yhdistää saman johtokunnan alaiseksi. Lisäksi Rouvasväenyhdistyksen tulisi lahjoittaa koululle rahastossaan olleet 4444 markkaa. Porvarioikeuksia vailla olevat kaupunkilaiset puolestaan hyväksyivät tohtori Winterin ehdotuksen, jonka mukaan tyttöjen köyhäinkoulun varat jäisivät Rouvasväenyhdistykselle. Sen sijaan varoista saadut vuotuiset korot (silloin 264 markkaa) käytettäisiin koulun hyväksi. Porvarioikeuksia vailla olevat ilmoittivat valmiutensa maksamaan henkilömaksuina koulun hyväksi 100—200 markkaa vuodessa. Maksuperusteiden määrittäminen jäi samassa tilaisuudessa valitun komitean valmistel-tavaksi. 

Seuraavassa 12 .12.1864 pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin perusteet, joiden mukaan porvarioikeutta vailla olevien tuli osallistua koulun kannattamiseen. Heidät jaettiin viiteen maksuluokkaan. Alimmassa luokassa maksu oli 50 penniä ja seuraavissa luokissa l, 2, 3 tai 4 markkaa henkilöltä vuodessa. Nämä maksut tuottivat yhteensä 157,50 markkaa. Samassa kokouksessa valittiin väliaikainen johtokunta suunnittelemaan koulun toimintaa ja laatimaan sille ohjesääntöehdotuksen. Johtokuntaan valittiin viisi naista ja miestä. Valituiksi tulivat kruununvouti Anton Rönnholm, tohtori Edvard Winter, kauppias Karl Savander, apteekkari Klaus Lilius, värjärimestari Nikolai Kiljander ja Rouvasväenyhdistyksen edustajina Sofia Åkerblom, Kristiina Winter, Matilda Rönnholm, Sofia Forsblom ja Aleksandra Ahlstubbe. Rouvasväenyhdistys pidätti hallussaan köyhäinkoulua varten keräämänsä varat, mutta lupasi käyttää niitten korot koulun hyväksi. Kouluhuoneistoksi vuokrasi kaupunki 200 markan vuosivuokrasta Raastuvankadulta kaupungintalon viereisen talon.

Koulun väliaikainen johtokunta toimi ripeästi. Se valmisteli ja hyväksytti ehdotuksensa paikallisen köyhäinkoulun muuttamisen ajan vaatimuksia vastaavaksi kansakouluksi. Jättäessään ohjesääntönsä Senaatin vahvistettavaksi se myös anoi valtioapua koululle. Senaatti vahvisti ohjesäännön 27.5.1865 ja myönsi 600 markan suuruisen valtioavun.  Lappeenrannan kaupungin kansakoulun ohjesääntö on ilmeisesti maamme vanhin vahvistettu kaupunkikansakoulun ohjesääntö. Kansakouluntarkastaja Taavi G. Murto arveli kansakoululaitoksen historiassaan vuonna 1924, että ohjesäännön laatijat tunsivat hyvin Uno Cygneuksen ehdotuksen Suomen kansakoululaitoksen järjestämiseksi ja saivat ajatuksia ja neuvoja koulun ohjelman laadinnassa. 

Maria Vilhelmiina Lindgren valittiin tyttökansakoulun
ensimmäiseksi opettajaksi.
Kuva: Murto 1924, sivu 27.

Lappeenrannan kansakoulu muodostui pientenlastenkoulusta eli myöhemmästä alakansakoulusta ja tyttökansakoulusta. Alun perin suunnitelmissa oli myös poikakansakoulu, johon raastuvankokous oli myöntänyt varoja. Ilmeisesti ne eivät riittäneet, ja koska pojilla oli mahdollisuus käydä ala-alkeiskoulua ja sunnuntaikoulua, jätettiin heidät vielä tuossa vaiheessa koulun ulkopuolelle.

