Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 7. marraskuuta 2015

134-vuotias kuollut

Niinkuin hyvin tiedämme, kaikki oli ennen paremmin. Jopa vanhukset elivät vanhemmiksi kuin nykyisin. Tapsa Rautavaaraa ja Repe Helismaata mukaillen Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hii-o hoi! Vuoden 1912 Lappeenranta-lehdessä oli oheinen uutinen 134-vuotiaana kuolleesta vanhuksesta. Suomessa eliniän odote miehillä on nykyisin 77,5 vuotta, naisilla 83.5 vuotta, joten nykyisin ei päästä lähellekään 134 ikävuoden merkkipaalua.

Lappeenranta-lehti 2.11.1912

134-vuotias kuollut

Viime kuun 25 päivänä kuoli kreivi Gsyharemetjeffin hoitolassa Pietarissa sen vanhin hoidokki Tatjana Petrovna Kruglova 134 vuoden ikäisenä. Vainaja oli erään Lappeenrannassa asuneen kauppiaan tytär ja oli oleskellut hoitolassa 63 vuotta. Hänen muistinsa oli säilynyt loppuun asti

-----
Ps. On sitten eri asia minkälaisia laskutoimituksia ja millaisia asiapareita on käytetty, jotta rouva? Kruglovan kohdalla on päädytty 134 vuoden ikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti