Lappeenrannan uudella kauppatorilla oltiin kyynärpäätuntumassa syysmarkkinoilla 1956. Kuva: Lappeenrannan museot / Y. Sironen. |
Monipolvinen koosteeni Lappeenrannan kauppatorin vaiheista saa nyt viimeisen silauksen, ainakin toistaiseksi. Kirjoitin aikaisemmin lähtötunnelmista satamatorilla, ns. Jaaakkolan kirkon ja muiden satamatorin rakenteiden "tuomioperjantaista", uuden kauppatorin ja -hallin valmistumisesta ja niiden toiminnan alkamisesta uudella paikalla Kisakentällä. Viimeisenä tarinana on kuvaus ensimmäistä markkinoista uudella torilla lokakuussa 1956. Koosteeni perustuu nimimerkki "Ratten" artikkeliin. Se kuvaa erittäin hyvin lapsuuteni aikaista, jo lähes tyystin kadonnutta markkinatunnelmaa, joka eli vielä vahvana 1960- ja 1970-luvuillakin. Olen sitä yrittänyt löytää viime vuosina torilta markkinoiden aikana, mutta olen ollut koko ajan kadonneen jäljillä. Poissa ovat helppo-Heikit, huviteltat, pelipöydät ja haitarinsoittajat. Markkinaväkikin on huomattavasti harvemmassa parveilemassa myyntikojujen ympärillä. Rinkelinmyyjien määrä on enää murto-osa entisestään. Poliisin "pahnoillakaan" ei enää ole markkinapäivinä tungosta, tai jos on, lehdet eivät siitä kerro. Oi ja voi!
Etelä-Saimaa 26.10.1956 |
Ensimmäiset syysmarkkinansa uusi tori koki 25-26.10.1956.
Etelä-Saimaa kuvasi markkinatunnelmia 26.10.
artikkelissa ”Saas nähdä, putoaako tyttö”. Markkinavieraita oli Etelä-Saimaan mukaan sadesäästä huolimatta runsaasti, joten torilla oltiin tiiviissä kyynärpäätuntumassa.
Asiakkaita houkuttelemassa oli lukuisa määrä helppo-Heikkejä, rinkelikauppiaita ja monenlaisen rihkaman myyjää. Markkinoilla oli myös huvitelttoja, joissa oli mahdollisuus tiputtaa ”tyttö ahaventen valtakuntaan” ja seurata taikurien näytöksiä. Markkinakentällä huutelivat pelipöytien hoitajat ”kymmenen markan miljonäärejä” voittamaan kahvia ja
muuta tarpeellista tavaraa. Jokaisen pöydän ympärillä oli paksu ihmismuuri,
joka muodostui pääosin uteliaista
pikkupojista. Tämän tästä porukasta kuului naurunremakka pelipöydän hoitajan sutkauttaessa
jotakin onnistunutta. Varsinkin Helppo-Heikit olivat yleisön suosiossa. Myynnissä on yhtä paria, kahta paria, kolmea paria, milloin mitäkin. Eräs Helppo-Heikeistä lupasi neljän perlon-vahvisteisen villasukkaparin päälle ”vielä ehta pariisilaiset savunharmaat navettanailonit.
Ja tämän kaiken sai tonnilla". Toimittajan lähemmässä tarkastelussa myytävät tuotteet eivät tosin osoittautuneet kovinkaan
kehuttaviksi. Syksyisen kostea sää oli saanut monen helppo-Heikin äänen käheäksi. Sen verran kuitenkin kurkusta lähti pihinää, että yleisöä oli muurina pöydän ympärillä.
Ryijyjen ja
muiden tekstiilien kauppakojuja kierrellessä toimittaja toteaa: "Nuo iänikuiset ”Tuhkimot” ja muut ”Joutsenet” saivat kyllä torilla kävelijän taas kerran
huokaisemaan sitä pimeyttä, mikä kaikesta valistuksesta
huolimatta vielä vallitsee
kodinsisutuksen alalla." Kyyrölän pottien myyjiä löytyi torilta vain pari
kappaletta, Kylmäkoskelle siirtyneitä (Allekirjoittaneen kommentti: Yllättävää, ettei paikallisia, Pulsan – Tanin seudun pottien /kukkopillien tekijöitä olisi tämän mukaan ollut torilla
lainkaan). Heillä oli kauppa kuulemma käynyt erittäin hyvin. Viipurin rinkelin kauppiaita oli torilla vaikka millä mitalla. Niiden myyntikojuja oli rivissä kahden puolen toria ja useimmat markkinavieraat
poistuivatkin torila markkinarinkelin tai pari kainalossaan. Markkinahulinan
keskellä kaikui vielä kaiken kruununa sokean haitarinsoittajan sävelet:
Tyttöni, tyttöni mun, o-o-olethan sinä mun…
Tyttöni, tyttöni mun, o-o-olethan sinä mun…
Ps
Kävin päivällä kauppahallissa ja totesin toiminnan siellä vaipuneen lähes "ruususen uneen". Paljon oli tyhjää tilaa tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti