Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Uukuniemen kirkonkylän hautausmaa

Uukuniemen vanhan hautausmaan portti, kiviaitaa ja sen takana kalmistoa
Uukuniemelle tekemälläni kotiseuturetkellä kohteina olivat myös hautausmaat. Tässä entisessä suurpitäjässä on kaksi hautausmaata, joista vanhempi sijaitsee kirkonkylän maastossa. Tämä "Uukuniemen vanha hautausmaa"  on iältään runsaat kolmesataa vuotta vanha. Kun vuonna 1691 päätettiin Uukuniemelle rakentaa uusi kirkko (aikaisempi sijaitsi Kesälahdella), sen paikaksi määrättiin pitäjässä keskeisemmällä paikalla sijaitseva Pyhämäki. Kirkko valmistui ja sen vihkimisen suoritti Käkisalmen rovasti Johan Serlachius 11.3.1694. Kirkosta ei tullut kuitenkaan pitkäikäistä, sillä salamaniskusta syttynyt tulipalo tuhosi sen jo saman vuoden heinäkuussa. Seurtakunnalla oli edessään jälleen uuden kirkon rakentaminen. Pyhämäelle kirkkoa ei kuitenkaan enää pystytetty, koska mäki oli kovaa ja kivistä maata. Sen sijaan melko lähellä sijainnut Ertonmäki oli kirkon ja kirkkotarhan paikkana parempi, koska ympäristössä oli hautausmaaksi sopivampaa hiekkamaata. Uusi, järjestyksessä kolmas kirkko, vihittiin 24.2.1700 ja samalla vihittiin myös hautausmaa. Hautausmaan ja mäellä sen yläpuolella seisovan kellotapulin erottaa nykyisin kirkosta Pyhäjärven rantaan vievä tie. Hautausmaan ja kirkon erosta meinasi vuonna 1940 tulla lopullinen, kun Moskovan rauhan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton rajalinja määriteltiin aluksi kulkemaan kirkon ja kellotapulin välistä
Uukuniemen vanhan hautausmaan muistopaasi.

Kirkonkylän hautausmaalle suoritettiin hautauksia vuoteen 1914 saakka. Viimeinen hautaus on tapahtunut 27.7.1914. Uusi hautausmaa Paakasalmella oli vihitty käyttöön vuonna 1891 ja vanha hautausmaa jäi vähitellen pois käytöstä. Pinta-alaa tällä vainajien viimeisellä leposijalla on 7 000 neliömetriä. Nykyisin tätä hautausmaata ylläpidetään luonnonvaraisena metsähautausmaana. Hyvin hoidetun näköisessä kalmistossa on säilynyt jonkin verran hautakiviä ja puisia tai metallisia hautaristejä. Hautausmaata kiertävä kiviaitakin näytti olevan hyvässä kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti