Johan Takkisen elämäkerta Amerikan Suomalaisessa Lehdessä 1892

Amerikan Suomalainen Lehti julkaisi  maaliskuussa 1892 oheisen Juho Takkisen muistokirjoituksen. Takkinen oli Kupasisaarella Calumetin Apostolisluterilaisen kirkon saarnaaja ja papinviran toimittaja vuodesta 1877. Tyytymättömyys häneen kasvoi vähitellen niin suureksi, että hänet äänestettiin pois virastaan. Tämä johti oikeudenkäynteihin, jotka Takkinen kannattajineen hävisi. Amerikansuomalaisten yhteisöjen alkuvaiheet olivat hyvin riitaista aikaa. Hyvin virkamiesvaltaisesta ja jäykästä sääty-yhteiskunnasta siirtyminen "vapaaseen" amerikkalaiseen yhteiskuntaan ei tapahtunut ilman ristiriitoja ja törmäyksiä. Tämä heijastui lähes kaikilla elämänalueilla. Sopeutumiskivut näkyivät niin uskonnollisessa toiminnassa kuin raittius- ja sivistysriennoissa sekä myös esimerkiksi työväenliikkeen toiminnasssa.

Amerikan Suomalainen Lehti alkoi ilmestyä Calumetissa, Michiganissa kesällä 1879

 

Johan Takkinen[1]

Vasta 13:la ikävuodella on sattunut tälle lehdelle ensikerran se ikävä velvollisuus tehtäväksi, että panna  kuolonmerkki risti aikalaisensa työtoverin nimen teen ja lausua muistosananen vainajan haudalla – semmoisen työtoverin, jonka työ oli aivan eri alalla, mutta kuitenkin niin läheinen. Sekä yksityisissä kirjeissä että kotimaan sanomalehdissä on tänne saapunut se surettava sanoma, että maallikkosaarnaaja Johan Takkinen on viime helmikuun 13 päivänä kuollut lähetysmatkalla Kittilässä, muutamia päiviä keuhkokuumetta sairastettuansa. Johan Takkisen tunsivat useimmat Amerikan suomalaiset, sekä persoonallisesti että maineen kautta, mutta harvat tunsivat hänen paremmin kuin tämän kirjoittaja. Johan Takkinen oli laveimmassa piirissä vaikuttanut suomalainen maallikkosaarnaaja, mitä milloinkaan on ollut. Yhdessä kohti häntä voi verrata Paavo Ruotsalaiseen, nimittäin siinä että riivomielinen vastustaja ei tiennyt, kuinka heitä olisi voinut kyllin mustaella, joka on parhaana todistuksena siihen, että he ovat olleet jostaki merkityksestä aikalaistensa seassa.
                      Johan Takkinen syntyi lokakuun 23 päivänä 1838, joten hän oli kuollessaan 53 vuoden, 3 kuukauden ja 20 päivän ikäinen. Hänen nuoruutensa aikana tuskin kiertokouluakaan niillä pohjanperillä löytyi. Hän sai yhtä vähän opetusta, kun kaikki muutkin rahvaan lapset, eikä hänellä koskaan ollut kirjatietoja muista, kun hengellisistä’ kirjoista. Hän innostui ja liittyi laestadiolaiseen liikkeeseen jo nuorena miehenä, otti Raamatun kainaloonsa ja alkoi samoella pohjanperillä saarnamiehenä, masentumatta puutteista ja häväistyksestä, joita semmoinen matkailija toisin ajattelelevilta kohtaa. Sitten hän ulotutti matkansa eteläänki, ympäri Suomea ja Pietariinki saakka[2], seurustellen yhtä hyvin ylimmäisten pappien[3] kuin alhaisimpain kansalaisten kanssa. Sillä tavoin sai Takkinen semmoisen laveamman katsantokannan sekä hengellisissä ett maallisissa asioissa, jota ei ole muilla tämän aikaisilla maallikkosaarnaajilla. Kaiken sen kokemuksensa ohella hän oli alusta alkaen loppuunsa saakka läheisimmässä yhteydessä laestadiolaisen liikkeen vanhimpien johtajien kanssa Lapissa, jolla oli yhtä suuri merkitys hänen vastaiseen vaikutukseensa.
                      Takkinen kutsuttiin Amerikkaan jo vuonna 1877, mutta lähti jo seuraavana vuonna käymään kotimaassa. Palattuansa siltä matkalta takaisin Amerikkaan täällä alkoi hänen varsinainen vaikutusalansa loppuiäksensä. Se vaikutusala oli synkkä korpi Takkisen tänne tullessa, sillä vaikka kaksi apostolisluterilaista kirkkoa (Calumetissa ja Cokatossa) olivat jo olemassa, niin ei kirkkokunnalla ollut vielä edes nimeäkään, eikä yhtään laillisesti perustettua seurakuntaakaan.[4] Kun Calumetin seurakunta oli saatu järjestetyksi, niin sitten alkoivat hänen jokakesäiset lähetysmatkansa lännen siirtokuntiin, joidenka seurauksena oli. että siellä perustettiin seurakuntia ja rakennettiin kirkkoja, joista tulisi pitkä sarja tässä luetella.  Takkisen vertaisia saarnamiehiä oli muitaki Amerikassa, mutta hänen edellä mainitut avunsa, sekä kaiken uuden innokas harrastus, joka muilta puuttui, teki hänet uskonveljiensä johtajaksi kaikissa suomalaisten asuinpaikoissa, mihin hän tuli.

                      Niihin aikoihin oli täällä yhteisten yritysten heräämisen aika, jolloinka Takkinen tänne saapui, joihin hän oli etumaisena osanottajana. Mainittavimpia niistä oli ensimmäinen suomalainen kirjapaino-yhtiö Amerikassa, jossa Takkisella oli isoin osa, ja joka vasta vuoden 1890 lopulla hajoitettiin.[5] Toinen tärkeä yhdistys oli Amerikan Suomalainen Kirjallisuuden Seura, jonka toimella painettiin monia tuhansia lasten kirjoja, aapisia, katkismuksia ja Biblian historioita – melkein ainoat lastenkirjat, mitä on vielä Amerikassa suomeksi painatettu. Sen seuran esimiehenä oli Takkinen alusta loppuun saakka, joka hajoitettiin samaan aikaan, kun kirjapaino-yhtiöki.[6] Takkisella oli uuden aapisen painatus tekeillä omalla kustannuksellansa, joka ei ole vielä ehtinyt valmistua.

                      Takkinen matkusteli toisen kerran kotimaassa v. 1882. Sitten kului pitempi aika siellä käymättä, sillä vasta vuosina 1887 – 1888 hän teki sinne kolmannen matkan. Neljännelle lähetysmatkallensa hän lähti viime lokakuussa, joka oli sallittu viimeiseksi. Ainoastaan yhden kerran hän matkusti Tyynenmeren rannikolla, Oregonissa ja Washingtonissa. Se oli erään ihmeellisen pelastuksen vuoksi merkillinen, niin monia matkoja tehneen miehen elämässä. Hän saapui palausmatkalla, myöhään syksyllä, matkatoverinsa kanssa Duluthin satamaan, jossa he astuivat tuttuun Manistee-laivaan, siinä Kuparisaarelle mennäksensä. Mutta laivaan lähtöä odotellessansa he lähtivät vielä rannalle kävelemään ja saivat kuulla, että eräs uusi laiva, Nyack, oli juuri valmiina lähtemään Kuparisaarelle. matkalaiset kiiruhtivat siihen kapineinensa ja lähtivät myrskyävälle Superior-järvelle. Mutta niin myrskyinen oli järvi ja niin sakea lumipyry, että Nyack ei voinut laskea kanavan suuhun, vaan täytyi kiertää Keweenaw-niemen ympäri. Se laiva joutui karille 13 mailin päässä Entrystä, mutta väki ja laivaki pelastuivat. Mutta sen syysmyrskyn jälkeen tultiin vähitellen tuntemaan nykyajan kamalin haaksirikko Superior-järvellä, sillä siinä myrskyssä oli vanha Manistee mennyt järven pohjaan 29 hengen kanssa, josta ei yhtään sielua pelastunut.[7]
                      Takkinen oli puoluemies, joka tiesi aina mitä puolusti, mitä vastusti eikä jäänyt koskaan keskivälille missään kysymyksessä. Hän nuhteli syntiä ja manasi parannukseen, joka herätti mielipahaa monissa niissä ”nuoripuoluelaisissa”, jotka eivät suvaitse kuulla saarnaajansa suusta muuta, kun imarruksia itsestänsä – ”kuinka hyviä kristittyjä he ovat. Puoluemiehet ne herättävät vastaansanomista, mutta ne miehet ne vievät edistystä eteenpäin, jota vastaan laimeat, puolueettomat ja kaikkien mielen noudattajat eivät ole missään muuna kuin joukon jatkona. Vaikka oliki puoluemies, niin Takkinen oli elämän koulussa oppinut näkemään kussaki asiassa useamman kun yhden puolen ja hänen mielipiteensä muuttuivat vuosi vuodelta aina suvaitsevaisemmiksi Amerikassa ollessansa. Hän ei ollut niitä heränneitä, joidenka jumalisuus näytäksen synkeässä muodossa, itkuisuudessa ja syvissä huokauksissa. Hän oli luonteeltaan iloinen ja leikillinen

