Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

torstai 30. lokakuuta 2014

Jalawan pirtti Taivalkoskella

Jalawan kauppa ja pirttikahwila
Heinäkuussa 2013 minulla oli mahdollisuus vierailla Koillismaalla. Ehdottomiin pysähdyspaikkoihin kuului Jalawan pirtti Taivalkoskella. Kauppa on maamme vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kauppa. Tämäntyyppinen historian havina on kerta kaikkiaan koettava. Pirtillä on ollut keskeinen sija taivalkoskelaisten henkisessä, hengellisesä ja taloudellisessa kanssakäymisessä. Kalle Päätalo kuvaa kirjoissaan usein ostosvierailuja sekä lestadiolaisseuroja Jalawan pirtissä. Siellä on pidettykin lukematon määrä lestadiolaisseuroja, poliittisia tupailtoja ja valistustilaisuuksia. Lestadiolaiset perustivat Jalawan pirtissä 18.11.1928 paikallisen yhdistyksensäkin, jonka johtokuntaan kauppias Nikolai Jalava valittiin.

Keskellä Taivalkosken kirkonkylää sijaitseva Jalawan kauppa ja pirttikahvila omaa siis pitkät perinteet. Tässä kirjastovirman sivuilta koottua tietoa kaupan historiasta:

Sen on perustanut Vienan Karjalan Pistojärveltä Puolangalle muuttanut laukkukauppias Stephan Jakowleff. Jakowleff muutti Puolangalta Taivalkoskelle 1870-luvun puolivälissä. Stephan vuokrasi Taivalkoskella Jakkilan tilan kuudeksi­kymmeneksi vuodeksi ja rakennutti tälle paikalle kaupan vuonna 1883. Jalawan kauppa toimi myös matkalaisten yöpymispirttinä.

Stephan lähti takaisin Vienan Karjalaan uuden vaimonsa kanssa vuonna 1907 ja jätti kaupan pojilleen Nikolaille ja Mikolle. Jakowleffien sukunimi muutettiin vuonna 1926 Jalavaksi. Nikolai Jalava piti kauppaa 86-vuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen (Johannes) Janne Jalava ryhtyi kauppiaaksi. Hänen jälkeensä kaupan osti Ari Jalava vuonna 1983.

Vuodenvaihteessa 2013 - 2014 kaupanpito on siirtynyt suvussa jo viidenteen polveen, kun Mikko Jalava ja hänen vaimonsa Laura ottivat vastuun liikkeestä

Jalawan pirtin pihapiiriä

Alkuperäisen kaupan kylkeen rakennettiin  vuonna 1997 "wanha" uudisrakennus, joka on itseasiassa vanhempi kuin alkuperäinen kauppa. Tämän 1700-luvulla rakennetun hirsirakennuksen suojissa aloitti Stephan Jakowleff  kaupanpidon vuonna 1880 muutettuaan Taivalkoskelle.

Pirtti tarjoaa historiallisen ympäristön lisäksi historiallisia myyntituotteita. Näitä ovat muun muassa jatsarit, pussihousut, perinteiseen tapaan valmistettu pikiöljy, uskovaisten pastillit ja flanellikerrastot. Pirttikahvilan puoli on rakennettu vanhoista hirsistä kaupan laajennuksen yhteydessä vuonna 1997. Kodikkaan tunnelman luovat hirsiset seinät ja tuoreen leivonnaisen tuoksu. Jalawan pirtin verkkosivuja on nyt päivitetty.Tässä linkki myös sen historia-sivulle.




Näkymää Jalawan pirtin sisäpihlata


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti