Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Uukuniemen kellotapuli

Uukuniemen kellotapuli
Uutinen Uukuniemen kellotapulin palosta 3.6.1849.
Borgå Tidning 13.6.1849.
Morgonbladet kertoo 10.4.1854 , että uusi kirkko (tosiasiassa
peruskorjattu kirkko) valmistuu tulevan kesän aikana.
Kellotapulin arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennssä.
Lisäksi kerrotaan, että pitäjässä oli syntynyt edellisenä vuonna
104 lasta, joista ei yksikään ollut avioton.
Uukuniemen kirkon läheisyydessä, Pyhäjärven rantaan vievän tien toisella puolella, seisoo seurakunnan kellotapuli. Se on rakennettu 1850-luvulla samassa yhteydessä, kun seurakunnan kirkossa tehtiin perinpohjaiset korjaustyöt. Seurakunnan laatima esite kirkosta ja kellotapulista kertoo jälkimmäisen valmistuneen vuonna 1853. Aikakauden sanomalehdet toteavat kuitenkin kellotapulin valmistuvan vasta vuoden 1854 lopulla. Kirkon peruskorjaus toteutui rakennusmestari Juho Theodor Tolpon johdolla. Lieneekö kellotapuli hanen kynänjälkensä tuotoksia?

Edellinen kellotapuli oli palanut täydellisesti kesäkuun 3. päivä 1849 salamaniskun sytyttämässä tulipalossa. Tulipalossa tuhoutuivat myös kellotapulin kellot. Nykyiset kellot 26 metriä korkeassa tapulissa ovat vuodelta 1860 ja 1875. Talvisodan rauhanteon jälkeen rajalinja kulki aluksi kellotapulin ja kirkon välissä. Neuvostoliittolaiset valitsivat silloin esikuntansa tukikohdaksi kellotapulin. Mikäli rajalinja oli jäänyt kyseiselle paikalle, kellotapulirakennus ei luultavasti olisi saanut jäädä paikalleen, vaan se olisi purettu nopeasti. Onneksi rajalinja siirtyi parisen kilometriä idemmäksi ja kellotapulikin säästyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti