Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

maanantai 2. elokuuta 2021

Sukuhistoriaa 3, osa 5: Maria Surakan tarina

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani seurannut sukulaiseni Anna Surakan elämänvaiheita, polkua, joka johti Liperin Taipaleen kylältä lopulta Yhdysvaltain Länsirannikolle Columbia-joen suulle. Annan nuorempi sisar Maria seurasi isosiskoaan ensin Kanadaan ja sitten Yhdysvaltoihin. Maria oli syntynyt 2.11.1887 Taipaleen kylässä (tila n:o 28) Liperissä Ivan Vasilinpoika Surakan ja Maria Feodorintytär Ratilaisen perheeseen. Hän muutti 8.2.1911 Joensuuhun, kuten siskonsa Anna oli tehnyt suunnilleen kuukausi aikaisemmin.[1]  Maria anoi syksyllä 1912 passia Amerikkaan muuttoa varten. Viideksi vuodeksi myönnetty passi on päivätty 9.10.1912. Ilmeisesti isosiskolta Annalta oli kiirinyt viestiä paremmista elinolosuhteista. Olihan Anna muuttanut Atlantin taakse edellisenä syksynä. Maria saapui oman ilmoituksessa mukaan Amerikan mantereelle joulukuussa 1912 astuen maihin St Johnsin satamassa Kanadassa.

Maria asettui ensiksi asumaan Toronton kaupunkiin, jossa Anna-sisar siis jo eleli. Yhdysvaltojen puolelle Maria siirtyi 7.3.1916 Port Huronissa. Matkansa päämääräksi hän ilmoitti sisarensa Annan asunnon (Box 21, Demmon, Mich). Maahantuloselvityksen mukaan hän oli asunut viimeksi Torontossa, Ontariossa ja rahaa oli Marialla mukanaan 100 dollaria.

 Maria Surakka avioitui Michael Zapolnekin kanssa 15.5.1917 Calumetissa Michiganissa. Vihkimisen suoritti suomalaisen apostolisluterilaisen seurakunnan pastori Arthur Leopold Heideman. Michael Zapolnek oli syntynyt lokakuussa 1886 Bialystokissa, Podlaskien piirikunnassa Puolassa. Sukunimi esiintyy myös muodossa Zapolnik ja näyttää olevan edelleen yleinen sukunimi Bialystokin seudulla Puolassa. Perheen kotikieli oli Puolasssa ollut kuitenkin venäjä. Michael oli saapunut Yhdysvaltoihin vuoden 1907 tienoilla. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta. He olivat ikäjärjestyksessä:

- (Mary Sophia Zapolnik (Burke) 2.4.1918 Calumet – 10.7. 2001 Roswell, Georgia. Asunut aikaisemmin myös seuraavilla paikkakunnilla: Madison Heights, MI (Detroit), Royal Oak, MI (Detroit) and Troy, MI (Detroit).

- Arthur Michael Zapolnek 23.7. 1919 Calumet – 30.7.1948 Laurium, Michigan. Avioitui 6.3.1948 Jean Taipaluksen kanssa, Calumet, Michigan.

 - Alex Martin Zapolnek 16.1.1921 Calumet – 27.1.1977 Iron Mountain, MI, oli kotoisin Calumetista, Michiganissa.

- Alfred Zapolnek 18.2.1922 Calumet – 14.1. 2001 Calumet.

- Helmi E. (Helen) Zapolnek syntyi Calumetissa vuonna 1925. Avioitui Paul Edward Jonesin kanssa 26.5.1950 Detroitissa. Paul Jones oli syntynyt 20.11.1924 ja kuoli 18.8.1976 Hazel Park, Michigan (Detroit). Helmi Surakka Jonesin kuolinaika ja -paikka ei ole tiedossani

-  Lempi Josephine (Josephine Lempi) 24 2. 1926 Calumet – 3.6.1996 L’Anse, Michigan. Hän avioitui Fred A. Teddyn kanssa 26.2.1949 Calumetissa. Teddyt asuivat L’Ansessa, Michiganissa.

- Paul J. Zapolnik 20.7.1927 Albion Location (Calumet), MI – 6.3.2015 Dollar Bay, MI – Kolme lasta.

-  Henry W. Zapolnek 21.11.1929 Albion Location – 22.6.2012, haudattu Lakeside Cemetery, Hancock. Vaimo Judith L. ja tytär Amy Forsell, kaksi lapsenlasta. Henry haavoittui vakavasti Korean sodassa 6.1.1952 ohjuksen osumasta.

Maria Surakka Zapolnek kuoli 26.2.1950 Detroitissa. Michael (Mike) Zapolnek kuoli vajaat viisi vuotta aikaisemmin eli 28.5.1945 Calumetissa. Hänen syntymäpaikakseen oli kuolintodistukseen merkitty Puolan Varsova ja syntymäajaksi 18.10.1886.



[1] Taipaleen ortodoksisen seurakunnan arkisto - Pääkirja 1895-1915 (I Aa:22, Tilattomat), jakso 275, sivu 268: Surakka, Ivan; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5101246 / Viitattu 1.8.2021

1 kommentti:

  1. Good Morning, I'm sorry I only know American English. My grandfather Given Name is Willard Elmer Lahti or Lahty. I was told the i changed to y after coming to Calumet Michigan by his father. I'm not sure however I "think" his parents were Henry and Olive. I know for a fact that my grandfather was born 30 May 1915 and baptized in 1915. I actually visited the church unfortunately since then his Baptismal Certificate and most pictures have been stolen. I'm broken. He married once later in life February 1948 to my grandmother and he never had biological children just my Mom, stepdaughter Shirley Alice Hegarty. He was the kindest, gentlest, most loving man I have ever had in my life! As I have been trying to trace him and his family I haven't been able to learn much except that he and his sister I think her name is Elsie ended up a Ward of the State, Detroit Michigan! I have idea how they got to southeastern Michigan, with whom, why, what happened to the rest of the family etc.. I'm am disheartened! Unfortunately I now have health problems, on SSDI, live on the Eastern Shore of Maryland and I don't have the funds to get a membership for ancestry or any other websites like that and nowadays you can't access that kind of information unless you pay for it. I've seen that there are census documents etc etc but they won't want to review it only I can't travel to tell you not to get answers and I was hoping that maybe you could direct me somehow to be able to get copies of his baptismal certificate, find out who his family members actually were where they went and what happened to him and I'm just beside myself I'm just destroyed he would can't explain it. I'm sorry, I'm back I can't quit crying. I would really appreciate it if you could get back to me and give me some suggestions. Thank you very much in advance my name is Catherine Helgeson and my phone number is 734-778 8405 and my email addresses arianameghn@gmail.com

    Take Care and God Bless

    P.S. I totally agree with your blog I read about the church, family and COVID! They deserved every bit of what you said! I feel your frustrations!

    VastaaPoista