Makkerin blogi: Paakasalmen hautausmaa Uukuniemellä

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Paakasalmen hautausmaa Uukuniemellä

Paakasalmen hautausmaan portti

Uukuniemen uudempi hautausmaa sijaitsee noin 2,5 km Uukuniemen kirkonkylältä Niukkalan taajaman suuntaan vievän tien varressa osoitteessa Uukuniementie 777. Hautausmaan vanhempi osa, nimeltään Lepola, vihittiin käyttöön vuonna 1891. Rauhala-niminen uudempi osa vihittiin puolestaan vuonna 1937. Lepolan pinta-ala on 1,53 hehtaaria ja Rauhalan 2,48 hehtaaria. Kun hautausmaa perustettiin vuonna 1891, pitäjän asukkailta kerättiin sitä varten veroa seuraavasti: talollismiehiltä yksi markka, talollisnaisilta 50 penniä, loismiehiltä 75 penniä ja loisnaisilta 50 penniä henkilöä kohden. Vuoden 1914 jälkeen siellä ovat saaneet leposijansa kaikki Uukuniemelle haudatut, kun vanhalle hautausmaalle hautaaminen päättyi.

Ilmoitus Paakasalmen hautausmaan kiviaidan
urakkahuutokaupasta. Laatokka 22.4.1891.

Paakasalmen hautausmaa on seurakunnan jäsenmäärään nähden verrattain suuri. Se suunniteltiin aikoinaan noin 6 000 jäsentä käsittäneen seurakunnan tarpeisiin, mutta talvisodan jälkeen pitäjästä jäi jäljelle vain 1/5. Paakasalmelle on haudattu lukuisa joukko sotien jälkeen muualle Suomeen asettuneita siirtolaisia, jotka ovat halunneet tulla haudatuksi kotiseutunsa multaan. Tunnetumpia Paakasalmelle haudattuja lienevät uukuniemeläisen herätysliikkeen ”äiti”, Helena Konttinen sekä sätkäkoneen keksijä Jalmari Ahokas. Nykyisin hautauksia on vuodessa noin kymmenkunta.

Hautausmaa-alue on jaettu kuuteen osastoon, joista vanhalla Lepolan puolella on neljä ja uudella Rauhalan puolella kaksi. Käytävät rajaavat osastot toisiinsa. Hautausmaa on aidattu ympäriinsä kiviaidalla, joka pystytettiin heti hautausmaan perustamisen jälkeen. Alueella on myös ruumishuone, jossa on leposija kahdelle vainajalle. Tällä hetkellä alueella on menossa hautausmaan kartoitus sekä haudattujen ja heidän hautapaikkojensa siirtäminen tietojärjestelmään.

Tällä hautausmaalla ei tilanahtaus vaivaa. Koivujen ja mäntyjen katveessa on vainajien rauhallista levätä viimeisissä leposijoissaan. Ehkä kerran puolessa tunnissa hurahtaa ohi auto kirkonkylälle vievää tietä pitkin häiriten kalmistossa nukkuvien unta. Lintujen iloinen laulu, tuulen humina ja perhosten kirmailu auringonpaisteessa viestivät siitä, että luonto jatkaa loputonta kulkuaan. Me ihmiset olemme osa tuota kiertokulkua, vaikka joskus "suuruutemme päivinä" luulemme olevamme jotain muuta.