Pientenlastenkoulu jakautui kahteen luokkaan, joista alempi oli 5-7-vuotiaille ja ylempi 8-10-vuotiaille tytöille ja pojille. Yläkansakoulussa oli yli kymmenvuotiaita tyttöjä. Pientenlastenkoulun opetus alkoi 17.1.1866. Oppilaita oli 29. Koulun alkamisesta kertoo keväällä 1866 laadittu kertomus seuraavasti

Vasta vuoden (1866) alussa koitti se ilon ja riemun päivä, jota tämä pieni kansallinen opetuslaitos lukee syntymäpäivänänsä. 17 p. tammik. 1866 alkoi muka koulun ala-osasto eli pientenlastenkoulu ynnä lastentarha vireällä toivolla ja uskalluksella hyviin aikomuksiinsa koettaa nuoria voimiansa kasvattamisen ja opetuksen alalla. Ja tämä alku olikin sangen tyydyttäväinen. Jo ensimmäisinä päivinä nähtiin 29 lapsukaista — joista 11 aivan alkavaista eroitettiin lastentarhaan, vaan muut 18 asetettiin luokkaan - uteliaisuudella ja mielihyvän loisto silmissä pienien pöytäinsä edessä kuuntelevan niitä huvittavia ja opettavaisia neuvoja ja havaintoja, joita nerokas opettajattarensa selvällä kielellä lempeästä sydämestä heille esitteli.

Pientenlastenkoulun opettajaksi oli valittu Hirvensalmen rovastin tytär Selma Natalia Sirelius (1843 - 1923). Hän oli käynyt Turun tyttökoulun ja seurasi kaksi kuukautta opetusta Jyväskylän seminaarin lastentarhaosastolla. Sirelius toimi tehtävässä vuoteen 1868 saakka, jolloin hän avioitui parikkalalaisen pastorin ja myöhemmän Joroisten kirkkoherran Karl Filip Rönnholmin (1831 - 1901) kanssa. 

Viipurissa ilmestyneessä sanomalehti Ilmarisessa oli oheinen lyhyt
kuvaus Lappeenrannan kansakoulusta 4.10.1867.

Tyttöjen yläkansakoulu aloitti saman vuoden syyskuun ensimmäinen päivä. Kouluun kirjoittautui silloin 16 oppilasta. Kouluun saatiin opettajaksi tyttökoulun käynyt ja kotiopettajana toiminut Maria  Vilhelmiina Lindroos (1841 – 1917). Lindroos seurasi opetusta Jyväskylän seminaarissa vuoden 1866 kevätlukukauden ja oli ilmeisen lahjakas, koska hänet värvättiin kesken lukukauden seminaarin mallikoulun opettajaksikin. Lindroos siirtyi syksyllä 1869 Helsingin juuri perustetun suomalaisen tyttökoulun johtajaksi. Hän avioitui myöhemmin professori, kirjailija  Julius Krohnin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi mm. kirjailija AinoKallas. Oppilasmäärä vaihteli seuraavina vuosina 14 - 20 välillä. Opetuskielenä oli suomi. Jostakin syystä otettiin tyttökansakoulun luokalle lukuvuonna 1871 - 1872 otettu kuusi poikaakin. Tätä menettelyä ei enää seuraavina vuosina jatkettu.

Kansakoulun ensimmäisinä vuosina maassamme koettiin erittäin pahat nälkävuodet. Kaakkois-Suomea katovuodet eivät koetelleet samalla tavalla kuin monia muita maamme osia. Niinpä nälkävuosien aikana vaelsivat suuret hädän ahdistamat ihmisjoukot lähinnä pohjoisemmasta Suomesta Lappeenrannan seudullekin. Sekä yksittäiset kaupunkilaiset että Lappeenrannan kaupunki yrittivät heitä auttaa parhaansa mukaan. Jopa kansakoulun oppilaatkin olivat tässä mukana. He  keräsivät jäkälää, jota sotkettiin jauhojen sekaan nälkää näkeville leivottuun hätäleipään. Nälkäpakolaisten mukana kulkeutuivat kaupunkiin tuhoisat kulkutaudit. Näistä lavantauti oli monelle kohtalokas. Maalaamattomien ruumisarkkujen jonot kulkivat tuon tuostakin koulun ohi hautausmaalle. Tautiepidemia vaati myös koulua ahkerasti puuhanneen ja sen johtokunnan puheenjohtajana toimineen tohtori Edvard Winterin hengen. Koulun taloustilanne oli alkuaikoina hyvä. Varoja jäi ylikin, ja ne liitettiin koulun rahastoihin. Ne olivat johtokunnan hallussa ja kohosivat vuonna 1871 jo 8000 markkaan.