Viime syksynä tuli Amerikan apostolislutherilaisilla hyvin yleinen homma, että lähettää kaksi miestä kotimaahan, neuvottelemaan sikäläisten johtajien kanssa sekä täällä että siellä syttyneistä riitaisuuksista. Takkinen lähti sille viimeiselle matkallensa Olof Matoniemen kanssa, joka myöskin on sillä matkalla sairastunut. Takkinen kuoli viikkoa ennen, kun se sievä uusi kirkko valmistui, jonka hänen seurakuntansa on Red Jacketissä rakentanut.[8] Levätköön nyt rauhassa väsynyt matkamies, ahkeran päivätyön päätettyänsä.

Johan Takkisen kannattajien kirkko Pine Streetin varrella Calumetissa Michiganissa valmistui vuonna 1892

---

[1] Muistokirjoitus ilmestyi Amerikan Suomalaisessa Lehdessä (no 12/18.3.1892). Sen kirjoittaja on lehden toimittaja ja omistaja Aleksander Leinonen.

[2] Ks. Johan Takkisen kirje Abram Takalalle 18.9.1874.

[3] Tästä kertoo esim,  Johan Takkisen kirje Porvoon piispa Frans Ludvig Schaumanille kesällä 1876.

[4] Mielenkiintoista, että myös Leinonen (kuten Johan Takkinen artikkelissaan Kristillisessä Kuukauslehdessä [11/1884, 174-178; 12/1884, 188-192]) jättää kokonaan pois vaiheen, jossa seurakunta kantoi Solomon Kortiniemi Lutheran Society-nimeä. Tämä Amerikan ensimmäinen lestadiolaisseurakunta perustettiin jo 21.12.1872. Ks. Houghton County Archives. Articles of Association of the Solomon Kortiniemi Lutheran Society; Raittila 1982, 37.

[5] Amerikan Suomalaisen Kirjapaino-Osakeyhtiön tarkoituksena oli julkaista Amerikan Suomalaista Lehteä ja painaa Amerikan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoja. Puuhamiehinä oli aluksi sekä evankelisluterilaisia että Leinosen kertoman mukaan Takkisen voimakkaan tuen seurauksena myös apostolisluterilaisia. Melko pian määräysvalta siirtyi lähes kokonaan lestadiolaisille. Johan Takkinen merkitsi nimiinsä yhden yhtiön osakkeen. Kirjapainoyhtiön yhtiökokoukset pidettiin säännöllisesti Takkisen asunnossa. Ks. ASL näytenumero 13.6.1879; no 2/11.7.1879;  26/27.6.1889;  no 52/26.12.1890.

[6] Ks. ASL no 14/3.4.1891. Muistosanoja Amerikan Suomalaisesta Kirjallisuuden seurasta ja kirjapainosta.

[7] Ks. Takkisen kirje Amerikasta marraskuulla 1883.

[8] Tässä Takkisen kannattajien pystyttämässa kirkossa kokoonnuttiin ensimmäisen kerran 21.2.1892. Kirkko rakennettiin  Pine-kadun varrelle, lähes vastapäätä sitä apostolisluterilaista kirkkoa, jonka papinvirasta Takkinen oli aikaisemmin äänestetty pois. Ks. ASL no 8/19.2.1892.