 |
| Kansakoulunopettaja Johan ( Juho) Pelkonen saapui Lappeenrantaan kesällä 1874 ja teki merkittävän uran kaupungissa koulu-, järjestö- ja kunnalliselämässä |
Kun keväällä 1874 julistettiin Lappeenrannan poikakansakoulunopettajan virka
auki, yksi neljästä hakijasta oli 23.4.1851 Räisälässä, Karjalan kannaksella
syntynyt Johan (Juho) Pelkonen. Pelkonen, joka oli valmistunut keväällä Jyväskylän
seminaarista, valittiin yksimielisesti tehtävään. Hänessä lappeenrantalaiset
saivat tarmokkaan koulu-, kunnallis- ja pankkimiehen, joka edellä mainittujen
tehtävien lisäksi toimi myös valtiopäivämiehenä. Pelkonen oli muistokirjoituksen
mukaan aloittanut opettajanuransa Heinäveden Kermankosken kansakoulussa, josta
hän siirtyi Lappeenrantaan.[1]
Johan Pelkosen tie opettajaksi ei ollut tavanomainen. Kun rovasti J.F.Grönlund muutti perheineen Räisälään, hän käynnisti pappilassa maatilanpidon. Pappilaan tarvittiin myös paimenpoika. Lukuisista tarjokkaista rovasti valitsi 15-vuotiaan Tuomas ja Helena Pelkosen pojan, Johanin. Rovasti oli tyytyväinen paimenpoikaansa ja hänet pyydettiin tehtävään myös seuraavina kesinä. Kirkkoherra huomasi Johanin lahjakkuuden ja kehotti tätä opiskelemaan pidemmälle. Pappilassa ollessaan hän myös rovastin opastuksella lueskeli pappilan poikien koulukirjoja. Syksyllä 1870 tapahtui sitten yllättävä käänne. Paimen-Juho ei ilmestynytkään aamulla enää karjahakaan, vaan oli tyystin kadonnut. Häntä ei löytynyt kotoaankaan. Paimenpoika oli siirtynyt opiskelemaan Jyväskylän seminaariin.[2]
Opettajana Johan Pelkonen oli tarmokas ja hallitsi hyvin kurinpidon. Kuusi vuotta Pelkosen oppilaana ollut Anna Gustava Hoffren muisteli opettajansa ulkonaiselta olemukseltaan pitkäksi ja komeaksi mieheksi. Tämä oli koulussa vaatinut oppilailtaan ehdotonta osaamista. Silti hän, samoin kuin vaimonsakin olivat erittäin pidettyjä ihmisiä. He myös huomioivat entiset oppilaansa. Vielä vuosikymmentenkin kuluttua he tunsivat kadulla vastaan tulleet entiset oppilaansa ja ryhtyivät heidän kanssaan puuheisiin. Johan Pelkosen opettajantyötä haittasivat lukuisat luottamustoimet ja hänen opetustyön ohessa hoitamansa kaupungin kamreerin tehtävät. Vuonna 1888 hän luopui kansakoulunopettajan toimestaan siirtyessään Pohjoismaiden Osakepankin Lappeenrannan haarakonttorin johtajaksi.[3]
Heti Lappeenrantaan muutettuaan Pelkonen otti innokkaasti osaa moniin yhteiskunnallisiin rientoihin. Hän vapaapalokunnan kuoron johtajana vuosina 1883 – 1885 ja 1892. Vapaapalokunnan johtajana Johan Pelkonen oli vuodet 1892 – 1893. Pelkonen kuului Lappeenrannan ja Lappeen pitäjän käsiteollisuuskoulun perustajiin, uuden kansakoulun rakennustoimikuntaan, oli Lappeenrannan Yhteiskoulun johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja ja kuului kaupungin anniskeluyhtiön perustajiin. Lisäksi hän oli voimakkaasti ajamassa sähkölaitoksen hankkimista kaupunkiin ja junaili kansakoulun kirjaston siirtymisen kaupungin omistukseen ja ylläpidettäväksi. Näin syntynyt kaupunginkirjasto ei ollut enää satunnaisten avustusten ja opettajien palkattoman työn varassa. Johan Pelkonen avioitui 21.8.1876 opettaja Emilia Sohlmanin (1844 – 1917) kanssa, joka oli tullut pienten lasten koulun opettajaksi syksyllä 1869 ja siirtynyt vuonna 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Emilia Pelkonen luopui opettajan virastaan vuonna 1884. Avioliitosta syntyi yksi tytär ja kaksi poikaa.[4]
Johan Pelkosen tie opettajaksi ei ollut tavanomainen. Kun rovasti J.F.Grönlund muutti perheineen Räisälään, hän käynnisti pappilassa maatilanpidon. Pappilaan tarvittiin myös paimenpoika. Lukuisista tarjokkaista rovasti valitsi 15-vuotiaan Tuomas ja Helena Pelkosen pojan, Johanin. Rovasti oli tyytyväinen paimenpoikaansa ja hänet pyydettiin tehtävään myös seuraavina kesinä. Kirkkoherra huomasi Johanin lahjakkuuden ja kehotti tätä opiskelemaan pidemmälle. Pappilassa ollessaan hän myös rovastin opastuksella lueskeli pappilan poikien koulukirjoja. Syksyllä 1870 tapahtui sitten yllättävä käänne. Paimen-Juho ei ilmestynytkään aamulla enää karjahakaan, vaan oli tyystin kadonnut. Häntä ei löytynyt kotoaankaan. Paimenpoika oli siirtynyt opiskelemaan Jyväskylän seminaariin.[2]
Opettajana Johan Pelkonen oli tarmokas ja hallitsi hyvin kurinpidon. Kuusi vuotta Pelkosen oppilaana ollut Anna Gustava Hoffren muisteli opettajansa ulkonaiselta olemukseltaan pitkäksi ja komeaksi mieheksi. Tämä oli koulussa vaatinut oppilailtaan ehdotonta osaamista. Silti hän, samoin kuin vaimonsakin olivat erittäin pidettyjä ihmisiä. He myös huomioivat entiset oppilaansa. Vielä vuosikymmentenkin kuluttua he tunsivat kadulla vastaan tulleet entiset oppilaansa ja ryhtyivät heidän kanssaan puuheisiin. Johan Pelkosen opettajantyötä haittasivat lukuisat luottamustoimet ja hänen opetustyön ohessa hoitamansa kaupungin kamreerin tehtävät. Vuonna 1888 hän luopui kansakoulunopettajan toimestaan siirtyessään Pohjoismaiden Osakepankin Lappeenrannan haarakonttorin johtajaksi.[3]
Heti Lappeenrantaan muutettuaan Pelkonen otti innokkaasti osaa moniin yhteiskunnallisiin rientoihin. Hän vapaapalokunnan kuoron johtajana vuosina 1883 – 1885 ja 1892. Vapaapalokunnan johtajana Johan Pelkonen oli vuodet 1892 – 1893. Pelkonen kuului Lappeenrannan ja Lappeen pitäjän käsiteollisuuskoulun perustajiin, uuden kansakoulun rakennustoimikuntaan, oli Lappeenrannan Yhteiskoulun johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja ja kuului kaupungin anniskeluyhtiön perustajiin. Lisäksi hän oli voimakkaasti ajamassa sähkölaitoksen hankkimista kaupunkiin ja junaili kansakoulun kirjaston siirtymisen kaupungin omistukseen ja ylläpidettäväksi. Näin syntynyt kaupunginkirjasto ei ollut enää satunnaisten avustusten ja opettajien palkattoman työn varassa. Johan Pelkonen avioitui 21.8.1876 opettaja Emilia Sohlmanin (1844 – 1917) kanssa, joka oli tullut pienten lasten koulun opettajaksi syksyllä 1869 ja siirtynyt vuonna 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Emilia Pelkonen luopui opettajan virastaan vuonna 1884. Avioliitosta syntyi yksi tytär ja kaksi poikaa.[4]
 |
| Juho Pelkosta oli saattamassa satamäärin kaupunkilaisia hänen viimeiselle matkalleen: Itä-Suomen Sanomat 14.1.1904 |
Lappeenrannan kaupungin valtuusmiehenä Pelkonen toimi vuodesta 1890 alkaen.
Vuodesta 1879 hoitamastaan kamreerin toimesta Pelkonen luopui vuonna 1891.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 1893 ja 1897 – 1901 sekä
varapuheenjohtajana 1894 – 1897 sekä 1902 – 1903. Kunnallisissa
luottamustoimissaan hän edusti ”vanhaa virkamieslinjaa”, jonka takana olivat
paikalliset venäläiset kauppiassuvut ja valtaosa muista kauppiaista sekä käsityöläisistä.
Heitä yhdisti muutosten vastustaminen. Vastassa tällä ”kirotut maisterit”,
joiden johtohahmona oli nuorsuomalainen maisteri Carl Gustaf Swan ja
äänitorvena Swanin toimittama Lappeenrannan Uutiset. Teräväkynäinen Swan
luonnehti Johan Pelkosta ”ainoaksi suomenkieliseksi kansakoulunopettajaksi
suomenkielisessä kansakoulussa, joka julkisesti tunnustaa viikinkien ohjelman". Anu Talkan mukaan virka-, raha-, ja
arvovalta sekä ruotsinkielisyys olivat Lappeenrannassa yhdessä rintamassa jarruttamassa
uudistuksia. Pelkosta luonnehdittiin tarmokkaaksi luonteeksi, jolla oli eriomainen
käytännöllisten asioiden ymmärrys. Näiden ominaisuuksien ansiosta hän menestyi
erinomaisesti kaikissa taloudellisissa yrityksissä, joihin hän ryhtyi. Pelkonen
valittiin Lappeenrannan edustajaksi vuoden 1882 säätyvaltiopäiville jo
kansakouluopettajan ollessaan 1881. Tämän jälkeen hän oli ehdokkaana lukuisia
kertoja ja edusti Lappeenrantaa vuosina 1891, 1894, 1899 ja 1900. Ehdokkaana hän
oli lisäksi vuosina 1884, 1888 ja 1897 tulematta valituksi.[5]
Johan Pelkonen menehtyi pitkäaikaisen sydänsairauden murtamana 31.12.1903. Hänen muistokirjoituksessaan paikallisessa Itä-Suomen Sanomat-lehdessä todettiin: ”Tirehtööri Pelkosessa meni manalle kaupunkimme vaikutusvoimaisin mies”. Hänen voimakas luonteensa kohotti hänet ”ikään kuin itsestään vertaistensa yläpuolelle”. Mutta Johan Pelkosen ominaisuuksiin kuului myös ”vilpitön halu palvella koko tarmollaan sitä yhteiskuntaa, jossa hän eli ja vaikutti”.[6]
Johan Pelkonen menehtyi pitkäaikaisen sydänsairauden murtamana 31.12.1903. Hänen muistokirjoituksessaan paikallisessa Itä-Suomen Sanomat-lehdessä todettiin: ”Tirehtööri Pelkosessa meni manalle kaupunkimme vaikutusvoimaisin mies”. Hänen voimakas luonteensa kohotti hänet ”ikään kuin itsestään vertaistensa yläpuolelle”. Mutta Johan Pelkosen ominaisuuksiin kuului myös ”vilpitön halu palvella koko tarmollaan sitä yhteiskuntaa, jossa hän eli ja vaikutti”.[6]
[1] Murto 1924, 35; Castrén 1957, 223; http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html.
Haettu 23.3.2016.
[2] http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html.
Haettu 23.3.2016.
[3] Talka
2005a, 178; http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html.
Haettu 23.3.2016.
[4] Murto
1924, 30, 42, 51; Castrén 1957, 570; Talka 2005b, 393; Puntanen 2005a, 408,
425..
[5] Talka
2005b, 347, 358; Talka 2005c, 491, 493.
[6] Itä-Suomen
Sanomat 31.12.1903.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti